Useasti on tullut näilläkin sivuilla pahkuloitua ajan kulumista. Aika tuntuu olevan kuin entisen miehen kello, joka ei "kauaa tuntia huitassut".
Mihin esimerkiksi on luiskahtanut meikäläisenkin elämä? Kymmenet ja taas kymmenet vuodet?
Juurihan minä äidin polkupyörällä rampeilla ajelin ja polvet ruvelle kaatuiln (sanottiin rampilla-ajamiseksi sellaista ajotyyliä, kun ei ylettynyt sitsille istumaan ja polkimia veivaamaan).
Pään sisään, kun katsoo, ei ole sanottavasti vanhentunutkaan.
Mutta, ans olla, kun katsotaan ulkoapäin, niin käy ilmi hyvinkin pian, vaikka olisi ilta hämäräkin, tai muuten surkea valaistus, että kovasti kauan on meikäläinen tahkoa vääntänyt ja syvältä perunoita kuokkinut.
Tästä jälkimmäisestä pointista en tykkää ollenkaan. Tahtoisin olla nuoren näköinen ja siloposkinen.
Hurjati myös taistelen tuota kamalata ekaa pointtia vastaan.
Ei ole kauaakaan siitä, kun taas levitin paksun turvenaamion pärstävärkilleni. Tällä kertaa olin kuitenkin niin vetelä, etten viitsinyt säikäyttää Magnusta.
Ei Magnus sitä paitsi turvenaamiosta enää pahemmin säikykään. -Kyllon kaamian näkööstä, hän vaan sanoo rauhallisesti ja jatkaa lukemistaan. Mitä se lukeminen nyt ikinä sattuu olemaankaan. Hyvin usein se on Raamattu.
Ei! Turve on menettänyt tehonsa, mitä pelotteluun tulee. Seuraavaksi hankin jotakin kalmankelmeää. Esimerkiksi savinaamio on yksi hyvä vaihtoehto. Tai ehkä joku vihreä naamiolinimentti? Jotain lieteuutetta? Onhan niitä.
Vaihtoehtoja on niin paljon, että en mielelläni mene niihin kauppoihin, joissa on pelkästään kauneudenhoitotuotteita. Tiedättehän ne kaupat, jotka löytää silmät kiinni? Seuraa vain huumaavaa tuoksua?
Niissä kaupoissa ja myymälöissä kun on aina heti ystävällinen myyjä jo ovella kysymässä , että kuinka voisin auttaa? Hur kan jag jelppa? ja taluttamassa peremmälle putiikkiin.
En yksinkertaisesti kehtaa sanoa, että anteeksi, mutta menin sekaisin, enkä muista mitä tulin ostamaan!
Näin on minulle käynyt, vaikka olin vasta lähestymässä kaupan kynnystä.
Nähdessäni valtavan putiikin täynnä purnukoita oli kuin tiskirätillä pyyhkäisty aivonystyrät suorikis ja unohdin, että tarvitsin kipeästi ainetta, joka MÖYHENTÄÄ ja PAKSUNTAA harvat haintuvani pääni kukkuralla. Olen mainoksista sellaista ainetta nähnyt mainostettavan ja minuun uppoaa kuin kuuma naskali voihin kaikki kauneudenhoitoon liittyvät mainokset ja lupaukset.
Haintuvani ovat muuten alkaneet möyhääntyä ilman ko. ainettakin (jota kyllä aion vielä muistilapulle kirjoitettuna etsiä ja ostaa).
Muistanette kaikki, kun kerroin eräästä farmaseutista, joka neuvoi ottamaan antihistamiinia korvankutitukseen?
No, se oli se kerta, kun kaupungin kirkon ovet olivat säpissä, vaikka niiden piti olla auki ja ulkona oli kylmää ja kalseata. (Nyt varmaan kaikki muistavat).
Ulkona odottamisen sijaan minä tein tikusta asiaa (so. kutisevat korvat) ja ryntäsin kirkkoa vastapäätä olevaan apteekkiin.
