maanantai 22. marraskuuta 2010


Leppäkerttujen tervetulotoivotusten jälkeen, jatkaa oheinen viisas lintu toivotelmia meille tulijoille.
Pöllö istuu eteisessämme, mutta muuttaa jo ensikesänä muualle.
Sen olisi pitänyt muuttaa jo aiemmin, mutta me pöllöpäät emme muistaneet.
Pesäpaikka tulee luultavimmin joskus sijaitsemaan KIVINAVETASSA.
Kun muutimme tänne Runoilijattarenpolulle, täällä asusti ihan oikeesti oikeakin pöllö.
Monta kertaa se säikäytti minut henkihieveriin, kun juoksaisin piraatticrocsit lintalla saunallemme.
Taisi se pöllöpää säikähtää kuitenkin minua- ja meitä vielä enemmän, kun muutti muualle. Se oli siltä ikävä temppu. Meinaan, että eikös pöllöt syö hiiriä?
Hiiristä puheenollen, yksi kokonainen hiiri (kuollut) on kannettu tässä välissä, sitten edellisen hiiren, ulos ja YKSI HIIREN KOIPI!!!
Hyi olkoon, että tämä maalaiselämä ottaa joskus hermonpäälle ihan tosissaan.
Nyt hauskempiin ja mukavempiin ja kertakaikkiaan kivempiin asioihin: Blogini lukijakunta- ja kanta on lisääntynyt yhdellä :)
Tervetuloa JOENEL mukaan!
Terveoloa kaikki entiset myös, jälleen kerran.
Suuri oli iloni tarkastellessani päivänä muutamana taas ( oikeamminsanottuna itseasiassa joka kerta "luukun" aukaistessani) lukijoitteni lukumäärää, säikähdyin kamalasti.
MITÄ?
Lukijoita 19? KUKA ON OTTANUT KUVAJAISENSA JA LÄHTENYT LÄTKIMÄÄN?
Hermostuksissani menin kaikki ruudut läpi ällätikun kanssa, kunnes säti: lukijoitahan oli ennen 18. YKSIHÄN ON TULLUT PLUSSAA.
Ajattelin jostain syystä lukua KAKSKYMMENTÄ.
Nyt teille tulee hieman kirkastusta siitä, missä kohdassa elämänKAARTA meikäläinen luistelee. Hohhoijaa, sanon minä.
Mutta vielä kerran: rakkaat ja sydäntäyteiset terveiset kaikille teille ja kaikille muille, jotka aikaansa blogini lukemiseen käyttävätten.
Matkareportaashin viimeinen osa:
Seuraavana iltana olimme ehjinä kotona. Piste.
Heh, heh, no en minä nuin lyhyvesti osaa mitään reportoida, vaikka syytä olisi joskus opetella lyhykäisesti toimimaan.
Livenä osaan kyllä olla niukka- ja lyhytsanainen. Joskus jopa en keksi sanoja sanottavaksi ollenkaan.
Esimerkiksi odotussaleissa mietin aina kuumeisesti, mitä voisin puhua kanssaodottajieni kera.
Päädyn lopuksi aina kumminkin tuijottamaan kuluneita kengänkärkiäni sen kuusituntisen, mitä nyt odotussaleissa aina aikaa tuhraantuu, jos lehtikirjoituksia on uskominen.
Junissa pelj... istuessa, olisi mukava myös puhella jonkun kanssa.
Silloin ei huomaisi niin pelj...tuota, silloin ei huomaisi ajankulua, kun saisi jutella jonkun kaa.
Mutta asia on kyllä niin, että kaksikymmentä minuttia (Vaasa-Tervajoki) on aivan liian lyhyt aika minkään juttuaiheen keksimiseen.
Magnuksen kanssa nämä vuosikymmenet eläneenä, olen oppinut hieman ALKEITA, kuinka tulee toimia puheisiin pääsemiseen pienehköissäkin aikaraameissa.
- KOMIAA ILIMAA PITELÖÖ! -
- MISTÄ KAUKAA (herra, neiti, rouva, mies) MAHTAA OLLA KOTOOSIN?-
- HYVÄÄ HUAMENTA! KOMIA JUMALAN LUOMA PÄIVÄ TÄNÄÄN!-
Jne. Jne.
Kerran, kauan, kauan sitten, olin yksin Posti-Telen hengellisillä kesäjuhlilla. Päätin ottaa rakkaan siippani metodit käytäntöön.
Menin lihasoosilautasineni erääseen pöytään istumaan, koska mielestäni pöydässä istuvainen oli yksinäisen näköinen ja MUKAVAA juttuseuraa vailla.
Liversin yli-innokkaana: - Meille postilaisille on tänne hyvät pöperöt järkättty. Niin maalliset-kuin hengellisetkin! Hehhehhehheh!-
(Tai jotain tuohon suuntaan. En nyt tarkkaan muista, kun siitä tosiaan on jo vuosikymmenet kulununna).
Vastapäinen istuja EI SANONUT SANAAKAAN.
Ikinä eivät lihasoossi ja kiinankaali ole pyörineet niin kauan ikenissä, kuin silloin.
Päätin, että en koskaan enää sano mitään kenellekkään oma-aloitteisesti.
Mutta, kuten aikaisemmista edelläolevista tekstinpaloista jo kävi selville HALUAISIN mielelläni rikkoa odotushuone- ja junamykkyysvallit.
Matkareporttaashiin vielä palatakseni: matkamme kuudentena aamuna keitimme kirkolla mukaan kahvit ja väänsimme leivät.
