maanantai 4. helmikuuta 2013

Joku teistä kolmestakymmenestäKAHDEKSASTA lukijastani...niin, sydämelliset, mutta lämpöiset tervetuliaistoivotukset sinulle Marja-Leena Kauranen. Oikein taas vanhassa sydänalassa ilosta läppä rytkähti, kun huomasin lumeron muuttuneen :D
Siis joku teistä kolmestakymmenestäkahdeksasta lukijastani (ja moni muukin) varmaan muistaa minun joskus briljeeranneen omistamastamme metsiköstä.
Siitä metsiköstä, joka on kaksi kertaa niin iso kuin herra Nalle Puhilla? Nalle Puhin metsä on puolen hehtaarin kokoinen.
Sinnehän metsään minä aina tein riuskan lenkinkin, josta asiasta myös suuresti briljeerasin ja kuvia esille laittelin.
No, nyt emme enää hetkeen ole olleet metsänomistajia  enkä liioin ole tehnyt sinne lenkkejä. En riuskoja, enkä veteliä. (Enkä varmaan tekisi, vaikka metsä olisikin vielä meidän.Niin on taas flatusta tuo ulkoilu).
Sekä metsikkö, että lenkki tulivat mieleeni, kun kaivelin taas alkukuvia blogiini kuvastotiedostomme uumenista.
Niin! Pääsen kuin pääsenkin jo kuvastoon. Olen tuskaillut kuvien kanssa jo muutaman blogin verran, mutta nyt kirkastuu.
Muutamat kuvakkeet ovat edelleen löytymättömissä, mutta uskon niiden löytyvän a) ennemmin, b) myöhemmin.
Sain hyviä neuvoja Ritalta seurakunnan virastossa käydessäni, kuinka kuvia saa esille ja sivuille pantua. Minun vaan oli pakko ääni väristen tunnustaa, että hyvät neuvot on kirjoitettava minulle tikkukirjaimin ja selkokielellä ruutupaperille, eikä ole takuita, että sittenkään menisivät perille.
Rosina voi olla todistajana, että näin on asianlaidat.

Oli, miten oli, mutta uusia kuvia pitäisi muutenkin taas innostua  näpsimään. Minullahan on monta näpsintä-projektia ihan keskenkin:
kastemalja, -vaivaisukko,-kirkkorakennus, vain muutamia projekteja mainitakseni.
Myös muita projektsuuneja on kesken kuin valokuvaus.
Oikeastaan minulla on kaikki kesken. Suuri runoteos muiden muassa.
Vajaan sadan vuoden kokemuksella voin sanoa,että useimmat myös kesken jäävät. Hamaan maailman tappiin. Uskon vakaasti, että runoteokselle ei näin kalpaten sentään käy.
Noh...ja myös tätä bloggailuprojektia olen sentään kestänyt jo muutaman vuoden, samoin salilla käymistä muutamia mainitakseni ja eihän projektit vuositolkulla kestäkkään. Ne eivät siis lopu, ne hiipuvat vain unhohon.

