maanantai 4. maaliskuuta 2013


Kirjaston joulukuusi kuvattuna männä Joulun aikaan.
Kehuessani kovasti ideaa, sanoivat napanneensa sen netistä. :D
Tuollainen joulukuusi sopisi meillekkin Letkutielle, koska a): se ei pudottele neulasia, b): Magnus ei saisi allergisia vaivoja.
(Allergiset vaivat: silimät alakaa punoottamahan ja vuatamahan, noukka menöö tukkuhun, makuhermot lakkaa toimimasta ja aivastella pitää aamusta iltahan).

Alakuvassa on toinen viimekuussa saamamme ruusukimppu. Ruusukimppu ei onneksi aiheuta pahemmin allergioita, koska se vaikuttaa vain vähäisen aikaa. Kuustahan pidetaan puolitoista kuukautta (vähintäänkin).
Paitsi, että tuo kimppu kesti nyt  hämmästyttävän kauan, kuten se keltaruusuystävänpäiväkimmpukin, niin nuo kaksi elinvoimaisimman näköistä ruusua kuivuivat töpäkästi pystyyn.
Jälkeenpäin Kaiskee-ruusu (se toinen pystyynkuivanut) hiukan nyykäytti niskojaan, mutta Magnus piti nuppinsa pystyssä. Aivan kuten elävässäkin elämässämme on tapahtununna ja käynynnä.
Saan ruususta oivan lisän "pystyynkuivaneiden  kauniiden ruusujen" keräilykuppiini kirjahyllyyn.
keräänäni pystyynkuivaneet ruusut ovat muistutuksena siitä, että ne ovat aikanaan lämpimällä, mutta rakkaudellisella sydämellä meitteille ojennettu.

TÄTTÄRÄÄÄÄÄÄ, TÖTTÖRÖÖÖÖÖÖÖ!!!
Uusia lukijoita on blogiini tullut pilvin&pimein. Juoksu huoneiden ympäri vain kiihtyy koohtymistään.
Tosin ankaran- ja tarkan ällästikun kanssa tarkkaamisenkaan jälkeen en ole uusista lukijoista saanut selville kuin yhden nimen: rouva Silmukkaisen.
Lämpimäisesti tervetuloa yhä vaan sankkenevaan lukija&seuraaja joukkoon.
Blokini lukijanumerolukusarja oli perjantaina matkoille lähtiessäni 44, ollen nyt etusivulla siis  47. Lukijakuntasivun toisella lehdellä on lumero 45, joka mielestäni on oikein.
MUTTA, jos ja kun, joku tuntee olleensa tulleen kaltoinkohdelluksi, eikä ollenkaan huomioiduksi  niin ilmoittautukoon ja asiat korjataan. Sarppu mm. teki niin. :D
Kauhulla ajattelen esimerkiksi Kardemumman talon plokittajatarta. Miten hän pysyy rätingeissä ja tervetuliaisissa ajan tasalla, kun lukijoita on yli kolmesataa (trehundra)?!!!

Kuten tuossa jo tuli mainittua, olin matkanpäällä pe-su.
Ryttylässä. Naistenpäivillä.
Meitä oli näiltämain (Nikolainkaupunkikin on jo miltei näiltämain, koska meiltä Letkutienpäästä on nykyään Nikolainkaupunkiin matkaa about 500 metriä aiemman neljänkymmenen kilsan sijasta.
Siis meitä oli matkalaisia näiltänurkin minä, Mariahlizzy, Leylah ja Seippu. Ewen oli määrä tulla följyyn mukaan myös, mutta hän sai kamalan flunssaröppörin ja joutui vuoteen omaksi.
Minä puolestani sain matkan jälkeen jonkun ihme röppörin. Tänään  aamulla avatessani nahkat silmieni päältä en pystynyt syömään, en juomaan, saati olemaan.  Pääni oli kuin 4kg:n kahvakuula ja niinpä kuojuin takaisin vuoteelle.
Magnus sanoi, että tautini nimi on reissussa rähjääntyminen.
Pääsin onneksi pystyasentoon 1/2 kaksi iltapäivällä ja aloin välittömästi raporteerauksen sarjassa "kaikenlaisia häppeninkeja viikon varrelta".
Charles ihmetteli äkkinäistä tokenemistani ja sanoin hänelle, että laitoin käteni rinnan päälle ja sanoin: " Auta Jeesus!"
- Olisipa noin helppoa, sanoi Charles.
- Jaa-a, sanoin minä iloisena.