Selvisimme pakkauksista ja puleeraamisista suoriuduttuamme jo puoli kahdeksan kukin omalle kohdalleen auton penkeille.
Minun paikkani oli selkä menosuuntaan tullen palaten.
Jaa, mutta taisi se mätipuoli olla tulosuuntaanpäin jostain kohtaa lähdettyämme.
On erityisen hauska olla matkalla selkä menosuuntaan. Minua ei katsokaas okseta, ei annatuta ylen, ei huimaa, enkä muutenkaan voi pahoin.
Jotain tämä istumistyyli kuitenkin vaikuttaa, sillä aina pysähtyessämme kiljuin (tai kauhuissani kuiskasin), että HALOO! AUTO LUISUU TAAKSEPPÄIN. ONKO KÄSIJARRU PÄÄLLÄ ?(kuski oli jaloittelemassa).
Kaikki vannoivat rauhoittelevalla äänellä, että auto ei kunahdakkaan paikaltaan ja on liikkumaton, kuin kivi!
Silloin arvasin, että liikkumisefekti juohtui nurinperin matkustamisesta.
Jonkin aikaa matkustettuamme, pysähdyimme syömään hiukopalaa. Emme syöneet vielä varsinaisia eväitämme, kaffia ja leipiä, vaan etukäteis-varahuikopalaa vasta.
Silloin huomattiin, että oikea auton takarengas savusi, kuin huonosti sytytetty juhannuskokko.
Calev sieppasi vesipäälärit kainaloonsa ja lähti määrätietoisesti metsään. Jonkun ajan kuluttua hän palasikin kannut täynnä vettä.
Juhlallinen savu täytti tienoon, kun renkaan päälle kaadettiin vettä.
Loppuihan se, savustus, ja kun rengas kylmeni jatkettiin matkaa.
Ihailimme ääneen Calev´n hyvää Venäjän tuntemusta.
Calev sanoi luontaisen vaatimattomaan sävyynsä, että Venäjällä on aina joku lätäkkö, kun kävelee satametriä suuntaan tai toiseen.
Näin käytiin myös tässä tapauksessa. Runsaan sadan metrin päässä, puiden takana oli ihana järvi täynnä kirkasta vodaa.
Suomenpuolella Tohmajärvellä ajettiin huoltofirmaan kyselemään asioiden laatua. Hyvin voi kuulemma ajella Nikolainkaupunkiin ja sieltä takasinpäin Östermyyraan, missä matkalaisiamme asustaa.
Kuulin minäkin vianmäärittelyn, mutta en osaa sitä kumminkaan teknisesti oikein julkituoda, joten jääköön sanomatta.
Matkanteko tuntui ihmeellisen mukavalta ja matka LYHKÄSELTÄ (!)
Se johtui yksinomaa mukavasta matkaseurasta ja mukavista puheenaiheista.
Puhuimme uskosta ja Jeesuksesta kauan ja hartaasti.
Poikamme Charles aikoinaan ihmetteli, kun meillä oli kyläilemässä porukkaa kodissamme, että aina vaan ne jaksaa "jauhaa ja paasata" samasta miehestä ;)
Nyttemmiten taitaa Charles paasata vähintäin yhtäpaljon itsekkin.
Poikkesimme syömään kotimatkalla.
Oikein ABC: llä.
Söimme Wienerleikkeet. (Minä sain syödä kaikkien sillinpalat ja caprikset).
Tarjoilulistalla oli myös Paholaisen pataa! Hhmmpff...
Menin lähtiessämme sanomaan köökinovelle, että olisin ottanut ko. murkinaa muuten, mutta on niin kamala nimi, että siihen tyssäs.
Ystävällinen tarjoilija lupasi ystävällisesti välittää valtakunnallisen ABC -ketjun ruoka-annoksien nimenantajalle, että joku on ystävällisesti moitiskellut nimi-asiaa.
Kanaa se ruoka oli. En ymmärrä mitä vikaa olisi esimerkiksi KANANMUNANPYÖRÄYTTÄJÄN SIIPISPANKKALEIKE-nimessä?
Yömyöhään matka-automme kaarsi Runoilijattaren polulle (ent. Letkutie) ja siitä jo kirjoitinkin reportaashini ensimmäisessä osasessa.
Matkamme oli päättynyt.
Suomen ihana yö kietoi väsyneet, mutta onnelliset lähetysanansaattajansa samettiseen syleilyynsä. Omat kotikontusemme tuntuivat suloisilta varmaan meistä jokaisesta.
Jos ken on tänne saakka kahlautunut, saa tietääkseen, että olen saanut runonlausuntapyynnön ihan tuntemattoman pariskunnan häähetkeen.
Edellyttäen tietenkin, että runoni läpäisee raadin :)
Yhden runon olen jo kirjoittanut ja toisen aion kirjoittaa tänään. Sain ideanpoikasenkin, jos vaan muistuu vielä mieleen.
Olen hyvin iloinen saamastani tehtävästä.
Kerroin morsiamelle, että en vetäisi hernettä nenääni, vaikka minua ei kelpuutettaisikaan tehtävään.
Jo se, että blogien kautta löydetään, on enämpi, kuin sata jänistä.
Virsi 15, 4:s säkeistö:
Jeesus, sä Herramme,
sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin,
yhdessä, yksittäin.
Hoosianna, hoosianna,
hoosianna, hoosianna!
Saavu jo, kuningas, luoksemme
täyttämään toivomme.
T: Kaisa von Böllhufvud

