Vivianni onkin ainoa, joka on punnuksiani nostellut viime aikoina. Kovasti kevyen näköistä on käsittely.
Neiti onkin oikea pikku voimanainen. Nosti Sohvinkin ( samanikäinen kaveritar) paikasta toiseen siitä vaan, suit sait.
Minä en tapahtumaa nähnyt, mutta Charles oli tyytyväisenä pannut asian merkille. On hyvä, että suvussa voimanaiset jylläävät jatkossakin.
Viviannilla on paitsi voimaa, niin myös juhlalliset äänivaratkin, kuten meillä suvun naisilla muillakin.
Ei jäänyt kyläläisiltä kuulematta, kun Charlesin lennokki takertui neidin hiuspehkoon.
Meteli ylitti melkein äänivallin, kun todettiin, että ainoa keino on katkaista saksilla pari SUORTUVAA.
" EEEEI LEEEIKATA!!! BYÄÄÄÄÄÄ....
" Sä haluat siis mennä lennokki päässä kouluun?" kiljuin minä.
"EEEENKÄ MEEE, MUTTA EI LEEEEIKATA...BYÄÄÄÄÄH
Jotenkin siitä sitten selvittiin, vaikka saksia piti hiukan klipsutella. Lennokin roottoreissa on luultavasti vieläkin muutama fiunu muistona tästä kesäisestä ja lennokkaasta episodista.
Vietimme Viviannin kahdeksanvuotissynttäreitä ihanassa Asevelikyläläisessä kesäillassa viimeviikolla. OIKEAT synttärit olivat jo olleet ja menneet, mutta AIKUISTEN bileet olivat vielä viettämättä.
Magnuskin vietti samaan aikaan omia syntymäjuhliaan, tosin päivän etuajassa.
Magnus sai lahjaksi Catherinelta ja perhekunnaltaan tuulen, sateen-, kylmän-, kuuman-, kosteen-, rakeet ja homeen ulkonapitävän, sekä myös tarpeenvaatiessa sisälläpitävän takin, sekä housut, joista sai lahkeet katkaistua ilman saksia.
"Ne sai tosi halvalla, kun ovat viimevuoden trendiä", lohdutteli Catherine nähdessään laajentuneet pupillimme.
Seuraavana päivänä Aija-Kanita ja Vinst tulivat syntymäpäiville tänne Vähännevan Letkutielle.
He toivat s-lahjaksi kaksi pakettia kotletteja, kahvipaketin ja manteliöljysaippuaputelin. Manteliöljysaippuan keksijä ansaitsisi ansaitusti Noopelin keksinnöstään, niin ihastuttavaa saipe on hajultaan ja melkein maultaankin.
Illan suussa tulivat Maikku ja Eerikkikin kylille.
Tein juhlan kunniaksi täytekakun. Täytekakkupohjasta tuli työväentalon painimaton NÄKÖINEN, mutta maku oli mykistyttävä! (Kukaan ei nimittäin sanonut mitään! )
Magnus väänsi pari pellillistä hätäprätiköitä. Ko leivonnaisten oikea nimi on PIKANISU. Niitä voi leipoa hedelmäsokerilla, joten Aija-Kanitakin voi niitä nauttia.
Resepti on salainen, koska Magnus ei itsekkään aina muista, kuinka runsaasti kutakin ainetta sörsseliin lätkäistään.

