maanantai 7. tammikuuta 2013


Tänään olen korjannut joulukoristukset- ja vermeet pois.
Olen kovasti paljon iloinnut, että se raastava "kaikki on loppu"-fiilis, joka aina joulun mentyä raastoi mieltä ja laittoi tarrautumaan joulukuuseen kynsin ja hampain, on tipotiessään. Se on ollut tipotiessään jo kolmattakymmentä vuotta (!).
Osaksi fiiliksen poishiutumiseen on ollut apuna se, että laitan joulukoristeet ja melkein kuusenkin esille jo marraskuun lopulla. :D
Ellei kahden kuukauden pituisesta joulufiiliksestä pysty irrottautumaan suosiolla,  on jotain ehkä pikkasen  pielellään.
Toiseksi: asiasta irtautumiseen auttaa suunnattomasti se ehdoton totuus, että eihän Jeesus jäänyt seimeen. Ei! Hän antoi ristillä henkensä meidän puolestamme, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin ja istuu Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella!!! Jeesus elää!!!
Tämä, jos mikä, auttaa jatkamaan, taapertamaa, vaikkakin joskus kuin mummo hangessa, eteenpäin. Myös arjen tultua.

Alkukuvissa on vaihteeksi kuvattuna superterapiakoira Lyllan. Kuvassa se tutkii vakiotutkapaikallaan maailman menoa. Joskus, jos malttaa tunnin pari odottaa, voi hyvässä lykyssä ohi vilahtaa autokin.
Lyllan haettiin pienen koto-oloperiodin jälkeen taas Hälvälle pakoon uudenvuoden rakettiryskettä.
Terapiakoira on viimevuosina alkanut ihan kaamean hirveästi pelkäämään ko. pauketta.
Alkuvuosina se ollut kommoonansakkaan. Kummallista, miten se "vanhemmiten"  vasta on herännyt huomaamaan, että koirat yleensä (ja varmaan kaikki muutkin elikot) pelkäävät ryskettä.
Ei auta, vaikka sille kuinka muistuttaisi, että ethän sinä alkuvuosinakaan pelännyt. Ei, sensijaan se tärisee entistäkin enemmän. Se kieltäytyy totaalisesti menemästä ulos pissalle, vaikka edellisestä kerrasta olisi kymmeniä tunteja (uudenvuodenpaukutteluhan kestää kymmeniä tunteja, vaikka paragraaffit sanoisivat mitä).
Onneksi täälä keskellä melkein ei yhtään mitään ei paukutella kovinkaan paljon. Kymmenistä tunneista puhumattakaan! Ja paukuttelu muutoinkin on sen verran kaukana, että ei edes sisälle kuulu.

Toisessa alkukuvassa näkyy kuusi, jota ei enää ole. Tai se on kymmenen sentin klapeina liiterinseinustalla odottamassa aikaa parempaa (pönttöuuniin joutumista).
Kuusihan otti ja kaatui eräänä myrskyisänä yönä alkusyksystä. Varmaan siitä "häppeningeissä" revittelin.
Kuvan tuulimyllyssä ei liioin enää ole siipiä. Nekin lensivät pitkin Letkutietä myös tuona samaisena myrsky-yönä.
Magnus on luvannut koppulo...öh...tehdä uudet viilekkeet, jahka löytää värkkiä ja sopivat työkalut.
Nämä molemmat kuvat ovat työllä ja tuskalla löytyneet tähän blogiin.
Olin kyllä muiden bloggauksista lukenut, että jotain on tapahtunut kuvarintamalla, mutta en hetkeäkään kuvitellut, että se voisi koskea minuakin.
Aika jännää, että kaikenlaista tapahtuu, vaikka itse ei ole painanut hyväksymisnamiskaa kuvafilmiohjelmistossa.
Kohta varmaan joku kirjoittaa osastossa "mielenkiintoiset- ja mieleenpainuvat häppeningitkin" valmiiksi. Minä saan vain painaa läppärin JULKAISE-näppäintä, jos muistan, että asiat nuin suurinpiirtein lienivät :(

Sunnuntain ja uudenvuoden välipäivänä ajelimme rakkaaseen syntymäkaupunkiini ja siellä televisio-ja paistinpannukauppaan.
Ostimme ko. kaupasta tosin vain kaksi pastinpannua, koska televiitsioni osastolla oli 200 asiakasta ja kaksi myyjää.
Emme jaksaneet jonottaa, vaikka meillä oli selvät merkinnät muistilistassa:
1kpl. televisiota. Pieni, mutta halpa.
Me näimmekin sellaisia, kun aikamme etsimme. Peräseinän alimmaisella sivuhyllyllä.