15 kommenttia:

Kirlah kirjoitti...

No niin, nyt saimme taas hyvän oppitunnin suomalaisten smooltookista.
Olen niin kauan asunut poissa Pohjanmaalta, että en muista, miten ihmiset suhtautuivat siellä puheenaloittamiseen. Mutta täkäläiset ovat minua siitä useaan otteeseen aina muistaneet valistaa tavattuaan länsisuomalaisia. En ole meinannut uskoa, että joku ei vastaisi, kun toinen kysyy jotain tai aloittaa puheen. Niin nyt vain kuuluisi tehdä.
Tuollainen kuvaamasi ynseys voi tietysti olla yksilökohtaista, mutta harvinaisen typerä tyyppi on ollut sinua vastapäätä ruokapöydässä. - Anteeksi haukkuminen, toivottavasti ei ollut kukaan tuttu.

kaisa jouppi kirjoitti...

Kirlah
Juttu puhumattomuudesta ja lihapalojen jyystämisestä loppui kuitenkin hyvin, jahka seuraava päivä koitti.
MINÄ se typerä olin, kun en kirjoittanut asiaa LOPPUUN asti.
Lähtöpäivänä nimittäin, eli seuraavana päivänä, ko. henkilö oikein juoksi luokseni ja sanoi: "Ihanat päivät! Hyvää jatkoa!"
Se, etten kirjuuttanut asioiden oikeaa laitaa loppuun asti, johtuu mahdottomasta kirjoituksieni venymisistä pursuamisista :( Blogisivuni olisi jatkunut monta metriä, jos olisin selittänyt kaiken aasta ööhön.
Mutta, mitä me tästä opimme?
Sen, että aina kannattaa kirjoittaa KAIKKI, mitä tietää asioiden tiimoilta ja myös sen, että AINA KANNATTAA PUHELLA immeisille ;)

Rosina kirjoitti...

Tuli kirjoituksestasi mieleen ruoka-annos, jonka tilasin aikoja, aikoja sitten jollain matkallamme, taisipa olla Parkanossa huoltoasemaravintolassa.
Pastat olivat tulleet silloin kovasti suosioon, tilasin sitten sellaisen, mies viisaasti tutun wienerleikkeensä.
Sain eteeni lautasen, jossa makaroonit lilluivat jossain vaaleassa nesteessä.
Aikani lautasen sisältöä haarukoidessani tympäännyin, vein lautasen keittiöön ja kysyin:
Saisinko tähän makaroonivelliin lusikan?

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Minulle tuli puolestaan sun jutustasi mieleen se mies, joka tilasi ruoka-annokset ravintelissa.
Hän vinkkasi tarjoilijan luokseen ja sanoi, että EIKÖ PUHE OLLUT KAHDESTA ANNOKSESTA?
Tarjoilija vastasi: "Kyllä".
"Noh, miksi tässä on vain yksi kärpänen?" kysyi mies tuohtuneena.

pau kirjoitti...

Huomenia, tai päivähän jo on, Kaisa-ystävä!
Toivottavasti yön samettinen syleily on päästänyt sinut syleilystään, ja olet saanut siirtyä päivän hellään halaukseen :D
Kiitos taas suloisesti kirjoitelmasta (vai postaukseksiko sitä pitäisi sanoa?)
Mahtavaa, että pääset mahdollisesti häihin runoilemaan! Jo pyyntö on Suuri Kunnianosoitus, joka tietysti vahvistaa vain sitä, että asut oikeassa paikassa: Runoilijattarenpolulla (ent. Letkutie) :D

Siunattua päivää. Toivotaan, että ne kolme hiirenkoipea eivät enää vikellä talossanne, vaan ovat menneet sen yhden perässä manan majoille ts. pois teidän majoistanne.

