perjantai 12. marraskuuta 2010

Kovasti rakastamassani Lymmyysessä on tälläinen varustus, jos tuli karkaa irti kotagrillin alta.
Jännä sana tuo "sanko". Meillä Nikolainkaupungissa sanottiin sentäs aina ÄMPÄRI.
Laskiämpäri piti viedä mennessään ja tuoda puita tullessaan. Ei kylläkään minun, eikä veljeni, jotka olimme vielä pikkuruisia elellessämme tuota ämpärikautta.
Täälä Hälävällä siis puhutaan aina sangoosta, kun tarkoitetaan ämpäreitä.
Tiedän jo, mikä on SOLOKKUSANKOO, ja tiedän, että PASKASANGOON KRIPA KATKIAA, kun tulee kaveruksille riitaa.
En ole ihan vissinvarma, että vastaako Nikolainkaupungin LASKIÄMPÄRI Hälvän SOLKKUSANKOA?
Minulla olisi kyllä kosolti matkakuvia ollut laittaa tuohon alkuun, mutta kuten muistanette odottelen kuvanlaittoexperttiä kotiintulevaksi ja auttamaan asian etenemistä.
On muuten expertti jo ajellut kotiinpäin Turkkusesta parisen tuntia. Hyytävän odotusikävän karkoittamiseksi aloin päivitellä kihelmöivää matkareportaasiani.
Reporttaashin aluksihieman kuluneenkin viikon päivitystä:
Oleminen ja eläminen yksistään yskiskellen täälä RUNOILIJATTAREN POLULLA (tälläisen iki-ihanan nimityksen Letkutie-nimen tilalle antoi eilinen toinen vieraani.
Uusi nimi kuvaa täydellisesti myös sen ihanaista keksijätärtä: kaunis, söpökkä ja hyvää-ja kaunista aina ja ikuisasti toisille haluava).
Täten LETKUTIE jää hamaan menneeseen ja RUNOTTAREN POLKU olkoon nimensä täst´etiäppäin AINA!
Siis, mihinkä minä jäinkään? Niin, oleminen täälä on sujunut hyvin ja minuuttiaikataulua orjallisesti seuraillen.
Hiirenkilleröt eivät ole paukkuneet, kuin kerran. Sekin paukahdus johtui siitä, että en muistanut sellaisen tympeyden olemassaoloakaan kammarin verhon takana :(
Juuri äsken tullessani tietokonehuoneeseemme (rykäisy), niin huomasin täälä olevan hiirisatimen (n:o 7) liikkuneen paikaltaan metrinverran ja olevan mätipuoli ylöspäin.
Ällöntunteet nousivat ihon pintaan kananlihana. Raihnainen hiiri potemassa täälä jossain tuolinselkämyksen takana! Yäk, yäk, yäk!Jatkan kuitenkin urhoollisesti
dokumentointiani.
Tulenteko muureihimme on aiheuttanut myöskin ylimääräisiä kuohahduksia päänupissani ja sydänalassani.
Eivät ole puut ottaneet syttyäkseen, vaikka olen polttanut kuukauden sanomalehdet kerralla niiden välissä, kyljessä ja päällä.
Puut oli käskystäni kannettu jo kahtaviikkoa ennen puulaatikkoon kuivumaan. Ne tosin olivat Magnuksen puheiden mukaan kuivia jo ennen puuliiveristä lootahan kannettuakin.
Uskon kyllä Magnusta, sillä hänellä ei ole tapana lööperiä ladella, mutta kun eivät syttyneet, niin eivät.
Eilen illalla sitten toisen muurin puut eivät totaalisesti syttyneet ollenkaan. Ei, vaikka oisin zumpannut tulitanssia muurin ympärillä :(
Yritän vielä uudestaan ennen Magnuksen tuloa. Jos ei onnistu, niin tyhjään koko höskän ja heittelen klapit viereiseen laskuojaan!
Jaa, että miksi tälläinen toimenpide? No, minulla ei ylpeys anna periksi tunnustaa Magnukselle, etten saa RUUTIkuivia puupökkelöitä palamaan.
Tänään kuulin, että on olemassa ainetta (luontoystävällistä kaikenlisäksi) jota puiden päälle kun truiskaa, niin varmasti syttyvät, vaikka puut olisivat räystäsvuodosta uuniin laitettu.
Sellaista ökömönttiä aion hankkia heti seuraavalla kauppareissullani.