Vähänkyrön Köpingissä oli viimeviikon loppuna markkinat. Sinne pystytettiin KD:n teltta, joka oli lähteä lentoon lukuisista omitekoisista painoista huolimatta.
Magnus otti seinät irti teltistä ja jo loppui pullistelu ja ilmaan lentely.
Kansanedustajaehdokas Magnus myi arpoja ja keskusteli ihmisten kanssa.
Kerrankin hän sai kätellä mielinmäärin (toiset jopa kahteenkin kertaan, luulen ma).
Menin toivorikkaana etsimään markkina-alueelta muikkujenpaistopaikkaa. Seurasin vain suloista hajuvanaa ja siinä se oli!
Pettymyksekseni kojun edessä kiemurteli niin pitkä jono, että en ehtinyt siihen jäädä vuoroani outtamaan. Mitä, kun piti jonottaa vielä hyysikkäänkin!
En ollut tullut markkinoille jonottamaan, vaan tekemään vaaliavustustyötä jakamalla KD: n makoisia karkkimällejä ihmisille :)
Niin ikävästi kävi, etten saanut ensimmäistäkään muikkua makusteltua.
Lähdin sitten, muiden tullessa vuorostaan remmiin, Nikolainkaupunkiin.
Siellä oli Uusheräyksen kesäjuhlat ja minulla oli siellä vastuuta sielunhoitajana.
Olivat ihanat juhlat upeissa puitteissa.
Minulla sielu ja ruppi lepäsi istuessani Suomen ehdottomasti kauneimmassa kirkossa ja laulaessani hyviä vanhoja hengellisiä viisuja kirjasesta, jonka tuntematon seuravieras minulle antoi lainaksi.
Liikutuin niin, että täytyi ihan näkstyyki kaivaa laukun pohjalta ja pyyhkiä pari kyyneltä, ettei poskipuna leviäisi.
Onnen kyyneleitä ne olivat. Silkan onnen.
Meidän Taivaallinen Isämme on rikas antaja.

Sunnuntaina oli minun vuoroni pitää pyhäkoulua.
Lapsia saapui paikalle 3 kappaletta. Luin lasten raamatusta, kuinka Jeesus antoi suuren kalansaaliin.
Lauloimme pääsiäislauluja (lapset itse ehdottivat) ja askartelimme pikkaraiset talot, joihin leikkelimme pikkaraiset matot.
Taloihin tulee asustelemaan siiliperhe, joita väkerrämme muovailuvahasta.
Piikeiksi laitamme hammastikun palasia, jahka seuraavan kerran treffaamme.
Pyhäkoulunopettajana on huikaisevaa olla. Penskat ovat niin ihanan aitoja.
Toivon, että opettajapestini jatkuu vielä mahdottoman kauan.

Loppukaneetti:
Psalmi 106 jakeet 4-5 (saat nämä ottaa omalle kohdallesi):

Herra, sinä olet armollinen kansallesi
muistathan myös minua!
Auta minua, ota minut huomaasi,
että saisin kokea valittujesi onnen,
että saisin iloita, kun sinun kansasi iloitsee,
ja ylistää osaani sinun omiesi kanssa.

Ystävällisin, mutta iloisin terveisin T: Kaisa von Ö

Olin käymässä Nikolainkaupungissa oikein ooppelilla ihan itse männytviikolla.

Mennessä onnittelin itseän, että olin muistanut ottaa följyyn kuvassa näkyvän kuuskytvuotislahjani restauroitavaksi.

Se nimittäin oli Vähännevan tuulissa ja tuiverruksissa lpahast kärsinyt ja pudottanut siipispankkansa. Olihan aikaakin noista juhlista jo kulunut kohta viisi vuotta!

Vein rikkoutuneen lahjani sen tekijälle KÖSTAF:ille (Elitzabethyn aviosiipalle) korjattavaksi ynnä ehostettavaksi.

Sillä aikaa, kun olimme Rossossa Elitzabethyn kaa syömässä, oli Köstaf korjannut ja puleerannut tuon hauskan tekeleen entiseen ehoonsa.

Taas on tiedoissa makeita nauruja tuulisilla ilmoilla, (eli joka päivä täst´etiäppäin) kun yo-tyttö veivaa tahkoa isännän pidellessä terotettavaa esinettä (perhaps kirvestä).

