maanantai 5. syyskuuta 2011


Tämänkertainen yksinäinen kuvake kuvastaa tuntemuksiani tällä hetkellä. Tai sanotaanko kuvan värimaailma.
Itse kuvassa, usko tai älä,on pihallamme alkukeväästä käväissyt supikoira. Se sama, jota Magnus luuli mäyräksi.
Minä olen kipee.
Aloitan alusta: viime tiistaina tulimme siis Venäjältä ventteinä ja onnellisina.
Seuraavat pari päivää tärisytin sitten pyykkikonettamme yhdistetyssä suihku&hyysikässämme.
Muistan aina erään kirjan (nimeä ja kirjailijaa sitävastoin en muista) jossa kirjailija kertoi perheestä, jonka pyykkikone tärisi ja heilui ihan mahottomasti. Kone täristeli aikojen saatossa ulos kylppäristä kadulle. Pian, pian se saavutti kaupungin laita-alueen jatkaen siitä kulkuaan valtakunnan rajalle. Tällähetkellä pyykkikone on luultavasti jo pohjoisnavan tietämillä.
Minulle tulee aina mieleen tuo juttu meidän pesupulsaattoristamme. Kaitpa sekin olisi jo Letkutien päässä pomppimassa, elle siitä pideltäisi kiinni linkoamisen aikana.
Perjantaina lähdimme Eve, minä ja Magnus H. täältä Isosta-Kyröstä Suomen Ryttylään (Riihimäen kupeessa)Kansanlähetyksen vastuunkantajien retriittiin.
Östermyyrasta tuli lisää porukkaa mukaan ja tunnelma oli vähintäinkin katossa.
Otin runokirjalaatikonkin mukaan ja ajattelin myydä muutaman kirjan siinä samalla, kun kuuntelisin retriitin ohjelmaa.
Pyysin ujosti, että kirjaa mainostettaisiin tauoilla. Ujohkosti esitin myös olevani valmis itsekkin kertomaan kirjasestani muutamalla harvalla ja valitulla sanalla.
Asia hoitui ja sain mukavasti kerättyä lähetystyön kirstuun kilisevää.
Tämä asia ei kylläkään mieltäni saanut synkeäksi, vaan kuulkaapa kun kerron seuraavaa.
Meille oli Ryttylän kristillisestä kansanopistosta, jossa retriitti pidettiin, varattu kahdenhengen huone.
Evelle ja minulle.
Olin tilatessani jo kirjoitellut viestiä, että MINULLE ei ole väliä, vaikka meidät majoitettaisiin 15 hengen yhteistilaan, mutta niille neljälletoista muulle voisi tulla AVOIMET SILMÄT-retriitti vastuunkantajaretriitin sijaan. Eivät saisi nukuttua. Kahdenhengen sviitissä valvoisi vain yksi:Eve.
Asiat menivät hyvin siltäkin kohdin, eikä Evekään kuulemma joutunut paljon yhtään valvoskelemaan. Uskon häntä, koska Eve ei koskaan laskettele palturia.
Illalla kömpiessämme huoneeseen kitisin vasenta kinttuani. Sitä jomotti ja sillä askeleita kun otti, niin ilikiästi vihlaisi.
Perjantai-ilta kului somasti istuessa ja kuunnellessa ja kirjoja myyskennellessä.
Eräs hieno, jo hieman varttunut herrasmieskin osti kirjan ja sanoi odottavansa, josko saisi ihan sävelen johonkin runoon.
Minulta oli mennä purukummi väärään kurkkuun.
- Öhhh, kuiskasin minä. -Ehkä näihin riimeihin ei oikein helposti...jatkoin epäillen ja purkka oli jo todella syvällä väärässä kurkkusessa.
Vai mimmosen sävelen sinä, rakkahin lukijani, saisit esimerkiksi seuraavaan kirjassa olevaan runoon?
(Esimerkkipätkä runosta "Tapaturmavakuutuksia")

....
Entä varkaus, rouva?
Onko varastettu, tai omine lupineen otettu tavaroita?
Onko tuli niellyt orsipartta, saunaa, mökkiä?
Ovatko hirvet juosseet eteen, onko autokultaa pökitty?
Onko kaatuiltu?
Onko veri tirrannut?
Onko luut säröilleet?
Onko kuoltu?
Vakuutuksia olis tarjolla, katsokaas rouva
entäpä jos...

