torstai 17. joulukuuta 2009


Saarnanpitäjät eräässä Jumalanpalveluksessa eräänä kesänä eräillä kesäjuhlissa.
Istun täällä Letkutiellä suloisen hajun ympyröimänä.
Lanttulaatikot ovat valmiita uunista ulos kiskaistavaksi.
Päivällä istuin puolestaan sitävastoin porkkanalaatikon tuoksussa.
Lähdimme sitten Magnuksen kaa VASTUURYHMÄN miitinkiin Laalaan tykö.
Suunnittelimme loppiaisen jälkeen pidettävää Laulavan Joulukortin konserttia.
Sitä samaista, johon niitä kortteja alkusyksyn ajan väkersimme.
(Tervetuloa vaan konserttiin ilman mitään korttiakin)!
Kirjoitimme tarkkaan ylös petyykeihin, kuka ojentaa mitäkin missäkin ja kuka kaatelee kahvia, kuka juontaa, kuka tervetulotoivottaa jne.
Kaikille jaettiin myös resepti, että tietävät leipasta samansuuntaisia mokkaruutuja kukin konsertin päälle tarjottavaan kahvitilaisuuteen.
Pikkuisen jännittää se leipominen, ettei vaan taas tulisi sellaista kalarysän merkiksi sopivaa kimpaletta (siis sellaista styroksin tapaista, joka pysyy veden pinnalla) kuten aikoinaan tuli eräästäkin täytekakkupohjastani.
Toivotaan, että kaikki osuu kohilleen ja että kirkkosali täyttyy konserttiyleisöstä.
Fräkäämiämme kortteja on myyty nelisensataa ja jos kaikki tulevat perhekunnittain, kuten kutsu kuuluu, niin kirkkosali on varttia vaille täynnä.
Haimme Charlesin asemalta kokouksen jälkeen.
Charles kysyi huolestuneena, että ONKO RUOKAA?, kun kuuli, ettemme tulleetkaan suoraa Letkikseltä.
" Ei hätää, eikä kuura-aamua! Olen jo seitsemältä aamulla noussut väsäämään makaryynilaatikkoa" lohduttelin nälkäistä matkalaista.
Huomenaamulla lähden Nikolaajevitsinkaupunkiin.
Aikomuksena on vierailla taas ihanan Aune-tätini tykönä.
Illalla menemme Viviannin joulujuhliin ja lauantaina Joonatanin joulujuhliin. Lasten koulujen joulujuhlat ovat mahtavia.
Pala nousee kurkkuun, kun katselee sitä intoa ja iloa, mikä lapsosista huokuilee.
Ainakin viimevuonna saatiin nähdä oikein seimikuvaelmakin.
Toivottavasti myös tänä vuonna ja kaikkina tulevina vuosina, niinkauan kun maapallo pyörii.
Olen laittanut kotimme joulukoristeet jo esille kuusta myöden.
Charles kysyi hetimmiten sisään tullessaan, että onko kaiken pakko olla punaista? Punaiset matot, punaiset verhot. punaiset liinat, punaiset kukat, punaiset kynttilät, punaiset silmät...
" ON!" vastasin. " En halua sotkea monia värejä, niin että paras on, KUN KAIKKI ON PUNAISTA! PISTE!" vastasin posket punaisina.
Myönnettäköön, että ylilyönnin vaara vaanii sangen lähellä, mutta siitäkös tämä tyttö viis veisaa.
Ajattelin sensijaan kirjoittaa runon (tulevaa sunnuntaitakin samalla punasilmälläpitäen)
Runo (rykäisy)
Otin sen seimijutun taas
sieltä yläkaapista.
Se oli laatikossa. Siististi ympärillä nyörit.
Tänä vuonna
en laittanutkaan asetelmaa peräkamariin.
Ei sitä kukaan sieltä ikinä nähnyt.
Tänä vuonna laitoin sen köökkiin, ikkunalaudalle.
Siitä sen huomaa.
Se osuu silmiin, kun aattona syödään
maustesilliä ja majoneesia.
Kinkkua ja luumuputinkia kanelitangoilla,
muhennosta ja imelää,
kuorrutetta ja äitelää.
Ei niitä kielletä nauttimasta...tietenkään.
Mutta...
on mukavaa ajatella ja tärkeää, että Jeesus sinä
synnyit tänne maapallon päälle
maailman tappiin: Israeliin.
Ajatus ja tieto tuo
lämmittää ja viehättää erityisesti.
Ai siis, että...ihan tottako se on niin?
Sinäkö elät?
Sinäkö annat joulun? Joulumielen hyvän?
Kyllähän nämäkin kaikki...joulukorut, ruuat
laulu, soitto...
hyvältä tuntuvat.
Ovat nekin sinulta. Loppu viimeksi,
mutta... Sinä... silloin siinä seimessä!
Ristillä.
Kiitos Jeesus.

1 kommentti:

Anita kirjoitti...

Satuin lukemaan äsken Joulukirkkosivua netissä, oli punaisesta väristä näin : Perinteinen Joulu on punainen. " Ei värillä ole väliä, kunhan se on punaista", tietää sananlasku ;) Kaisa sinulla on nyt perinteiset joulun värit ;)
Koulun joulujuhlat, voi kumpa pääsisi katsomaan ja niitä pienempiä koululaisia, ovat vielä niin ihanan aitoja.
Joulun odotusta Nikolainkaupungista.