Paistinpannuosastolla ei ollut yhtään jonoa ja kassan kautta kuljettuamme olimme ensimmäistä kertaa avioliittomme aikana kahden, mutta kunnollisen pannun onnellisia omistajia.
P-pannut maksoivat yhteensä melkein yhtä paljon kuin hyllyssä katselemamme TV, mutta emme antaneet sen himmentää iloamme.
Ennemminkin ajattelutti se rahamäärä, jonka tämän melkein puolivuosisataisavioliittomme aikana olemme heittäneet Kankkulan prunniin ostaessamme niitä paistinpannuja, jotka ensimmäisen soossin kährästämisen jälkeen muistuttivat pyöreäpohjaista saunanappoa : (

Menimme siitä sitten toiseen televisiokauppaan.
Sielä tulikin myyjä kutakuinkin heti viereemme  hieromaan käsiään.
Kerroimme, mitä haluamme, jonka jälkeen käsien hierominen hidastui.
-Ei  kyllä hirastunu. Eihän se voinu käsiä hiarua, ku piti kävellä sinne perimmääsen takahyllyn viärehen.
Soon sun sairasta miälikuvitustas, jotta se olis milläällailla muikkaallu, ku ostettihin halavin ja pikkuusin töllötes.
Magnus on kyllä oikeassa. Luulotautisempaa kuin minä, mitä myyjien käytöksiin tulee, saa kyllä tosissaan etsiskellä tältä pallonpuoliskolta (eikä löydy).

Sitten menimme pöytäkäuppaan. Kirjoituspöytäkauppaan.
Sellainen putiikki löytyikin vanhasta muistista. Olemme nimittäin ostaneet ennenkin kirjoituspöydän.
Yritinkin saada Charlesin luovuttamaan hänen käytössään olevan OMAN kirjoituspöytäni asetettavaksi omaan runokutjuuni, mutta ei onnistunut.
- Missäs minä pidän kaikkia kymmeniä kirjojani, käytettyjä ruoka-ynnä kahviastioita, likaisia&puhtaita pyykkejäni ja kaikkee? ihmetteli Charles todella aidosti.

Löysimme sopivan, hyvin pienen, valkoisen pöydän. Magnus tinki hinnasta muutaman kympin ja niin pöytä tungettiin auton perätuhdolle.
Kotona tarkasteltuamme pöytärustinkia huomasimme, että hyvin olisi vielä kannattanut tinkiä muutamat kympit.
Nyt runokutju on kuitenkin seinäkelloa vaille valmis. Olen kutjussa jo kirjoittanutkin kolme runoa ja esipiirtänyt niihin sopivia kuvia.
-Mihkä sä kellua tarttet? Eikö päivvastoon pitääs unohtaa aijjantaju?
Magnus on taas oikeassa, mutta näin niin hyvän näköisen kellon kynä&paperikaupassa, että sellainen on ihan pakko runokutjun seinälle saada. Kellon halkaisija on noin metrin ja numerot kymmenen senttimetriä kappale.
Tietysti kellon hinta sanelee ostopäätöksen, mutta ei kai metrin halkaisijaltaan oleva kello nyt maltaita maksa?

