Semmoinen tunne äyskähti päälle, kun aloin blogia kirjoittamaan, että nykyinen viikko on: maanantai, tiistai, maanantai. Kun maanantaina saat mhvv:n (mielenkiintoisia happeninkejä varrelta viikon) valmiiksi, niin eipä aikaakaan, niin on jo taas maanantai. Näin se on.
Olen monen muunkin kuullut viikkojen lyhentymisestä puhuvan, joten en tuhlaa enempää ruutia asian pohtimiseen.

Ylempi kuva on otettu plantaasimme vieressä aukenevalta  pellolta. Plantaasimme vierltä ei muuta aukenekaan kuin peltoja. Tämä on pelto on navettarakennuksen takana. Napsaisin kuvan, kun olimme taannoin syyslenkillä. Ensimmäisellä, mutta toivottavasti ei viimeisellä.  

Kuvassa häämöttää Vaasa.
Rakennus, jonka metsikön reunasta vaivoin erottaa on Vaasan puolella. Se on Magnuksen ensimmäinen opinahjo. "Hälävän yliopisto".  Siinä käytiin kerran viikossa lauantaisin!
Hyvät ihmiset sentään! Vähä niin kuin Lyyli-mummuni. Hän kävi vain muutaman viikon kiertokoulua. Lyyli-mummu oli opetellut itse lukemaan ja kirjoittamaan. Hän kirjoitti yhden kirjeen lapsilleen, eli äidilleni ja Aija-Kanita-tädilleni. Kirjeessä luki: Hei vaan täältä.
Tuosta Magnuksen kansakoulunkäynnin määrästä ei uskoisi, että hän on minua nuorempi.
Minä sentään jouduin hiertämään koulunpenkkejä 6 päivää viikossa.
Se oli aikamoista hiertämistä. Veljenikin, joka oli minua puolitoistavuotta nuorempi, oppi siinä sivussa minun tankatessani, lukemaan.

Noin lähelle entinen synnyin/kotikaupunkini on siis minua tullut. Se on mukavaa.
Toisaalta sillä ei ole mitään väliä onko synnyinkaupunkini lähellä vain kaukana.
Minulle ei ole enää koskaan minkäänmoista väliä, missä asun ja mihinkä kuntaan on kuuluminen.

Se on kyllä tärkeää, että saan olla ja asustaa Suomessa.
Tämä tämmöinen ihmeellinen lojaalisuus kaikkia kuntia ja paikkoja kohtaan syttyi silloin, kun muutimme pois Vaasan Asevelikylästä. Asevelikylä on maailman kaunein, komein, ihanin ja myös suloisin paikka maan päällä.
Ajattelin aina, että sieltä en lähde kuin köysis, tai lauroos. Niin vaan kävi, että lähdin ja vielä vapaaehtoisesti.

Siitä lähtien olen ollut avoin kaikelle ja kaikille. Huomasin, että muuallakin, paitsi Asevelikylässä, asuu mukiinmeneviä ihmisiä. Lohdutan ja rauhoittelen kaikkia, joidenka hiusmarto nousee pystyyn ajatellessaan, että joutuu jostain lähtemään, tai asuinkunta johonkin liitetään, tai asuinkuntaasi muita yhytetään, että ei hätiä mitiä! Olkaa rauhallisia.  Nou hätä. Peli jatkuu samanmoisena. Ei kannata pelihousujaan repiä moisen asian takia.

Alakuvassa pilkottaa meidän kotimme molemmat kammarit. Tämä kuva on ollut ennenkin esillä, mutta koska mikään ei ole muuttunut, laitan sen paremman puutteessa uudestaan.

Magnus haluaisi, että peräkamari (kauempana näkyvä) muutettaisiin makkariksi. Hän ei kuulemma enää viitsisi kaakertaa rappusia joka ilta vintille. 

Magnus vetoaa asiassa myös turvallisuuteen. Hän sanoo, että minä en pääsisi palotikkaita alas, jos jotain sattuisi. Magnus sanoo, että minä en pääsisi koko palotikkaille, saatikka sitten niitä alas. Vinttihuoneen ikkunan sivuikkuna on kuulemma liian ahdas. (Tässä Magnus tarkoittaa, että minä olen liian paksu. Kohteliaana miehenä hän kumminkin panee kaiken ikkunan syyksi).

Olen kyllä miettinyt asiaa. Nimenomaa tuota turvallisuuspointtia. Pitää ehkä antaa periksi.
Olen pannut kampoihin asian päältä sen tähden, että en tykkää, kun tilat "pienenevät".
Minä haluaisin, että asuintilat suurenisivat. Jos olisin yhtä rikas kuin köyhä, hankkisin valtavan kaksfooninkisen maalaistalon. 

-Kuka sitä siivuais? Minen ainakaa! Magnus paasasi.

-No, hankitaan semmoinen munakuorimatkavaunu pihan perälle ja muutetaan siihen. Ei olisi siivoamisia, eikä kiipeämisiä! paasasin minä puolestani.

-Emmä semmoosta halua. Siinä tuloo ahtahanpaikan kammo!

