maanantai 15. maaliskuuta 2010


Pistelin kuvan lumikasaan reikiä pitkällä putken pätkällä tässä viimme viikolla.
Rei´itin hankea, että nietos sulaa nopeammin, ettei leijonapystien rekvisiitta-aita ota ja lahoa.
Samalla otin myös rusketusta kalvakaalle naamalleni. Asento oli joskus vaikea, kun pärstärustinki piti olla ylöspäin ja samalla olisi pitänyt pistellä reikiä järjestyksessä joka kohtaan hankea.
Joskus on vaikeaa tämä kauneuden hoitaminen ja rusketuksen hankkiminen.
Tänään aion lyödä purkista ylimääräisen pakkelikerroksen tekorusketusta kasvoilleni.
En aio liioin säästellä poskipunan läträyksessä, enkä huulipuikon pyörityksessä.
Uusi-Tie-lehteen nimittäin pyydettiin minusta KOLUMNIENI kohdalle jo uutta kuvaa.
Magnuskin on sanonut, että voiisko tuan rippikuvan kohoralle jo suunnitella totuurenmukaasempaa pärstäkertoomen vilimiä?
Kyllähän me Magnuksen kanssa yritimme jo viime kolumnin kohdalle saada aikaan uudistusta, mutta minulle ei kelvannut yksikään otos.
" Ota huamiohon, että soot aikamoosesti vanhettunu tuasta viime kuvasta.
Sellaanen tuloo kuva, ku on malli! Tiärä se!"
Tänään se nähdään. Itsetykönäni toivon hiukkasen, että kuva olisi aavistuksen verran todellisuutta kaunisteleva.
Tunti sitten epäilin saavani todellisuutta hivenen vääristelevää kuvamateriaalia myös Charlesilta.
Hän oli virittänyt skypen tietarillensa (olikohan oikea ilmaisu?) ja näytti asunnostaan eri kuvakulmia vanhalle äidilleen.
Näytti epätodellisen siistiltä!
Liedellä porisi jauhelihakeitto. Se kyllä näytti kyllä todelliselta ja herkulliselta.
Äänenkuuluvuus puolestaan oli yhtä surkea, kuin puhelimellakin.(Nimittäin Charlesin ja minun puhelimien välillä).
Charles sanoi, että sittenhän ei ole mitään väliä kumpaa käyttää. Kuuluvuus on nollan luokkaa minun kanssani, vaikka diskuteeraisimme samassa huoneessa!
Charles ei omien sanojensa mukaan muista kuulleensa ketään näin paksukorvaista toista, kuin minä!
Hmmpff...
Taidan ostaa fläppitaulun hänen seuraavaa vierailuansa silmällä pitäen.
Viime perjantaina meillä alkoi tuossa vieruskunnassa, eli Laihialla se kauan odotettu ja rukoiltu Missio-Laihia.
Oli ilo kurkkia sakastin puolelta, miten ihmisiä alkoi virrata penkkeihin.
Ilmassa oli ihanan, mutta suuren juhlan tuntua.
Lauantai-aamulla lähdimme Magnus ja minä, plus muutama muu Lapualle KD:n kevätkokoukseen.
Laitoimme asiat kutakuinkin oortninkiin (minäkin mielessäni) ja söimme maukasta parsakeittoa ja joimme rinkulakaffit päälle.
Sitten taas Laihialle.
Lauantai-ilta olikin jännittävä, kun minua ja Magnusta haastateltiin.
Sain juhlavaa suitsutusta tekemäni logon johdosta. Kaikki sadat ihmiset klappasivat käsiään!
Kasvoni loistivat, jos mahdollista vieläkin leveämmässä hymyssä, kuin piirtämälläni iloisella naisella.
Magnus kumarsi syvään ja kiitti puolestani, kun itse en paistatukseltani heti älynnyt.
En muista oikein kirkkaasti, mitä minulta kysyttiin ja vastauksien kirkkaudesta omalta osaltani vieläkin vähemmän.
Yöllä mietin tapahtunutta ja uni karisi silmäluomista aikalailla tyystin (tosin unta ei ollut sinä yönä oikein karisemaankaan).
Toivon vaan, että vastauksissamme Jeesus tuli korotetuksi kaiken hyvän ja kaiken elämän antajana.
Sunnuntai-aamu koitti ihastuttavana, vaikka ei ollut niin nukkunutkaan, ja minä suuntasin auton- ja oman nokkani Isonkyrön kirkkoon.
Ihmiset olivat varmaan kaikki Laihialla, koskapa kirkonpenkit konottivat tyhjyyttään.
Voi, miten ihana jumalanpalvelus!
Ihmiset, jos tietäisivät, mistä jäävät paitsi, jonottaisivat kirkkoon.
JumalanPALVELUS meriteeraa sananmukaisesti sitä, että itse taivaan ja maan Luoja palvelee siinä meitä!
Hermot lepäävät ja mieli on hyvä.
Ehtoollisessa saamme uskoa syntimme anteeksi.
Siinä meittiä hoidetaan jollain salatullakin tavalla. (Tekisi tässä kohtaa mieli sanoa ja kirjoittaa, että "HALLELUJA, vaikka huivi menis")
Magnus oli samaan aikaan saarnaamassa Vöyrin kirkossa.
En voinut mennä mukaan, kun kylällämme oli kirkonmenojen jälkeen kodinsiunaamisseurat.
Ihanat seurat olivatkin.
Perheen pikkupojat nukahtivat siinä ihanassa rauhassa ja Pyhän Hengen läsnäolossa, mikä siinä kodissa oli.
Meillä seuravierailla oli myös tosi hyvä olla.
Kannattaakin ehdottomasti soittaa seurakuntaan ja ilmoittaa reippaasti, että haluaa pitää KODINSIUNAAMISSEURAT silloin ja silloin.
Sitten vaan edellispäivänä voi imuroida pölytollerot pois, leipoa korvapuusteja tai ostaa kaupanpaapan tekemiä nisuja ja kutsua kaverit,sukulaiset ja naapurit seuroihin.
Se kannattaa. Nimimerkki "kokemusta on".
Seuroista menimme erään toisen naapurin syntymäpäiville.
Lehti-ilmoituksessa hän kutsui kaikkia juhlille täyttäessään kolmannen kerran 25 vuotta.
Tarjottavatkin oli mainittu kutsussa: RATASNISUJA ja korppuja.
Tunnettuna herkkusuuna ihmettelin, mitenkä on mahdollista, että olen päässyt elämään elämääni ilman yhtäkään ratasnisusta.
Aioin ottaa vahingon takaisin.
Selvisi lopuksi paikan päällä, että olen ahtanut itseeni ratasnisun, jos toisenkin näinä kuutenakymmenenäkolmena vuonna (lauantaina kuutenakymmenenäneljänä)
Ratasnisu=ruskea piparkakku!
Tämä murre saa minut joskus pyörälle päästäni.
Ratasnisukeimeistä fammasimme Laihialle juhlien viimeiseen päivään.
Haikeina, mutta tyytyväisinä kokoonnuimme seurakuntatalolle iltakahville.
Innostimme vaasalaisia Vaasa-Mission pitämiseen lähivuosina.
Heitä ei tarvinnut edes innostaa. Sen verran tuntui virtaa olevan ja siitähän se lähtee. Rukousta ensin ja sitten sekä rukousta, että toimintaa.
En nukkunut oikein hyvin viime yönäkään.
Menin kymmeneltä salille ja pukersin LANKKUpisteessäkin niin, että lattialankut narisi.
Mainitsin varmaan edellisessä reportaassani, että ko. pisteessä kuuluu vetää vatsalaukku sisään?
Vatsa ei missään tapauksessa saa roikkua, eikä hilppaista lattiaa.
Noh...viimeksimainittu kohta ei oikein luonannut minun kohdallani vielä, mutta sitä on hyvä harjoitella salaa kotona, kun on ao laukkukin följyssä.
Menin vasten tapojani päiväunille, koska olin niin kiukkuinen, että kihisin.
Parin tunnin unosten jälkeen maailma näytti kirkkaammalta, eikä asiat ottaneet enää pattiin.
Magnus sanoi, että näytän ihan uudelta immeiseltä, eikä sekään patittanut lainkka.
T: Kaisa von Pattipää