Uusi vuosi koitti sitten aikanaan. Uutena ja färskinä ja lupauksia pullollaan.
Menimme sitä vastaanottamaan Maikun ja Eerikin luokse.
Oli tosi mukava ilta. Söin niin, että ei vatsalla, tai siis paremminkin potkupallon päällä ei  pystynyt ajattelemaankaan nukkuvansa.
Uudenvuoden lupauksia tein mielessäni useita.
1) Syön vähemmän.2)Kirjoitan uuden runokirjan. 3) En vetkuttele tylsistyneenä puoleen päivään asti. 4) Luen Raamattua enempi. 5)Menen Raamattupiiriin. 6)Käveleskelen ulkosalla enämpi.7) En kronki jääkaapilla koko aikaa (vrt. lupaus numero1).
8) Opettelen keskustelemaan. 9)Lakkaan tietämästä paremmin ja luulemasta vähemmän.

Nyt jännittää pystynkö pitämään miettimäni asiat.
No, tuo kakkoskohta on ihan pakko pitää, koska olen toitottanut siitä koko Kyrönmaalle ja puolelle Suomea ja ulkomaita.
Pyydänkin nöyrästi Herralta viisautta ja inspiratsuuneja.

Tähän päättyy ensimmäinen "mielenkiintosarja", mitä vuoteen2013 alkuun tulee.
T: Kaisa von Storklock-Nummerhufvud
----------------------------------------------------
Psalmista 8, jakeet 4-10

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen
-mikä on ihminen!
Kuitenkin sinä häntä muistat.
Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.
Sinä teit hänestä  lähes kaltaisesi olennon,
seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.
Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa:
lampaat ja härät, kaiken karjan,
metsän villit eläimet,
taivaan linnut ja meren kalat, kaikki vesissä liikkuvat.
Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman.

-

12 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Kai mun pitää se kuusi ens syksynä lokakuus laittaa, jottei tuntuusi niin surkialta... Onneksi meillon niin kiirus (?) viikko, jotta ei aivan täs nyt heti keriitä riisua koristehia. :)

Anitta kirjoitti...

Välipäivinä on vissiin ollut alennusmyyntejä ja siksi tungoksia.
Joulukoristeet on riisuttu ja tekokuusen roippeet pistetty roskapussiin. Yritän muuton alta vähentää kaikkea mahdollista.

Heeka kirjoitti...

Pitkästä aikaa! Paistinpannuista tuli sellainen aatos mieleen, että parempaa pannua kuin vanhanaikainen valurautapannu ei taida tältä tellukselta löytyä. Minä sellaisen joltain kirpparilta joskus vuonna viis ostin ja se ei kun paranee. Onhan noita kaikenlaisia ja -hintaisia telfon sitä ja kovanaama tätä -pannujakin osteltu ja nytkin käytössä, mutta ei ne vedä vertoja rautaiselle, joka todella on nimensä veroinen.

Mutta eipä tässä tämän enempää kuin hyvää loppuvuotta sinne Hälvän mutkaankin.

kaisa jouppi kirjoitti...

Kaisa
Joo, kyllä moon sen hyväks havaannu, jotta ku Joulua vanuttaa kummastaki päästä, niin ei tuu sitte läheskää nii surko loppupeliis.
Kannattaa sunki tosiaan huhtua ne tärkiämmät kiiruhut ja tyäasiat alta poikes ja sitte vasta rupiat järjestelöhön koristoksia kappiihin. Voihan solla, jotta pääset sillä livulla Pääsiääsehen saakka! ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
Alen takiahan mekin TV-ostoksille hyökkäsimme. Meni itse konekin onnistuneesti juuri niiden aikaan mäsäksi.;)

Muuton aikana sitä tavarat vähenevätkin kummasti (tai sitten ei).
Meidän muuttomme aikana tekokuuset vaan tuplaantuivat.
Hoksasin nyt vasta (kun Maikku sanoi), että toisen kuusen voi laittaa pihalle.

kaisa jouppi kirjoitti...

Heeka
Oikein hyvää tätä vuotta sinne Laihelaan myös!!!

Ei meilläkään sitä anopin perintöpannua (valurautaa tietenkin) kyllä mikään voita. Esimerkiksi lätyt ovat kuin kelmeitä nahkanpaloja muilla pannuilla paistettuina.
Mutta se anopin valurautapaistinpannu on liian pieni.Ottaa pannuun, kun saa koko ajan kauhoa läskinp...kokolihanpakasia hellalta takaisin kasariin.
NYT sitä pelkoa ei ole. Molemmat paistinpannusemme kun ovat ainakin parin litran vetoisia (jos puolisen litraa liiottelee).

