keskiviikko 29. elokuuta 2012


Terveisiä Venäjältä!
Eilen saavumme hyvissä ajoin, siinä illansuussa, Suomeen kotiplantaasillemme .
Lähdimme ajaa- nytkyttelemään Suomea kohti, Aunuksen kirkolta, kello kuusi paikallista aikaa. (Paikallinen aika= joko tuntia ennen, tai jälkeen täkäläistä aikaa).
Olotila on tällähaavaa aika sekavainen ja silmät vaaleanpunaisten ihopussien peitossa, mutta ilolla tässä istun koneen ääressä ja teittille kaikille kirjoittelen.
Magnus antoi troppipurnukastaan minulle antihistamiinin, joka toivottavasti auttaa silmän alus&päällys-pussukoiden tokenemiseen, sekä siihen, että JAKSAN pitää silmiä auki. 00
Äsken ko. pillerin kurkkuuni kulautin ja eikös jo hiukan ala päivä silmäripsien väliin kumottaa? Ihan siltä tuntuu.

Tässä aluksi kiitän saamastani blogi-prenikasta.
Sellaisesta " maanosan rakastettavin, hyvin ja ihanaisin blogi ikinä" -prenikasta. Tiedättehän mitä tarkoitan?
Olen monen blogin marginaalista prenikan bongannut ja nyt sain sellaisen itse.
En kyllä osaa prenikkaa tänne näkösälle asetella (onko mahdollistakaan?), mutta jo tietoisuus, että joku tykkää sillä viisiin, ilahduttaa.
Prenikkasäännöstössä luki, että pitäisi prenikan saajan itse lähettää edelleen viidelle lemppariblogilleen samanmoinen mitali, mutta sehän ei minun tapauksessani ole mahdollista!!!
Minulla on valtavat määrät lemppareita, enkä millään voisi tikistää niitä vain viiteen mitkuun.
Siispä lähetän tässä ja nyt KAIKILLE, about kymmenille ja taas kymmenille bloginpitäjille sellaisen mitalin, että oksat pois:

Mitali: "Minä tykkäjän kovasti paljon kirjoituksistasi ja luen ne säntillisesti.
Blogisi saa ajattelemaan,rukoilemaan, hymyämään, nauramaan,iloitsemaan, nyökyttelemään, aprikoimaan, ottamaan onkeen, ojentautumaan, haukkomaan henkeä ja innostumaan! (Sydän, sydän, sydän)"

Seuraavaksi toivotan tervetulleeksi uudenuutukaisen lukijani, Eijan.
Oli taas mukava saada "sähköisku", kun älysin, että 34 oli muutunut 35:ksi.
Terveoloa jälleen taas myöskin kaikille teille "VANHOILLE" sähkönaisille- ja miehille :D

Kokonaiseen muuhun viime viikkoon en kalenterin väittämän mukaan tehnyt mitään, ennenkuin perjantaina, jolloin lähdimme 1/2päivän tietämillä porhaltamaan Venäjänmaalle.
En yhtään epäile, etteikö kalenteri olisi oikeassa.
Kyllähän varmaan pakkasin matkareppumme ja kävimme Nikolainkaupungissakin ja tuollaista, mutta en mitään kalenteriin kirjoitettavan väärttiä.
Tiistain kohdalla lukee Charles s.
Ostimme, tästä muistiinpanosta johtuen, syntymäpäiväpöttikaupasta muumilautasen (Haisuli).
Samaista pöttiä Charles on kuulemma AINA halunnut, mutta ei kolmeenkymmeneenseitsemäänvuoteen ikinä saanut.
Lauloimme onnittelulaulun, jota Charles ei kuulemma mukaan KOSKAAN ole halunnut kuulla.

Perjantaina sitten, klo 12,09 (noin) karautti Calev Letkutielle ja muutamaa hetkeä myöhemmin Möbelhus ja Tyvenkki ja lähdimme kohti suurta Venäjänmaata.
Lastasimme ensiksi autoon kaikki kymmenet tukupussimme ja kaarsimme vielä pappilan portaiden eteenkin noutamaan yhden pussukan.
Tässä haluankin tuhannesti kiittää kaikkia, jotka meidän mukanamme lähettivät lahjansa Venäjälle vietäväksi.
Vauvat (ja erityisen ymmärrettävästi äitinsä) koululaiset, kerholaiset, nuoret neidot, pojat, seuratupalaiset jne. ilahtuivat silminnähden.