Ehkä minun pitää antaa periksi tuossa makkariasiassa. Kun sängyt olisivat alavooningissa, saisin sisustaa tämän vinttipöksän ateljeeksi. Työhuoneeksi! Kirjoituspöytä tuolla, piirustustelineet täällä, ateljeehyllyköt tuossa, FIRMAN tilpehöörit tässä jne.
Täytyy nyt katsoa ja tarkoin harkita, kuten muutoksia tehdessä aina pitää. Nyt vielä nautin alakerran TILANTUNNUSTA.

Maanantaina olin taidepiirissä ja tänään menen taas. Koska olen kaikki jouluaiheet saanut valmiiksi, ihan korteiksi asti,  aloitin kesäkorttien piirtämisen.
Piirsin pariskunnan ja heidän kissansa ja koiransa päivänvarjon alle nukkumaan kookospalmujen huojuessa leppeässä tuulessa.
Aloitin värittämisenkin. Kookospähkinät väritin peukalo valkoisena tummanruskeiksi, palmujen rungot hiukan vaaleammanruskeiksi. Sannassa pystyssä olevien limonaadipullojen sisälmyksen väritin oranssiksi (edelleen peukalo valkoisena. En ymmärrä, miksi minun pitää painaa niin lujasti kynästä, että seuraavana päivänä joutuu ottamaan särkypillerin, kun peukaloa kolottaa).
Noh, joka tapauksessa, kun olin jo näin pitkälle päässyt, alkoi päässä sätimään!
Eihän Suomessa kasva palmuja!  Piirtämiäni lomakortteja pitäisi myydä Teneriffalla.  Ei hyisessä Pohjolassa.
Taidan tänään piirtää tänään lomakuvan pariskunnasta kuusien katveessa ympärillä sankka hyttysparvi.
Onnittelukortteja voin myös piirtää. Eri ikäkausien. 5v (siitä aloitan), 10v, 20v, 30v, 40v, 50v jne.
Mitä enemmän vuosia sen yhtä paljon ryppyjä. Miltä kuulostaa?
Tiedän, että Lizzy-serkku ainakin ilahtuisi. Hän lähetti minulle aikoinaan, kun täytin 50, kortin, jossa luki:
Onneksi olkoon. Et näytä päivääkään yli 60-vuotiaalta!

Kalenteriaukea viimeviikon kohdalta on aika valkoinen.
Keskiviikon kohdalla lukee: Strategiaryhmä klo 18.00 srk-talo klo 18.00.
Aika varmuuden vuoksi kaksi kertaa. Ehkä ajattelin niitä erehdyksiä, joita ajankohdan alkamisissa on sattunut. Onneksi en ole koskaan myöhästynyt. Liian aikasessa olen kyllä ollut. Muutaman kerran. Joskus olen ollut viikkoa- joskus kuukautta liika aikaisin ovien takana, mutta myöhästynyt en ole.

Strategiaryhmä on tärkeä ryhmä. On hyvä olla seurakunnalla strategia, millä viisillä Jeesuksen rakkautta ja sanomaa, sekä seurakunnan toimintaa saadaan viedyksi jokaisen seurakuntalaisen tietoon. Niin työntekijöiden kuin luottamushenkilöiden ja muiden seurakuntalaisten kautti (kautti on hauska sana).
Taivaan Isä meidän strategiamme siunatkoon. Turhaa on kaikki, ellei Herra huonetta rakenna ja se ei ole turha sanonta, koska se on präntätty Raamattuun.

Sunnuntaina olimme sunnuntaiseuroissa Isonkyrön Tervajoen Ystävyydenkulmassa.
Oli hyvät seurat, kuten seurat aina ovat, vaikka ne olisivat missä.
Tämänkertaiset seurat olivat hyvät siinäkin suhteessa, että paikalla oli kaksi pikkumuksuakin.
Juhani-suntion kanssa kaivelimme kaikki kaapit josko löytäisimme leikkikaluja. Yksi pikkuruinen traktori löytyi. Juhani löysi. Minä löysin molemmista päistä teroitetun lyikkärin ja kaksi hiukan ryppyistä paperia.
Seuraavaksi kerraksi otan mukaani pussillisen leikkuja sun muuta tilpehööriä. Lapsista kannattaa pitää kiinni kynsin ja hampain.
Minun vuoroni oli keittää kahvit ja tuoda nisua. Leivoin korvapuusteja.
Voitte kuvitella ilmettäni, mieltäni ja sisintä minuuttani, miten se hyrräsi, kun yksi seuravieraista sanoi, että hänen syömänsä puusti oli TÄYDELLINEN!
Magnuksenkin pitää saada osuus kehusta. Kieli keskellä suuta hän voiteli tarkasti jokaisen öörfiilarin ja kellontarkkuudella räknäsi paistoajan (10 min. ja pellin kääntö keskellä).
T: Kaisa Puustinen

Ps. Viiksivalluja (hiiriä) on pohjoisen pallonpuoliskon puolella viimekertaisen ilmoituksen jälkeen ainakin neljä vähemmän kuin muuten olisi.
----------------------------------------------------
Psalmi 40:5-6
Hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan,
ei etsi apua pahan voimilta,
eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta palvelevat.
Herra, minun Jumalani,
kukaan ei ole sinun vertaisesi!
Sinä olet tehnyt suuria tekoja,
sinä ajattelet meidän parastamme.
Minä haluan kertoa teoistasi,
niitä on enemmän kuin voin luetella.

-