lauantai 5. joulukuuta 2009

Kaunis kuvauskulma lenkkipolkuni varsistosta.
Auringon kilo ilkamoi kuusien piikkisillä oksasilla, levittäen kultahohdettaan pehmyeen sammaleen alla olevalle ikiaikaisen kiveysten
pinnoille...
Arvaattekin varmaan, että aion ruveta etsimään äskettäin alkamaani runoa tietokoneemme tiedostoista.
On pakko virittäytyä runolliseen tunnelmaan, jos sitä ei löydy.
Siitä johtuu tuo harvinaisen tunnelmallinen ja nappiinosuva alkulauseeni.

Tuttu näverrys vatsalaukussa ilmaisee, että itsenäisyyspäivä on huomenna, jossa juhlassa K. Joupilla on runon esitys ja jota runoa ei ole vielä ole lopullisesti olemassa.
MIKÄHÄN AILA MERILINTU SÄ OIKEIN MUKA LUULET OLEVAS-fiilis pökkää väen vängällä pintaan ja itsesäälin synkät säikeet kovertavat syöntäni.
Oikein yskittikin alkuillasta ja raisteli kaameat vilunväreet niin, että tuikkasin kuummemittarin kainaloon.
Ei noussut elohopea, tai mitä spriitä lienee, edes kolmeenkymmeneenkuuteen asteeseen.
Magnus heti myötätuntoisena sanoi, että sulla on selevästi alilämpyä.
" Se on totta, aivosolukko jääkaappikylmää ja runo kirjottamatta!" ajattelin minä.
No, olo HIVENEN petraantui, kun otin nokoset kolmen peiton alla.
Ehdin nähdä jotain ihme taistelukohtauksia, mutta PAINAJAISIA ne eivät missään tapauksessa olleet.
Se nyt vasta myrkyn lykkäisi, jos päivälläkin niitä uneksuisin.
Kyllä yömöykkäämiset riittää!
(Lohdutukseksi kaikille huolestuneille (!) en ole öisinkään nyt liiemmin moisia katsellut).
Rukoilen aina iltarukouksessani, että SIUNAA RAKAS JEESUS NIIN, ETTEN NÄE PAINIKSIA! EI EDES NIITÄ KEVYTVERSIOITA!
Kyllä rukoukset on kuultu.


Kolmen peiton alla nähdyt unet voivat johtua hektisestä päivästäni.
Olin niissä boccia-kilpailuissa yhdeksästä viiteentoista tänään.
Hävisimme kolme matsia, mutta voitimme myös saman mokoman .
Minulla taas hiiriranne muistutti olemassa olostaan.
Siitä siihen, ettei nahkapallukat pyörineet vieruskentälle, kun niitä omalla vuorollani sain sihtailla.
Niin olivat kaluumet (lue:ranteet) kipsissä ja kipeinä.
Pallot olivat tosi hyviä. Juuri sellaisia, jotka somasti mossahtavat, kun osuvat lattiaan.
Lattia oli hyvä. Se ei ollut pyöreä, eikä kalteva, kuten harjoituspaikassamme. (Siis pyöreä ja kalteva silloin, kun ei mene niinkuin meinaa).
Olin varautunut kaikinpuolin päivän koitoksiin: laukussa oli suklaalevy ja vesipottu ja päänkivistyspillereitä.
Mitään edellämainituista en tarvinnut, mutta pelaajaparini Ripukka joutui ottamaan pillerin.
Oli se vaan niin pal jännittävää!
Maikku ja Ässäkin voittivat ja hävisivät, samoin miesjoukkueemme.
Uskon, että vastapelurimme ja koko boccia kansa, panivat merkille, että Isonkyrön El: ykköset vielä tulevat.
Nostatimme aikalailla pelifiilistämme Ripukan kans.
Kovalla äänellä kuulutimme, miten olimme lähteneet hakemaan.
pisteitä pilvin pimein ja voittoa!!!
Mietimme myös, mihinkä alamme keräämään niitä kiiltäväkylkisiä palkintokuppeja, jahka niitä rupee sateleen.



