maanantai 26. heinäkuuta 2010

Vivianni onkin ainoa, joka on punnuksiani nostellut viime aikoina. Kovasti kevyen näköistä on käsittely.
Neiti onkin oikea pikku voimanainen. Nosti Sohvinkin ( samanikäinen kaveritar) paikasta toiseen siitä vaan, suit sait.
Minä en tapahtumaa nähnyt, mutta Charles oli tyytyväisenä pannut asian merkille. On hyvä, että suvussa voimanaiset jylläävät jatkossakin.
Viviannilla on paitsi voimaa, niin myös juhlalliset äänivaratkin, kuten meillä suvun naisilla muillakin.
Ei jäänyt kyläläisiltä kuulematta, kun Charlesin lennokki takertui neidin hiuspehkoon.
Meteli ylitti melkein äänivallin, kun todettiin, että ainoa keino on katkaista saksilla pari SUORTUVAA.
" EEEEI LEEEIKATA!!! BYÄÄÄÄÄÄ....
" Sä haluat siis mennä lennokki päässä kouluun?" kiljuin minä.
"EEEENKÄ MEEE, MUTTA EI LEEEEIKATA...BYÄÄÄÄÄH
Jotenkin siitä sitten selvittiin, vaikka saksia piti hiukan klipsutella. Lennokin roottoreissa on luultavasti vieläkin muutama fiunu muistona tästä kesäisestä ja lennokkaasta episodista.
Vietimme Viviannin kahdeksanvuotissynttäreitä ihanassa Asevelikyläläisessä kesäillassa viimeviikolla. OIKEAT synttärit olivat jo olleet ja menneet, mutta AIKUISTEN bileet olivat vielä viettämättä.
Magnuskin vietti samaan aikaan omia syntymäjuhliaan, tosin päivän etuajassa.
Magnus sai lahjaksi Catherinelta ja perhekunnaltaan tuulen, sateen-, kylmän-, kuuman-, kosteen-, rakeet ja homeen ulkonapitävän, sekä myös tarpeenvaatiessa sisälläpitävän takin, sekä housut, joista sai lahkeet katkaistua ilman saksia.
"Ne sai tosi halvalla, kun ovat viimevuoden trendiä", lohdutteli Catherine nähdessään laajentuneet pupillimme.
Seuraavana päivänä Aija-Kanita ja Vinst tulivat syntymäpäiville tänne Vähännevan Letkutielle.
He toivat s-lahjaksi kaksi pakettia kotletteja, kahvipaketin ja manteliöljysaippuaputelin. Manteliöljysaippuan keksijä ansaitsisi ansaitusti Noopelin keksinnöstään, niin ihastuttavaa saipe on hajultaan ja melkein maultaankin.
Illan suussa tulivat Maikku ja Eerikkikin kylille.
Tein juhlan kunniaksi täytekakun. Täytekakkupohjasta tuli työväentalon painimaton NÄKÖINEN, mutta maku oli mykistyttävä! (Kukaan ei nimittäin sanonut mitään! )
Magnus väänsi pari pellillistä hätäprätiköitä. Ko leivonnaisten oikea nimi on PIKANISU. Niitä voi leipoa hedelmäsokerilla, joten Aija-Kanitakin voi niitä nauttia.
Resepti on salainen, koska Magnus ei itsekkään aina muista, kuinka runsaasti kutakin ainetta sörsseliin lätkäistään.

Vähänkyrön Köpingissä oli viimeviikon loppuna markkinat. Sinne pystytettiin KD:n teltta, joka oli lähteä lentoon lukuisista omitekoisista painoista huolimatta.
Magnus otti seinät irti teltistä ja jo loppui pullistelu ja ilmaan lentely.
Kansanedustajaehdokas Magnus myi arpoja ja keskusteli ihmisten kanssa.
Kerrankin hän sai kätellä mielinmäärin (toiset jopa kahteenkin kertaan, luulen ma).
Menin toivorikkaana etsimään markkina-alueelta muikkujenpaistopaikkaa. Seurasin vain suloista hajuvanaa ja siinä se oli!
Pettymyksekseni kojun edessä kiemurteli niin pitkä jono, että en ehtinyt siihen jäädä vuoroani outtamaan. Mitä, kun piti jonottaa vielä hyysikkäänkin!
En ollut tullut markkinoille jonottamaan, vaan tekemään vaaliavustustyötä jakamalla KD: n makoisia karkkimällejä ihmisille :)
Niin ikävästi kävi, etten saanut ensimmäistäkään muikkua makusteltua.
Lähdin sitten, muiden tullessa vuorostaan remmiin, Nikolainkaupunkiin.
Siellä oli Uusheräyksen kesäjuhlat ja minulla oli siellä vastuuta sielunhoitajana.
Olivat ihanat juhlat upeissa puitteissa.
Minulla sielu ja ruppi lepäsi istuessani Suomen ehdottomasti kauneimmassa kirkossa ja laulaessani hyviä vanhoja hengellisiä viisuja kirjasesta, jonka tuntematon seuravieras minulle antoi lainaksi.
Liikutuin niin, että täytyi ihan näkstyyki kaivaa laukun pohjalta ja pyyhkiä pari kyyneltä, ettei poskipuna leviäisi.
Onnen kyyneleitä ne olivat. Silkan onnen.
Meidän Taivaallinen Isämme on rikas antaja.