Rakkain terveisin Kyyhkytuvalta ;)

jk. Läjiä on todistettavasti runsaasti ikkunalaudoilla (ulkopuolella), sekä kadulla ikkunoiden edessä.

pau kirjoitti...

Jos et sattumoisin ole huomannut vielä allekirjoittaa,
niin käypäs kirjoittamassa nimesi adressiin, jossa halutaan uskonnonopetuksen ja yleensä kristillisten arvojen opetusta lapsillemme. Os.
www.adressit.com/hs.koulupalvelut

Se on siellä enää huomiseen!

kaisa jouppi kirjoitti...

Parahin Kyyhkytuvan asukas.
Pitkin hampain se yön sametti minusta kyntensä irrotti (ihokin oli naamallani pitkän aikaa, kuin vakosamettia).

Olen kirjoittanut nimeni oikein PAPERISEEN listaan ja ihan melkein tikkukirjaimin, että saavat selevää!

Leena kirjoitti...

Hei Kaisa
haluan kommentoida sinun juttuasi puhumisesta.
kuulin tv 7.lta kun yksi, olikohan nyt kongolainen vaiko kenialainen, sanoi, että te suomalaiset puhutte ilmoista kun tapaatte, mutta me taas kyselemme miten perheesi, lapsesi, koirasi voi?
minä ainakin aion kokeilla tuota konstia. sehän onnistuu vain tuttujen kesken.
Mulla on usein junamatkalla ollut juttuseuraa,
kerran olisin kyllä halunnut lukea kirjaa, mutta siitähän se keskustelu lähti alkuun.
se oli joku vanha hengellinen kirja.
rohkeasti vaan juttelemaan...ei ne purematta niele :)
junassa kylläkin kuulee niin paljon yksinpuhuvia...näyttää vieläkin hassulta jos joku kävelee käytävällä ja puhelee "itsekseen"
(tarkoittaa et on korvakuuloke kännykässään.)
aika sekavasti kirjoitin, mutta mä oon tällainen. Siunattua alkavaa adventtiaikaa.

kaisa jouppi kirjoitti...

Leena
Unehutinkin tosiaan tuossa blogissani yhden seikan, joka saa minut MELKEIN puhumaan kanssamatkustajan kanssa ;)
Nimittäin, jos hän posmottaa puhelimeensa kaikkia kotipuolensa asioita kuuluvalla äänellä (niin, että seuraavaankin osastoon kuuluu) on minulla työ ja tuska olla sanomatta pariakin valittua sanaa.(Esimerkiksi: NYT PUHELIN ja IHO UMPEEN JA SASSIIN!)
Onneksi olen pystynyt hillitsemään itseni.

Oikein siunattua adventinaikaa sinulle myös Leena ja
mistään sekavuudesta ei ollut tietoakaan kirjoituksessasi.IHAN HYVIN MENI YMMÄRRYKSEEN :)

Nurkkalintu kirjoitti...

Kiitos kolumnista!

Siunausta Kaisalle nimipäivänä ja aina!

kaisa jouppi kirjoitti...

Nurkkalintu.

Kiitos kiitoksesta :)
Siunausta Nurkkalintuselle myös, nyt ja aina!

isopeikko kirjoitti...

Peikko ei koskaan osaa olla hiljaa vaikka pitäisi. Toisaalta se ei ole viälä keksinny miksi pitäisi. Siksi se on aina suuna päänä joka paikassa. Tässäkin nyt taas :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Isopeikko.
Aina pitää olla päänä ja suuna, jos se on tarpeellista :)
TÄNÄÄN tosin ajattelin kotitöyräille ajellessani, että...enpä kuunnellut muiden suita ja päitä paljon ollenkaan :(
Omiani vain mökeltänyt suureen ääneen.

pau kirjoitti...

Kiitos Uusi Tien juttusesta! Niin oli näköisesi.
On se hyvä, että teidän tien pätkä saatiin ihmisten ajoissa vaihdettu Runottarenpoluksi. Se kertoo ja vihjaa ihmisille, jos eivät muuten ymmärrä, kenestä on kyse talon asujaimistossa. Ja se vihjaa SUORAAN naispuoliseen henkilöön:D

Siunattua saunailtaa!

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Saunailta tosiaan!
Hionnu olen, kun olemme suihkineet sinne sun tänne, pitkin entistä Nikolainkaupungin lääniä.
HUOMENNA ehkä luulen kerkiäväni jo tännekin PLOKKAILLA :)
Siu!