Tähän tämän maanantain (maanantai on taatusti pari kertaa viikossa) bloggausprojektiin mennäkseni, niin istun keltaisten ruusujen ja puna&mustaherukkamehulasin ääressä.
KYLLÄ! Sain keltaisia ruusuja Pikeltä ystävänpäiväksi.
Ensin ne ruusut toki ilahuttivat pöydillä eilisessä Naistenkesken iltapäivässä, jota tapahtumaa Pappilassa eilen menestyksekkäästi vietettiin.
Pike, jonka tehtävä oli taas somistaa ja komistaa pöytiä, ei voinut jäädä iltapäivään, eikä liioin ollut tilaisuutta hänellä hakea somistusrekvisiittoja poiskaan, joten hän keksi ihanasti antaa ruususet minulle!!!
I like ruusuista.
Tulen paremmalle tuulelle, tunnen itseni kauniimmaksi, rikkaammaksi, laihemmaksi ja jotenkin runollisemmaksi katsellessani ja nuuskellessani ruusuja.
Juhannusruusuista saan jonkin asteen hepulinkin kun niitä pihoissa ja aitovierillä katseellani yhytän. (Siinäs näette, miten runous suorastaan tursuaa, vain ajatellessanikin noita ihani yrttejä).
Miten voi olla olemassa jotain niin huumaavan typerryttävää? Minä vaan kysyn.
Aionkin istuttaa takapihallemme, jahka saamme navetan taustan ruokottua,  sen luonnonniitun ja rutkasti juhannusruusuja.
Muistelisin, että yritin myös Asevelikylässä aikoinani juhannusruusua maahan  istuttaa.
Onnistuinkin juurruttamaan sen pehkon, jonka juhannusruusuna oikein juhannusruusukaupasta ostimme.
Kävi myöhemmässä vaiheessa ilmi, että ko. kasvi oli kyllä ruusu, mutta juhannusta se ei ollut koskaan nähnytkään.
Kukat olivat yksinkertaisia, eikä sellaisia pulleroita, kuten niiden kuuluu olla. En ole varma, johtuiko niiden yksinkertaisuus liian yksinkertaisesta hoidosta?
(Yksinkertainen hoito: ohikulkiessa kukkien haistelu, ynnä ihmettely/ihailu).
Minun pitää ottaa kunnolla selvää juhannusruusupuskan oikeaoppisista hoito-ohjeista.
Olen kuitenkin muistavinani, että lapsuuskotimme juhannusruusu sai myös yksinkertaista hoitoa ja sen kukat olivat kuitenkin pulleita kuin tennispallot.

Sunnuntaina oli siis Naistenkesken iltapäivä Isonkyrön Pappilassa.
Sinne tuli iloksemme runsaasti naisia.
Leivoin aamusta asti korvapuusteja. Magnuskin ihmetteli sitä  taikinan määrää.
-Pakko on leipoa saavillisesta taikinaa, koska yli puolesta puusteista tulee LAHNATAUTISIA (rakkaan Herbert-velivainaan kuvaus öörfiilareistani), selitin Magnukselle pää jauhojen peittämänä.
Sain, kun sainkin paistettua 50 kappaletta kutakuinkin k-puustin näköisiksi. Toiset viiskymmentä (tai niitä oli yli 50) näyttivät jättiläisetanoilta, jotka olivat mökistään ulkona.

Minulla oli Naistenkesken  ip:n juonto. Tuurasin kaikessa Eveä.
Otin tilaisuudesta vaarin. lausumalla myös pari runoa.
Tiesin, kun aikoinani käymälläni kurssilla opetettiin, että juontaja ei saa tehdä, ei flätistä, eikä muutenkaan sössöttää mitään ylimääräistä.
Kauheina esimerkkeinä kerrottiin tapauksista, että juontaja on pitänyt joka välissä minisaarnan ja kertonut alussa ja lopussa kaikki kotipuolensa asiat ja lausunut runoja, joissa on ainakin kymmenen värssyä kertauksineen.
No, minä yritin posmottaa runot läpi tiheään artikuloiden. Edeltä kittaamani  mehu kielen korppuuntumista vastaan  aiheuttikin kahta kauheampaa kuin korppumaisuutta. makeasta mehusta jäi ilkeä liitta suuhun ja puhe lähti olla suoranaista mökellystä.
Mehu oli kuitenin minun tuomaani, joten en voi ketään itsetykönäni haukkua naskuttaakkaan.
Juonto ja runoilu meni niin hyvin kuin se navan alle ylettyvässä kellohameessa ja pillihousuissa vaan ikinä voi mennä. Tunsin itseni typeräksi ja 100v/100kg:ksi P. Pitkätossuksi.
Illan luennoitsija, joka oli sielunhoitoterapeutti ammatiltaan, puhui hienossa puheessaan mm. kultahipusta.
Sellaisesta kultahipusta, joka meillä kaikilla sisuksissamme on, kun naamiot ja kuoret tippuvat.
Minun kultahippuni ei kyllä ei pahemmin pääse sädehtimään. On sen verran paljon paksua kuorta (rykäys) ympärillä
Puheessa saimme kuulla, että meillä ihmisillä on kaikenlaisia naamioita. Jotkut meikkaavat ja naamioivat silläkin tapaa itsensä neljänseinän sisuksista ulos lähtiessään.
Ilahduin kovasti, kun kerrankin tunnistin itseni. Minä en lähde lähi-, enkä mihinkään muuhunkaan kauppaan, en puntti,- enkä millekkään muuallekkaan salille ilman, että turpavärkkiäni peittää parinmillin kelmeä kerros puuteria.
Huulet pitää olla tuskanpunaiset ja silmät kuin karjalanpiirakat (huom. mustat karjalanpiirakat. Siis rypyt ja ripset mustana).
Sellainen olen aina ollut ja sellainen tulen aina olemaan! Arkkuunkin pitää laittaa meikäläiselle  makeuppi nokkaan. Paitojen ja pitsien ei ole väliä. Filtti kuin filtti käy. (Raskasta, mutta tuohtunutta hengitystä).

