keskiviikko 17. marraskuuta 2010


Kototalomme vastaanottokomitea valmiina vastaanottamaan.
Tuo pulleampi olen tietysti minä, ja Magnus on tuo heiveröisemmän oloinen. Tälläiset mielleyhtymät pukkaavat päälle, kun ajattelee äskeistä riit.. keskusteluamme Magnuksen kaa.
(Täytyy kipaista alakertaan, pyytää anteeksi ja antaa kunnon moisku, ennenkö jatkaa).
No niin... : )
Kerron kuitenkin asioiden kehkeytymisen riit... keskustelun asteelle, vaikka se ehkä hivenen turhaa olisikin. Olkoon vaikka esimerkkinä siitä, miten typerää on riiteleminen (rykäisy).
Magnus tuli siis köökkiimme ja katsoi minua ja kysyi nauraen ja pahaa-aavistamattomana, että mitä soot taas syäny? Koko aijjan sä syät. Juluki ja salaa. - jatkoi hän, jos mahdollista entistä pahaa-aavistamattomammin.
- Väitätkö, että minä olen siis läski?" sihisin raivoissani, puristaen samalla j-tötteröä rystyset valkoisena.
- Minen oo sellaasta sanonu ikänä! - lepytteli Magnus, hymyt naamalta hyytyneenä.
- Mutta MINÄ sanon, että sinä fläski olet! - kihisin suuttumuksesta sinisenä.
Pudistelin jäätelötötterön murenot rintapieliltäni lattialle ja syöksyin vinttikamariin.
Sitten tarina jatkui, kuten jo kirjoitin tekeväni ja anteeksi pyysin ja anteeksi myös sain ja suudelman kaupanpäälle.
Huh, huh. En kestä sanomisia syömisistä. Ihan tosissaan. Nykyään, vaikka olisi seurakunnan tilaisuuksissa tuntuu, että olisi kyse Painonvartijoiden miitingistä.
Meille, jotka muistutamme tuota pulleampaa leppäkerttua se on ARKA PUHEENAIHE tämä syöminen (ankara nenänniisto talouspaperiin).
Eilen meille kirjoittajapiirissä muunmuassa näytettiin inspiroinnin avittamiseksi sanomalehti kuvaa, jossa oli kaksi naista pienen punaisen auton pesussa.
Kuvassa oli ehkä äiti ja tytär tyyliin: raskaansarjan sumopainija ja viehko pajunvitsavartinen ihanainen nainen.
Täytyy sanoa, että inspiraatiopullon korkki poksahti kyllä kiitettävästi auki, mutta...kun tiedätte nyt ankaran traumaattisen suhtautumiseni elopainoihin niin...enpä taida lukea juttuani piirissä ääneen ;)
Siirryn nyt kuitenkin täysin rauhoittuneena näistä painoskenarioista toisiin aiheisiin.
Lauantaina sain kirjoitettua pullanpaiston lomassa toisenkin runon Naisten iltapäivässä ylös luettavaksi. Edellisiltana oli syntynyt ensimmäinen.
Ajattelin siinä runoillessani, että pianpa on lähdettää toinenkin runokäsikirjoitus sen vanhan rinnalle makoamaan sinne kustannusyhtiöön ;)
Leivoin N-iltapäivää varten korvapuusteja ja sylttäsin munavoita mukaan piirakoiden pinnalle levitettäväksi.
Karjalanpiirakoita en sentään leiponut. Nyt minulla olisi tosin siihen tarvittava PUUPULIKKA. Löysin sen anopin käsityöarkusta.
Naisten iltapäivä oli onnistunut ja hyvä.
En malta olla sanomatta, että kaikki hurrasivat myös runoilleni. Sanon sen siksi, että jos kustantaja "sattuu" lukemaan blogiani, niin saa vahvistusta kaikensorttisille toimenpiteille ;)
Sunnuntaina, Isänpäivänä, meikäläinen nukkui pommiin!
Heräsin 20 vaille 7, vaikka olin laittanut kellin herättämään 1/2 kuusi :(
Olin luvannut olla IP (isänpäivä) lunssin talkoopaikalla puoli kahdeksan.
Minulla oli aikaa 35 minuttia keittää isänpäiväsumpit lasteni isälle, käydä suihkussa, puleerata ja pukea ja ajaa paikalle.