Siispä aloitan viikonlopusta, jonka vietimme Suomen Ryttylässä.
Minulla ja Leylahilla oli vastuuta sielunhoidon järjestelyssä ja lisäksi Leylahilla oli puhe.
Leylah kauhisteli jälkeenpäin, että puheenvuoroa käyttäessään hän ei nähnyt melkein papereitaankaan, saati nänyt niistä jotain lukemaan.
Lohduttelin, että puhe meni valtavan hyvin. Minä en ainakaan huomannut, että papereita olisi ylipäätään mihinkään tarvittukaan, niin luonnollisesti ja hyvin kaikki meni.
Uskon, että olin oikea lohduttaja, koska olen asiantuntija näissä paperiasioissa. Minä, kun en pysty olemaan ilman paperipinkkaa edes omaa nimeäni sanoessani.

Meille tuli Ryttylässä Leylahin kanssa vielä lisätehtäviäkin. Aamurukouksen vetäjinä ja ryhmänvetäjinä.
Kaikki oli ylen mieluisia tehtäviä ja päätimme taas, että jos maapallo pyörii, junat kulkee ja henki pihisee, niin ensi vuonna taas, jos kutsutaan (ja vaikka ei kutsuttaisikaan).

Henki pihisi muuten aikalailla työläästi juostessamme junanvaihdossa asemilla.
Tai en minä muiden pihinöistä men takuuseen, mutta puhunkin omasta pihinästäni.
Ellen olisi harjoittanut sitäkään vähää ruumiinkulttuuria, jota kuntsarilla olen tehnyt, olisivat siskot saaneet kiskoa minua vetolaukkujensa päällä.
Luulenkin tosiaan, että Hälvän tohtori (so. Magnus) oli oikeassa rähjääntymis-diagnoosissaan.

Eräänsorttista pihinänpoistoa yritin noudattaa muullakin tapaa siellä Ryttylässä ollessani: en juonut maitoa, enkä syönyt ruisleipää.
Ruoka-annokset puolitin ja jäätelöä söin neljänneskilon vähemmän kuin muutoin.
Valveillaollessani hoito puri, mutta niistä hetkistä, kun olin unten mailla, en mene takuuseen.
Tulkaa kuitenkin kaikki Suomen (ja muualtakin päin) naiset ja menkää naiset ensi vuonna  Ryttylään. Siellä rypyt suoristuu ja sydän elähtyy.
Sain muuten naistenpäivillä ankaran myyntityön tuloksena kaksi kirjaanikin myytyä.
Sunnuntaina oli ns. vapaan sanan paikka, jossa sai kertoa fiiliksistään, joita naistenpäivät olivat itsekullekkin tuoneet.
Minä säntäsin ensimmäisenä puhujapönttöön ja lausuin "Kitinää"-runoni. Revittelin, kuinka runokirjaani on kohta mahdotonta enää saada ja kuinka tuotto menee lyhentämättömänä lähetykselle.
Purjehdin lopuksi pois pöntöstä ja salista (sielunhoitotehtävä kutsui).
Ja eikös vaan! Yksi kuulija juoksi perääni ja halusi ehdottomasti ostaa kirjani. Myöhemmin iltapäivällä halusi toinekin kuulija saada ostaa ko. runokirjaharvinaisuuden itselleen. :D

Ryttylän keikalta minut nouti armas aviomieheni Magnus. Sanoi odottaneensa Tervajoen asemalla jo hyvän tovin.
Sen verran  Magnusta olen näinä neljänäkymmenenäkuutena- ja puolenavuotena oppinut tuntemaan, että HYVÄ TOVI= melkein yksi tunti.
Olin kyllä pitänyt häntä ajan tasalla myöhästymisien yms. suhteen.
Asemalta ajoimme suoraa, ilman välilaskua, naapuriimme rippijuhliin ja sen jälkeen toiseen naapuriimme, niin ikään rippijuhliin.
Rippikodeissa uskaltauduin syömään kaikkia herkkuja pikkasen, joista kertyikin yhdessä sitten aikamoinen keko.
Käsittämätöntä tuo toisten taitoa loihtia kaikkea ylenpalttisen hyvää. Hyvästi pihinähoito!

