Beetlehemistä Charlesille tuliaisiksi tuotu ikoni.

Se on nyt vintikammarin seinällä, kun Charles "ei voi tintata vuokra-asuntonsa seinään yhtään ylimääräistä naulaa".

Matkaoppaamme Israelissa sai tingittyä hintaa alaspäin, kun selitti, että ostajat ovat SUOMESTA.

Ihme juttu tämä suomalaisuus. Sillä aukenee moni uksi ja alenee useat eurot tuolla suuressa maailmassa.Ainakin toistaiseksi.

Olen puolestani tutustunut ihan sivustakatsojana henkilöön, joka on BOSNIASTA (onkohan oikein kirjoitettu? Näyttää vähän oudolta, mutta EN JAKSA RUVETA TARKASTAAN MINKÄÄNKARVAISESTA TIETOLÄHTEESTÄ NIMEN OIKEELLISUUTTA!

Viittaan muutenkin tätiini, joka söi ANTILOOPPIA tulehdustauteihin jne. Kuulun sellaiseen sukuun, joka aina ei tiedä ihan kaikkea).

Tämä henkilö siis, joka on maasta, jonka oikeinkirjoittamista epäilen, on niin sydämellinen, ystävällinen, empaattinen ja kaikkea, että luulisi hintojen alenevan aina hänenkin edustaman maansa kansalaisille.

Varmaan niin tapahtuukin, mene ja tiedä.

Tänä aamuyönä säntäsin sängystä tukka pystyssä ylös ja syöksyin kammarin ovelle tuikaten valot päälle.

" Mihinkä sä meet?" kysyi Magnus pöppöröksisään.

" Olen unohtanut ratkaisevan asian, vaikka siitä minua jo muistutettiinkin!!!Vieraamme hengityslaitteen!!!" ulvahdin.

Magnus, joka jostain kumman syystä tietää, kuinka käsitellä unissakäveleviä vaimoja kysyi:" KIISKELÄÄSENKÖ?"(Nimi muutettu)

Mietin...siis Kiiskeläinen? E-eii Kiiskeläisen, vaan...

En muistanut, ketään vierasta, joka majailisi parhaillaan meillä, sillä olin herännyt ja karmea tostuus oli valjennut: Olimme Letkutiellä kahden. Minä ja Magnus. Ei edes kuollutta hiirtä killerissä.

Vanha vaiva ,UNISSALIIKKUMINEN oli muistuttanut olemassaolostaan.

Kunnian rippeitä edes hiukkasen keräten sanoin Magnukselle, että kyseessä oli NAINEN (Kiiskeläinen on mies).

" Toivotahan, notta saa henkiä verettyä muutoonkin...!" sanoi Magnus kääntäen kylkeään.

TIEDÄN, ETTÄ HÄNEN TEKI MIELI MAINAISTA MYÖS HENGITYSLAITE, mutta onneksi osasi olla hiljaa.

Unissakulkijalle tämä Hälävänperä on ollut viimevuorokauden aikana turvallista aluetta.

Kovin kauas ei olisi päässyt unissaan kuleksimaan. Tiet ovat armottoman tukossa.

Minun piti perua muun muassa ihana tapaaminen työkaverini kanssa.

Meillä on kyllä aivan mahdottoman ihanat naapurit. He ajavat traktorillaan meidän tienpätkän lumesta auki uskollisesti kysymättä lausumatta.

Ovat tehneet niin jo mummallekkin aikoinaan.

Nytkin naapuri oli sanonut, että jos pitää johonkin päästä, sanoa hänelle vaan, niin tulee raivaamaan tietä.

No, minä en kehdannut sanoa, että PITÄISI PÄÄSTÄ PIZZALLE NIKOLAINKAUPUNKIIN.

Aura-auto näytti ajavan äsken ohitse, mutta rautatieasemalle en enää kerkee ja liikkuvatko junatkaan?!

Sovimme työkaverini kanssa uusista tapaamisista ensi torstaina.