En kuitenkaan ostanut mitään, mutta muistin neuvon ja aloin napsimaan Magnuksen histamiineja ja kuinka ollakaan?! Se auttoi! Korvat lakkasivat kutiamista JA TADAAAA!:
Päänahan arkuus hävisi ja hiustenharveneminen on alkanut tokenemaan.
En hämmästyisi, vaikka nuppiini kasvaisi muutama upo-uusikin fiunu.
Aivan ihmeellistä Olenko ollut kaikki nämä vuodet jollekin allerginen? (Jollekin muullekin kuin siivoamiselle?). Mene ja tiedä.
Ostan Beauty-liikkeestä (sitten, kun sellaiseen uskaltaudun) myöskin huulipunaa. Sellaista, joka ei aiheuta maksamakkaraefektiä.
Luin joku aika sitten, että iäkkäiden naisten ei kannattaisi käyttää ruskehtavia huulipunia ollenkaan. Niistä voi tulla maksamakkaraefekti! (Nielaisu). Tiesin sillä istumalla, että
näin minulle oli valitettavasti päässyt käymään. Ja olisi päässyt jatkossakin, mutta onneksi luen paljon kaikkia ohjeita ja niksineuvoja, mitä stailaajat kirjoittavat ja sanovat. Kuten nytkin olin tehnyt.
Heti luettuani artikkelin hyökkäsin hyyskään ja sivelin uudella rusahtavalla huulipunalla paksun kerroksen ylä-ja alahuuleen ja...aivan oikein! Peilistä tuijotti ilmielävä Snellmannin herkkumaksamakkaramainos!
Tulin hyvin murheelliseksi. En siitä, että näytin herkkumaksamakkaralta, vaan siitä, että kuinka en itse ollut huomannut sitä. Eikä Magnus. Noh, Magnuksen huomaamisille ja sanomisille en ehkä olisi korvaani lotkauttanut.
Meillä on niin suunnattoman eri maku, mitä kaikkiin stailaamisiin tulee.
Magnuskin on jo aikoja sitten luovuttanut muokkaamasta minua mihinkään muottiin ja ehkä hän ajatteli, jotta jos eukko tahtoo, jotta huulet näyttää maksamakkaroolta, nii pitäköhön päänsä. Mikä moon mitää sanomahan.
On tämä kauniina oleminen joskus aika työlästä! ;)
Blogin alkuun valitsin valokuvat, joista toinen esittää sitä outoa önälettä, joka ei ikinä selvinnyt, mikä on miehiään.
Kuva oli tässäkin blogissa ja luultavasti Facebookissakin katseltavana ja ihmeteltävänä, mutta selvyyttä ei syntynyt.
Kuvasta ei oikein saa selvää önäleen koosta. Se oli puoliskan teelautasen kokoinen (about).!
Jos vaan ikinä osaat sanoa, mikä tuo on, niin kirjoita tänne tietosi. Tulisin hyvin iloiseksi siitä.
Alakuvassa on risukasa, joka on samassa kohtaa aina vaan kuvanottohetkelläkin. (Kuvanottohetki: joskus syksyllä). Nyt risukasa on armeliaasti lumen peitossa.
Yhtenä päivänä oli puhetta, että jokaisen meidän kattilakunnan henkilön pitää kantaa kortensa kekoon, eli olla siirtämässä risuja jollekin kohtaa plantaasillamme, että saa tuikata kasan tuleen.
Yhtä aikaa ei niitä voi polttaa, koska kokko olisi aika juhlavan kokoinen.
Mutta, vaikka tuo kasa saataisiin kevään mittaan poltettua, uutta terhakkaa Terijoensalavaa (?) pukkaa jo terhakkaasti tilalle. Tuon risukasan läpikin työntyi heti katkomisien jälkeen esiin entistä ehompaa ja paksumpaa puskaa melkein enempi kuin sitä oli raksittu. Grrrr....
Tuo Terijoensalava ei oikein kalskahda oikealta nimeltä. Kyseessä on kuitenkin sellainen pallonmallinen puu, joka saadessaan kasvaa mielin määrin, ylettyy puoleenväliin taivasta ja varjoaa alleen kaiken kahdenkilometrin säteellä.