Viime tiistaina minulla oli suuri ilo ja kunnia olla kutsuttuna puhujana ja lausujana Nikolainkaupungin kirkossa keskellä päivää.
Kyseesä oli keskipäivän rukoushetki, jossa hetkessä olen ollut ainakin kerran aiemminkin.
Puksutin junalla kaupunkiin ja matkan aikana (kestää noin 24 minuttia) otin konseptit esiin ja korjailin ja alleviivailin ja lisäilin heitto-, kysymys-, ja huutomerkkejä niihin kuuluviin kohtiin.
Runot, joita aioin lukea, asetin vastapäiselle penkille.
Kirkonpenkillä näpöttäessäni huomasin, että sinne vastapäiselle penkille ne runot myös jäivät.
Harmitti ihan mahottomasti. Sydäntä kylmäsi ja poskipunaa ei tarvinnut lisätä, viimesilausta veskissä suorittaessani, lainkka.
Siis ihan kamalata ja kauhiaa!
Ei, ehkä niinkään se, että runot unehtuivat penkille (minulla on aina runokirja laukussa), vaan se, että se oli niin kamalan sössänen ja suttunen kasa AA-nelosia. Ja sitäpaitsi nämä runot olisivat olleet uusia ja färskejä. Niitä ei oltu vielä nikolainkaupunkilaisille lausuttu.
Sitäpaitsi, miksi minulta ei unhotu koskaan mihinkään mitään siistiä ja ruusuveden tuoksuista runonippua, vaan hiirenkorvaisia yli-ja aliviivattuja rasvaplättisiä ryppyretaleita?
Onneksi runoista ei ota erkkikään selvää, jos niitä nyt kukaan Erkki ikinä alkaisi junassa lukemaankaan.

Menin kumminkin suurin ja laajoin käsiliikkein selittämään piljettiluukulle, mitä minulta on penkille jäänyt.
Sillä viikolla kävin Nikolainkaupungissa useampaan kertaan ja joka kerralla kävin luukkuun kuiskaamassa kysymyksen: "Onko tietoa?"
Virkailijat varmaan luulevat, että hukkaan on joutunut vähintäin Kalevalan kokoinen ja tapainen runoteos.

Arkipäivän rukoushetki meni kuitenkin hyvin. Kaikki siihen viittaavat merkit toteutuivat täydellisesti.
Jälkeenpäinkin ,se aina taatusti tuleva tunne, räiskähti paksuille hartijoilleni kuin märkä lakana.
(Jälkeenpäin aina taatusti tuleva tunne: toivon, että allani oleva luukku (!) aukeaisi ja  nielaisisi&paiskaisisi minut Letkutien hiljaiseen turteeseen)

Nikolainkaupungissa on aina hauska käydä. Varsinkin junalla. Odotussalissa on mielenkiintoista siemailla kaakaota (kermalla kiitos) ja seurailla kanssamatkustajia väärinpäin olevan Iltiksen takaa.
Kukaan ei huomaa, että heitä tuijjotetaan, koska ovat niin syventyneitä kännyköihinsä ja läppäreihinsä.
Minä rakastan tuijottamista.
Postissa työskennellessäni olisi kovasti tehnyt mieli asiakkaita tuijotella, mutta se olisi antanut epäedullisen kuvan meistä virkailijoista, joita heittiä päinvastoin kuuluu tuijottaa.
Kerrankin eräs asiakas sanoi minulle, että pyöreät, riippuvat pallokorvakorut eivät sovi pyöreäkasvoiselle ja palloposkiselle ihmiselle.
Minulla oli äitini väkertämät  ja virkkaamat isot kirkkaanpunaiset korvakorut, jotka markkeerasivat joulukuusenpalloja.
- Minä en ole nähnyt soikeita joulukuusen PALLOJA, sanoin ystävällisesti, koska virkailijan piti olla epäystävällisenäkin ystävällinen.
Äitini se vasta tuohtuikin, kun kerroin. Hän se otti ja  haukkui maan mustiin putuihin sellaiset, jotka kehtasivat hänen pallojaan arvostella.
Kyllähän ne pallot varmaan aika metkan näköisiä olivatkin LEVÄTESSÄÄN paksuilla poskillani riippumisen sijaan. Eli: asiakas oli kuin olikin taas oikeassa: eivät ne oikein mollanneet. :(