Vaikka olisi kuinka mörkkinä kammennut pehkuista ylös ja synkeänä järsisi kuivahtanutta sämpylänpuoliskaa, niin pakosta alkaa suupieliä kiskoon ylös, kun katsoo köökin ikkunasta tulisesti tahkoavaa pariskuntaa(nimim. kokemusta on).

Toissapäivänä oli totaalinen toppi, mitä lämmönsietokykyyn tulee.

Suuta ei viitsinyt pitää enää syödessäkään kiinni ja kieli oli, kuin syvänmerensukeltajan sukka.

Lisäksi alkoi vasemmassa kyljessä PISTÄMÄÄN. Palleassa tuntui myös ikävää vääntelehtimistä.

"Pistääkö syrämmestä?" kysyi Magnus rauhallisesti.

"Kyllä, jos sen paikka on kainalossa!" vastasin kiukkuisesti.

"Sydämmeen ei saa ottaa, vaikka sen paikka olis missä", sanoi Charles tapansa mukaan viisaasti.

Lutkutin pari lasillista kylmää ruskeeta vettä (helteet ovat vaikuttaneet veteenkin rusahtavasti) ja asetuin makaamaan vuoteelleni.

Noh, kyllä se olotila siitä tokeni. Ja paras olikin toeta, koska täälläpäin on keskukset kiinni. Lomat ovat pukanneet päälle.

Ajattelin heitä, jotka joutuvat alvariinsa oleskelemaan kuumuudessa ja ilman ruskeatakaan vettä ja häpesin.

Minulle ei kuitenkaan sovi viikkotolkkuinen kuumuus, niinkuin ei varmaan monelle muullekkaan.

Nähtiin sellainenkin ihme, että meikäläiseltä meni ruokahalu (yhtenä päivänä tosin vaan. Pistospäivänä nimittäin).

Magnus oli ottanut ensimmäiset uudetpotut omasta pottumaastamme ja sain tikistettyä niitä vain kaksi pikkuvarpaan kokoista suuhuni tavanomaisen kapallisen sijaan.

SE seikka, jos joku huolestutti meitä enämpi, kuin mitkään pistokset konsanaan.

Tänään on ollut jo inhimillisempi lämpötila ja olen pystynyt olemaan jo puutarhapenkilläkin tovin, kahvia ryystellen :) ja perunoita pureskellen.

Teimme poliittisen KD:n ystäväkesäretken Nikolainkaupunkiin.

Linja-autolla tosautimme komeasti Kaiman toimiessa saföörinä.

Sanoin Kaimalle, että hän on ainoa linja-autokuski, jonka ohjauksessa en pelkää.

(Tunnen myös toisenkin rauhaisan ynnä turvaisan kuljettajan, Raimholdin, mutta hän ei enää aja, joten Kaima on ainoa AJAVA tuntemani).

Nikolainkaupungissa stoppasimme ensiksi Vanhan Vaasan kirkon raunioille (Pyhän Marian kirkko).

Tätini Aija-Kanita kertoi minun ollessani muksu varmana totuutena, että kyseessä oli kuninkaan linnan rauniot. Hän tiesi ehdottoman seikkaperäisesti ohjata minut PRINSESSAN huoneeseen.

Oh, kuinka minä olin otettu ja innoissani. Pyörähtelin silmät puoliavoimena "prinsessahuoneessa" ja kuvittelin ylleni fyrrymekon ja kultaisen diadeemin pään kukkuralle.

Muistan hämmästyneeni aikalailla, kun kuulin, että kyseessä olikin kirkko.

Katselin syntymäkaupunkiani, ikäänkuin turisti, joka tulee ensimmäistä kertaa johonkin. Eli sangen kriittisesti siis!

En löytänyt mitään arvosteltavaa. Upea kaupunki. Komea suorastaan.

Kauniit istutukset, raikas ilma, meret liplattelevat, auringot heliöitsevät. Iloiset ihmiset mong...puhuivat svenskaa...

