sunnuntai 11. maaliskuuta 2012


Sarjassa "parinkymmenenmetrin säteellä keskipisteestä (so. rintamamiespytingistämme) napsaistuja valokuviai" aloittakoon tämän sunnuntaisen reportaasin täältä Hälvänmutkalta.

On tosiaan vasta sunnuntai, mutta kirjoitan varmuuden vuoksi jo nyt, koska huomenna en ehdi.
En siis tahdo turhaan odotuttaa kaikkia tuhatta-ja yhtä lukijaani ja kirjoittaa taas vasta tiistaina.
Tiistaina kyllä ehtisin, koskapa ko. päivän kohdalla ei kalenterissa ole kuin kahvikupin pohjasta jäänyt kahviplätti-rengas.
Käytän nimittäin kalenteriani myös kahvikupinalustana.
Kalenteri ei kyllä ole oikein käyttökelpoinen siihen tehtävään, sillä metallinen kierrejousi heiluttaa kuppia joskus uhkaavasti, joko maanantain, tai perjantain puolelle.

Se, että en huomenna ehdi näille sivuille raportoimaan, johtuu siitä, että saan vieraita Nikolainkaupungista.
Saarukka ja Leelia tulevat visiitille.
Visiittihän teettää aina kaikennäköistä. Varsinkin sellaisille, joille muuten ei mikään teetä mitään.
Aion heti aamusta sekottaa huushollimme lukuisat villakoirakennelit (yksi oikein supermuhkea kennel on päässyt keskikamarin oven taakse levittäytymään) ja lisäksi aion leipoa omenapiirakan ja tehdä läskiäispullia.
Läskiäispullat ovat samansuuntaisia-ja näköisiä kuin laskiaispullat, mutta ne tehdään "hätäprätiköistä" ja niiden väliin tursutetaan mansikkakermavaahtoa.
Haluan painottaa, että pullien nimi ei missään tapauksessa vihjaa niiden syöjiin.
Nimi on vain ja ainoastaan siksi annettu, että ne erottuvat laskijaisnisusista!

Viimeviikolla meillä oli jälleen serkkutapaaminen.
Tämänkertainen miitinki pidettiin Elitzabethyn luona Nikoainkaupungin Huutoniemellä.
Saimme syödäksemme pökerryttävän hyvää sienijauhelihaperunavihannes-muhennosta.
Kyselimme tarkempaa ohjetta ja ruokalajin nimeä.
Elitzabethy kertoi auliisti kaikki ruokaan sisältyvät ainekset, mutta ei osannut sanoa sille nimeä .
-Mitäs sillä nimellä tehdäänkään, kun vaan maku on hyvä, sanoimme me muut serkut kuorossa.
Olen lisäksi sitä mieltä, että sienistä ei yksinkertaisesti voi tulla ikinä, kuunakullanvalkeana sellaista sapuskaa, joka ei maistuisi ykkösluokan kurmeelta nimettömänäkin.
Elitzabethy sanoi "säveltävänsä" itse kunkin ruokakeitoksensa, mutta ei ollut kyllin kekseliäs antamaan nimiä niille.
Ehdotin nimeä "Lisbethyn liisterit"
Elitzabethy sanoi laittavansa ehdotukseni vakavaan harkintaan.

Menimme syötyämme ja juotuamme marenkikakkukahvit, jälleen läpi valokuvia ja tulimme ainakin kymmenennen kerran siihen tulokseen, että sisarussarja, joiden muksuja siis olemme, olisivat aikoinaan olleet sopivia ihan Suomifilmeihinkin. Eikä edes mihinkään sivujuoniosiin, vaan ensirakastajaksi (isäni) ja rakastajattariksi (6 tätiäni, eli serkkujemme äidit).
Meillä kokoonnutaan sitten seuraavan kerran ja olen jo suunnitellut tarjoilunkin viimmosta porkkanan ja makkaranpalaa myöten.