Tilaisuus oli tietenkin hengellinen. En nyt osaa vain tuoda asioita esille niin, että ne tulisivat ymmärretyksi. Varsinkaan hengellisesti ;)
Jeesusta siellä tietenkin koroitettiin ja hänen ihmetekojaan julistettiin. Se on se villakoiran ydin, miksi minä näihin tilaisuuksiin menen.

Kurkottelen takana olevan senkin (?) päältä kalenterini.
Onkohan sinne ylösmerkitty jotain mainitsemisen arvoista? ON!
Lauantaina lähdimme nimittäin anivarhain (naapurin possut olivat kyllä ehtineet ruppailla jo hyvän tovin) Östermyraan Kansanlähetyksen vastuunkantajapäivään. Tai...Vastuunkantajapäivä-nimi  on jo aikansa elänyt. Nimi aiheutti kuulemma angstia. Tuntui näet kaikista, että koko ajan pitäisi kantaa kauheasti kaikkea. Se ei ole hyväksi ja niinpä nimi on nyt VARUSTAMO.
Haimme Varustamo-päivään kirkolta följyyn toisenkin Magnuksen.
Vietimme hyvän päivän, iloiten yhteisestä uskosta ja keksien toinen toistaan mielekkäämpiä tapoja viedä evankeliumia ihmisille.
Söimme maittavan aterian (seurakuntiin on valikoitunut pohjoisen pallonpuoliskon taitavimmat ja parhaimmat kokit) ja päivän päätteeksi saimme hiljentyä ehtoolliselle.
Akut latautuneena lähdimme vyöräytymään Isoakyröä kohden.
Aion ehdottaa seuraavassa Varustamopäivässä nimenmuutosta. LATAAMO sopisi minusta myös mainiosti.
Tai KORJAAMO. Sydän tuntui ehyeltä ja paikatulta kotiin körötellessämme.

Nyt lopetan lataamiset tältä erää tähän.
Jos ikinä tähän asti pääsit, tai olet sellainen kuin minä, että luen kirjoistakin lopun ensiksi, niin hyvää loppuviikkoa ja Jumalan, meidän ihanan Isämme runsasta hoitoa ja huolenpitoa kaikille.
T: Bär-Kajsa Goldhearth-Rosegarden
------------------------------------------------------------------------

Jeesus sanoo (Johanneksen evankeliumi 14 luku, jakeet 1-6):
" Älköön teidän sydämenne olko levoton.
Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.
Minun Isäni kodissa on monta huonetta- enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.
Minä menen valmistamaan teille sijaa, mutta tulen takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.
Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.
Tuomas sanoi hänelle:
" Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?
Jeesus vastasi: " Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän tykö, muuten kuin minun kauttani.

16 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Korvapuustit kuin etania, hmph. Kyllä niissä puusteissa tärkeintä on maku eikä ulkonäkö.
Juhannusruusut on minun lempikukkiania ja olen sitä mieltä, että oikeita juhannusruusuja ei saa ostamalla kaupasta. Sun pitää ensi kesänä kierrellä maita ja mantuja lapion ja muovipussukan kanssa ja saada jostain kunnon juurakko pulleroiskukkaisesta juhannusruususta. Tai kuuluttelet täällä niin joku lähettää jollain kyydillä sulle alkuja. Juhannusruusuhan levittelee pieniä poikasia ympäristöönsä.