(Olen syntynyt ko. kaupungissa, jos joku ei satu tietämään, mutta VANNON, että olen täysin puolueeton arvostelemisissani).

Vivianni ja Joonathan tuotiin retkelle mukaan ja tulivat he Hälvälle yöksikin saman tein ja yksin kimmin.

Meille tuli illalla myös vieraita: Leenu ja Herbert.

Ai, että kehoittelinko? En, sillä luotan heidän fiksuuteensa ja leimuaviin rakkauksiinsa!

Rukoilemme joka päivä kummilapsiemme puolesta ja lisään Leenun kohdalla rukoukseen tietyn asian ;)

Urheilukenttäseurat menivät hyvin.

Tro lauloi ja Wilhelm saarnasi.

Wilhelm kysyi, Viviannilta ja Joonathanilta, että tietävätkö he, että Jeesus rakastaa heitä?

Sanoivat tietävänsä. Minä tunsin sydänalassani sanomatonta onnenhuikaisua.

Joimme urheilukenttäkahvit ja lähdimme tyytyväisinä seuraavaan sessioon: Huutoniemen kesäseuroihin.

Magnus sai pitää puheen ja minä sain lausua runoja.

Olen huolestunut kehityksestäni. Nimittäin, kun annetaan tehtäväksi lausua KAKSI (2) RUNOA, olen jo jokusen aikaa lisäillyt omin päin yhden YLIMÄÄRÄISEN runon esitykseeni.

Jonkun muka lyhkäsen ja nasevan. Eilen lausuin jo neljä (4) runoa!

Lohdutin itseäni, että ehkä kuulijat eivät huomanneet, että värssyt vaihtuivat.

Joka tapauksessa olen varmaan kohta, kuin suuresti kunnioittamani Veikko Vennamo, joka KANNETTIIN eduskuntasalista ulos ja PUHE VAAN JATKUI...

Tämän kirjoittamisen kanssa taitaa käydä samoin, ellen nyt tinttaa loppupistettä.

Vahinko! Olisi ollut vielä PAAALJO kirjuutettavaa ;)

mutta ei niin pitkää sepustusta, etteikö virsi, tai raamatunlause sovi loppuun. Tällä kertaa valitsin raamatunlauseen toisesta korinttilaiskirjeestä, luvusta 13, jae 13:

Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys.

T: Kaisa von Varmtvattenhufvud

Taiteilin eilen taas vaihteeksi jaettavaan kutsulappuun kuvan.
Charles ihmetteli, miksi kuvakkeen ekapalkinnon saaja on matalemmalla, kun muut?
Vastasin, että kuva sisältää SYMPOLIIKKAA.
Jeesuksen edessä olemme SAMALLA LÄHTÖVIIVALLA ja KAIKKI HÄNEN OMANSA OVAT VOITTAJIA! YKKÖSET, KAKKOSET ja KOLMOSET ja niin edelleen!
"Aha!" sanoi Charles ja oli varmaan samaa mieltä.
Näitä kutsuja jaamme taas tuhat kappaletta ja uskomme ja toivomme ja rukoilemme, että kymmenen (10) prosenttia kutsutuista saapuu kentälle :)
Itse säikähdin kutsua tyytyväisenä ihaillessani, josko se onkin "harhaanjohtava"!!!
Josko ihmiset luulevat, että kentällä urheillaan ja kilpaillaan pysteistä, kiertopalkinnoista ja seppeleistä.
Sitten rauhaannuin. Kyllähän siellä urheilukentällä nytkin kilpaillaan tavallaan. Kaikki kehuvat KILPAA Jeesusta.
Siispä kutsu ei johdata ketään harhateille, eikä väärille kentille.
Melkeinpä tekisi mieleni kirjoittaa runo. Kaspa näin:

ME IHMISET EMME JOSKUS HUOMAAKKAAN PLAISIN,
KUINKA HARHOIHIN MEITTIÄ KUTTUTAAN.
VÄÄRÄISIÄ PLANKETTEJA LUJEMME
JA KAIKKI USKOMME, MITÄ NIISSÄ LUPAILEVAT
NUO HARHUUDEN PROHVEETAT.
SIKSPÄ, OI IHMINEN KALLIS
TARKKAILE, KUTA SULLE LUPAILLAAN.
MIETTIÖS, KUHKA SINUA KISKOTAAN.