Samalla serkku-matkalla kävin entisessä lähikaupassamme (superhyperprisma) ostamassa häälahjan.
Nykyään lahjatoivelista laitetaan kätevästi nettiin ja sieltä saa kukin kruksata mieleisensä lahjaostoksen.
Niin tein minäkin ja kirjoitin muistilappuun: Arabia valk.muk. 0,33,1/4 dl
No, ei toki sentään noin tarkkoja vetoisuuksia ole vielä keksitty.
Hieman revitellen liioittelin, että huomaatte, mitä ajan takaa.
Tarkkaan olin siis vetoisuudet ylös präntännyt, mutta mukien NIMET! Niitä en ollut huomannut ollenkaan.
Kaikilla mukeilla ja lautasilla on tietenkin nimi. Ne kuuluvat johonkin sarjaan, kuten rakkaat kahvikuppini kuuluvat Myrna-sarjaan.
Voisin vaikka vannoa, ettei nettilistassa puhuttu mukien-eikä muidenkaan pilkkumien nimistä mitään.
Hain apua mukimyyjältä.
Ystävällinen myyjä kysyi, että onko kyseessä NUORI pari.
-Kyllä on, vastasin pontevasti.
-Silloin kyseessä on tämä sarja, tiesi myyjä ja heilutti nokkani edessä Arabian valk.muk. 0,33,1/4 nimeltään HeLa (nimi muutettu).
Tyytyväisenä jatkoin matkaani possumunkkihyllykölle.
Ostin muutamia possumunkkeja, joiden koko on sellainen vanhanaikaisen nästyykin luokkaa ja menin Asevelikylään kahville.

Lauantaina sitten ajelimme hääpaikalle, joka oli noin sadan kilometrin päässä rintamamiestalostamme.
Olin turnustautunut hopeanväriseen ja mustaan sifonkihuiviin, hopeakenkiin (Elloksesta tilattu) ja mustaan sifonkimekkoseen (Elloksesta) ja hentoiseen alusmekkoseen (Elloksesta).
Jälkimmäinen mekko rätkesi saumasta kesken hääpöydän antimien moosaamisen.
Ihmettelin itsekseni sitä jonkinlaisen laihtumisen- ja vyötärön VAPAUTUMISEN tunnetta, joka jossain vaiheessa itseni ympärillä tapahtui.
Selvishän se sitten yöpuulle mennessäni.
Eivät kestä nämä nykyajan hepenet edes yksiä häitä.
Toista se oli ennen.
Omakin hääpukuni liitinki kesti, paitsi oman häähetkeni, niin myös useat muut juhlat. Se oli tavallinen luunvärinen jakkupuku, jota olin käyttänyt kaikissa juhlallisuuksissa jo ainakin vuoden ennen häitäni.
Tosin täytyy myöntää, että ehkä vyötärönseutu oli hivenen kaposampi noihin aikoihin.

Magnus sanoi illalla körötellessämme kotiin häistä, että mä sua silimäälin siälä häis ja tykkäsin, jotta mullon ylyväs vaimo.
(Onneksi muhkia-adjektiivi on pyynnöstäni jäänyt pois. Ainakin ääneensanottuna).
Ilahtuneena minäkin sanoin tykkääväni, että minulla on hulppea ja mukiinmenevä aviomies rinnalle annettu.

Häät ovat aina mukavia kaikintavoin. Ne laittavat muistelemaan omia puolivuosisataa (melkein) sitten vietettyjä hääjuhlia, siinä samalla, kun ihailee senhetkistä morsianta ja sulhasta.
Tämänhetkinen morsiuspari ylitti kaikki positiiviset superlatiivit kaikilla mittareilla mitattuna. Siunausta vain heille :)

Häähuoneessa kiersi kirjanen, johon sai antaa nuorelle avioparille hyviä neuvoja ja ohjeita.
Sai kuulemma ihan nimettömänäkin neuvoa.
"Puskantakaa ampumista", kuten nykyään yleisönpalstoille ja mielipidesivuille tehdään, sai ihan morsiamen luvalla tehdä.
Minäkin kirjoitin syvällä kokemuksen rinta-äänellä rauhoittavaa tietoa avioliiton kulusta.
Tilastotiedot kuulemma tietävät, että RAKKAUVEN HEHKEIN KUUMMOTUS JA HEHKU OTTAA JA KULAHTAA PARIN VUODEN JA PARIN KUUKAUDEN JÄLKEEN.
Silloin tutkimustiedon mukaan alkaa kuulemma suvantovaihe ja TAHTOMINEN, jota hempeästi luvattiin, alkaa hampaat ja ikenet irvessä.
Eläkeiässä (onko se sitten 65, tai jotain) alkaa ns. ryppyjen kauniiksi-kehumisvaihe ja yli-innokas vakuuttelu, ettei niin enää kaipaa mitään sutinaa. Riittää saman elokuvan yhdessä nuk...katsominen.
Sanoja ei enää tarvita, kun tietää pilkuntarkkuudella toisen jäk...puheet.
Kutsutaankin toisiaan mummuksi ja paapaksi ja vertaillaan toistensa verenpaine- ja ulostuslääkkeitä.
Olemme Magnuksen kaa ryppyvaiheessa, mutta minä panen kampoihin, kuten koira, jota viedään eläinlääkäriin piikille.
Ei se varmaan auta ryppyihin, mutta johonkin asiaan varmasti.
Aion laittaa kampoihin myös lääke-vaiheenkin kohdalla, vaikkakin niitä joutuisimme käyttämäänkin.

