torstai 10. helmikuuta 2011

o







Tänään tähän alkuun otin luomukamerakuvan lumipallosta.
Lumipallosta, jonka joku viskasi ohimennessään (tai tullessaan) valkoiselle hangelle.

Tänään oli myös lumipalloinen päivä muutenkin. Oli, kuin niitä olisi tipahdellut paljaaseen niskaan tasaisin väliajoin.
Nimittäin:
1) Runokokoelmaehdotukseni tulee takaisin( Magnus soitti ja tiedusteli asian päältä).
Tismalleen samassa kunnossa, kuin lähtikin, epäilen ma. Tuskin ovat sen riimien helinätä vilkaisseetkaan, saatikka lukeneet (anteeksi tämä mielen purskaus).
Sitten:
2) Kotivakuutuksemme ei kata minkäänkarvaisia henkilöstötapaturmaa. Soitin tänään toivorikkaana kädet vapisten vakuutusyhtiöömme.
Yritin selittää, että tuttavamme oli juurikin saanut kätensä kuuntoon ammattiorttopeedillä ja vakuutus oli maksanut kalliit viulut, joten ehdottaisin samaa minunkin olan kohdalla.
Vakuutusyhtiöstä huokaistiin ystävällisestti, että riippuu vakuutuksesta. Joskus ammoisna aikoina kotivakuutukseen sellainen pykälä automaattisesti kuului, mutta ei enää uusiin.
(Meillä on 5v vanha).
"Valitettavasti rouva, näin on näreet, mutta
tulkaa konttuuriin tekemään tapaturmavakuutus", kehoitti vakuutusääni ystävällisesti.
"Tuskinpa näin vanhaa luskaa enää saisi vakuutettua millään hinnalla", vastasin niin sydämellisesti, kuin osasin ja se ei ollut kovin paljoa se.
Ja edelleen:
3) Kaikki minun sähköpostiini kuuluvat tietoni jäävät luultavasti unohduksen paksun pölyn alle isossa läppärissämme ikuiseksi ajaksi. Niitä ei korjaaja ollut saanut esiin ja näkösälle millään ilveellä.
Kone tuotiin muuten ihan korjattuna ja puleerattuna Hälävälle tänään.
Sähköpostissani (siinä isossa siis) oli kaikki, KAIKKI ystävieni osoitteet. Sähköpostissani oli myös paljon kirjoittamiani runoja, joita olin jostain kumman syystä (?) lähettänyt itselleni.
" Varmasti ne olisivat kelvanneet kustantajallekin", sanoin samalla, kun niistin muka nenääni villatakin hiaan.
Ja jatkoa:
4) Olen III: ssa jonossa olkapääni kanssa kirurgiselle.
"Kun olet kolmosjonossa, niin
siinä kesän korvilla jo pääsee sitä tänne vilauttamaan", kuului ystävällinen ääni kirurgisen poliklinikan telefoonista, kun hätäännyin jo sinnekin soittelemaan.
Kiitin tiedosta. Niin olin pöffäännyksissä, etten huomannut kysyä minkä vuoden kesästä on kysymys.
Enkä huomannut siitäkään sanoa, että olkapääni ei tiedä, että siinä jonossa ei kuuluisi ottaa NIIN KIPIÄÄ kaikki :(
Mitäpäs se telehvooniääni sille asialle olisi siinähetkessä voinutkaan.
Sitten myös:
5) Terveyskeskuksessamme ei ollut lääkäreille vastaanotto-aikoja, kun sellaista yritin tilailla.
En minäkään liioin niitä olemattomia aikoja tarvitsisi, mutta kun se irtonainen rustoinen luunpala! Se pakkaa niin kinnervöimään ja särkeekin ja estää vaipumasta unten syleilyihin ja...
Sain, kun sainkin sitten puhelinvastaanottoajan huomiseksi.
Jotenkin hävettää, kun joutuu kitisemään, vaikka kaikki pitäisi olla kunnossa: kvattu on, irtopalat huomattu, kesällä katsotaan ja buranat määrätty. MITÄ IHMETTÄ VIELÄ PITÄIS MUMMUN ETEEN TEHDÄ?
Aion kirjottaa kuussivuisen kirjeen, jonka luen yhteen pötköön huomisella puhelinvastaanotolla. Lopuksi liuta tiukkoja kysymyksiä loppuun.
Olen luultavasti Nikolainkaupunkiin menevässä linjapiilissä juuri "vastaanoton" aikana. KIVAA!
Olisi vaan paljon matkustajia.

Kaikki edellämainitut seikat ovat suuresti vaikuttaneet runolliseen mieleeni.
Kirjoitankin tähän loppuun siksi vaan omatekemäni lyhykäisen HAIKU-runon.
Tiedän, että niissä haikuissa pitää rytmit ja numerot ja tavut olla kohillaan, mutta niihin en jaksa paneutua. Tässä on jo muutenkin ihan tarpeeksi haikua :(
Haikea haiku. Kirjoittanut K. Jouppi:

Kyl` elo onp´
joskus epähelppoa.
(lop.)


Raamatunlause Päivän Tunnussanasta tälle päivälle:
Jumala on korottanut Kristuksen Jeesuksen yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. (Fil. 2:9)

T: Kaisa Värsy-Hylkänen

9 kommenttia:

Terttumarja kirjoitti...