TARKAT PIIRUT JA OOSVIITAT SAAT SA LUKEA
YLÖS RAAMATUSTA.
OTA HYVÄ IHIMINEN SE OOPPUS KÄYTTÖÖSI
POIS SIELTÄ KAAPISTA POHJIMMAISESTA!
NIIN TEKI, AH, MUUDAN NAINEN AMMOIN.
SEN NIMI ON YKS KAISA.
KAISA ARMAS RAKKAHIN HERRALLE JEESUKSELLE!


Tänään en lausu runoja, vaan laulamme taas Esikon kanssa kyläkirkkojumalanpalveluksessa.
Laulamme samat laulut, kuin EL:n kevätjuhlissa. Itseasiassa joudumme ehkä laulamaan niitä kahta laulua myös joulujuhlassa ja pääsiäisenä ja...
Laulut ovat 1) ON KEEESÄN KIRKAS HUOMEN ja 2)LAAAULA MATKALAINEN KORPIMAAN.
Laulusta puheenollen olimme Magnus ja minä synttäreillä eilen.
Kahdeksankymmentävuotta täytti sankaritar. Lahjaksi veimme hajuvesipullon ja Marianne-karkkipussin.
Ostan aina lahjaksi sellaista, jota itse haluaisi, kun täyttelisin samaa, kuin kulloinen sankari.
Lauloimme Magnuksen kanssa myös tutun onnittelulaulun:

Nyt ( sankarittaren nimi) syntymäpäivä on koittanut
elä-elä-elä eläköön!
Syvä intosi älköön laimetko
se kestä-kestä-kestäköön!
Sutisunffati rallallei, elä terveenä, terveenä HEI, HEI, HEI!
Pidä pörssisi aina kunnossa;
Jeesus auttakoon sinua!

Tämän laulun opin anopiltani, joka aina lauloi sen kaikille meille suvun sankareille nimi-ja syntymäpäivinä.
Laulun sanat kuuluivat alkuperäisversiossa lopuksi, että ONNI POTKIKOON SINUA, mutta munklasimme ne uuteen uskoon ;)

Eiliset syntymäpäivätarjoilut olivat ihastuttavat.
Ruoka oli niin hyvää, että menin taas kateuden vihreys poskilla kyselemään, josko reseptit olisivat julkisia.
Sainkin vinkin: muhennoksiin ja paistoksiin mustaleimaista emmentaalia ja kunnon kermaa.
"Kevyt- ja nollakalorilinjalle ei parane lähteä silloin, kun haluaa, että ruoka maistuu muultakin, kun pakkaustarvikkeelta (so. pahvilaatikolta)", sanoi Jokikartanon ehtoisa emäntä.
Olin samaa mieltä .(Tuon pakkaus-pahvilaatikkoesimerkin lisäsin kuitenkin mielessäni itse).
Olemme kotioloissa olleet kaalisoppa-hetelmälinjoilla koko porukka.
Pakko!
Charles ihmetteli , että hän ei ymmärrä, miksi MINÄ (Kaisa J) olen aina kumminkin samannäköinen hänen lomille parikertaa vuodessa tullessaan, vaikka pyöräilen aamusta iltaan, nostelen painoja ja punnerran penkeissä.
Samaa olen ihmetellyt itsekkin, tottapuhuakseni.
Nyt sekin asia selvisi.
Luin lööpeistä (ja vahingossa koko jutunkin), että eräs missi ,jonka voittovuotta en muista, on alottanut ankaran personaltrainerin ohjauksessa kuntosaleilla käymisen.
KILOJA ON TULLUT VIISI (5) lisää, vaikkei hän ole lihonut!
Tämä tieto ilahdutti minua.
Kerrankin minulla on jotain yhteistä missin kaa.
Täytyy muistaa sanoa asiasta Charlesillekin, jos hän vielä sitä ääneen ihmettelee.
Itseasiassa meitä on täällä Letkutiellä koko porukalle käynyt samoin, kuin missille, luulen ma.