PS. Siirryin Bloggerin puolelle kun hermostuin vuodatuksen toimimattomuuteen.

Sarppu kirjoitti...

Oikein hyvää ja aurinkoista Runebergin päivää sinulle, kauniit talviset maisemat, niistä pitäisi nyt nauttia :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
Kyllä! Sellaisia kananmunankokoisia etanoita. Tai siis se mökki niiden niskassa on kananmunankokoinen ja itse etanan lötkäre matalampi.
Minun korvapuustini jotenkin AVAUTUVAT uunissa. :(
Maku on tietysti se tärkein pointti.

Mukavaa, kun joku muukin on sitä mieltä, että nämä nyky-juhannusruusut eivät ole niin mölleviä kuin ennen. Onneksi paljon näkee myös niitä ennenvanhasia.
Pitää tosiaan alkaa kulkea ympäristössä lapio kainalossa ja katsella ihmisten krekooleja sillä silmällä.

kaisa jouppi kirjoitti...

Sarppu
Kiitos!!! Samoin sinulle.
Pitää yrittää löytää kunnon Runebergin torttu päivän kunniaksi.
(Kunnon Runebergin torttu: tumma, korkea, kosteanmehevä, kunnolla vadelmahilloa. Sen ihanassa taikinassa on aivan kuin pähkinöitä tms. ja kostutus on tehty, joko rommilla, tai konjakilla).Nikolainkaupungissa sellaisia saa.Ainakin joskus on saanut.

Nyt nautitaan maisemista. Minäkään en laittanut jouluverhojen jälkeen sivuverhoja aakkunoij´hin ollenkaan. "Näköö laajaatti ja piremmälle".

Piu kirjoitti...

Näin ruusufanaatikkona mun on pakko valaista tuota juhannusruusuasiaa: Olet ilmeisesti saanut taimistosta jonkin tarhapimpinella-lajikkeen, jos kukat kerran olivat yksinkertaisia. Kun menet kaupoille seuraavan kerran, osta Pimpinellifolia "Plena"-taimi, ehdottomasti omajuurisena ja saat sen oikean juhannusruusun. Pimppinelloja on kymmenittäin mutta vain yksi on juhannusruusu. Mitään erikoisempaa hoitoa se ei tarvitse, mutta kukkii toisen vuoden versoilla joten sen versoja ei kannata lyhentää. -Kiitos mukavasta blogista,käyn täällä säännöllisesti, vaikken juuri ole kommentoinut.

Terttumarja kirjoitti...

Sisareni usein huokaisee, "asuisitpa lähempänä, että voitais lenkkeillä yhdessä."
Hankalinta on aina aloitus, sitten kun on matkaaan päässyt, miten hyvä olo siitä tuleekaan.:))
Pitääkin kohta lähteä kävelemään ihan asian kanssa, vakikampaajani on parin kilometrin päässä.
Hyötyliikuntaa.
Yllätyin sunnuntaina, miten paljon naisia oli lähtenyt Naisten kesken-iltapäivään.
Kehuin heti pullia ja sitten kuulinkin, että ne olivatkin Hälvän leipomosta!!
Liian hyviä....

kaisa jouppi kirjoitti...

Piu
Kiitos arvokkaasta ruusu-tiedosta!
Kirjoitin sen oikein lapulle jo valmiiksi, sillä kohtahan niitä kukkia saa alkaa istutella.
Kirjoitin lappuun myös "OMAJUURISENA"-sanan, että osaan sanoa juhannusruusumyyjälle oikeat orterit.

Mukavaa, että käyt sivuillani. Se on tärkee tieto, koska tyhjille seinille ei ole inspiroivaa kirjuutella. :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Voi, mikä ihanempaa olisi kuin oma sisko lenkkikaverina. Nimenomaa vielä sellainen, joka kiskoisi ulos sellaisinakin päivinä, kun tekisi mieli vaan olla möllöttää ;)
No, siskot on ihania olemassa, vaikka vähän kauempanakin sijaitsisivat.