Noin viikon keskivaiheilla menimme me Ryttylään matkaajat ostamaan joukolla piljettejä Nikolainkaupungin juna-asemalta.
Junalippujen osto Ryttylään on aina suuri tapahtuma, josta revimme kaiken irti.
Luuhasimme läpi monet vaateputiikit ja Leylah löysikin muutaman löydön ja lopuksi menimme pitsalle.
Menimme suureksi riemukseni (ja pyynnöstäni) vakiolempparipaikkaani, johon Magnus ei, ainakaan vielä, suostu tulemaan.
(Muistattehan sen tiskirätti-episodin?).
En kertonut Leylahille episodista ollenkaan ennen syömisiä. Sitten, kun vatsamme (tai siis minun vatsani) oli piripintaan täpötäysi, kerroin asian jossain sivulauseen täyteosana.
Ei se kuulemma haitannut tahtia. Sitäpaitsi oliko kyseessä edes tiskirätti?
Kyseessähän saattoi olla herneiden takaisinastiaan huitomishuisku.

Nyt loppuu viikkojatustelu tähän. Toivotan omastani- ja firman puolesta siunattua tämänviikon jatkoa.
T: Kaisa Ärt-Palkohuiskunen
--------------------------------------------------------
Psalmi 15, jakeet 1-3

Daavidin psalmi.
Herra, kuka saa tulla sinun temppeliisi?
Kuka saa asua pyhällä vuorellasi?
Se, joka on rehellinen ja tekee oikein, jonka sydän on vilpitön ja puheet totta.
Se, joka ei panettele, joka ei tee lähimmäiselleen pahaa eikä saata naapuriaan huonoon huutoon.


11 kommenttia:

Ailakki kirjoitti...

On sitä menoa ja touhua piisannut ,on se hienoa kun löytyy pystyviä ihania ihmisiä kaikkienhan olemassa ja läsnäolo on tärkeää .esiintyjiä ,juontajia,ja mikä täreintä rinnalla kulkioita joka jaksaa kuunnella,Mutta olipa hieno idea tua joulukuusi sehän pasaa meillekin eipä ole tullut pieneen mieleenkään kuusi värkkiä on kyllä.Siunausta päivään tähän ja tuleviin(:

Sanna kirjoitti...

Jaa sie olet käyny melkeen naapurissa :) olisinpa tienny, niin olisin tullu kattomaan. Eipä sillä, elän niin uutispimennossa, etten tienny ees sitä, että naapuriin on syntyny torstaina vauva.
Onneksi oon ollu Postissa vaan lajittelijana, niin ei oo tarvinnu olla kohtelias :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Ailakki
Touhua on piisannut ja myös runsaasti väliaikaa ennen taukoa ;)
Kaikilla meillä on tehtävää ja tekemistä ja armolahjoja. Sen me saimme taas naistenpäivillä kuulla, oppia ja panna käytäntöön.
Kaikkia tarvitaan.

Tuollaiseen joulukuuseen meilläkin riittäisi värkkiä, mutta entäs, kun sen ympärillä tanssis ja pikkasen jalka pökkäis....

Siunausta sinun ja teidän päiväänne! :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Sanna
No, olispa ollut ylläri, jos olisit Ryttylässä eteen yht´äkkiä pökähtänyt.
Kyllä tuolla turuilla pyöriskellessä on tultu sanomaan, että minä olen se ja se bloginlukijoistasi.

Vai olet sinäkin ollut postilainen?
Minulla on oikein erillinen lämpöinen osasto sydämessäni kaikille postilaisille! :D

isopeikko kirjoitti...