Oli kyllä sellaista tekstiä, että tuli mieleeni sen olevan minun vuosien mittaan kokemaa.
Siunaa ja varjele, etten pahemmin sano.
Pyydän jo anteeksi, jos sanamuotoni ei kaikkia miellytä. :)
Myötätuntoni on kokonaan puolellasi.

pau kirjoitti...

Nyt vasta luin tämän tekstisi, Kaisaseni.
Ihmettelit varmaan, kun kyselin ikään kuin en lukisi tekstejäsi,vaikka aina luen.
Jotenkin kai tuo alkukuva hämäsi. Olin näkevinä sen lumikon siinä, mutta selikin lumipallo. Alkaa samalla kirjaimella...

Kiitos siis rutkasti, että jaksoit raahautua luokseni,
vaik`kotonakaan ollut ma en.
Sanoja lyhentelen
haikuttamaan pakkaa muak
ku tekstiäs lui

Mut päiv on huomennak
uus ja ehomp
ja uskovan parhaat päiv
on edes päin
siunaten siskoain,
nyt sul unta vain
sikeätä kok yöks

Rkuksn mstan <3

isopeikko kirjoitti...

Peikko voi puhaltaa...

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Kiitos myötäelämisstä :)
Jotenkin jo asiat ovat muutenkin kirkastumaan päin.
Alajärvellä hurrattiin kovasti tänään lausumilleni runoille.
Ajattelin iloisena, että eivätpä kustantajat tiedä, mitä jäivät paitti!

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Yksi kommentti hävisi taivaan tuulosiin :(
Kuinka mä nyt osaan kommentoida yhtä hienosti?
Sitä vaan, että harvoin tuntee olevansa niin tervetullut, vaikka ovi ei aukenekkaan (muka), kuin viime perjantaina.
Siskolla on taito olla läsnä possaolevanakin ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Isopeikko.
Puhalluspuhkumisesta on ollut selvästi apua.
Aivan, kuin kolottaisi aavistuksen verran vähemmän.
Ennenvanhoihin aikoihin puhallettiin korviin tupakinsavua, jos niitä kolotti :(

pau kirjoitti...

Arvaa, olinko häntä tulessa siellä röntgenissä, kun piti odottaa, ja tiesin, että ystäväiset rakkaat siellä ovellani suu mutrussa ihmettelevät, kun ensin kutsuu, eikä sitten oo kotona...
Ja siellä röntgenissä edelleni kiilattiin vielä yksi pappa, jotä kaksi tätiä lykkäs pyörätuolissa. Pappa jarras käsillään, niin ettei pyörät pyöriny, ja jalallakin yritti vastustaa. Huutokin kuului sisätiloista, kun pappa kai sielläkin pani hanttiin. Mutta niin vaan viimein tuli minunkin vuoroni, ja olin sekunnissa telineessä hengittämättä.

Niin että oli se siunattu päivä kaikkinensa. Kiitos, kiitos käynnistänne :D

pau kirjoitti...

Kommentoin vielä tuota korvaan puhaltamista.
Herriot kirjoitti eläinlääkärikirjassaan vastaavasta huutamisesta.
Eräs lehmä makasi poikimisen jälkeen, eikä suostunut nousemaan. E.lääk. oli käyttänyt jo kaikki temput, eikä lehmä vain noussut. Isäntä sanoi, että hänen isällään oli varma konsti. Lehmän korvaan piti huutaa. Sitten se nousee. E. lääk. arveli, että samapa tuo, peli on jo menetetty. Niin hän meni ja karjui lehmän korvaan täysillä. Lehmä lopetti hetkeksi märehtimisen, mutta jatkoi kohta leukojen jauhamista. Mutta ylös ei noussut.
Liekö tupakansavun puhaltaminen saman tasoista vaikuttamista :/

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Niitä entisajan HOITOmetodeja olikin monenmoisia.
Kun vatsa oli niin kipee, että kinttuja ei saanut suoristettua :( niin oma keksintöni oli iso vihreä kylmä lasiklöntti (!)vatsanpäälle olemisa helpottamaan. (Tämä oli ihan oma keksintöni).
Mummuni usein myös laittoi kylmää käärettä vattan päälle.
Näin jälkeenpäin ajatellen, jos nyt olisi kakaroilla sellaisia väänteitä, heidät köörättäisiinn lasarettiin välittömästi, Ja hyvä tietenkin niin.
Suoletpellolle-yskään ripustettiin joku ihme anis-pussukka rinnanpäälle yöksi.
Rökäleyskään auttoi myös tulikuuma sipulimaito.
Sipulimaidon nauttimisessa piilee myös syy, miksi en vapaaehtoisesti syö KESÄKEITTOA, enkä taatusti ikinä sitä itte keitä!
Pari murusta Hota-pulveria annettiin lapselle äärimmäisessä hädässä.
Muistan itse saaneeni sitä muutaman kerran.
Olisikohan ollut ensihoitoja potemaani tulirokkoon?
Sairaalaan kumminkin silloin jouduin ja paraninkin hyvin.
Tulinen- ja äksy luonne vain jäi loppuelämäksi vaivaamaan ;)

Hyvää Y-päivää sinulle ja jokaiiselle kuka lukeekin tätä.