Matkan kartuttua jokusen sataa kilometriä Letkikseltä, menimme lounehtimaan Ylä...en muista mihin.
Sen kyllä muistan, että ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.
Jos ihan totta puhun, niin en muista KOSKAAN saaneeni epähyvää sapuskaa missään kuppilassa.
Kerran Hälssingissä, eräässä ylihienossa ravintolassa, oli ruoka toki hyvää sielläkin, mutta vaikka annosta olisi tiirannut suurennuslasin läpi, olisi määrä näyttänyt nirkoselta.
Tarjolla oli SORSAA RIISIPEDILLÄ a 50 euroa. (Oli markka aika, mutta hintasuhde oli jotain tuota luokkaa about).
Syvien huokausten kera keihästelin haarukankärkeen niitä muutamaa riiskryyntä ja säästelin sorsan niskanappia viimeiseen lusikalliseen.
Viiksennäköistä SALAATTIoksaa en syönyt mielenosoituksellisesti ollenkaan.

No, tämänkertaisella matkallamme en riisipetejä muistellut ja kävimmekin Joensuusta hankkimassa tavanomaiset ruuat Venäjälle vietäväksi ja syötäväksemme aamuiksi, ynnä iltapaloiksi.
VÄLIpaloiksi ostimme kukin omien makujemme mukaisia valmiita eineksiä.
Seurasikin kovat setvimiset, mitä kukin ottaisi ja miksi.
Minä ratkaisin omalta osaltani asian niin, että otin yhtä-ja samaa loodaa joka kerraksi: RIISTAKIUSAUSTA.
Niinpä minä, aterioilla ollessamme, jo kaavin viimmosia riistanmurusia rasian uurteista, kun muut vasta olivat päässeet selvyyteen, kenenkä mikin sisältöinen sörsseli oli.
Ai, että mitä riistaa rasioissani oli?
Ei pienintäkään hajua.
MAKUA en osannut yhdistää minkään valtakunnan riistaan, vaikka olen sentään syönyt jänistä,villisikaa, hirveä, kalaa, poroa ja sorsaa.
Maku oli yhtä hyvin sopiva näihin kaikkiin lueteltuihin elikoihin.
Rasian ns. sattumien ulkonäkökin olisi sopinut myös näihin kaikkiin, paitsi ehkä lisänä vielä majavan häntä.
Hyvää oli ja päätin, että seuraavalla kerralla sama menyy minun kohdallani.

Yöksi menimme ihan rajanpinnassa olevaan Jäni-soja-n Tuvat-nimiseen motellihostelliin (jälkimmäinen sana on minun itseni keksimä, kun en tiedä parempaakaan näille viehättäville vr:n vanhoille rakennuksille).
Mikäli minä saisin määräillä, menisimme sinne seuraavallakin matkalla.
Nyt täytyy tietenkin tarkentaa, että jos YLEENSÄ minä vielä pääsen mukaan, ja jos yleensä matkoja vielä tehdään, ja jos YLEENSÄ maapallo vielä silloin pyörii.
Vuoteet tässä hostelluksessa olivat ihanat, rauha rikkumaton, niin sisäisesti kuin ulkoisesti, mutta uni ei tullut silmään.
Sainpahan kumminkin leputtaa punaisia silmänympäryslihojani ja aamulla menimme hostelluksen emännän laittamalle aamupalalle.
Se tarjoiltiin yksityistiloissa lähellä, samassa pihapiirissä olevassa talossa.
Matka jatkui.
Molempien tullien läpi menimme muutamassa hetkessä, vaikka minua jännitti kovasti.
Vertailimme nimittäin porukkamme kesken passejamme ja Tyvenkki sanoi, että passikuvani ei vastaa todellisuutta.
Kas yleensähän asiat ovat sillä tolalla, että passikuvasta puuttuu vain niinsanotusti NUMEROLEVY rinnuksilta (you know?)
Minun passissani sensijaan katselee tutkijaansa KAUNIS NEITOKAINEN.
Yritin ykyttää, että kuva on otettu kaksi (två) vuotta sitten, ja että kamerakin oli uusi, ja että heinänuhakausi oli vasta alkamassa ja että olin nukkunut yöni kuvusta ennen rauhaisasti, ja että olkapäillä oli ehkä muutama murhe vähemmän...
Kovasti kauan tullidirektööri siirteli katsantaa passista luukulle(minuun), luukulta (minusta) passille, mutta nyökäytti lopuksi hyväksyvästi.
Minä tulkitsin nyökkäyksen siten, että kuva täsmäsi tismalleen malliin ja toinkin sen kuuluvasti esille kaikille kanssamatkustajilleni.