Kesänvietosta vielä senverran, että Lyllanilta on löytynyt monta punkkia.
Sen voi katsoa olevan hyvä asia, koska senverran arvokasta oli se PUNKKIAINE, jota sille ostettiin.
Paarmat ovat myös landautuneet tänne Hälvänperille. Ovat jotain uutta rallisukua (tai suihkarisukua), kun käyvät kitusiin kiinni, vaikka ajaa pyörällä :(
Huiski siinä sitten. Meikäläisen ainakin pitää pitää pyörän sarvista kiinni. Asfaltti-ihottuma on kumminkin lievempi paha, kuin paarman jyystäminen.

Nyt menen suihkuun availemaan äänijänteitä! (OON KEESÄÄÄN KII-IIRKAS HUUOOOMENNNN...)
Suihkussa laulaminen on tieteellisesti (!) todistettu auttavan kärisevään ääneen.
Muistui sentään vielä, kun laulamisesta tuli puhe, eiliset s-juhlat.
Juodessani ulkona kahvia, tuli naistenpöydässä (Magnus istui maan tavan mukaan miesten pöydässä. MINÄ TAHTOISIN ISTUA SEKAPÖYDÄSSÄ!)
tuli siis puhetta tangomarkkinoista.
Minultakin kysyttiin, josko niitä seuraillut olen.
Sanoin, että meillä ei ole TV:tä ollenkaan.
SE ei ole se perimmäinen syy. Onhan meillä radio.
Todellinen syy seuraamattomuuteen on se, että EN KESTÄ TANGOMARKKINOITA, enkä varsinkaan niissä kituutettavia tangoja!
Kaikki tangot on jo keksitty. Useat moneen kertaan.Vieläpä sataan, ellei tuhanteen kertaan.
Ei auta, vaikka kuinka pukee ylleen kauniin kostyymin (niitä voisin kyllä katsella, jos olisi se Teevee) ja laulaa kädet viuhtoen räytyvistä rakkauksista!
En kestänyt näitä ko. asioita silloinkaan, kun oli televiitsio.
En kestä duurisointuista räydyntää. Piste.

Tähän makuasiaan lopetan räyd...raporttini täältä Vähältänevalta.
Virsi 105, 3:s säkeistö.

Kesälinnut taivaan alla
iloisina lentävät.
Sulaneella sydämellä
laulaa toukomettiset.
Elämä ja autuus loistaa
Herran seurakunnassa.
Aurinko on ristin päällä
valkea ja punainen.


T: Kaisa von Räytduurängsjö.

Paitsi terapiakoiramaisuuksia, Lyllan omaa myös uppopallon pelaamisen pelikiemurat ja taidot.
Lisäksi se osaa tutkailla ja analyseerata rantakalojen arkielämää.
Sen (Lyllanin) häntä heiluu merten eläviä seuratessaan, mikä paljastaa sen yltiöpositiivisen luonteenlaadun.

Olimme eilen perhe Terijoenjalavaston ( Eerikki, Catherine, Vivianni ja Joonathan plus Lyllan) vuokramökillä viettämässä kesäpäivää.
Magnus oli lasten kanssa uimassakin.
Minähän en uiksimaan mennyt, koska vesi ulottui suurinpiirtein vain jalkojeni paksuimpaan kohtaan, elikkä nilkkaan.
Lapsia ei moinen haitannut.
He menivät uimaan vaatteet päällä ja ilman vaatteita, sekä uikkareissa. Juuri niin, kuin minunkin lapsuudessani oli tapana tehdä.
Oli jotenkin muka erikoisen möllevää mennä hame päällä uimaan.