Aamusella jalkani tuntui entistä kivuliaammalta, mutta niin sitä vaan kongottiin aamupalalle ja juhlasaliin. Lauantai päivä vietettiin taas vaihteeksi istumalla tiivistunnelmaisessa retriitissä, kuten monina vuosina aiemminkin.
Sunnuntaina vasen kulkuneuvoni tuntui jo jonkun toisen omalta. Hyvin sairaalta sellaiselta.
Hitaasti kuin kohmeinen etana kaakersin majatalomme aulaan. Istahdin aulan kiviselle portaalle ja purskahdin surkeaan itkuun. Meikit valuivat pitkin paksua kaulaa, joka seikka sai täydellisen jäniskohtauksen aikaan (ei- haluais -olla -näkyvissä fiilis, maustettuna hirveällä itsesääliannoksella, tiedättehän?)
Olisi ollut mahtavaa revitellä jänisjuttua enemmänkin, mutta pelko pusersi suun tukkoon. Veritulppa! Saletisti kintussa muhii hirveä, verinen tulppa. Verenihän on paksuakin kun Aija-Kanitan keittämä sinappi.
Paikalle tuli seurueeseemme kuuluva mies. Hän kauhistui tietenkin kollottavaa kanssasisartaan. Hän kumminkin rukoili luottavaisesti Jeesusta apuun ja rukous auttoikin siinä hetkessä.
Paikalle tuli myös helsinkiläisnainen (ihana sisar Herrassa) joka tiesi vuosien sairaanhoitajakokemuksella sanoa, ettei kyseessä nyt ainakaan tulppa ole. Sen verran lötköt kuulemma olivat lihakset. (HÄN ei tietenkään asiaa tuollaviisiin ilmaissut).
Nuo avuliaat, myötätuntoiset ihmiset siitä sitten lähtivät, kuka minnekkin ja jäin yksin rötköttämään aulan sohvalle.
Pieni jänis sisälläni alkoi jälleen heiluttaa töpöhäntäänsä.
YKSIN OLET SINÄ IHMINEN. KAIKEN KESKELLÄ YKSIN...
Aulassa oli hirveän kylmäkin, kun ovia pidettiin sepposen seljillä tuuletuksen takia.
Tirautin jälleen vuolaan kyynelvanan kaulalleni.
Soitin Magnukselle ja selostin itkuisella äänellä koko kauhuskenarion kuullaksensa.
- Jaa-a! No saikko kirijoja palijo myytyä? loihe Magnus lausumaan.
Kerroin entistä itkuisemmin senhetkiset hektiset kuulumiset.
- Jaa, saikko montaki kirijaa kaupan?
Kolmannen seikkaperäisen selostuksen jälkeen en muista kirjoista enää lukua pidetyn, jos en kyllä muutakaan.
Ajattelin itsekseni, että minulla on ehkä liian teatraalinen tapa ilmaista itseäni.
Magnus kuuluu siihen viisaaseen ja rauhalliseen lajityyppiin, joka tietää, että jos joku huutaa ja rääkyy kovasti jonkun krukoomin sattuessa, on se hyvän merkki. Paljon vakavampaa olisi, jos asianomainen olisi kuoleman hiljaa.
Joka tapauksessa jänis oli ja pysyi puskassa so. minussa :(
En voinut kävellä juhlasaliin jumalanpalvelukseen. Kylmässä viimassa siinä seslongilla rukoilin muutamien tärkeiden asioiden puolesta ja tapahtui niin, että sain pikkasen vaivuttua jonkinasteiseen horrokseenkin.
Magnukselle ajattelin kertoa vaipuneeni HORKKAAN.
Lähtöhetken tullessa könysin autolle.
Vaikeroin porukalle sitä yksinolemistani siellä hyisessä hallissa.
Eve sai hirveän piston sydämeensä, kun ei "ollut pitänyt parempaa huolta minusta"
- Haloo, sanoin.
Lohdutin Eveä, että hänhän oli autuaan tietämätön jalkaparkani pahemmaksi äitymisestä.
Olinhan sitäpaitsi sanaa sanomatta ja Eveä edes esiin kaivelematta lähtenyt nuoleskelemaan haavojani toiseen rakennukseen.
- Eihän meidän tarvitse koko ajan silmäillä missä joku menee. Tarkoitin, että sitä ihminen on vaan loppujen lopuksi niin luisevan, hyisevän yksin tässä matoisessa maailmassa, ja luultavasti vain pahensin rakkaan Even turhia itsesyytöksiä.
Toisaalta minä kyllä olinkin väärässä. Jeesukseen uskova ei ole koskaan yksin. Minä varsikaan en ollenkaan.
Minulla on Magnus ja lapset, lapsenlapset, sukulaiset, ystävät jne, jne, vaikka kuinka pitkästi.
Jänisrutto vain joskus iskee ;)

Vyöräydyimme kunnialla kotiin.
Yöllä tulin sitten selästäkin kipeäksi. En päässyt inahtamaankaan vuoteellani. Minulla ei ikinä ole ollut selkä kipeä aikaisemmin. Se oli sellainen kokemus, etten halua tämän jälkeenkään moista kokea, mikäli minulta kysyttäisiin.
Olin tietenkin kävellyt jalan takia kierossa ja klinkussa, josta leveä selkämykseni otti nokkiinsa.
Maikulle selostin puhelimessa sairauteni ja hän antoi ohjeeksi pitää parempia kenkiä.
- Kengät minulla ovat Minni-Hiiri lookkia. Ei se siitä johdu, puolustauduin minä kiihkeästi.
Hiljaa mielessäni ajattelin, että juuri siitä se kipu juuri voikin johtua.
Hyvästi korkkikset ja "tervetuloa" Martta-läskärit.

