tiistai 28. toukokuuta 2013


Alakuva kuvaa hyvin tämän päivän fiiliksiä. Onneksi kaikki on kuitenkin sujunut hyvin näennäisestä takkuisuuden tunteesta huolimatta.
Mainittakoon, että kuvassa ei ole mikään meidän monista ja takkuisista nurkkauksistamme täällä Letkutiellä, vaikka niinkin voisi hyvin olla.
Yläkuvassa on kuvattuna yksi niistä tusinasta kevätkankeasta ampiaisesta (vai ovatko nuo paksukaiset niitä mehiläisiä), jotka ovat lattiallamme kankeilleet ja jotka Magnus on hellävaraisesti pyyheliinan mutkassa kuskannut ulos.
Niitä ei yksinkertaisesti pysty listimään, koska ne ovat niin isoja. Sitäpaitsi ne ovat hyödyllisiä. Ei niitä missään tapauksessa kannatakkaan listiä.
Toisin taas on laita rasvarohmukuoriaisten kanssa, joita heitäkin tapaa siellä täällä asuntomme onkaloissa kintut pystyssä.
Tuo nimi ei ehkä ole ihan oikein muistettu, mutta on yhtä kuvaavan ällöttävä kuin sittiäinen itse.

Niin, ilta on myöhälle kulununna, mutta aion kuitenkin vielä kirjoittaa jokamaanantaisen mhvv-reportaasin.(Haukotus).
Aamulla anivarhain otin ja soitin terveyskeskukseemme ja kitisin ja valitin (enkä kyllä yhtään turhasta) käsieni ihottumasta.
Ihottuma oli äitynyt ilkeän näköiseksi.
Ennenkö ollenkaan edes ajattelin sekoittaa Helinältä saamaani  rasvaseosohjetta (jotain perusrasvaa+soodaa) päätin kuitenkin tilata lääkäriajan.
Ällistyksekseni sain heti ajan. Minulle jäi tunti aikaa valmistautua vastaanotolle!
Itse asiassa olen aina joutunut iloisesti ällistymään lääkäriaikojen saannissa.
"Tunti aikaa " on aika lyhyt ajanjakso ihmiselle, joka on juuri noussut pehkuista. Olkoonkin, että hän on ehtinyt nakertaa jo hieman kuivahtaneen omitekoisen sämpylänsä ja lutkuttanut napollisen kahvia.
Muistanette, että en lähde mihinkään ilman paksua sotamaalausta.
Tahdon myös, että päässäni olevat muutamat, mutta harvat haintuvat sojottavat niinkuin minä tahdon, eikä jokaiseen ilmansuuntaan ja niiden väleihin.
Hyvin minä ehdin. Äitinikin tapasi aina sanoa, että "nuoren ihmisen lähtö, ei saa koskaan kestää kauaa".
Ehdin sitten jopa lukeakin odotussalissa muutamaa aikakausilehteä. Niitä terveys-sellaisia.
Taas jälleen kerran siinä lukiessani, teki mieleni tilata niissä mainostettavaa ihmeainetta, jota ilman useat julkkikset tuskin pysyisivät sekunttiakaan pystasennossa (heidän omia hehkutuksiaan ja kokemuksiaan lainatakseni).
Ihmeaineessa on valitettavasti niin paljon lisättyjä vitamiineja, joidenka vaikutuksen taas tiedän aiheuttavan minulla sen sortin kutinakohtauksia , että oksat pois.
Mainokset ovat kuitenkin niin viehättävän kiehtovaisia ja niitä käyttävät julkkisstarat niin tyylikkäitä ja elinvoipaisia, että kertakerralla olen lähempänä tilausta kuin ikinä. Luulen, että kun lakkaan köyhtymästä tilaan näitä pillereitä, joita saa MUUTAMALLA HASSULLA (so. kympillä/viikko).