Terttumarja kirjoitti...

Lyllan ja Lyllanin takapuoli, mikä mainio näky!
On teillä iloa koiruudestanne. :))
Mutta sääli tulee hienoa kuusta, joka on nyt pätkittynä odottamassa uuniin pääsyä.
Oikein kirjoitit, ei Jeesus jäänyt seimeen, vaan hän kulkee joka päivä mukana elämässämme.
Niin uskon tänäkin vuonna.

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Koiraneiti Lyllan on kyllä varsinainen ilopilleri ja yltiöpositiivinen luonne, kuten kaikkikin koirat tuppaavat olemaan. :D

Kuusessa oli aina kymmeniä pikkulintuja ja ties kuinka monta pesää. Alaoksien suojassa lymysi toistakymmentä peltokanaa joka talvi.
Huokaus. Harmittaa kyllä.

Jeesuksen läsnäoloon saamme turvamme panna. :D

vilukissi kirjoitti...

Jestas, miten monta juttua täällä on, mä oon ollu jotenkin niin...joulupudista väsyksis, nottei oo jaksanu sanua kissaakaan muuksi ku pitkähäntääseksi karvapalloksi, vai kiiruhusku sitä vaan sillä nimellä kutsutaan? No enivei, kiirusta on pirelly (= lue laiskuutta). Ny mun tuloo lukia kaikki mitoot kirioottanu. Uurenvuarenlupauksista: moon luvannu olla lupaamati mitään. Ja se on viälä ainakin pitäny. Voi ku mullakin olis joku tuallaanen kiva kiriarojekti ku runokiria. Nostan sulle hattua ja laitan hatun päähäni sitten vasta, kun moon saanu sulta uuren kirias! Joten orottelemisiin ja hyvää loppuvuatta. Ny lujen kaikki muukkin sun kiriootukses. Ensin miätiin, notta oisikkohan sä halunnu ostaa multa muuramen kiriootuspöyrän? Niiton kaks kappalesta? Mutta sitten en enää miättinykkään, niiton on ollu kolme, ei miättimisä vaan pöytiä mutta yhyrellä on jo uus koto. Joten eiköhän Pyry voisi vaikka ottaa tuan toisen. (sehän ny ottaas vaikka mitä, ku vaan äitinsä sisustukseen sopii. höh, ensin tos luki, jotta äitinsä sisuksiin)

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Kyllä tuallaanen puarinpito. ku teilläki joulunaikahan kirkolla oli ja viälä oman tyän ohella, imöö ihimisestä mehut joksiki aikaa. Sei kuule oo laiskuutta, jos johonaki vaihees, ku urkkoo on ohitte, vetää flaatiksi.
Mä jo teillen takataskulaasille Mansikin lokin kautti ojensin kultaaset renikat ruusukkehien kans.

Mei oltaas varmahan jaksettu raijata sellaasta muuramelaasta kirijootuspöytää meirän vinttihuaneesehen. Ylähä on meillä kauhian kapiat portahat, eikoo eres kairespuita, joihin tarttuus hohuuttohon.
Eikös noo aika tykkyjä kalustehia ne muuramelaaset? Vähä samanmoosia ku pilneesilääset, vai mitä noon?
Mutta nymmullon kyllä niin kapia ja piäni pöytä, jotta soon jo reunoja myäri täynnä pelekästä konehesta.Viälä sille pitääs sopia kyynäspäätki lätkäästä ainaki tuumooksen aijjaksi.

Kyllä se taitaa aika urkkoo olla, ennenkö runokirja on knipus.
Minäki verän sitte liärihatsun hartioota myäri päähäni! ;)

isopeikko kirjoitti...

Peikon miälestä kannattaa luulla enämpi, se on paljon mukavampaa kuin tiätäminen. :)

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Mutta mitäs nyt sitte, kun sanotahan, jotta luulo ei oo tiaron väärtti? ;)