Söimme sitten rannalla makkaroita, joita Eerikki hiki hattuhuivissa grillaili ja nautimme sallaadeja ja ryystimme kahvia piskittien kera.
Paperilautaset lentelivät ruokineen sinne sun tänne, ellei puristanut niitä rystysissään koko ajan. Kahvikupit kaatuilivat maahan ja pöydille juuri silläviissiin, kuin tuulissa rannoilla on tapana.
Oli ihanan kuuma ja tuulinen päivä.
Catherine sanoi, että kuitenkin KAIKISTA iloisin heidän saapuessaan edellisenä päivänä mökille, oli ollut seropi Lyllan.
Itse huomasin, että minusta ei olisi enää mökkieläjäksi.
Tai no, ehkä jos mökki olisi jonkun Ainolan tapainen hirsirakennelma asiaa voisi harkita. Sisähyyskä olisi myös ehdottoman pakko olla. (Mieluimmin kaikille oma). Suihkut ja kylmiöt tietenkin myös ja sisägrillit ja ilmastoidut ulkopatiot ja...
Kiva oli olla kuitenkin "rantakylässä" ja katsella meren hopeista liploittelua.

Kävin männäviikolla Nikolainkaupungissakin.
Pääasiana oli vierailu Aune-tädin luona.
Olin varautunut lyhyeen vierailuun, koskapa rakas tätini on sairasellut viime aikoina.
Huolestuneena kyselin, kuinka mahtaa päiväleposien käydä, kun vieras ei ymmärrä lähteä. Tosin väsymisistä ei ollut havaittavissa mitään merkintöjä. Ei edes sinne päin.
Aune-täti sanoi, että hän ei ole yhdeksäänkymmeneen vuoteen tarvinnut päiväunia. Kaksi ensimmäistä vuottakin nukuttiin vain tavan vuoksi päikkärit.
Kolme ja puoli tiimaa praatattiin, emmekä päässeet juurikaan asioiden ytimiin, mitä sukuun ja sen tekemisiin tulee!
Lähdin tyytyväisenä ja iloisena vierailultani ja koin taas, että SUKU ON PARAS.
Vahingossa kiertelin samalla kaupunkireissulla hiukkasen alennusmyyntejä ja ostinkin kaksi (2) puseroa.
Valkoisen ja mustan.
Tismalleen samanlaiset: päänmentävä reikä, pikkaraiset hihantumpit ja tietenkin helmareikä, että ne saa yleensä puettua yllensä.
Stailaajat aina puhuvat PERUSVAATTEISTA. Nyt olen onnellinen kahden perusvaatteen omistaja. (Niitä löytyy kyllä kaapista muutama muukin kappale, vaikkei koskaan mitään ole, mitä päälle pukis).
Stailaajat sanovat myös (tykkään lueskella stailaajien mielipiteitä vaatetuksesta. Melkein aina olen TÄYSIN erimieltä heidän kannoistaan. Se osoittaa sen, että makuasioista ei voi kiistellä),
nyt täytyy kirjoittaa uudestaan tuo alkulause ennen sulkumerkkejä, koska erkkikään ei sitä enää muista, siis:
STAILAAJAT SANOVAT, että vaatteissa tulee aina olla joku juju.
Minä valitsin ehdottomasti ja täysin tietoisena jujuttomat puserot. Ehkäpä kyseessä olivat kaupungin..ei: koko euroopan jujuttomimmat puserot ikinä?
Taidan lopettaa stailaajien sanomisien seuraamisen. Niistä ei tuu, kuin vihaiseksi.
Vihaiseksi ja myös surulliseksi tulin myös viikolla tapahtuneesta krukoomista: hukkasin kuulokojeeni.
"MITÄ?" kysyt sinä varmaan.
Kyllä! Kun olimme viime perjantaina ennen possunruppua lähdössä Kansanlähetyksen kesäjuhlille Lahteen, huomasin, että kuulokoje rasioineen oli kadonnut.
Sitä ei ollut uuden liukaskankaisen arpajaisvoittoreppuni pohjalla. Ei, vaikka käänsin saumatkin nurinperin siinä repussa.
Oli hirveää sanoa KL päivillä ihmisille (niille, jotka nyt minun kohdillani jarruttivat), että päivää! Mitä kuuluu? Mulle ei kuulu mitään!
Tänään sain kuulla myös vakuutusyhtiöstä, että pudottamisia ja kadottamisia ei korvata.
"Siis, vaikka sydänjuuret karrella maksaa hirveitä laajoja kotivakuutuksia tonnitolkulla vuodessa", olisin huutanut puhelimeen, jos olisin saanut ääntä itkunkarheasta kurkustani.
Syvällä sydänalassa asian kyllä ymmärsinkin, ei silti.
Katkera pala on mennä 14 päivä kuulopolille asennuttamaan uutta önälettä.
Ajattelin itsekseni, että maksan lopun elämääni eläkkeestäni kuukausittain sitä kadottamaani vempainta, enkä ota uutta ollenkaan :(
Viikonloppu sai minut jo hivenen toisiin aatoksiin.
Magnus tulkkasi taas mielestäni liian tihkeesti just NIITÄ RATKASEVIA sanoja, joille tuhatpäinen yleisö nauroi kaksinkerroin ja JOISTA MINÄ EN SAANUT SELVÄÄ.