Niin, ehdin siis loistavasti vastaanotolle.
Kerroin lääkärille, että eräs tuttuni oli juuri päässyt sanomasta minulle, että kyseessä on MÄRKÄRAKKULANIVELPSORIASIS (tai kauhuissani jotain tuon suuntaista ainakin kuulevani luulin).
Sen kuulin varmasti, että tautiin olisi hyvää apua saatavilla.
Rakkaalla äitivainaallani oli psoriasis. Hänellä oli "knyyluja", joiksi hän niitä läimäreitä sanoi, joka puolella.
Lääkäri sanoi, että hänelle ei ensimmäisenä tule psoriasis mieleen käsiäni tarkastellessaan.
Nykyajan lääkärit ovat mukavia. He eivät vedä hernettä nokkaansa, vaikka potilas esittää omia, tai tuttujensa, laatimia varmoja diagnooseja.
Lääkäri sanoi ottavansa koepalan kädenpohjastani.
Hän piirsi oikein paperille minkäkokoista palaa hän ajatteli.
Minä kalpenin poskipunani alla. Hyvät hyssykät! Kaulusnapin kokoinen kieleke.
Eikä Magnuskaan ei ole mukana. Magnus on aina mukana, jos ikinä mitään operatsuuneja vaimollensa tehdään. Ellei hän istu vieressä, on hän odotushuoneessa rukoilemassa.

No, minä painauduin "yksin ja urheasti" potilaspedille mätipuoli ylöspäin ja ojensin silmät kiinni käteni sille varatulle telineelle.
-Älä vedä kättäs alta pois, sanoi lääkäri, kun työnsi siihen puudutusneulaa.
-Hengitä!, sanoi hoitaja huolestuneena ja töytäisi lempeästi kylkeeni.
Käteen pistettiin puudutuspiikki, joka oli yhtä ohut kuin rautakanki.
Hurmetta tursui kuulemma mahdottomasti ja avuksi otettiin jääpussi.
Kaikki meni kuitenkin hyvin ja itsekseni mielessäni kiittelin ystävällistä hoitokuntaa. Jälkeenpäin tuli mieleeni, että olisihan sen ääneenkin voinut sanoa.
Operaatiosta seurasi, että sormet olivat vasemmassa kädessä kuin nippu  Itikan käristeitä.
Itikan käristeillä ei mitään kirjoitella. Ainakaan mitään viisasta ja ylevää.
Tulihan niihin käristeisiin tunto  illansuussa, mutta silloin olimme jo Nikolainkaupungissa harjoittelemassa draamaa.
Draama, joka kertoo rammasta miehestä, joka paranee, esitetään Nikolainkaupungin torilla 1 ja 2 päivä ELOKUUTA (huom. Aluksi oli värää tietoa kirjoitettunna tässä kohdin)  kello 13.00 ja 14.00.
Lisäksi vielä Taiteiden yössä teltalla Kasarmintorilla niin ikään Nikolainkaupungissa, eli Vaasassa.
Minun osani on olla kansanjoukossa. Mahtavaa, että ostamillani ihastuttavilla kilokankailla on taas käyttöä.
Muuksi rekvisiitakseni sanoin ostavani vesimeloonin.
-No, nehän painavat ainakin 5kiloa kappale, vaikka olisivat kuinka köykäsiä, sanoi joku.
Joku on oikeassa. Ehkä ostan pari banaania ja muutaman mandariinin koppaan asetettavaksi.

Kuluneella viikolla olivat siis kaupunkilaisserkut minun luonani visiitillä. Oli serkkujen tapaamismiitinki ja minun vuoroni olla emäntänä.
Siitä varmastikkin oli jo viimekerralla puhetta. Ainakin aihe tuntuu kovasti tutulta.
Kirjoitan kuitenkin asiasta tälläkin kertaa, koska a) joku voi alkaa lukemisen tästä kerrasta ja b) serkkujen vierailu on aina useammankin kerran mainitsemisen väärtti
Kaupunkilaisserkkujen naamat olivat valokuvaamisen arvoiset, kun he avasivat auton ovet ottaakseen ensimmäiset askeleensa pihatanhuallamme.
Talomme vieressä oleville pelloille oli juuri samaisena päivänä pruutattu monta säiliöllistä possujen menneen talven peräluukkutuotoksia.
(Peräluukkutuotos=pissa&köntsä)
Pruuttauksethan eivät nykyään tuoksu juuri montaakaan tuntia peltoon laittamisen jälkeen, mutta serkkutytöt pitelivät siitä huolimatta nenistään kiinni.
Meikäläistä ,maalaisserkkua, pakkasi naurattamaan.