Mainittakoon vielä, että TAPAAMINEN olisi kyllä ollut se tärkeämpi pointti, kuin pizzan syönti.

Minä se vaan näköjään katselen kaikkea tekemisiäni ja menemisiäni SYÖMISIEN läpi (ikäänkuin).

Tyttäreni Catherine ja hänen tyttärensä Vivianni ovat tismalleen samanlaisia (vaikka toista ehkä väittävät. Ainakin ensin mainittu).

Vivianni on parhaillaan seurakunnan tyttöleirillä ja oli ensipuhelussaan ja ensi sanoikseen maininnut, että sielä on PALJO KARKKIA.

Veimme Lyllanin eilen kotiin kaikkia sääolosuhteita uhmaten.

Jälleen näkemisen riemu oli käsin kosketeltavaa.

Joonathan oli puolestaan tullut seurakunnan POIKALEIRILTÄ päivällä.

Hänen huonekuntansa oli voittanut kaikki mahdolliset kilpailut, niin kiltteydessä, hiljaisuudessa, tietämisissä ja peleissä ja muussa.

Noinkohan on myös poika tullut myös mummuunsa?

OKEI, ehkä myös paappaansa ja vanhempiinsa!

Olen hissukseen pakkaillut tavaroita mukaan Ryttylään, jonne lähden huomenna.

Naistenpäivät ovat taas käsillä.

Eilen laskostelin lakanat sievään neliönmalliseen myttyyn ja laitoin ne mankeliin.

Mankeli= tuoli ja istuja lakanakasan päälle.

Pidän mankeloimista yhtenä turhimpana työnä tässä maailmassa.

Niinpä saankin sitten Magnuksen kaa aika-ajoin hävetä silmät päästäni.

Ei ole kiva läväyttää ryttysiä laakkanoita esille ja yrittää kiskoa niitä suoraan ja joltisenmoiseenkaan ojennukseen.

SIITÄ HUOLIMATTA: Huissin Nevadaan kaikki mankelit!

Eilen kirjoitin muutaman AAMUrunon lausuttavaksi aamurukoushetkissä, joita saamme Leelen kanssa hoitaa Ryttylässä.

Aion kirjoitella niitä vielä lisääkin, jos inspiraatio ottaa iskeäkseen.

Tiedä sitten häntä!

Olen aika myrrystuulella tuon tienpidon suhteen.

Oli ollut eilen kuulemma niin pikkiriikkinen aura-atonpoikanen liikkeellä, että oli jäskähtänyt tienposkeen. Siitä sitten kääntynyt takaisin.

Mieleeni juohtui kuvitteellinen keskustelu, jota toivottavasti ikinä ei livenä käydä:

"Halloo?

Täälä ruoka-annostelujakelunhoitajavastaava!

Haloo? Onko Hälävällä? Onko itte Letkutien mummeli luurin päässä?"

Minä (kärisevällä äänellä. Onhan ikääkin jo 95 ja risat): "Olen minä !Ja paappulikin on tuossa vieressä! (oikein iloista ja tyytyväistä hyrinänaurua)

Ruoka-annostelujakelunhoitajavastaava:

"Nyt on niin, että lämminruokakuljetus ei ota pelatakseen!

Liikaa lunta ja liian pienet siivet aurassa!" (Remakkaa naurua).

Kuinka on, onko sitä toissaviikkoista soppaa...jaa, mutta ruokakuskillahan oli silloin sitä talvilomaa..(ymmärtäväistä naurua).

No, ei hätiä mitiä. Seuraavilla viikoilla tuodaan, jos kaikki pelaa ja ilimat antaa myöten... (lupaavaantuntuista hekoitusta)

Minä: "Tervetuloa! Ototamme kovasti! Magnus on pikkuruokainen, mutta minä...(anteeksipyytävää naurua).

Tähän lopetan plokkauksen täältä Letkikseltä!

T: Kaisa von Nukkukuljeksija