Olen viikolla käynyt Nikolainkaupungissakin. Vein muassani Aune-tädille pokkariraamatun.
Keskiviikkozumban jätin väliin. Oli ihan tarpeeksi zumbaa, kun järjestelin kotiamme vieraiden tuloa varten.
Talvikankeat hämähäkit saivat kyytiä ja mäntysuopapullo vajeni monta senttiä.
Vieraat saapuivat tismalleen sovittuun aikaan. Kiskaisin tonnikalapiirakan uunista ja aloimme juoda kahvia ja jutella, kuin vuosientakaiset ystävät ja tutut.
Bloggaaminen on mukavaa, mutta kyllä livenä asioiden plokkaaminen on sitä parasta :) Kiitos Taivaan Isälle!
Päätimme, että asiat eivät jää tähän.

Tänään olin Isänpäivälounaskökässä seurakuntatalolla.
Kuorimme porkkanoita ja lämpöisiä ihania punajuuria. Jälkimmäisiä teki mieleni taas turskauttaa käsissä mössöksi, mutta jälleen onnistuin hillitsemään itseni, kuten viimevuonnakin.
Olin himokökkähenkisenä lupautunut huomiseksikin, samaiseen puuhaan, mutta selvisi, että minullahan on kökkäpesti varattuna jo muualle. Kuukausia sitten sovittu.
Minulla on kunnia nimittäin järjestää tarjoilu huomisessa Naistenkesken Iltapäivässä. Saan lausua myös runoja (oikein puhujapöntöstä, ettei kahvipannun kyljestä).
Iltapäivän teema on : Naiseuden ilot ja murheet.
Hmmm? Minkähänlaista runoa sitä saisi irti aiheesta?

Kuinka olisi: Oi kaikki me naiset maailmassa.
Kaikki Taivahan Herran omaiset.
On ihanata ja pelkkää myötälettä plikkana elämän polkua
astahdella ja könytä.
Murhetta kantaa, siittä
onko letti littana
näin talvella,
semmingin kun
pipo kinnaa kulmia...

No, ehkäpä jatkan sitten myöhemmin. Hyvin tuntuu ratsu liikkeelle lähtevän ;)

