maanantai 22. huhtikuuta 2013




Muutamia kuvia taas nähtäväksi, joista selvästi käy ilmi, kuinka monenmoista maisemaa tuohon Uudenmaan läänin kokoiseen maahan mahtuupi.
Jos joku alkaa lukea blogiani tästä postauksesta lähtien, niin ilmoitetaan, että tuo maa on Israel.
Uudelle lukijalle ilmoitettakoon myös, että tuo suomenlippua huiskuttava vuoristokiipeilijä on Magnus.
Rakas aviomieheni vuodesta 1966.
Ihmettelen tässä kuvia tänne asetellessani, että miks ihmeessä Magnus piti lippua mukana tuossa vaikeakulkuisessa maastossa?
Maastossa, jossa Magnuksen mukaan minulla ei olisi ollu mitää asiaa. Olisin ollu noukallani ensimmääses kivikkooses ylämäjes.
Lippu oli todella tarpeellinen, kun kävelimme Via Dolorosaa pitkin, jossa oli satoja ja satoja muitakin hengittämässä toistensa niskaan.
Silloin oli tosi hyvä, kun nosti kuumuudessa  sumentuneen katseensa ja näki siniristilipun heiluvan edessään väkijoukossa. Tiesi olevansa oikeaan suuntaan askeltamassa.
Minun olisi tietenkin hoksaavaisena vaimona pitänyt pidellä lippua jäädessäni matalammalle odottelemaan.
Mutta minä en ole kovin usein hoksaavainen.
Näimme tuolla jylhässä maisemassa myös Daavidin lähteen. Siitäkin on kuva tallessa ja varmasti vielä tännekkin sen laitan, ennenkö tulee uusia kuvia Israelista.
Uusia kuvia Israelista tänne tulee kahden vuoden kuluttua, jos Luoja suo ja elämme ja maapallo pyörii.
Silloin otan niin paljon- ja niin kunnollisia ja selviä kuvia, että niitä kehtaa näytille laittaa. Merkkaan myös mustakantiseen vihkoon muistiin ylös joka rapsahduksen. Oppaan selostukset olisi hienoa myös ottaa nauhalle, että voisi kirjoittaa niitä tänne mhvv-sivustoille.
Näköjään ovat koittaneet ne ajat ja hetket, että mitään ei muista, ellei kirjoita muistiin. Itse asiassa sellaiset hetket ovat minun kohdallani koittaneet aina.
Kovasti minulta pyydettiin tarkempaa ja pitempää selontekoa ja matkakertomusta tekemältämme matkalta, mutta se on helpommin luvattu kuin tehty.
Yritän kuitenkin saada örmittyä jotakin postaukseni loppumetreillä. Ans kattoo nyt.
Ensiksi kirjoitan viikonvarsitapahtumat, joista aivoihin on jäänyt joltisenmoisia muistijälkiä. (Hohhoijjaa).

Alkuviikosta sain tyhjennettyä matkakapsäkit, josta hommasta olen, paitsi ihmeissäni, niin myös onnellinen.
Tavallisesti vaatteet ynnä muut vermeet saavat olla täysin rauhassa ja koskematta laukkujen puristavassa uumenissa seuraavaan menoon asti.
No, ei nyt ihan kahta vuotta sentään, mutta ei paljon muutenkaan.
Kauhun väristykset selkäpiissä ajattelen aina sitä itiöiden määrää, mikä laskoksissa kulloinkin muhii, mutta en silti muuta tapojani. En koskaan muuta tapojani paljon missään, mikä koskee hyvää järjestystä tms.
Matkavaatteet kuivivat hyvin tanakassa tuulessa ja homeitiöt lensivät kovaa ja kauas.
Tänäänkin olen pessyt pari koneellista pyykkiä ja vienyt ne urheasti toppatakkiin ja karvalakkiin sonnustautuneena tuulen tuiverrukseen.
Osa pyykistä on jo haettu sisälle ja niinpä peräkämmarin, jossa par´aikaa kirjoittelen, täyttääkin nyt vastenmielinen puhtaan pyykin haju.(Snöfff...)
Kaikki lukijani muistavat tietysti, että olen hiukan outo, mitä kakkinaisiin hajuihin tulee.