Ehdin aika hyvin. Seurakunnan köökissä oli vasta yleinen käskynjako meneillään, kun porhalsin heidän sekaansa.
Minä sain vatkata kermaa, kaapia lihanpaloja ämpäreistä, kannella rosollipilkkumeita kylmiöön ja sytyttää tuikut ja kynttilät palamaan.
Tosi mukavaa touhua ja aionkin taas ensivuonna tyltytä itseni mukaan.
Olen varma, että minusta hehkeytyy sellainen talkoolainen, jolle lopuksi on ystävällisesti, mutta päättäväisesti sanottava, että KAISA -MUMMU JÄÄKIN TÄLLÄKERTAA KOTIIN LEPÄÄMÄÄN. VOIHAN OLLA, ETTÄ SILMÄLASEJA JA TEKOHAMPAITA EI ONNISTUTA LÖYTÄMÄÄN SOOSIN SEASTA TÄLLÄKERTAA.
Catherine perhekuntineen tuli Iskänpäivälunssille seurakuntatalolle ja toivat lahjaksi Magnukselle nahkahanskat.
- Kuinkahan osuu niin kohorilleen lahaja?- ihmetteli Magnus istuessaan sormikkaat käsissään kotona.
- Jaa-a! - vastasin minä aika salaperäisen tuntusena.
Maanantaina meillä oli illalla vaalivalvojaiset Valtaalan koululla näiden seurakuntavaalien tiimoilta.
Meidän (sit.) listalta pääsi 5 vaikuttamaan seurakunnan asioiden oikeinpäin panemiseen.
Magnus oli yksi heistä.
Tänään olin aamusta kuntsarilla ja nyt illalla menen zumbailemaan.
Kuntosalilla on nyt muutaman kerran ollut sellainen fiilis, että VOI EI, EI, YÖK; YÖK, EI TÄTÄ LIIKETTÄ ENÄÄ YHTÄKÄÄN KERTAA PLIIS, YÖK, ÖRK...
Hyvin tuttu tunne elämäni aikana kaikelle suorittamalleni liikunnalle. Mutta: TADAA! Olen keksinyt mikä auttaa jatkamaan ja jaksamaan: maksamalla koko kuntosessioklumpin KERRALLA.
Niin toimien, ei sappi anna periksi olla menemättä rehkimään. Sehän olisi, kuin rahaa olisi laittanut hyyskänpöntöstä alas noin vaan.
Raha se on, joka panee meikäläisenkin paksut pohkeet liikkeelle näköjään.
Nyt en ole varma jaksaako joku vielä lukea matkareportaashiani?
Voin jatkaa sitä zumbailujen päätyttyä. Nimittäin siinä tapauksessa, jos yksikin niin tahtoo.
Tarkastan asian laidan illalla kommenttiosastolta.
Varmuudeksi laitan tähän jo kuitenkin virren värssyn, ettei jää tärkein pois.
Virsi 89, säkeistö n:3
Kun murhe painaa rintaasi
kuin paasi haudan suulla,
pois Jeesus ottaa tuskasi,
saat rauhan viestin kuulla.
Huolesi usko hänelle,
murheesi ylösnousseelle,
hän vierelläsi kulkee.
T: Kaisa von Fläskersjö
Koska kommentsuuniosastoon oli ilmaantunut jatkopyyntö, niin aion myös pyynnön täyttää.
Posket pakrottavat vielä zumppaamisen jäljiltä, mutta se ei näpyttelyä haittaa.
Siis:
Oli koittanut Venäjänmatkamme viides aamu. Ulkona oli pimeää ja sateista, mutta se oli ulkona se. Sisällä kirkossa oli suloista, valoista ja kaunista.
Lauloimme ruokalaulun ja kävimme aamiaisemme kimppuun. Puuro ei pysynyt kattilassa kauaa, sillä lusikoimme sen nopeaan tahtiin tuulensuojiimme. Myös Vilumen tyrnimarjapurkki tyhjeni kahdellatoista marjalla.
Pakkasimme viemisiämme ja tuomisiamme autoon ja sitten: ykkönen silmään ja startti päälle.
Meillä oli sovittuna seuratilanne Ninan pirtissä Joenselässä (?).
Ninan luona olin jo saanut vieraillakkin edellisellä matkallani. Tyytyväisenä panin merkille, miten pirtti oli kohentunut kaikellatavalla sitten viimekerrasta.
Lattiat oli maalattu ja muutenkin koti oli viihtyisän näköinen.
Puhuimme kukin taas vuorollamme ja lauloimme suomeksi ja venäjäksi virsiä.
Lopuksi saimme syödäksemme niitä maankuuluja Ninan paistamia piirakoita.