Sunnuntaina oli minun vuoroni pitää pyhäkoulua.
Lapsia saapui paikalle 3 kappaletta. Luin lasten raamatusta, kuinka Jeesus antoi suuren kalansaaliin.
Lauloimme pääsiäislauluja (lapset itse ehdottivat) ja askartelimme pikkaraiset talot, joihin leikkelimme pikkaraiset matot.
Taloihin tulee asustelemaan siiliperhe, joita väkerrämme muovailuvahasta.
Piikeiksi laitamme hammastikun palasia, jahka seuraavan kerran treffaamme.
Pyhäkoulunopettajana on huikaisevaa olla. Penskat ovat niin ihanan aitoja.
Toivon, että opettajapestini jatkuu vielä mahdottoman kauan.

Loppukaneetti:
Psalmi 106 jakeet 4-5 (saat nämä ottaa omalle kohdallesi):

Herra, sinä olet armollinen kansallesi
muistathan myös minua!
Auta minua, ota minut huomaasi,
että saisin kokea valittujesi onnen,
että saisin iloita, kun sinun kansasi iloitsee,
ja ylistää osaani sinun omiesi kanssa.

Ystävällisin, mutta iloisin terveisin T: Kaisa von Ö

4 kommenttia:

Terttumarja kirjoitti...

Minäkään en jaksa jonottaa kuumassa auringonpaisteessa, vaikka muikut maistuisivat kuinka hyviltä. En myöskään halua enää kierrellä paikallisilla jokakesäisillä markkinoilla.
Muutenkin on ruvennut tympäisemään pikkuputiikkien pitäjien liiallinen tuputtaminen ja ohjaaminen ostosasioissa.
Kiitos - ei turhia tavaroita!

kaisa jouppi kirjoitti...

Joo, niin sitä on tottunut "ittepalveluun" kaupoissa, että ottaa lujasti pattiin, kun tullaan tungeksimaan ja kyselemään kuinka voisi avuiksi olla :(
Noh, ei ole sekään hyvä, kun tulee jotain propleemia ja MYYJÄÄ EI NÄY MAILLA EIKÄ HALMEHILLA!
Venäjällä, kun aikoinaan olimme käymässä,jonotuskulttuuri oli mahtavaa. Siellä voi (tai olis voinu, jos olis sananki osannu kieltä, muutakuin HOLOTNA ja VODA) pyytää takanaan olevan pitämään paikkaa ja mennä välillä hoiteleen muita asioita.
En tiedä nykyään,tarvitseeko sielläkään enää jonotella ja onko sävyisä kulttuuri jatkunut.
Tuputtamisesta saan näppyjä minäkin. Varsinkin aikoinaan, kun itse joutui sitä tekemään palkkansa eteen.
Uskonasioista kun puheleepi, kokevat jotkut, että tuputetaan.
Oma äitini aikoinaan epäili KAIKESSA puhumisessani olevan ns. PIILOTUPUTUSTA, vaikka olisi puhunut lehmän ostosta :)

pau kirjoitti...

Heissan pitkästä aikaa tällä palstalla.
On ollut kovasti kesävieraita, joten en ole ehtinyt vierailla sivuilla enkä kylillä. Mutta tahti muuttuu kyllä vähitellen.
Nuorempi nuoripari lähti juuri, joten aion keittää RAUHANKAHAVIT, jotka äidin kanssa aina keitimme, kun oli saatu siivotuksi tai leivotuksi tai jotain muuta tärkeää päätökseen :)
Palaillaan :D
jk. Minulta jäi ne uusheräyksen juhlat muuten kokematta, mutta pyhäaamun jumikseen kerkesin, ja se olikin erittäin antoisa tilaisuus. Itkin jälleen ankarasti, kun lähetit siunattiin tehtäviinsä. Tilaisuus on onnistunut, mitä enemmän kuulijat saavat ajateltavaa, jopa itkuun asti - itsesääli-itkua ei lasketa, mutta tällä kertaa itselläni ei ollut kyse onneksi siitä. Odotan vain kovasti saavani palvella Herran pellolla, tavalla tai toisella.

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau.
Hyvä tuo kommentti, että itsesääli-itkua ei lasketa :)
Jos ne laskettais, niin aika paljon tulee kollotettua ja vuodatettua suolavettä siittä syystä :(