Viikolla ajelimme Nikolainkaupunkiin Viviannin koulun kevätkonserttiin. Konsertti pidettiin Nikolainkaupungin kaupungintalolla.
Nikolainkaupungin kaupungintalon juhlasali on yksi kauneimpia kaupungintalon saleja, joissa olen käynyt. Itseasiassa en ole varma olenko käynyt minkään muun kaupungin kaupungintalon juhlasalissa, mutta se ei vähennä asian ihanuutta pätkääkään.
Lapset lauloivat kauniisti. Jotenkin laulut olisivat saaneet olla "vanhanaikaisempia".
Olin kuulevinani jotain tyttöjen ja poikien keskinäisistä kujerteluista. Ihan viattomista (hyvät hyssykät sentään ja onneksi)  mutta pikkukoululaisten suussa jotenkin hassulta kuulostavalta.
Yksi ihastuttava sulohelmi (olin toki monta muutakin) löytyi konsertin lopuksi, jossa kaikki luokat 1-6:een lauloivat. W.A. Mozartin "Kevät saapui".
Tuota laulua lauloin aikoinani minäkin pienenä kirkasotsaisen tyttösenä, silmät innosta loistaen ja sädehtien, koulun kuorossa.
Tuo suloinen kevätlaulu laulu ei ilokseni tuonut muutenkaan tuskansekaista murhemieltä mieleeni.
Päinvastoin! Työ ja tuska oli olla hiljaa ja hyräilemättä mukana. Yritin kuunnella alttoääntä, jota minä olen aina kuoroissa laulanut, mutta en erottanut. Kuulokojeenikin oli tietenkin kotona.
Suvivirttä en tahdo laulaa, enkä kuunnella ollenkaan, koskaan, missään syystä, että  sen kuullessani  kumpuaa joka kerta kauheat kevätjuhlamuistot mieleen (nelosia ja ehtoja jms.).
Onneksi suloista kevätvirttä numero 105 ei siihen aikaan laulettu kouluissa keväisin. Liekkö ollut virsikirjassakaan siihen aikaan?
Konsertti oli siis hyvä ja päälle menimme Asevelikylään donitsikahville. Oikein Arnolds´in donitsikahveille.
Minulle kyllä kelpaavat donitsit kuin donitsit, ei sen puolen.

Lähetystyön johtokunnan kokoukseen riensin keskiviikkona.Siellä oli taas puolestaan hyvät möhnäkeskuspullakahvit.
Oli hilkulla, josko kokous on päätösvaltainen, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Torstaina oli Eläkeliiton kevätjuhlan aika täälä Isossakyrössä.
Taas selvisin ilman suvivirren aiheuttamaa angstia. Ohjelmassa oli kuorolaulua, runoja ja pieniä puheita.
Mukana oli myös entinen kirkkoherramme vaimoineen. Hän oli täytellyt vuosia ja ojennettiin hänelle lahjaksi taulu.
-Pitää näyttää yleisöönkin päin sitä taulua!, kiljuin minä.
-Kyllä on uteliasta porukkaa, sanoi Erasmus- pappimme.
Meitä nauratti kovasti, vaikka ehkä Magnus hieman hikoili vaimonsa puolesta.
(Meillä, meidän seurakunnassamme, on koko rovastikunnan ja myös koko pohjoisen pallonpuoliskon parhaat papit).

Viime viikolla tapahtui myös pikkuinen episodi, josta minä tulin hyvin iloiseksi, mutta hämähäkki (se toinen osapuoli) huonovointiseksi. Tai oikeastaan se otti ja kuoli.
Näin nimittäin kevätvirkun hämähäkin juosta viuhahtavan keittiössämme televiitsionipöydän alle.
Kuten kaikki lukijat muistavat, en pidä siitä, että hämähäkit häkkeilevät nurkissani. Olen sanonut, että ulkona on simänkantamiin lääniä vaaniskella verkoissa kaikkea.
Ulkona, jos hämmähäkin tapaan, annan sen ilomielin olla ja riippuilla seiteissään. Voin jopa juosta hakemaan luupin sisältä ja tutkia sitä tarkemmin.
Mutta sisällä EN, EN ja EN!
En ehtinyt etsiä lätkää, enkä talouspaperia siihen hötäkkään, vaan liiskasin hämähäkin paljaalla kädellä.
Tätä en olisi ikinä voinut ajatella tekeväni edes unissani, joten olen ilmeisesti tervehtynyt joillain osa-alueilla maaseudulla asuissani.
Toki tiedän, että kotimaiset hämähäkit eivät ole mitään tarantelloja, tai mustia leskiä, mutta kummiski!
Tunnen  toki erään naisen, joka roikottaa hämähäkit kintuista elävinä  ulos.
Ihailen häntä kyllä kovasti. Hän ei todellakaan tee pahaa kärpäsellekkään, saatikka hämähäkeille.
Siihen suuntaan aion minäkin itseäni psyykata.

