sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Naapurin komea kolli piti toissakesänä meidän puutarhapöytäämme lekottelupaikkanaan.
Tämä nimenomainen kolli on useimpien kulmakuntamme kattien isä.
Sen kun saisi aina syksyllä vintinpäällyställemme oleilemaan, niin kyllä killerien vieterit tulisivat ruosteeseen ja juusto homehtuisi.

Kuten jo aikaisemmin kerroin loppuu kirjoituskurssimme ennenkö se on päässyt edes pahaiseen alkuun.
Pari kertaa vielä kokoonnumme.

Torstaina keräännyimme sitten myös me runojen ystävät kirjaston tiloihin.
Mitäs siellä setvittiin?
No sellaista, että jatkuuko runopiirikään enää ensi vuonna!
Saimme sitten Eve ja minä ihmisten mielet sen verran käännytetyksi, että peli jatkuu vielä vuodenvaihteen jälkeenkin.
Tulevana vuonna ei niinkään hamuta niitä esiintymisiä, koska ne kovasti koettelevat rauhaamme, mitä jännitystiloihin tulee, vaan nautiskelemme vain keskenämme runoudesta ja laususkelemme niitä toisillemme.
Ensi torstaina päätimme viettää runopiirissä joulujuhlaa.
Minä vien pumpputermoksellisen kahvia ja Eve tuo torttuja.
Aion myös kirjoittaa upouuden joulurunon ko. juhlaan.
Minulta on tilattu myös itsenäisyyspäiväruno. Olen sitä jo aloitellut.
Toivon, että saisin sen valmiiksi torstaiksi, ja voisin lukea sen malliksi asiantuntevan kuulijakunnan edessä samalla, kun pureksivat torttuja.
Katsoisin, minkä vaikutuksen se saa kuulijoissa aikaan, että voipiko sitä kuinka suuremmassa tortunpurijajoukossa esittää.


Muistanette, kuinka sanoin tarkkailevani ilmeitä myös, kun vien piirustamani Laihia Missio-logoni näytille?
Niin teinkin ja pikkuisen kyllä huolestuin.
Ei ole kyllä kuulunut mitään sen koommin, mistä seikasta huolestun koko ajan vieläkin enemmän.

Lapsen lapsoset työll... ilahduttivat meitä koko viikonlopun.
Ilahduttivat tosiaan ihan oikeesti!
Raamattupiirissä olimme me neljä: Magnus, minä, Joonathan ja Vivianni (plus Lyllan, joka sai myös tulla Hälvälle, koska maan pinta oli silloin vielä kuiva).
Lauloimme Lasten virsiä monta. Kaikki jouluvirsiä.
Sitten luimme lasten raamattua.
Vivianni halusi lukea ja oli täysi työ saada hänet LOPETTAMAAN lukeminen.
Keskustelimme lukemastamme ja rukoilimme.
Joimme päällepäätteeksi teetä ja söimme lukemattoman määrän juustovoileipiä.
Tyytyväisinä menimme "nukkumaan".
Lyllan näetsen halusi nukkua minun ja Magnuksen vieressä.
Välillä sen oli kuuma ja välillä sitä kutitti niin, että sen piti kynsiä itseensä niin, että turkki pöllysi.
Sitten se köpötteli ympäriinsä säkkipimeessä makkarissa kynnet kopisten ja sitten taas kravattiin niin, että luut klonksui lattialankkuja vastaan.
HOHHOIJJAA!
Aamu kuitenkin valkeni ja kutakuinkin virkeinä selvisimme tolpillemme ja tassuillemme.

Aamupäivällä tuli Äkku J-kylästä visiitille. Söimme edellispäiväistä muussia ja lihapullasoossia makoisiin suihimme.
Magnus oli tehnyt kastikkeen.
Sanoin Magnukselle, ettei minun tarvitse yhtään hävetä soosejani, mitä klönttimäärään tulee, kun katseli hänen omaansa.
(Maussa kyllä minun keitokseni häviää kirkkaasti).
Magnus väitti, että olin pahasti häirinnyt häntä keittämisen aikana, josta syystä hän hermostui ja jauhot menivät klönttiin.
HÄIRINNYT?
Minähän olin vain sanonut, ettän Pekka Puska menis koomaan, jos näkisi sen ihramäärän, jota Magnus paistinpannuun läiski.

Iltapäivällä menimme palvelutaloon pitämään virsipiiriä Magnus, minä, Joonathan ja Vivianni.
Olimmeko onnellisia, kun lapset jakoivat virsikirjoja ja lauloivat hartaasti mukana?
Vivianni kysyi jossain vaiheessa: "KAUANKO TÄMÄ KESTÄÄ?"
Kuiskasin, että ei niinkään kauaa, kun Idolssi tai Talentti!