Pappilassa oli lukupiiri tiistaina.
Niitä järjestetään kesänmittaan 4 kappaletta.
Tästäkin olen jo tainnut mainita, mutta viittaan taas kintaalla yläpuolella oleviin a- ja b-kohtiin.
Meitä kerääntyi paikalle runsaasti lukemisharrastajia.
Joimme kupposet teetä ja kaikki saivat lukea teepusseistaan mietelauseen. Minä en lukenut.
En saanut lappusta enää auki niitattuani purkan sen väliin.
Teki kauhuissani mieleni keksiä muina miehinä oma mietelause, mutta en olisi sitä kumminkaan muistanut, kun oma vuoroni olisi tullut.
Rakkaan velivainajani mietelauseen olisin muistanut, jos olisin hoksannut:
"Hyvin pyyhitty, on puoliksi pesty".
Lukuvinkikki listalta (5 kirjaa) valittiin 3 luettavaksi.
Kari Hotakaisen "Iisakin kirkko" valittiin ensimmäiseksi. Minäkin äänestin sitä, koska vaarini Kalle Kustaa (nimeä ei ole muutettu) on ollut rakentamassa ko. kirkkoa.
Joku, joka oli lukenut kirjan, tiesi sanoa, että siitä ei mainittu kirjassa yhdelläkään sivulla.
Harmi. Noh, minä voin rummuttaa asiasta sitäkin innokkaammin. Kukaties voin itse kirjoittaa siitä jossakussa runossani, joka vielä odottaa esiinpullahtamista.

Kutakuinkin keskellä mennyttä viikkoa matkustin Vaasaan ja lompsin muutaman sadan metrin päässä asemarakenuuksesta olevaan ravintolaan.
Meitä kokoontui entisiä, vanhoja (eivät läheskään muut, paitsi minä olleet vanhoja) postilaisia toistemme ja hyvän ruoan ääreen.
Muistelimme vahoja hyviä aikoja. Minustakin alkoi tuntumaan, että olin sittenkin ollut oikealla alalla postipuksuna.
Oli ala oikea, tai ei, sellainen minä olin. Ikinä en enää saa tietää, mimmonen muotisuunnittelija, tai kummonen kemikaliokaupanmyyjä,&makeuppaaja, tahi mimmottis hotellinomistaja (huom. ihan pienen hotellin omistaja vaan) olisin ollut, jos olisin ollut. Hohhoijjaa!
Mainittakoon, että työtoverini eivät olleet muuttuneet miksikään. Nykyään kaikki pysyvät samannäköisinä 100-vuotiaaksi asti. Se on hyvä se.