Lauantaina menimme Piken kaa hankkimaan tarjoiltavaa sunnuntain Naisten kesken iltapäivään.
Ajattelin jo Piken kanssa ostosmatkasta sopiessani, että menen samalla matkalla kuntosalille säikyttelemään taas veltostumaan päässeitä allejani, mutta vielä mitä?! Hyvä, kun ehdin Ässän eteen sovittuun aikaan.
Saimme ostokset tehtyä ja niin kaahasin kotiin allit rytkyen.
Nykyään on muuten aika kinkkistä tuon tarjoilun suhteen. Ihmiset ovat allergisia jos jollekin.
Minä huomasin Israelin matkalla olevani allerginen sitrushedelmille. Totta puhuakseni olen sen kyllä tiennyt jo aikaisemminkin, mutta olen yrittänyt painaa asian villaisella. Sitrushedelmät sattuvat kuulumaan himoherkkuihini.
Söin Israelissa about kilon greippejä, mandariinejä ja appelsiinejä (kutakin kilon siis) joka opäivä ja nyt on sormet verisiä reikiä pullollaan.
Silmäni olivat jo matkalla kuin veriset puukonhaavat ja sama peli jatkui kotomaassakin.
Hälvän tohtori (alias Magnus) haki minulle silmätippoja ja ne ovat ,ihme ja kumma auttaneet.
Ne ovat auttaneet, vaikka purkin kyljessä luki KUIVILLE silmille.
-Minun silmäni ovat MÄRÄT kuin lehmällä, karjuin "tohtorille" vastustaessani diagnoosia ja hoitoapua.

Sunnuntaina meillä sitten oli Isonkyrön Pappilassa NKIP.
Naisia tuli runsaasti paikalle. Aiheeksi oli valittu "Rakkauden monet kasvot", josta aiheesta Sinikka hyvin ansiokkaasti alustelman meille piti.
Keskustelua käytiin innokkaasti sopivissa kohdin.
Minäkin sain lausua runon (kuinka ollakkaan ;))
Lausuin selkäpii notkolla "Miäs"-runon. Kuulijakunnassa ei tilaisuuden luonteesta johtuen ollut yhtäkään miästä, mutta se  sai mielestäni hyväksyvää hyminää aikaan tässäkin kuulijakunnassa.
Runo on yksi viimeisimmistäni. Kaikki muut runoni kyröläiset varmaan osaavat jo 1/2:ksi ulkoa.
Olisi minulla ollut yksi uudempikin runo, jonka kirjoitin Israelissa.
Se on niin kaameella käsialalla vihkonsyrjään örmitty, että en saa siitä itsekkään selvää.
Joka kerta, kun sen olen lausunut (3 kertaa tähän päivään mennessä) olen takellellut hirveästi, vaikka kieli on ollut ihan vetinen.

Nyt pääsi käymään niin, että matkakertomusta ei tule. Ainakaan tällä haavaa.
Tunnen itseni tyhjäksi ploosuksi ja tyhjän ploosun törähdykset eivät ole mielenkiintoisia.
(Jos joku ei tiedä, mikä on ploosu, niin ilmoitettakoon ja julkituotakoon, että se on puolityhjä vappupallo).

T: Vappu Plosander-Jouppi
------------------------------------------------------------------

Evankeliumi Johanneksen mukaan. Luvusta 1, jakeet 10-12

Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma on saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä.
Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskoivat häneen.









8 kommenttia:

Terttumarja kirjoitti...

Tuo Suomen lippu onkin hyvä merkki "seurata johtajaa."
Monen yhdistyksen toiminta on hiipumassa, kun ei löydy tarpeeksi jatkajia.
Onko lähetystyöllekin käymässä niin?

Anonyymi kirjoitti...