Tänne, jos jaksoit rakas lukijaiseni, niin olen kiitollinen ja iloinen!
T: Kaisa Marttanen-Fläsk
---------------------------------------
Psalmi 119 jae 9
Miten nuorukainen pysyy oikealla tiellä?
Siten, että noudattaa sinun sanaasi.

(Ylläoleva pätee tietenkin meihin vanhempiinkin ja keski-ikäisiin myös).

16 kommenttia:

tuulento kirjoitti...

Käväisinpä katsomassa blogiasi. Seikkailut näyttävät viihtyvän matkassasi!

Rosina kirjoitti...

Voi surku sinun olotilaasi. :(
Täälläkin on yksi jalkavaivainen.
Hankin ns lentosukat saamani ohjeen mukaan ja kas kummaa, pohjekipu on hieman hellittänyt.
Tässä iässä tuntuu olevan niin, että kun yksi vaiva loppuu, niin toinen on jo edessä.

pau kirjoitti...

Oi, oi. Toivottavasti Martta-tyyli auttaa, ja kipu hellittää. On varmaan jännityksestä se selkä kipeä, kun jalkaa varoit, kuten sanoit.

Rukoilen, ja muistamme raamiksessa illalla sinua, Kaisa-ystävä<3

isopeikko kirjoitti...

Kipeenä on vähän tylsää vaikka kuinka kuka passaisi. Mutta siinä potiessaan voi vaikka miettiä niitä säveliä, laittaa vaikka seen joka kohtaan :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Tuulento
Kiitos käväisystä :)
Noh...joskus on seikkailua enämpi, mutta elämä on useimmiten sellaista tiskikoneen tyhjäystä, pyykkikoneen täyttämistä, perunoiden kuorimista ja mattojen tamppausta.
Hyvää ihan niinkin.

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Kiitos myötätunnosta :)
Ihan kun olis jo pikkasen parantunu lumpio :D

Minä luulen, että en saisi ikinä tikistettyä niitä lentosukkia kinttuihini. Tai jos jotenkin apujoukkoja hyväksi käyttäen se onnistuisi, en saisi niitä kuin puukon avulla pois.
Apua olen niistä kuullut kovasti olevan.
Monenmoista vaivaa sitä näillä vuosin ilmaantuu, mutta täytyy vain liikutella ahkerasti tätä maallista tomumajaansa. (Muutakin kuin venyttää vatsaonteloa ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Minulle sopii tyyli kuin tyyli. Eikä vähiten Martta-tyyli ;)
Mitään vikaa ei ole myöskään Minni-lookissa, sen vähemmän kuin mummu-lookissakaan.

Suuri kiitos esirukouksesta.
Oikein sydäntä iloisesti sykäytti.

kaisa jouppi kirjoitti...

Isopeikko

Joo ei oo kivaa :(
Säveltää tosiaan voisi. Molleja ja seitä sinne sun tänne.
Olen itseasiassa säveltänytkin pari tangoa. Vahinko vaan, etten osannut nuottipallukoita viivoille piirtää. En silloin, enkä nyt.
En enää muista, kuinka ne tangot meni :(

Kirlah kirjoitti...

Voi ei. Kurjaa. Mutta juttu jäi kesken, tuliko mitään selvyyttä miltään taholta, onko toivoa ja mitään tietoa paremmasta tai lopullisesta paranemisesta.
Haluaisin niin mielelläni onnellisen lopun :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Kirlah
Huomenna aion mennä terkkariin.
Olen jo harjoitellut valtavaa puolustuspuhetta kuvittelemiini hoitajien ja lääkärin sanomisiin.
Olen nimittäin jo valmiiksi varma , että painoindeksien äärirajoilla lylleröivä suurten ikäluokkien mummelin turhake ansaitsisi kaikkien tohtuurien mielestä "saunan taakse ja klupua otsaan"- reseptin.
Puolustuspuheeseeni kuuluu kohta, jossa sanon, että laihduttaminenhan vasta vaarallista on. Heti kohta tulee kinttu kipeeksi ;)

No...toisaalta, aina olen avun saanut, kun aikani venkuloituani olen terveyskeskukseen vääntäytynyt.
Ihan ystävällisiäkin ovat olleet.
Kirjoitan kyllä asioista seikkaperäisen selonteon tähän blogini nurkkaan :D

Deme kirjoitti...