Eilen olin paikallisessa myymälässä myymässä Laulavaa Joulukorttia.
Yhtäkään korttia ei mennyt kaupaksi.
Hivenen haikailin niiden eurojen perään, jotka kilahtelivat taukoamatta viereiseen peliautomaattiin.
Kuvittelin haaveellisena, kuinka minun pikkaraisen korttipöydän viereen olisi kertynyt samanlainen jononpoikanen, jossa ihmiset odottaisivat raha kourassa vuoroaan saadakseen itselleen sinisen enkelikortin.


Eilisen illan vietimme kyliemme (Palhojainen ja Yryselä) joulujuhlassa Ystävyydenkulmassa.
Tupa täyttyi juhlijoista ja kaikki halukkaat saivat kaksi (2) joulutorttua.
Minä olin halukas.
Minä rakastan joulutorttuja. Mitä rasvaisempia, sen parempi.
Myös mitä enemmän PÖLYsokeria päällä, sen ihanampia.
Ei haittaa, vaikka järjestään joka tortun syönnillä, hotasen sitä pölyä väärään kurkkuun.
On pelkästään ilo yskiä niin, että vieressäistujatkin kaikkoaa.
Magnus luki jouluevankeliumin ja minä lausuin joulurunon sifonkihame täristen.
Eerikki-pappi puhui Jeesuksen vastaanottamisesta sydämeen.
Oli hyvä, lämmin ja hellä ilta.


Nyt alan etsiä tosissani sitä hengentuotettani huomiseksi ja toivotan teille kaikille oikein juhlallista itsenäisyyspäivää!
Jeesukselle kiitos ja kaikki kunnia ihanasta Isänmaastamme!

2 kommenttia:

Anita kirjoitti...

Aivan aluksi kun avasin blogisi oli pakko melkein ääneen sanoa ooiii kun ihana kuva, se voittaisi valokuvakilpailussa, luonto näyttää siinä miten auringonvalo värittää jännästi kultahohdetta, Kaisa runo alkoi kulkemaan varmaan lupaavasti ;) Onnea vielä kerran Itsenäisyyspäivärunonlausuntaan ( olipa pitkä sana )
Pitää hankkia vitriini, jonne sitten laitat palkintopokalit...se oli jo suuri voitto kun osallistuit kilpailuun ONNEA !!!
Lauantai-illanjatkoa ja huomenna Kaisan sifonkihame heiluu nätisti ;)

pau kirjoitti...

Voi mahoton kun alkoi runollisesti juttusi! Syykin selvisi. Toivon hartaasti, että runosi on löytynyt, tai uusi versio virittynyt ja paperille painettu tätä päivää varten.
Kuuntelen radiosta jumalanpalvelusta ja itsenäisyysvirttä. Menen viideltä suomalaiseen messuun, pääsen ehtoollisavustajaksi, mikä on sydämeen käypä juttu minulle: pyhä tehtävä palvella rakkaita ystäviä ja seurakuntalaisia. Liki ettei ehtoollismalja täyty kyynelistäni; siinä tapauksessa saisin potkut tehtävästä varmasti, joten pyrin hillitsemään itseni.

Ai, sinä rakastat torttuja TOMUSOKERIN kera. Minä taas en pidä sokeroiduista tortuista, rasvaisuus sopii kyllä. Tänä jouluna pyrin välttämään molempia lajeja, siis sokeria ja rasvaa.
Hyvä tässä on uhota, kun illalla vetelin kinkkua sekä puolet suklaarasiasta (molemmista kerroksista kaikki joissa ei pähkinää, suurimmassa osassa ei ollut). Ihan tukossa olen vieläkin! Kävin oikein kävelyllä, että jaksan taas syödä, kun kohta tulee vieraita.

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää vielä kerran kaikilla kansalaisille!