Tässä sulle Kaisa, hyvä resepti ihottumaan, luin se naamakirjasta.
Sekotetaan perusvoiteeseen, esim aqualan, ruokasoodaa, suhde esim. 10 painallusta voidetta ja puoli tl soodaa, sitä sit sivellään ihottumiin joka päivä.
Avun oli saanut mies, joka oli kärsinyt ihottumasta monta vuotta ja käyttänyt kaikki kortisonovoiteet, mitä on.
Parin viikon päästä joku muu oli kokeillut samaa, ja lähetti kuvan verisestä karmeesta ihottumasta ja viikon kuluttu käytön jälkeen samasta kädestä, eikä olis samaksi uskonut.
Että kokeileppas huvikses...
Kiitos myös plokistasi ja siunaukset teille sinne...
toivottaa Helinä

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Lipusta oli hyvä apu ihmispaljoudessa. Tartti vain nousta varpailleen ja varjostaa silmiä kädellä...
aha...tuolla liehuu lippu sinivalkoinen.
Meillä oli kolme lippua "retkueessamme". Edessä, keskellä ja perässä.

Uskon, että lähetystyötä tehdään loppuun asti. Siis siihen asti, kun Jeesus tulee.:D

kaisa jouppi kirjoitti...

Anonyymi
Kiitos hyvästä ideasta!
Eikä ole turhan vaikeakaan. Aion kokeilla sitä tänään.

Minulla pysyisi kädet KOHTALAISESSA kunnossa, jos malttaisin pysyä erossa sitruksista.
Magnus sanoo, ettei saa vinkua, että on kipiät sormet, jonsei kerran ymmärrä, jottei saa sitrusherelmiä syärä.
Ja kyllähän se asia niin onkin.

Anitta kirjoitti...

Teillä on ollut hieno matka.
Ulkomailla liikkuessa saisi olla kaikilla suomenlippu jossain näkyvissä. Vaikka ei se ehkä nykyään ole kovin suosittua kaikissa maissa.
Minä melkein rakastan hämähäkkejä. Ne kuulemma viihtyvät vain puhtaissa tiloissa. Tässä puhtaus ei tarkoita siivottua. Lapsena kuulin, että hämähäkin seiteissä on haavoja parantavaa ainetta. Onkohan hämähäkin lajilla merkitystä ja mahtaisko teho säilyä, jos seittiä keräis vaikka purkkiin.
Ruoka-allergiat on harmillisia ja niitä on nykyään paljon. Jos tulee enempi vieraita, niin tarjottavan pitää olla munatonta, maidotonta, kalatonta, mansikatonta, ei kahvia, ei suklaata. Yhdelle vieraalle kelpaa vain Rooibos-tee, toiselle vihreä tee, yhdelle ei saa makkarassa olla hevosenlihaa jne.
Pitääkin pitää tuo soodavoide mielessä ja kokeilla, jos tulee sellaiseen tarvetta.

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
Meillä oli tosiaan hieno matka. Nyt jo sitten haaveilemme uutta, kahden vuoden kuluttua tehtävää mahdollista Israelin matkaa, jos Luoja sen suo.

Ei suomenlippua voinut tuollakaan matkalla kaikkialla huiskuttaa.
Silloin meillä oli käytössä vanha kävelykeppi. Se näkyi kauas ja sitä ei ollut muilla ryhmillä käytössä, joten pysyimme oikealla reitillä. ;)
(Rykäisy)...hämähäkit ovat kyllä aika mielenkiintoisia, mutta...VAIN ULKOTILOISSA.
Sellainen karvainen tarantella on kyllä tosi nättikin, mutta sen kanssa eläminen olisi ehkä turhankin jännittävää.

Aion myös ko. rasvaa kokeilla.
Metkaa, että Helinän rasvareseptin jälkeen sanomalehdessä oli kokosivun juttu soodan monista käyttömahdollisuuksista.
Paitsi leipomiseen, niin se soveltuu hammastahnaksi, putsausaineeksi ja ties mihin.
Paappani otti aina kourallisen "suutaa", kun närästi (eli joka päivä).

isopeikko kirjoitti...

Peikko tykkää hämähäkeistä. Nekin tykkävät peikosta, ainakin ne käyvät aina välillä haukkaamassa palasia siitä. Mutta saa ne haukata...

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Elä, elä anna haukata!
Hämäkäkit ei pese hampaitaan ja voi olla, että puremakohta hapantuu.