Perille Aunuksen kirkolle saavuttuamme teimme vuoteet valmiiksi ja lähdimme ostamaan venäläistä pullaa.
(Taidankin nyt, kesken raportoinnin,mennä kissauttamaan kahvit ja syödä muutamat venäläiset, että jaksan jatkaa kertomistani. Sinun on tähän kohtaan päästessäsi hyvä tehdä sama juttu, siis juoda sumpit, koska en ole päässyt vasta kuin pahaiseen alkuun selonteossani).

No niin. (Murusten räpsintää rinnuksilta...)
Yö Aunuksen kirkon ns. urkuparvella sujui samoin kuin edellinenkin yö:
tuijotusta pimeään, oletettuun vastapäiseen seinään.
Sen verran nukahtelin tietysti, että ehdin nähdä muutaman kauhupätkän työssäolosta.
Siinä kauhu-unipätkässä kassakaappi retkottaa aamulla töihintullessa auki. Samoin ulko-ovi. Laskukone-, enempää kuin tietokonekaan eivät toimi, asiakkaita jonottaa pimeässä postisalissa satamäärin jne. jne.

Virkeänä porukka kumminkin nousi. Minä muiden mukana.
Menin suihkuun. (Suihku= puolentoistalitran cocis-pullo täynnä vettä).
Runsaan, mutta ravitsevan aamupalan jälkeen keräännyimme urkuparvelle Magnus, Calev, MÖbelhus, Tyvenkki ja minä.
Pidimme rukoushetken alkavan jumalanpalveluksen puolesta, sekä Pitkärännassa pidettävien kotiseurojen puolesta.
Pitäisimme myös iltapäivällä evankelioimiskokouksen Kuittisten koululla.

Olisi ollut mahtavaa, jos olisi ymmärtänyt papin saarnaa jumalanpalveluksessa heti siinä penkissä istuessaan, mutta piti malttaa mielensä ja odottaa tulkin kertovan sisällöstä matkalla Joenselkään.
Pappi puhuu niin nopeasti, ettei superhypertulkkikaan (jonkalainen Klaudia tulkkimme ehdottomasti on) pysty toistamaan suomeksi.
Siispä Klaudia teki muistiinpanoja ja kertoi meille asiat myöhemmin.

Sunnuntaipäivän kotiseuroihin tuli lapsiakin, jotka rohkeasti kommentoivat puheita.
Calev piti puheen 10:stä neitsyestä, joista 5 oli viisasta ja 5 tyhmää.
Rekvisiittana oli aito öljylamppu Israelista. Lampun sydän oli "kateissa" ja minun tehtävänäni oli etsiä se villasukkaparin sisältä.
Lapset katselivat silmät ympyriäisinä.
He ilmaisivat välittömästi, jos eivät jotain kohtaa puheestä ymmärtäneet ja kyselivät erittäin kiinnostuneena asioista. Siis nimenomaa uskon asioista.
Lopuksi eräs pieni, reipas ja aktiivinen kyselijä (poika) kysyi, että KUINKA KAUAN TÄMÄ VIELÄ KESTÄÄ?
"Tämä" kesti vielä yhden virren verran, jota lauloimme antaumuksella, sekä suomeksi, että venäjäksi.
Saimme seurojen päätyttyä karjalanpiirakoita syödäksemme. Joita ihanuuksia söimmekin ilman eri käskyä niin, että vieläkin röyhtäyttää.

Koulut eivät olleet vielä alkaneet. Ne alkavat ensimmäinen päivä syyskuuta.
Tämä koulu, jossa olimme ja aina muillakin kerroilla olleet, ei enää avaisi oviaan.
Koululaiset kuljetetaan täst´edes Mäkrään.
Kovasti surivat kyläläiset koulun lopettamista. Kerroimme, että meillä täälä Suomessa on aivan sama kohtalo pikkukouluilla.
Kuittisten koulussa on ollut joskus yli kolmesataa oppilasta. Tänä vuonna koulussa olisi ollut hiukan yli 60 oppilasta. Se ei ole kuulemma tarpeeksi.

Lapset olivat koulullakin käsittämättömän innostuneena mukana puheen aikana ja vastasivat heille tehtyihin kysymyksiin erittäin hyvin ja viisaasti.
Meidän tulkkimme ovat pitäneet pyhäkoulua kylällä ja ovat opettaneet tenavat viimeisen päälle.
Lauloimme ja leikimme lopuksi "Jumalan kämmenellä"- virren suomeksi ja venäjäksi.
Kaikkien kasvot loistivat ilosta. Suomeksi ja venäjäksi.