En minä kaikkea näitä sinne ohjekirjaan kirjoittanut, mutta suuntaviivat olivat tuohon suuntaan.
Pahaksi onneksi unohdin kirjoittaa, että kyllähän avioliitto konkreettisia hoitotoimenpiteitä tarvitsee.
Kaikki leirit ja yhteiset produktiot, sekä tilastoita vastaan kampeamiset, ovat hyvästä.

Charles kompastui eilen vintinrappusissa.
Nyt on pikkulilli kipee ja sojottaa täysin eri suuntaan kuin muut saman käden 4 sormea.
Ehdotimme TK:een menoa.
Ei kuulemma ole NIIN kipeä.
Sanoin sitten, että sittenhän kaikki on hyvin. Jos lilli jää ko.asentoon, saahan sillä laajempaa repertuaaria pianonsoittoonkin.
Charleksen mielestä moinen näkökulma ei ollut mauton, vaan osoitti sanojan HUONOA makua.
Katsotaan nyt sitten huomenna, mihin suuntaan lilli kääntyy ja onko syytä kääntyä lääkärin puoleen.

Nyt katson teidän parhaaksenne kääntyä koneen äärestä pois ja lopettaa reportsuunini ja toivottaa kaikille hyvää alkavaa viikkoa.
T: Kaisa Saumatson-Prätkerssen
----------------------------------

Miikan kirja 4:s luku, jakeet 3-4

Hän, Herra, ratkaisee kansakuntien riidat,
hän jakaa oikeutta väkeville kansoille lähellä ja kaukana.
Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi.
Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan, eikä harjoittele sotataitoja.
Silloin jokainen saa istua mitään pelkäämättä oman viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla.
Näin on Herra Sebaot sanonut.

13 kommenttia:

Aila kirjoitti...

Tuosta Elisabetin nimettömästä ruuasta muistin yhden herkullisen lapsuusmuiston. Äiti kokeili kerran tehdä keittoa, johon laittoi kaikkea ihanaa, mitä kasvimaalta löytyi: kukkakaalta, tomaattia... Keitto oli todella hyvää, ja kun sitten kyselimme äidiltä, minkä nimistä se oli, hän hetken tapaili koettaen keksiä keitolleen nimeä "son... son... sokkelikeittoa". Ja sen jälkeen saimme sokkelikeittoa vielä monta kertaa, niin kauan kuin äiti jaksoi kasvimaata pitää.
Mitä tulee hääpukuusi, niin oli vallan erinomaista, että se oli monikäyttöinen. Mä sain lainaksi siskoni hääpuvun, jonka sisko oli käytettynä ostanut, joten ei toki sekään kertakäyttöinen ollut.

kaisa jouppi kirjoitti...

Minä olen myös "keksinyt" yhden sapuskalajin, jota sanoimme MÖSSÖKSI.
Mössöön kuului makarooneja, ketsuppia, paistettua jauhelihaa, juustonpaloja, sipulia (monen väristä) tomaatteja, kurkkua jne....

Kyllähän se minun hääpukuni tuli hintansa tienanneeksi, mutta, mutta olisin halunnut kerran elämässäni pukea oikein röyhelökerma-utu-unelman päälleni.
SILLOIN (about 46 vuotta sitten) en halunnut, joten turha on enää asian perään niiskuttaa.

kaisa jouppi kirjoitti...

Aila
Tuo edellinen vastauskommentti oli tietenkin sinulle.
Unehtui Aila-otsake pois, kun niin piti herkistellä jakkupuku/hörhelöpuku muistelmia ja surkutella paitsijäämisiään ;)

Rosina kirjoitti...