Lapset osasivat Isä meidän-rukouksen ulkoa, josta olin erikoisen onnellinen.
Saimme nisukahvit ja mehut lopuksi, ja iloisina lähdimme takaisin Hälvälle, jonne Lyllan oli korvat lurpulla jäänyt nojatuolin päälle yksistänsä.

Sunnuntaina oli Viviannin koululla hirvipeijaiset, jonne oli tietenkin mentävä.
Hyvää oli hirvisoppa.
Hirvenliha maistuu suussani aina erikoisen hyvältä.
Niin nytkin.
Salaa toivoin, että minun kohdallani kauhaan olisi osunut toinenkin lihansipare, mutta ehkä ensi vuonna sitten.


Tänä iltana jouduimme Magnuksen kanssa olemaan eri paikoissa valitettavasti.
Magnus oli kotiseuroissa ja minä olin Sanan- ja rukouksen illassa.
Mennessäni kirkkoon laitoin Ooppelin radion viisarin kaakkoon!
Sieltä kun kuului lempikappaleeni:
" Anna lamppuuni öljyä Herra! Anna lamppuni palaa myös!!
Lauloin niin lujaa, kun vanhat keuhkoni myöten antoivat.


Illasta tuli ihana!
Penkeille olisi toki mahtunut vielä kuulijoita, mutta se ei masentanut, kuten joskus on käynyt. ( Meitä oli about vajaa kaksikymmentä).
Tuli jotenkin siinä penkissä tunne, että vielä ihmiset tulevat.
Vielä kirkko täyttyy sanan kuulijoista.
Meillä oli hyvä olla.Meillä, jotka olimme sinne tulleet.
Oli hyvät puheet ja upeat laulut.
Kirjoitimme lappusille esirukouspyyntöjä.
Ne kuultiin ja jäämme odottamaan vastauksia.

3 kommenttia:

Ellu kirjoitti...

Kastikkeista puheen ollen. Muistelen aikaa, jolloin meitä oli kuusi (6) henkeä ruokapöydässä ja kastike tuppas AINA loppumaan kesken. Se oli surkuhupaisaa. Jouduin usein tarkkaan harkitsemaan, kuinka paljon voin itselleni kastiketta lapata vai pitääkö syödä perunat kuiviltaan, että muille jää edes vähän... Enkä oppinut koskaan tekemään sitä (kastiketta) tarpeeksi :-( Kasvavat nuoret kun söivät koko ajan ja paljon.
Nykyään on jo helpompaa, kun teen suunnilleen saman verran kuin silloin ennen ja meitä on enää kolme (3) henkeä. Joskus jää jotain seuraavalle päivällekin.
Ellu

liisabee kirjoitti...

Olipa teillä ihana raamattupiiri! Olisko nuorena osannut tuollaisesta edes haaveilla.
Lapsena sai sunnuntaisin lihakastiketta, jossa kastiketta oli RUNSAASTI. Siihen lisättiin keskiviikkoon saakka erilaisia sattumia tai sitten ei.
Hirvenlihaa ollaan silloin tällöin saatu ystäviltä ja Görgöyksen metsäveljiltä. Töissä erään tosimetsästäjän vaimo kysyi kuinka valmistan hirvenlihan. Kerroin innoissani millä viiniliotus- ym öljyökymenttenteillä olin sillä kertaa ihanan maukkaan hirvoisen käsitellyt. JAA, SÄ KUULUT NIIHIN JOTKA PILAA RIISTANMAUN! Ei auttanut ykyttää, että yleensä mä vaan sianlihaa, suolaa, sipulia... Metsästäjänvaimo oli jo silmiään levitellen vakuuttanut kuulijakunnan ehdottoman ala-arvoisesta aloittelijasta, jolla tuskin on toivoa kehittyä sillä saralla.
Mutta vot, on hirvi ja jäniskin maukasta sillä risetillä.

pau kirjoitti...

Teidän piirin keski-ikä on aika alhainen: liki ettei nuorten piiriksi äidy! Tosi hienoa, että teillä on tuollainen yhteinen juttu lastenlasten kanssa, mahtavaa.
Me Teron, 18v, kanssa tapaamme lukea Raamattua. Pyhänä innostuimme lukemaan kolme lukua, yleensä yksi.
Lähden lönkyttelemään sauvoineni pimeään iltaan, sairaalan suuntaan. Arilla on tv, ja olen ostanut kortin siihen, että voimme katsoa seiskakanavaa. Joskus hän haluaa, että jätän sen auki, kun lähden pois. Hoitajat sitten sulkevat jossain vaiheessa.
Sytytetään kynttilä pimeää valaisemaan.
Siunausta teille sinne:)