maanantai 8. maaliskuuta 2010


Dokumenttiaineistoa lumisesta talvesta. Nimenomaa SIITÄ talvesta, kun tie oli tukossa, enkä päässyt Nikolainkaupunkiin Anitan kaa pizzalle, vaikka kuussakin on käyty jo vuosikymmeniä sitte!
Magnus sanoi, että kuvasta ei oikein hyvin välity se, mitenkä nietokset ovat todella juhlavia.
Minäkin kuulemmasti olisin vaikuttanut kerrankin pieneltä, jos olisin seissyt lumivallin vieressä!
Tuntuu ihan maankaato ihmeeltä, että meille johtavalta pikkuruiselta tienpätkältä on saatu kaavittua tuommoiset kasat lunta.
Magnuksen ei onneksi ole tarvinnut tienpätkäämme pluukata, vaan naapurimme salskea nuori-isäntä on jyystänyt sen traktorilla.
Tänä talvena on kyllä riittänyt jyystettävää käsilumikolallakin ihan piisalle asti.
Sanoin Magnukselle taannoin, että minäkin tahtoisin oman lumikolan!
Olisi hauskaa omalla pikkiriikkisellä kolasella tehdä lumitöitä. Ryystää aina välillä termoskannusta lammintä kaakaota, puraista pullasta palasen ja taas jatkaa.
"IKÄVÄÄ," että ovat lumikolat päässeet tekemään välipään suuren kysynnän vuoksi. "IKÄVÄÄ" myös, että tänä päivänä vaikutti siltä, että auringon kilo tekisi muutenkin piakkoin topin tästä MUKAVASTA ajankulusta.
Saa nähdä, muistaako Magnus L-kola toivettani ensi talvena.
Toivottavasti hän ei nyt ihan lähiviikkoina muista sitä.
Minulla on nimittäin syntymäpäivä lahiaikoina, enkä totisesti halua saada lumikolaa sentään SYNTYMÄPÄIVÄLAHJAKSI.
Löytyy muitakin lahjoja, mitä en mistään hinnasta halua saada: PÖLYHUISKASETTI, KATTILASARJA, ILMAPUNTARI, ELÄKELÄISLEHTIVUOSITILAUS, NAAMAKUORINTA, MANKELI ja STIMANGISORMUS!
Kyllä! Ymmärsit ihan oikein!
En halua saada stimangisormusta, koska en kestä sitä mielenmyllerrystä, joka seuraa siitä, kun sormus menee hukkaan.
Olen saanut kerran moisen sormuksen lahjaksi ja huiskautin sen ulos ikkunasta, kun pudistelin kultalangasta virkattua pöytäliinaa, jonka päällä puolestaan sormus sijaitsi.
Ennenkö huomasin ja muistin asian, oli monet pölyt laskeutuneet ko. liinan päälle.
Sormusta ei ikinä löytynyt. Etsimme sitä nenät maata vinistäen kauan ja hartaasti. Turhaan!
Olkoonkin, että kyseessä oli varsin himmeä ja varsin halpa ja juuri-ja juuri silmällä erottuva DIAMANTTI, se ei lohduttanut minua yhtään.
Päätin, että en koskaan halua enää timanttisormusta. Niin kauniisti ei kukaan minua pyydä sellaista vastaan ottamaan, että päätöksessäni horjahtaisin.
Olin siis koko viikonlopun Suomen Ryttylässä.
Magnus vei minut Suomen Laihialle perjantaina, josta matka jatkui Leeleen ja Eikun kanssa eteenpäin.
Mielialani olivat korkealla. Ei vähiten sen vuoksi, että juuri lähtötohinassa posti oli tuonut kirjeen serkultani Austraaliasta.
Kirjeessä oli kuvia vaaristani Kalle Kustaasta ja mummustani Hilda Dagmarista.
Ei ole omena kauas puusta paiskaantunut ajattelin, kun katselin ylpeänä mumskiani. Minusta olin hänen näköisensä ja varmasti myös oloisensa.
Turha muuta muiden väittää. Kun on näköinen, on myös oloinen.
Hilda Dagmarin sanontoja on säilynyt tänne päiviin asti. Kuten:.....(no, en nyt muista TÄHÄN hätään MITÄÄN, mutta niitä on, sen tiedän).
Mitähän minun sanontojani jää jälkipolville mieleen, kun minusta aika jättää?
Luultavasti ei yhtään mitään.
Ehkä muutama värssy jotain runoa, jota sen koommin kukaan ei lausu, kun minä jossain Siltarannassa huuli väpöttäen sen olen esittänyt.
Toivottavasti kuitenkin muistettaisiin, että se Kaisamuari turvas Jeesukseen.
Toivottavasti muistettaisiin, että se luki usein Raamattua ja keitteli kahvia seuroissa ja lausui runoja pyydettiin tai ei ja....
Itse asiassa, oikeastaan Kaisamuoria ei niinkään olisi tarvis muistella, mutta Jeesus kyllä.
Ryttylässä oli NAISTEN PÄIVÄT. Hyvä ajoitus,kun tänään on naisten PÄIVÄ.
Saimme Leeleen kanssa jälleen kerran pitää aamurukoukset päivien aikana.
Rukoushetki alkaa aina aamulla klo 7.
Kansanlähetyksessä tiedetään, että Leeleen ja minuun voi luottaa, mitä aamuheräämiseen tulee!
Meille ei tuota mitään vaikeuksia olla tikkana penkissä virsikirjat käsissä tuohon aikaan.
Aina löytyy myös heitä, kutka ovat samoilla vesillä pestyjä ja tulevat innokkaina mukaan. Niin tälläkin kertaa.
Muistanet, kuinka briljeerasin runoilla, jotka kerroin kirjoittaneeni aamurukouksen aikana lausuttavaksi?
No, ne jäivät tietokoneen tiedostoihin. Muistin asian, kun Magnuksen kanssa jo kaahasimme Laihiaa kohti.
Emme voineet kääntyä takaisinkaan niitä paperille printtamaan a) ajan vähyyden vuoksi b) tie kulki lumivallien välissä kaposessa rännissä. Ei yksinkertaisesti PÄÄSSYT KÄÄNTYMÄÄN.
Kirjoitin uuden runon päivällä tauon aikana, jonka sitten aamulla tankaten pöntöstä solkotin, kun en saanut oikein hyvin käsialastani selvää. Hmpf!
Tänään on alkanut sitten tavanomainen arki kuntsareineen ja jumppineen.
Kuntosalilla oli pisteeseen numero kuusi (6) vaihdettu suoritusliike.
Entinen "punttien piteleminen notkuvin polvin edes-sun takas"-liike oli muutettu liikesarjaksi nimeltä "LANKKU". (Asian harrastajat tietänevät, mikä on homman ydin).
Meikäläisen palleasisusklasut ovat nyt kovin helteisenä ja jouduinkin ottamaan buranan alkuillasta.
Ilkeästi ruimi vyötärönseudulla ja ajattelin huolestuneena, että palleatyräni on solahtanut paikoiltaan.
"Palleatyrä, josta tuli vatsalaukkutyrä LANKKUliikkeen jälkeen" sommittelin lööppiä paikallisaviisiin huolestuneena. Umpppph!
Rakkain aatoksin aattelen myös teittiä ja rukoilen puolestanne, kun nukkumaan tästä menen!
T: Kaisa von Flanktyrsten