Menimme Alexandran ja Alexanderin kotiin atrialle ja teelle.
Saimme paistetuja sieniä&perunoita, joita salaa olin toivonut jälleen, entiseen tapaan, saavanikin.
Jälkkäriksi oli blinejä ja mustikkahilloa, joita salaa olin toivonut jälleen saavanikin.
Kirkkoon saavuttuamme väsytti makeasti.
Niin makeasti, että turhaahan sitä olisi ollutkin pilata nukkumalla.
Eli siis en nukkunut mitenkään erityisemmin syvästi, mutta lohdutin itseäni, että eipäs retkottanut kassakaapin ovet auki liioin.

Nyt lopetan tältä erää, koska pelkään, että sinä rakkahin, mutta arvokas lukijani olet sen tehnyt jo ajat sitten :(
Jatkan toki taas ens maanantakina ja laitan räpsäisyjäkin oheen.
En kyllä voinut esimerkiksi Aunuksessa kulkeissamme kuvia räpsiä,koska piti pitää piskotikkua toisessa- ja tuliaiskantamuksia toisessa kädessä.

Jää hyvästi ja Jeesus hoitakoon sinua hyvästi.
T: Kaisa Räpsejevichz-Piscotshew
------------------------------------------------
Jumalan kymmenen käskyä
Yhdeksäs käsky:

Älä himoitse lähimmäisesi huonetta.

14 kommenttia:

Aila kirjoitti...

Voi kauhistus, pitääkö sun kattella viäki työpainajaasia? Ei vaikuta kovin autereiselta sitten minunkaan tulevat eläkevuoteni, vaan hamaan haurastumiseen ja hautaan saakka joudun unissani huutamaan lapsille, jotka eivät kuuntele eivätkä tottele :(
En muuten sitten käynyt sumpilla, luin loppuun asti. Olen liian laiska nostamaan puo...takamustani kesken kaiken.

kaisa jouppi kirjoitti...

Aila
Moon aina kattellu painajaasia, joten ei se mua palio häiritte.
Onneks aina herään, ku oikeen rupiaa kurkuttohon :D
Toivotahan (ja sitä saa oikeen rukoollakki), jottet nää kovin tympiöötä unia. Samaa pyyrän omallekki kohoralle.

No, hyvä ku juttu piti paikoollansa. Soliki sitte miälenkiintua herättävä toori ;)

Mansikki kirjoitti...

En minäkään malttanu välillä puatani nostaa, oli se niin miälenkiintoosta lujettavaa. Tuallaaset matkat on toisaalta virkistävän antoosia, mutta toisaalta raskaita. Meikäläänen herkkäuninen turisti nukkuu korvatulupat korvis, muutoon kaikki risahrukset pitää hereellä koko yän tai vähintään herättää muutaman tunnin jäläkeen, eikä enää unta saa vaikka laskis kaikki maailiman lampahat kahtehen kertahan. Harvoon onneksi näjen painajaasia.

kaisa jouppi kirjoitti...

Mansikki
Osuut naulan kantahan nuas arijektiiviis.
Minen voi tuluppia laittaa korviihin, ku muutoonki kuhisoo ku ampiaaspesäs.
Toisaalta minen piänistä äänistä hätkährä.
Erelliskerralla oli kirkos jokku hälyytykset lyäny päälle omia aikojaan, mutta meikäläänen vaan veti hirsiä ja korsas.

Mullei uskohontulon jäläkiin oo unissa ollu sellaasta kauhiaa kualemankammua.
Postin krukoomit mä kyllä kestän ;)

Aila kirjoitti...

Ei sukaa ne hälyytykset vain sen sun hornaamisen tähäre lyönehet päälle?

No, ny kumminki saat sen keltaasen lapon toisehenki rintoopielehes. He!

vilukissi kirjoitti...

Mäkin lujien kaikki! Ihan aikuusten tosi! Mä näjen useen painajaasia ja silloon herään siihen, ku yritän ottaa kii seiniltä putoilevia kankaita ymv. Höh. Oli teillä melekoonen reisu. Voin vain kuvitella sut tullis...passis kans, heh.

pau kirjoitti...

Ei puhettakaan että olis ehtiny kahaville välillä, vaan ihimettelin, että nykkö se jo loppu! Mutta nauraminen jatkuu vieläki, oli taas niin makia juttu :D

Se sun 50euron riisien jahtaus on mainio kuvaus :D

Ja tuo sun kassakaappiuni on ihan ku jännityselokuvasta, joita mää en uskalla ikinä kattua. Nalle Puh -jännityksen just kestän. Sää lienet tottunu noihin jännäriuniin, jos ne ei kerta aiheuta sulle krukoomia, kuten sanot!