Yhden päivän viimeviikosta käytin leipomiseen. Ruisleipää ja sämpylöitä oli taas pakastin puolillaan.
Joonathan tuli meille yökylään ja hän tykkää erikoiseti mummun ruisröötistä.
Me taas tykätään Joonathanista, eli koko loppuviikko oli yhtä tykkäämistä.
Pelasimme Magnuksen tekemillä palikoilla mölkkyä.
Minä onnistuin paiskomaan mölkkypalaa niin taitavasti, että yksikään palikka ei edes meinannut kaatua.
Jos olisi kuulunut pelin tuoksinaan, että pitää paiskoa paliloiden välistä, ei olisi onnistunyt.
Joonathan voitti kaikki matsit.
Kävimme sitten lauantai-iltana koko konkkaronkka Maikun ja Eerikin huvilalla.
Valitettavasti en muistanut ottaa uikkareita mukaan, joten en voinut pulahtaa saunasta mereen uimaan (köh, köh, köh).
Joonathan onki hälväläisillä madoilla laiturin päästä monta räkäkiiskeä. Ne paiskattiin takaisin mereen, kun Joonathan ei luvannut syödä niitä.
Ei, vaikka yritin ykyttää, että enonsa (Charles) halusi aina, että saalis pitää paistaa.
Kerrankin paistoin yhtä kalaa, (mahtoiko olla rautakala) kaiken taiteen ja sääntöjen mukaisesti ja Charles myös söi kalasen makoisiin suihin.
(Kaiken taiteen- ja sääntöjen mukaan paistettu kala: jauhoissa pyöritelty, voilla paistettu).

Nyt lopetan tähän tämänkertaisen mhvv-tapahtuma setvinnän.
T: Kaisa Jauho-Kaltiainen
---------------------------------------------------

Evankeliumi Luukkaan mukaan
9: 46-48

Opetuslasten kesken syntyi kiistaa siitä, kuka heistä on suurin.
Jeesus tiesi, mikä ajatus heillä oli mielessään. Hän nosti viereensä lapsen ja sanoi heille:
"Joka minun nimessäni ottaa luokseen tämän lapsen, se ottaa luokseen minut.
Ja joka ottaa minut luokseen, ottaa sen, joka minut on lähettänyt.
Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri."

12 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Kämmenen puuduttaminen varmaan sattuu, mutta näytepalan leikkaaminen tuntuu kamalalta ajatukselta. Toivottavasti siitä kuitenkin löytyy syy, joka on hoidettavissa.
Täällä on aurinkoinen aamu, toivottavasti sielläkin.

pau kirjoitti...

Kerrankin ehdin lukea tuoreeltaan kirjoituksesi, kiitos taas siitä :)
Paistan juuri silakoita, tosin en oikeaoppisesti, sillä olen laiskalla päällä. Sitä paitsi silakka pelkällä suolalla maustettuna ja voissa paistettuna on sekin tosi hyvää, kuten melkein kaikki ruoka minun mielestäni.

Iloista, siunattua päivää
t "maalainen kaupunkilaissisar"

Anitta kirjoitti...

Minä paistoin possunniskaa. Piti lisätä klöntti voita kun oli niin vähärasvaista. Hauduttelin porkkanoiden ja sipulin kanssa. Keitin 3 uutta perunaa kaveriksi. Kyllä maistui.
Minä tykkään paistetuista silakoista, mutta täällä olen saanut härskiintyneen makuisia ja oudon hajuisia niin, että on vähän mennyt halu ostaa niitä. Mistähän sais tuoreita.

Aila kirjoitti...

Kuvassa oleva paksukainen on kimalainen, aivan yhtä hyödyllinen kuin mehiläisetkin. Ilman noita Luojan luomia ei olisi meillä ruuan murenata. Itse kuskaan hellästi ulos myös kiukkuiset ampiaisetkin. Ja vaikka jollain eliöllä ei ihmisen näkökulmasta näyttäisi hyötyä olevankaan, niin osana luomakuntaa he eläköön, eläköön, eläköön.

Terttumarja kirjoitti...

Arvaapa, kuka meillä lukee Iisakin kirkkoa? :))
Tuli mieleen se hiiriruno, kun kirjoitit kaupunkilaisserkuista ja maalaisserkuista...iki-ihana vanha runo.
Pitäisikin etsiä kesäluettavaksi noita vanhoja lastenrunoja.

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
Joo kyllä se aika makialta tuntui se piikki. :(
Kovasti mielenkiinnolla odottelen syitä ja sitä, että saisi avun.

Nyt on uusi aamu sielläkin. Toivottavasti VÄHINTÄIN yhtä komea kuin tääläkin. :D
Hyvää päivänjatketta!