Puu on kaunis, kun se kasvaa jossain preerialla. Se olisi kyllä kaunis myös, jos ymmärtäisi pysyä vain pikkaraisena pallona, eikä pimittää koko takapihaamme, johon haaveilen uima-allasta, grillipatiota ja laattaa lepolasseja varten.
Yksi ymmärtäväinen pallopuu takapihallamme on. Se on koko tämän yhdeksän vuoden ajan, jonka olemme täällä asustaneet, pysynyt saman kokoisena. Minulla on tapana sanoa sille ohi mennessäni, että panee kattoen, ettei venytä senttiäkään itteään mihinkään suuntaan, tai sen käy kalpaten.
Viikko näyttää kalenterin mukaan sujuneen aika rauhallisesti.
Muutama merkintä on örmiskelty viikko seitsemän aukeamalle.
Raamattupiiri oli tiistaina. Maanantaina oli siis siivouspäivä. Siitä taatusti viimemaanantaina jo urp...siis kirjoitinkin.
Ihan ensikertaa tuli raamattupiiriimme myöskin Lenni-poika (nimeä ei ole muut.) Olipa hyvä, kun emme ole tyhjänneet puusohvan sisältöä leluista, vaikka Joonathan ja Vivianni eivät enää kantta aukaise.
Lenni oli isälleen sanonut, että TÄNNE VOIS TULLA TOISTEKKIN.
Lauantaina oli Lauantaikirjoittajapiiri Ylistarossa. Se on myös sellainen piiri, jossa aina piristyy ja runo-ja kirjoittajaratsu kuopaisee maata ja huiskauttaa häntäjouhiaan innostuneesti.
Luin kotiin tultuani Magnuksellekin kirjoittajapiirissä olevan Olavin (nimeä ei muut) kirjoittaman runon ja yhdessä iloitsimme siitä.
Kirjoittajapiirissä on siitäkin mukavaa, että kirjoittajamieliset- ja henkiset ihmiset ovat kokoontuneet yhteisen harrastuksen pariin.
Suosittelen kaikkia pöytälaatikkokirjoittajia liittymään paikkakuntansa, tai vaikka ulkopaikkakuntansakkin, eri opistojen kirjoittajapiireihin, etteivät ne vaan lopu.
Tietenkin kaikenlaisiin muihinkin harrastuspiireihin kannattaa liittyä, etteivät nekään lopu.
Itse aion ensi vuonna j.L.s liittyä taas Zumba-piiriin. Kaikki vaivat, jotka ovat em. harrastuksen esteenä olleet, ovat hävinneet. Viimeiseksi niistä aion nitistää laiskuuden. Siinä sitä onkin tekemistä. Kolotukset ovat pientä tämän vaivan rinnalla.
Aija-Kanita täytti vuosia viime sunnuntaina. Menimmekin suoraa seuroista hänen luokseen, emmekä jääneet kahville kirkkoon, kuten muuten aina teemme.
Veimme lahjaksi päivä-rypynestovoidetta ja silmänaluspussien estokreemiä. Vien aina sellaisia lahjoja naisihmisille, jonkalaisia haluaisin itsekin saada.
NYT loppuu tämän kertainen löpinä. Oikein hyvää Ystävänpäivän jälkeistä aikaa kaikille.
Elämä ilman ystävää olisi kuin laskiaispulla ilman sitä ihanaa mantelimöhnän palaa!
T: Kaisa Mandel-Möhnänder
---------------------------------------------------------------
Psalmi 100, jakeet 1-3
Kiitospsalmi.
Iloitse, maa!
Kohottakaa riemuhuuto Herralle.
Palvelkaa häntä iloiten,
tulkaa hänen eteensä riemuiten.
Tietäkää, että Herra on Jumala.
Hän on meidät luonut
ja hänen me olemme,
hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.
1 kommentti:
Ihan selvästi joku öttimönkiäinen tuossa kuvassa. :)
Lähetä kommentti