2 kommenttia:

Rosina kirjoitti...

Vai lankkuliikkeitä!
Minä en tiedä kuin lankkupihvin, sain nauttia siitä eka kerran Turussa käydessämme joskus 1980-luvun alussa. Vai milloin ensimmäiset pankkikortit tulivat käyttöön?
Muistan ihmetelleeni,miten veli maksoi sellaisella ihmekortilla tarjoilut. Oli muutenkin harvinaista herkkua päästä ihan ravintolaan syömään.
Jospa huomenna pääsen kokeilemaan toisenlaista lankkua?

pau kirjoitti...

Hei naiset.
Minulla tulee lankusta mieleen vain ruumislankku... sellainen oli kuulemma ennen käytössä. Kun joku kuoli, ruumislankku, vai -lautako se olikin, tuotiin, ja siihen ruumis ja riiheen vaan. Lauta tai lankku, mutta ruumis siihen lastattiin kumminkin.

Ehkä mieleenjohtuma tulee siitä, että kuolemat on ollu mielessä viime aikoina, ja itselläni on juuri surkeammaksi vääntyvä flunssa. Kokeilen saunaa ja toivon aamulla tietäväni, suuntaanko töihin vai pysynkö punkassa. Laudasta en niin välittäisi.

Voikaa hyvin, siskoset
terv. Pau von Laut-Fluntsamus