Peikko jo miätti että onko tullut kesä nyt joulun keskelle vai mistä oli kuusi tuohon kuvaan kömpinyt. Jos ne on noin hitaita, niin silloinhan niitä pitää ruveta kirjoittamaan jo kesällä, jotta jouluksi ehtivätten.

Rosina kirjoitti...

Minäkin olen kuullut, ettei vanhemman ihmisen pidä käyttää riippuvia korvakoruja, ne kuulemma vetävät naamaa entistä enemmän alaspäin. :((
No, korvalehtieni reiät ovat umpeutuneet aikoja sitten, joten säästyn korujen käytöltä.

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Joulukirjakuuset eivät ole hitaita, mutta kuusikirjajoulukuvaajat ovat.
Kauhukseni huomasin, että hyvä kuva-aihe on esittelemättä ja ens jouluun en jaksa odottaa. (Sitäpaitsi varastossani ei ole enää mitään paljo kuvia.)
Nyt pitää ruveta kuvaamaan, että ehtivätten kuvat tänne!

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Huh! Tuollaisesta stailaussäännöstä en ole kuullutkaan.
Onneksi minulla ei oikein runsaasti riippurenkaita olekkaan. Yhdet englanninlakritsikorvikset minulla on, mutta niiden vaikutus on taas, että suupielet kääntyvät ylöspäin (ainakin toisilla). :D

vilukissi kirjoitti...

voi jestas...en tiedä, mistä aloittaisin...herneiden takaisinastiaan huitomishuiskustako, hgahahahahhjh. Otti ihan kipiää, ku nauroon. Mun kehoni ei osaa viälä antaa lupaa nauraa, se luuloo, notta silloon tuloo yskiä ja lujaa tulookin, ku oikeen anurattaa (lue naurattaa). Tieräkkö mitä, siinä toisten vetolaukkujen päällä vois kyllä joskus makoolla, ei ne kehtaasi jättää vetämättä, ku sanoos, nottei ny oo henkiä taikka ei ainakaan kinttuja. pelekään vaan pahoon, jotta ku menetääs laukkujen päälle makoolemahan niinku runoolijat niityylle, niin kyllä ne ystävien vetolaukkujen pikkuuset pyärät olis sivulle päin kenollaan, pyärimäti. Joulukuusenpallot lepää poskilla...voi kuule, kuinka ihania juttuja taas. Ihmettelin mä kans kerraasti, ku aika viaras ihiminen sano mulle, notta sulle pääsi sillä lailla käymähän, notta jäit autohon lukkujen taa. Miätiin hetken ja kysyyn, notta mihinä nurkalla sä sitten sitä seurasit? Oli kuulemma istunu vaan oman kiriootuspöytänsä takana, mulla meni hetki ennenku tajusin, notta soli lukenu siitä tapahtumastani. Eherin jo nähärä sen kiriootuspöyränkin osuuskaupan ja postin nurkkien välis. Joskus tuntuu, notta meirät apinat tuntoo aika moni...ja apina ei sitten tunnekaan kaikkia. Hyvä niin.

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Mikähän siinonki, kun silloon kun on jostain kohori kipiä, niin etehen tuloo kaikki naurettavimmat jutut?
Muistanpa vaan, kun meikälääsen sappikivet leikattihin, niin muaki, jokoon muutoon aika synkiä, olis nii maharottomasti naurattanu omakki jutut.;D

Ny mua pakkas naurattohon ne sun kuvaalemat vetolaukkujen renkahat, vaikken oo eres kipiäkää.
Kyllä ne pikkuuset renkahat tosiaan olis illottanu meikälääsen alla sivuulle ja viälä maharotoon kitinä päälle.

pau kirjoitti...

Viime viikko meni sukkelasti; nyt vasta ehdin nauramaan tätä juttua :D
Äitillekin piti soittaa (sun vani kans, juu nou), että sekin sai nauraa!
Lisänauruja sain, kun luin vilukissin vilauttamana parhaita kohtia. Kiitos, kiitos taas jokaisesta kyyneleen kirvoituksesta silmänurkkaan ja poskille, Kaisa <3
Tänään saammekin lukea, toivon mukaan, lisää "mielenkiintoisia häppeninkejä"!