Minä söin kolme kappaletta ja Vilume kaksi. Muutkin söivät kiitettävällä ruokahalulla, mutta en kerinnyt laskemaan, montako kukin söi.
Ai ,siis vaan kolmeko?
Joo, mutta nämä piirakat olivatkin pingismailan kokoisia! (Vesi herahtaa kuivalle kielelle, kun vaan ajattelenkin niitä).
Nyt, tällä nimenomaisella hetkellä kaduttaa, kun en syönyt sittenkin useampaa, vaikka muistan hyvin, miten piirakkavärkkiä pullahti suuhun heti, jos hivenenkin kumarteli.
Ninan luota menimme Kuittisten koululle pitämään seuroja.
Sielä kertoessani Jeesuksesta kuulijoille se iski. Nimittäin kasvihuoneilmiö.
Tuli sellainen tunne, että olen ihan eri planeetalta singahtanut jossain plastiikkakuvussa tänne näiden ihmisten sekaan.
Sain kuitenkin jotenkin kerrottua, mitä Jeesus on minulle tehnyt. Kuinka Hän on minua auttanut.
Kerroin, että Jeesus on kuollut ristillä kaikkien ihmisten puolesta.
Kerroin, kuinka raamattu kertoo, miten Pietari yritti kulkea vetten päällä Jeesuksen tykö, mutta alkoi vajoamaan, kun huomasi myrskyn ympärillään. "Jeesus, auta! Minä hukun", Pietari huusi.
Jeesus tarttui heti epäuskoisen Pietarin käteen ja auttoi hukkuvaa.
- Mekin saamme tarttua Jeesukseen ojennettuun käteen,- minä kerroin tulkin välityksellä.
Kasvihuoneilmiö ei ottanut hälvetäkseen.
Sitten ymmärsin, että MINÄ en saa ihmisiä uskomaan. Ainoastaan Jeesus voi sen vaikuttaa. Minun tehtävänäni on kertoa. Nyt ihan Venäjänmaalla, Kuittisten koululla klo 15.00.
Olin aika huojentunut, kun tämän tajusin ja siitä se alkoi "plastiikkakupukin" jo kivasti liueta ;)
Koululta menimme Aleksadran ja Santerin kotiin syömään.
Olivat laittaneet lautasille valmiit ruoka-annokset. Voin vakuuttaa, että ne olivat VÄHINTÄÄN reilun kokoiset, ne annokset.
Vilume sanoi, että hän ei jaksa, eikä voi syödä niin paljoa.
Hän sanoi vatsalaukkunsa repeävän välittömästi. Sen minä ainakin uskoin, koska Vilume on hoikimmasta päästä tyttöjä, mitä tunnen.
Talonväkikin tuntui uskovan asian myös, koskapa Vilume sai ennenkuulumattoman luvan pullauttaa yli puolet sapuskamäärästä takaisin pannuun.
Itse en edes ajatuksissani uskaltanut pyytää vapautusta edes varttiosaa ruokamäärästä.
Kukaan ei olisi uskonut, etten muka jaksaisi osuuttani syödä. "Kyllä noin suureen reppuun tavaraa mahtuu. Syö, syö vaan, äläkä kitise!" olisi tuomio minun kohdallani varmasti kuulunut.
Päätin lujasti ahtaa kaiken ruuan lautaseltani niiden kolmen pöytätennismailan sekaan, vaikkahan sitten saisivat kantaa minut rajan yli.
Niin myös tein ja kaikki menikin hyvin.
Vilumen vatsalaukun sisältö oli kuulemma sittemmin kääntynyt yön aikana useaan kertaan ylösalaisin ja ympäri. Muusta se ei johtunut, kuin siitä määrästä, joka puolitettunakin ylitti hänen viikkoannoksensa, raportoi Vilume aamulla meille.
Kiitollisina ja runsain lahjoin varustettuna lähdimme Aleksanterin ja Sandran luota Aunuksen kirkolle.
Meille oli lämmitetty ihanasti taas metoinen sauna.
Pukersimme itsemme lauteille ja kertasimme päivän menemisiä ja sanomisia yhdessä Vilumen kanssa.
Sen jälkeen hankkiuduimme kukin yöpolsterillemme ja kohta kirkon urkuparven täytti kunkin kurkusta kuulunut urkumusiikki. Minä en tosin kuullut mitään, koska nukuin.
Hyvää yötä Jeesus myötä!