Kirjoituksessasi viimeisenä on ote Raamatusta.
"Hän jakaa oikeutta väkeville kansoille lähellä ja kaukana.
Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi.
Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan, eikä harjoittele sotataitoja."
Maailman tilannetta seuratessa tosiaankin toivoo, että Jumala toteuttaisi lupauksensa.
Vai onko se lupaus?
Tappaminen jatkuu eri puolilla maailmaa, sille ei loppua näy.

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Joo, kyllä se lupaus on.
Sinä puhutaa tuhatvuotisesta valtakunnasta.

Tuo puiden alla istuminen viehättää minua erikoisesti :)

vilukissi kirjoitti...

Vai levis saumat ku Mantan munat kanalan erustalle. Mulla ei oo ku muutamalle ruualle nimi, ne on rupisoosi (jauhelihasoosi) ja litkumakarooni (makaronivelli), muut tuloo heti syötyä, nottei ehri eres nimiä miettiä. Ei ne niin huonoja oo mutta kuitenkin, ei aina niin hyviäkään karsinokeeneissään. Mulla on iso pino kalentereita, joka vuosi, ja aina yhtä tyhjiä. Mun pitääs alkaa säilömähän kännyköötäni per vuosi, niis olis kalenterimerkintöjä. Tuloo sekin aika kallihiksi.

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Niin ikävästi pääsi käymään.
Ei oo ensimmäinen kerta ja mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, niin ei myöskään viimmonen.

Minä en arvaa kännykkäkalenteria käyttää.
Syystä, että olen mato yhdellä sormenpainalluksella hävittämään tiedostoja kosmokseen ikiajoiksi.
En käytä tietokoneenkaan kalenteria ikinä. Hyvä, jos olen edes ilaukselta nähnyt, että sellainenkin hienous sieltä ohjelmistoista löytyy.
Viittaan tässäkin yläpuolella olevaan parantumattomaan vikaani ;)

vilukissi kirjoitti...

Tulin uudelleen lukemaan, saat mut aina niin hyvälle päälle! Kyllä kuule mäkin kännykkäni kanssa osaan toheltaa...hammaslääkärini on saanut monia kummallisia tekstareita multa, kunnes hoksasin vaihtaa hannan eri kirjaimeen, heh. nopeat syövät hitaat, niinhän se on...nopeammat sormet kuin järki. mulla.

pau kirjoitti...

Kaisa. Sulla on mystinen kyky naurattaa aina jutuillasi. Sitä varten tänne tulinkin, kun ei oikein nauru maita, mutta inhottaa olla väsynytkin :(

Minäkin odotan jo meidän lapsukaisen häitä krookuksen aikoihin, mutta sitä ennen on raskaita hautajaisia ainakin kahdet.

Tähän elämään kun sisältyy varmuudella myös kuoleminen. Toistaiseksi ei vielä oma, mutta sekin päivä koittaa, ellei Jeesus tule ennen sitä :)

Siunauksin, naurusta piristyneenä kiitellen :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Sittenhän puntit on tasan:
sinä lujeskelet postausta tuplasti ja kommenteeraat tuplasti ja minä luen kommentit tuplasti ja ilahtuminen on kaksinkertaisen tuplaista minullakin ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Sinulla on Pau-siskoseni puolestasi mystiset kyvyt ilahuttaa kommentaareillasi :D

Pitikin taas oikein lukea, että mitä kumman hauskaa sitä oli tullutkaan ylöspräntättyä?
"Hauskuus" loppui taas kohillani, kun huomasin OIKEENKIROTUS VIHREITÄ kertyneen kosolti.
En ruvennut niitä oikomaan, kun sentään joltisenmoista tolkkua sai.

Siunausta ja jaksamista sinulle ja perhekunnallesi.
Jeesus antaa lohdun.

isopeikko kirjoitti...

Peikko luuli jo laittaneensa tänne terveisen, mutta ei se ollut laittanutkaan, tai sitten se oli niin tuhmasti sanottu, että se suli itsestään pois :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Isopeikko
Ei ollut kommentsuuniosastolla yhtään sulanutta kommentsuunia.
Oikein ällätikun kanssa lävitse kaikki menin.
Siispä on peikon muisti päässyt nyt hiukan peikkoilemaan :D, kuten itsekin hiukan epäili.
Mitä olen isopeikon terveisiä ja muita kirjoitelmia lukenut, niin ei ole tuhmaa, eikä liijoin tyhmää pränttiä koskaan eteen pompannut.