Olikin puustit oikein voihin ja "punaasehen maitohon" leivottu.
Siinä se hyvänmaun salaisuus, mutta siitä sitten seuraakin
se ns. LIIKA hyviä ;)

Ilahduttavasti oli meitä naisia koolla. Huhtikuussa räväytetään taas!

Tinde kirjoitti...

Olen Kaisa vähän aikaa sitten löytänyt tänne sun blogiin ja se on tod. viihdyttävä! Mies ja kakarat oli tässä yhtenä iltana jo yöpuulla, kun luin sun blogia ja sain hillittömän naurukohtauksen, mutta en voinu ääneen nauraa, kun kaikki muut yritti nukkua. Mies kuitenkin heräsi siihen, kun tietskatuoli narisi ihan kauheasti naurunhytkeen tahdissa ja sekös alkoi mua naurattaa vaan lisää! Että kiitos Kaisa ikäni pidentämisestä. PS. Meidän Juuliska sanoi silloin Nina Åströmin keikan jälkeen, että "Siellä kirkossahan oli paljon julkkiksia, kun se runonlausujakin istui meidän takana" ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Tinde
No, kiitos, kiitos yli pursuavasta
kehunnasta :D
Kovasti osui kohdalle nyt kommenttisi. Hartiat olivat hieman lysyssä määrätyistä asioista juohtuen.
Mukavata, että tänne löysit.

Arvaa naurattiko minua Juuliskan ihastuttava lausahdus.
Magnuksellekin sen rinta rouheana luin ja taas naurettiin!!!
Terkkuja ja siunausta Juuliskalle ja koko porukalle.

pau kirjoitti...

Juuliskan kommentti oli harvinaisen oikeaan osuva :)

Samaa mieltä oikeista vanhoista juhannusruusuista. Sellaisen oksan annoin pikkutyttönä enolleni sokeripussissa. Minua hävetti mahottomasti antaa se, mutta annoin kuitenkin, kun halusin antaa lahjan.

Kiva, kun lukijakaartisi kasvaa; tätä sivustoa on AINA ihana lukea :)

elina kirjoitti...

hei. Miten saan itseni merkattua lukijaksi. En onnistunut. Ei taida olla mikään ihme, kun olen melkoinen tumpelo.
Täällä kuitenkin vierailen jatkuvasti.
Hyvää viikonloppua.

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Kyllähän Juuliska totuuden sanoi, kuten 10-vuotiaat yleensä ;)

Varmasti enosi muistaa saamansa lahjan. Ei sitä jokapoika sokeripussiruusuja lahjaksi saakkaan!

Mukavaa kehua sisko taas tapansa mukaan päästelee, mutta hänellä onkin kehumisen- ja rohkaisijan armolahja :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Elina
Minä en ainakaan ole oikea henkilö neuvomaan, KUN EN ITSEKKÄÄN OLE ONNISTUNUT KAIKKIIN BLOGEIHIN, JOIHIN OLISIN HALUNNUNNA MENNÄ, KIRJAUTUMAAN :(
Olen siis myös tumpeloiden sankkaan sukuun kuuluva :D
Toiseksi edellinen lukijani, Kaurasen Marja-Leena, sanoi onnistuneensa, kun sinnikkäästi yritti.
Mutta ei hätää! Ellet onnistu sinnikkyydestä huolimatta, niin minä aina muistan, että Elinakin on linjalla, vaikkei sitä lukijakunnassa näjy. :D

Hyvää viikonloppua sinulle myöskin.

isopeikko kirjoitti...

Mitäs jos sinne naistenpäivään olisi tullut runsaasti miähiä? Miksei muuten tullut? Onkohan siinä jonkinmoista ennakkoasennetta seassa? :)

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Niin, siis naistenpäivään miehiä?
Ei, ei ja vielä kerran ei!!!
Eikä liioin miestenpäivään naisia.
Joku rääpy sentään...

Muuten olen mieleltäni mies-asianainen ja myös nais-asianainen :D
Kauhulla kuitenkin odotan aikaa, ettei saa erotella mitenkään mitään.
Naiset saavat prängätä uimahalleissa miesten puolelle ja päinvastoin.
Silloin myös kaikki kiintiöt saavat huutia, kun ei kerran saa erotella. Kaikki ovat neutreja :D