6 kommenttia:

Rosina kirjoitti...

Päiväunet tekee toisinaan terää, sinäkin paahdat menemään kovaa vauhtia, ei ole ihmekään että joskus väsähdät.
Hyvällä omallatunnolla vaan päiväunille silloin kun siltä tuntuu:)

pau kirjoitti...

Hyvä kun sait nukutuksi! Onhan sitä ihan eri ihminen nukuttuaan kuin ilman unta.
Hienoa, että Laihian keimit meni hyvin. Muistetaan sitä Lehtistä, hän tarvitsee rukouksia varmasti kovasti.
On sulla tosian ollut menoja, ja vielä synttärit tulossa. Voimia joka päivään.
Rakkain terveisin.

Anita kirjoitti...

Hei Kaisa, aluksi piti lueskella aikaisempia kirjoituksiasi kun pääsin koneen ääreen...olen kotiutunut ja voin kertoa että mukavaa oli olla Helsingissä ja touhuta pikku-Sofian kanssa. Kuvissasi näkyy hiesnosti tämän talven lumimaisemat...innostuin myös lumitöihin ja piti oikein pyytää välillä huilaamaan kun en 'tajunnut' lopettaa. olisin varmaan ollut aika kipeä hartioista ym. näin tottumattomana. Junamatka sujui aikataulun mukaisesti ja pääsin onnellisesti Nikolainkaupunkiin.
Varmaan jäi hyvä mieli kun Laihialla meni kaikki niinkuin pitikin ja sinun tekemä juliste oli niin mukaansatempaava ja ansaitusti sait siitä kehuja :) Toivottavasti olet saanut nukuttua univelkasi takaisin. Blogikuvasi on tosi nätti, näin toivottaapi Anita

Ellu kirjoitti...

Hieno kuva, nuortunut on blogin pitäjä ihan selvästi :-)
Kylläpä sulla/teillä riittää virtaa monenlaiseen tekemiseen ja menemiseen. Voimia ja terveyttä vain jatkossakin.
Ellu

pau kirjoitti...

Komia, freessi kuva rouvasta :D
Hengissä ollaan, Halleluja!
Jeesus meitä auttaa joka päivä kaikissa asioissa. Ja armo kantaa.
Rakkain terveisin!

pau kirjoitti...

Huomenta.
Talitinttikin pesää rakentaa, joten otetaanpa oppia! Hän joka pitää varpusestakin huolen, on luvannut johdattaa meitä, kun vielä rukoillen kuljetaan.
Armon varaan tänäänkin, ystäväinen!
jk. Sun tukka on tosi hienosti tuossa uudessa kuvassa, ja olet selkeästi pirtsakamman näköinen kuin siinä edellisessä kuvassa :D Et turhaan raatanut kuvauksen eteen ;)
Näin me siis rehkimällä ja raatamalla saavutamme ulkoisen kauneuden, mutta Jeesuksen veri tekee puhdasta jälkeä sisimmässä. Sinne ei auta mennä räpelöimään ominen likaisine näppeinemme. Ja se jos mikä on armoa!