7 kommenttia:

kaisa jouppi kirjoitti...

Tämä kommentti ei kuulu joukkoon!
Tahdon vaan sanoa (kustantajiakin silmälläpitäen), ETTÄ VARMASTI JÄTIN HAJURAKOA eri asiayhteyksien välille.
Taas kumminkin koko kirjoitus on yhtenä pötkönä ja samassa klimpissä.
NOH, sellainen on juttu, kuin on kirjottajakin: pötköklimppi.

Rosina kirjoitti...

Voi Kaisa, kun olet mainio tyyppi!
Minunkin yleensä alaspäin olevat suupieleni kääntyivät toiseen asentoon. Kiitos!
Jatkoa odotellaan....

pau kirjoitti...

Aamullinen porkkanasämpylä (leipomuksesta n:o 1)meinasi mennä hohotellessa väärään kurkkuun, kun luin juttujasi :D
Jatkossa syön kauraleipää (leipomus n:o 2), kun jatkan lukemista, mutta nyt leivät vielä uunissa.
Se viimekertainen runonpätkäkin letin klimpissä olosta, vai miten se meni, oli aivan huippu :D
Olet uskomaton kyky, ihan totta!
Odotan matkakertomustasi, kuten muutkin lukijasi. Huomenissa tosin matkailen itse, joten luen perjantaina sitten.
Mutta rukouksiin vaan kaikki asiat!
Hyvää yötä, Jeesus myötä!

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina ja Pau.
Kiitos yleisestä ihanasta kannustuksesta :)
Nyt olen niin naatti, että en jaksa enää zzzzz...

Ellu kirjoitti...

Kyllä sinulla mielikuvitus lentää.
Et taida tarvita kirjaa, jota juuri lueskelen; Kai Vakkuri: Runsauden sarvi, Luovan ajattelun kehittäminen :-)

Ei muuta kuin lisää runoja ja tekstiä!
Ellu

kaisa jouppi kirjoitti...

Ellu
Eipä kait kehittäminen koskaan turhaakaan ole. Ainakaan AJATTELUN kehittäminen ;)
Eikös ajattelu ole AINA hivenen myös luovaa?
Noh, ehkäpä ajatus: "ostanpa parilitraa kirnupiimää ja rusinapussin" nyt ei niin luovaa ole, mutta tarpeellista kylläkin.
Täytyypä joskus ottaa myös ja lukea herra Vakkurin ajatuksia ko. asiasta.

Rautalintu kirjoitti...

Se on muuten justihin nuon: itte saa laskia vaikka kuinka rankkaa leikkiä syömisistänsä (niin ku sä täs teet) ja läskiistänsä, mutta appa jee, jos niistä joku muu huomauttaa, niin se ottaa kyllä tarpeettoman suuren terveysriskin...