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Eikös sitä tavata sanoa, että aikainen lintunen matosen nappaa?

Kyllä silakat ovat hyviä, vaikka ne paistais missä ja mitenkä.
Sukulaismieheni on jopa sitämieltä, että silakat ovat hyviä suoraa katiskasta nautittuna (yäk, örk, örk...)

Iloista ja siunattua tätä toista päivää sinullekkin, rakas kaupunkilaismaalais-sisar! :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
Possunniska on maukasta ja jos vielä voiklöntillä paistelee, niin...maiskis&maiskis.
Minä ostan uusiapottuja aina juhannusruoaksi.
Eilen näin kaupanhyllyllä upouusia perunoita, mutta kävelin kiireesti ohitse.
Pitäis itse viitsiä aikanaan ja ajoissa laittaa johonkin lehtikasaan mujuskelemaan perunoita, niin saisi makustella jo ennen juhannustakin tuota herkkua. ENS VUONNA minä olen tikkana tämän asian kans!

Täältä meiltä sais kirkolta kerran viikossa färskiä kalaa. Kalastaja ajaa kylmäkuljetuskaaransa torille. Kauppa käy kuin siimaa. Minä en vielä tähän mennessä (7v) ole muistanut auton tuloa.
Loimulohta olen kyllä ostanut, mutta se on eri auto ja eri kauppias.

kaisa jouppi kirjoitti...

Aila Sipola
Mekin kuskaamme hellin ottein myös ampparit raittiiseen ulkoilmaan.
Tänä aamuna (kuten muinakin aamuina ja päivinä) olemme iloinneet ko. pörriäisten touhuiluista omenpuidemme kukkasilla.
Työnsä tuloksena on varmaan ihastuttava omppupaljous!

Luomakunta ja sen eliöt kaikki on Jumalan tarkoin suunnittelemaa ja siksi hyvää.
Mutta...öh...ne kaikenkarvaiset jouttisonsarit, joita komeroissa ja kaapeissa kuljeskelee...niitä en oikein hyvällä silmällä katsele, enkä lämpöisiä ajatuksia heittille suo! ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Oikein hyvä kirja tuo Iisakin kirkko.
Siis, niin hyvä, että aion kaivella kaikki muutkin hänen kirjansa kirjaston hyllyiltä, josko ovat vähänkään yhtä hyviä.
Hotakaisella on juuri sensortin humööriä, josta meikäläinen tykkää. :D

Hämärästi muistan jotain maalais&kaupunkilaishiirulais-runon. JOS löydät, niin meilaa se tänne Hälävällekkin.

Ailakki kirjoitti...

Oleppa saanut kamalan taudin käsiisi mutta kylläpä selviää kunhan näyte tulee joo ampiainenhan on hyödyllinen oma tarkoituksensa on silläkin .Täällä taasen on vastustettu kaiken kylvökiireen keskellä nelijalkaisia laitumelle olivat jo koko viimme kesän .tässä vain pyörii kaiken harmiksi hirviä jotka menee aitain läpi et ryminä kuuluu ja paalutpoikki.vanha on hakenut keltaista nauhaa jota meikä maija on sitten kulkenut kiertäen aitapaalujen päistä toiseen useamman kilometrin verran jää nähtäväksi toimiiko esteenä hirville etteivät mene enää läpi.

kaisa jouppi kirjoitti...

Ailakki
Kyllä minua hiukan otti ja hämmästytti, että kädenpohjasta ihottuman kohdasta oikein palanen otetaan. :D
Mutta siitähän luulisi tosiaan selviävän.
Väkevää kortisooniSALAVUA (kuten mummuni sanoi) laitoin eilen räpylöihini ja puuvillahanskat päälle.

Vai hilluvat teillä hirvet niillekuulumattomilla paikoilla?
Niitä ei enää tosiaan saakkaan pyyheliinanmutkassa kannettua pois.
Minä se täällä valittelen turhan pienistä elikoista. ;)