Noi hieno unikkilyriikka ansaitsee tietysti ihan uniikit sävellykset, kuitenkin vähän käytetyistä sävelistä Pitkän kirjan "Kautta maisen laakson" sopii erinomaisesti vakuutustarjontaan. Nuottien julkaisu kommentissa on hankalaa mutta IIISOT kirjaimet kertonevat missä kohti säveltä ollaan menossa:

EEEntä varkaus ROUUvaaa, ONko varasTEETtu
TAIomin luVIIIN oTETtuu tavaROOOIta
OONko tuli NIEELlyt ORsipartaa SAUnaa
MÖÖKkii taikka HIIRvet JUOOOSseet

(osa b)
EEETEEN OOONKOO autokultaa pökiskelty
KAAATUUUILTUU TAII veri virraannuut
OOONKOO LUUUT SÄÄÄröilleet, onko kuoltu
vaakuutuksii tarjolla nyt oisiiii


Hyvänä puolen vielä mainittakoon että pitkässä kirjassa on valmiiksi stemmat sekakuorolle.

Anonyymi kirjoitti...

Jos on oikein tylsää, niin eiku lukemaan Kaisan blogia. Siitä sitä nauttii oikein täysin siemauksin. Kiitos taas ihanasta riipustuksestasi.

Ja lisäksi vielä aion minäkin rukaista kuntosi ja terveytesi puolesta - ainakin kerran.

toivoopi ihana ystäväsi hellevi- (tässä lainaan Kota-ahon Eevan ilmaisua)

kaisa jouppi kirjoitti...

Deme
Laitoin kaiken musiikillisen ja mielikuvituksellisen osaamiseni likoon ja pystyin helposti muodostamaan kommenttisävekuvion päässäni.
Oli, kuin pihapiirimme kaikki linnut (harakat, varikset ja varpuiset) olisivat kilpalaulantaa latvuksissa lirkuttaneet.
Olenpa jo ihan varma, että ei ole missään kuulutettu, etteikö koko unikkilyriikka kirjani sisältöä joskus säveleisiin kietottaisi.

kaisa jouppi kirjoitti...

Ihana ystävä Hellevi :)

Niin kirkastui täälläkin tylsäykset lukiessani kommentsuunisi.
Aivan kuin jalkakin olisi jo piirunverran parempi.
Kiitos rukouksesta ja kehuksesta.

Kyllä Kota-ahon Eeva tietää!

Irene kirjoitti...

Mun mielestä tuohon Vakuutusrunohon voi ihan hyvin säveltää musiikin. Onhan M.A Numminenkin säveltäny otteita hevoshoidon käsikirjastakin.

Seleviskös se lopulta, mikä siinä jalaas oli vikana? Ne on aika kinkkisiä ongelmia nua jalaka ja selekäkivut ja ne kestää kauan, ennenku paranevat. Meinaan kokemusta on. Hanki ittelles sellaanen kokohon taitettava kävelykeppi, jonka otat mukahan aina, kun lähäret johonkin piremmälle. Jos sitten jalaka kipeytyy reissus, ei muuta kun keppi esihin ja etehen päin. Muista kuitenkin sitten, jotta keppiä kuuluu pitää tervehen jalaan puolella, jotta siitä on apua.

Mä itte oon kepitelly vuosia ja kävin kepin kans pari ulukomaan reissuakin. Nyt en enää tartte, kun sain Suurelta Armolta uuret polovet, tosin mettallista ja muovista teheryt. =9)

kaisa jouppi kirjoitti...

Irene
Joo, mielenkiinnolla jään nyt odottelemaan, josko se runokirjani ostaja säveliä runoihin onnistuu nuottiviivastolle vangittemaan. Sitäpaitsi pakkoko tuohon vakuutusrunoon säveltä on yrittääkään? Kirjassani on rakkausrunojakin! Niihinhän on helppo säveliä lirutella ;)

Kävelykeppi olisi jo valmiina yläkerran komerossa. Anopin perintöjä. En ole tutkinut onko se kokoontaitettava.
Toisaalta en tiedä tohtisinko tätä muhkeeta olemustani kokoontaitettavan kepin varaan uskaltaa?

Kyllä niitä varaosia on ihmisille jos jonkun sortin aineista väsätty. Raudasta, sementistä, kullasta ja hopiasta.
Kaikki viisaus tulee kumminkin loppujen lopuksi Taivaan Isältä, kuten kommentissasi viisahasti totesit.