Kadotin samaisella matkallani myös kultaisen sormuksenkin.
Pidin sormusta pikkulillissäni, koska sormussormeni muistutti taas ryynimakkaraa kesäkuumuudesta johtuen, eikä ryynimakkaraan tietenkään mahtununeet sormukset. (Itseasiassa lillikin oli sille liian turpija).
Menimme paluumatkalla Ulriika- Eleonooran ja Smartyn mökille ja pulahdin järveen. Vesi tuntui saunasta sukellettaessa HYISELTÄ (25 astetta about) ja kaikki jäsenet, lilli mukaanlukien kutistuivat ja sormus solahti järveen.
Meitä pidettiin, kuin piispaa, pappia ja pruustinnaa pappilassa ja oli se omiaan hälventämään kultarinkulan katoamista.
Mukanamme oli paluumatkalla myös Charles, jos jäit ihmettelemään kohdassa PAPPI.

Olimme myös kummityttömme Leenun ja ystävänsä Herbertin viihtyisässä kotosessa kyläilemässä tulopaluumatkallamme.
Leenu ja Herbert tulevat puolestaan Letkutiellä käymään, kun tulevat Pohjanmaalle.
Aion kehoittaa Leenua ottamaan Herbertin aviomiehekseen ja Herbertin tämän Leenun aviovaimokseen, kun kohdataan ;)
Niin olivat kuin luodut toisillensa.
Mukava tapaaminen ja tarjoilu oli. Sitä tuttua piispa, pappi, pruustinna tasoa :)

Hampaita olin vaihteeksi taas paikkauttamassa maanantakina.
Uuden käyntikertalapun sain kouraani.
En uskalla otattaa näitä paikkahampaita poiskaan, vaikka nuin kovasti jakelevat lappujaan lääkärit.
Kas jos kadotteleminen ja pudotteleminen on tullut jäädäkseen niin...



Lopuksi Raamatun jae sinulle omistettavaksi.
(Jae on Jesajan kirjasta, luvusta 33 jae 6):

Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen.
Hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa.
Siionin aarre on Herran pelko.



T: Kaisa von Guldringsjövatten