Olin mäkin tuolla reissulla muinoin Aunukses ja hyvät muistot jäi ja melkein muaki vielä röyhtäyttää ne ihanat karijalanpiirakat. Mutta ny justiin en jaksas sitä reissua tehä millään, on voimat siinä mallis. Tai ehkä jaksasin sinne asti mennä, mutta sen jäläkeen mua ei varmaan näkys täällä maisemis...

Ihana, että pääsitte takas kottiin ja saahaan kuulla kalenterikuulumisias :)

Pittää äiteelle soittaa ja lukia valitut palat sun jutustas :)

rakkahin terveesin<3

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Moon jo pikkuusen jättäny kattomatta painajaasia (mä nimittään pakkaan herätä kesken kaiken). Mitä, ku en katto teeveestäkään niitä, nii miks sitte unisnanikaa?

Tullien läpi meno ei ikänä ole ollu niin suijjaa, ku tällä kertaa.
Johtuu tosiaan varmahan siitä mun "rippikoulukuvasta". ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Siskon kommentti oli niin rohkaisevaa lujettavaa, että päätin kaksinkertaistaa blokkausten pituudet!!!

En katso ikinä, kuuna kullan valkeana, mitään jännitysfilmiä.
En ole oikein ikinä moiia harrastanut.
Se kassakaappikauhu-uni juontuu todellisesta tapahtumasta töissäoloaikanani(eikä sekään johtunut ensisijaisesti minusta, mutta minä kannan seuraukset ;)).

En tahdo kestää enää oikein traagisiakaan elokuvia, vaikka olisivat kuinkakin hyviä.
Esimerkiksi toissa iltanako se oli, kun tuli filmi rautatien rakentamisesta (filmin nimeä en tiedä).
Siinä oli kiinalainen tyttö, joka esiintyi muka poikana.
Lopetin siinä kohtaa katsomisen, kun hän "pääsi" räjäytysporukkaan.
Voisiko joku kertoa minulle, kuinka se rakkaustarinana päättyi?
Oma olettamukseni oli, että kaikki rajähtävät lopuksi ilmaan ja molskahtavat vuoren juurella vellovaan mereen.
Asiain näin ollen lopetin katsomisen ja menin pehkuihin :(

Siu!
Sano äidillesi terveisiä, kun vedät lukemisen välillä henkeä :D

Terttumarja kirjoitti...

Jutustasi tuli mieleeni passikuvani, joka edelleen täpöttää ajokortissani. Niin kamalan näköinen naama, että...
Odotan kuin kuuta nousevaa, että joudun uusimaan korttini. Käyn sitä ennen luottovalokuvaajallani, joka saa ihmeitä aikaan. :))
Se riistakiusaus kuulostaa herkulliselta, voi kun saisikin jostain ihan oikeaa riistaruokaa.
On tyydyttävä taas kaalilaatikkoon. No, hyväähän sekin on, kun voissa paistaa!

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Minullapa on alkuperäinen ajokortti, jossa on alkuperäinen kuva (otettu kolmekymppisenä, jossa iässä autokoulunkin kävin).
Silloin kovasti kyynelehdin, kun oli "niin surkee kuva", mutta nyt ajattelen, että ihan hyvä ;)
Valitettavasti minun passiluottokuvaajani ei enää ota kuvia, joten täytyy uskaltautua jollekulle toiselle.
Ajokortin uusiminen on 2016 (muistaakseni).

Kyllä siinä pakkauksessa oli maukkainta se nimi :D
Minä, kun en ole turhan tirsmu söin sen pikkaraisen rasiallisen makoisiin suihin.
Isä toi lapsena ollessani jäniksen, tai sorsia kotiin metsästysretkiltään ja äiti teki niistä ruokaa, joka oli tosi hyvää.
Kaalilaatikko on yks lemppareistani, vaikka kakarana se tökki kovasti. Syötävä oli, kun ei erivapauksia annettu ;)

isopeikko kirjoitti...

Peikosta ne harmaat talot ovat kotoisia, niissä on paljon tarinoitakin :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Aila
Kauhiaa, mutta mä huamasin nyvvasta, jotta minen oo kiittäny saamastani renikasta sua :O
Koriaan etikettivirheeni samantiän:
Kiitos saamastani plokirenikasta ja niin runsahasti, jotta varmahan piisaa! :D

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Jälleen kerran kumautit suoraa naulankantaan.
Talot ovat kotoisia. Niitä on ruvettu kaikella eri tavoilla fiksaamaankin monessa paikassa.
Tarinoita, iloisia ja murheellisia, riittää kuunneltaviksi. Ihmiset ovat ystävällisiä, seurallisia ja vieraanvaraisia.