Matkareporttaashiin jatkoa:
Sunnuntaiaamu koitti ihanan harmaana ja vetisenä.
Aloimme aamupuuron (en muista pitikö varoa kattilan kallistumista vaiko ei) jälkeen valmistautua jumalanpalveluksen viettoon. Korjasimme kaikki ylimääräiset petikutjumme ja kamamme komeroihin urkupillistöparvelta.
Minä lupauduin todistamaan Jeesuksesta, jos kysytään. Joskus kuulemma on yllättäen kysytty ja siksi pitää olla aina valmis!
No, minä olen ilokseni saanut 23 vuotta todistaa samaa todistusta, joten se ei niin kovin vaikeaa ole, jännittävää tosin aina.
Raapustin kuitenkin paperille asiat varmuudenvuoksi, koska muutoin voisin innostua puhumaan liian pitkästi. On nimittäin otettava huomioon, että TULKKAUS vie saman ajan, kuin puhe.
Siispä kirjoitin vapisevalla käsialalla Raamatun väliin lapun, johon sen tärkeimmän: "Olen Kaisa Jouppi Suomesta. Olen täälä käymässä vaan. Uskon Jeesukseen Kristukseen. Amen".
No ei se puhe ihan noin lyhyt ollut sentään, mutta siinä oli tosiaan se PÄÄasia.
Vieläkin lyhyempi olisi riittänyt, sillä kukaan ei kysynyt todistamaan.
Ei liioin kuoromme päässyt laulamaan. Olimme edellisiltana perustaneet uunituoreen kuoron : "Senttimenttal Simphony Sisters Chorus from Neighbourland"
Olimme varmuudenvuoksi ankarasti edellisiltana harjoitelleet neliäänistä laulua (minä, Tyynikki, Möbelhus ja Vilume kukin omalla äänellään).
Ei meitä harmittanut, vaikka emme päässeet estraadille, sillä paikallinen kuoro lauloi niin ihanasti, että se korvasi meidänkin suuren kulttuuri-iskumme.
Kuoro lauloi suomeksikin kaksi laulua.
Niin ihanasti lauloivat, että meikäläinen lähti taas kirkonpenkistä leijailemaan kohti Venäjän korkeaa taivasta. Yli pilvien ja tähtitarhojen kohti TAIVAHAN PÄÄRLYPORTTIA! Pakko oli huutaa Aaaamen, kun lopettivat.
Kello 15.00 oli meillä seurojen pito Tatjanan kodissa (hyvänen aika! En muista kylän nimeä, jossa Tatjana asuu. Oliko se Pitkäranta? Se ei ollut Kuittinen, koska sinne menisimme huomenissa).
Tatjana on tarmokas nuori nainen. Hän oli käynyt kutsumassa naapureitaankin seuroihin. Pidimme seurapuheita vähän jokainen (siis oma pikku lähetystömme)ja lauloimme virsiä.
Ihmiset ovat näinä seitsemänätoista vuotena oppineet suomalaisia virsiä. He laulavat venäjäksi ja me laulamme suomeksi (toisinpäin voisikin olla vähän hiljaisempaa. En ymmärrä venäläisistä kirjaimista mitään. OP:n logon olen tunnistavinani, mutta epäilen, että kyse nimenomaa ei ole OP:n logosta).
Kun seurat oli pidetty tarjottiin meille ihanaa venäläistä teetä. Tarjolla oli kahtasorttia salaattia ja suklaakonvehtia.
Hetkisen verran oli kaasupalloepidemiapelko iskeä päällensä, mutta vaiensin sen päättäväisesti. Otin aimo satsit sallaadia lautaselleni ja lusikoin ne rivakasti tuulensuojaan.
Eikä tullut pallokaasuepidemiaa syömisistäni koko Venättän maalla oleillessani.
Illalla tulimme kirkolliseen majapaikkaamme hyvin iloisina ja onnellisina.
Porukka jäi rupattelemaan komeroni ulkopuolelle, kun itse kömmin pahnoilleni. Kuuntelin heidän jutteluaan ja iloitsin ja nauroin itsekseni kanssansa siinä seinän takana.
Siis ai, että miksi en jäänyt heidän kanssaan puhelemaan?
Eivät olisi saaneet puheenvuoroa muut!
Luin samalla kopperossani, paitsi Raamattua, niin karjalankielistä lehteä. Huomasin, että karjalangiel ylen vaigiata ei ole! Melkein puolet ymmärsin joka lauseesta ;)
Pian seinäntakana hiljeni.
Neljäs päivämme suuressa ja upeassa Venäjän maassa oli lopuillansa.
Kumea kuorsanta kantautui pöksästäni melkeinpä välittömäst, kun olin iltarukouksen kuiskannut ja omaiseni rakkaasti Jeesuksen huomaan siunannut.

Virsi 370, 4:s säkeistö

Hän ( Jeesus) aina meille lohdutuksen
tuo oikealla hetkellä.
Hän kuulee hartaan kaipauksen
ja pysyy meitä lähellä.
Hän ehtii kyllä auttamaan,
yllättää meidät armollaan.

T: Kaisa von Rödbetongsmörjareskog

7 kommenttia:

pau kirjoitti...

Pitkä huokaisu, kun sain monipuolisen selontekosi luetuksi. Oli punajuurista kodin siivoamiseen, Venäjältä Turun puoleen, Naisten iltapäivää ja runonlausuntaa, rukousta ja hiiren kuolinvikinää (yäk jälkimmäiselle, yes aiemmalle)
Olet sinä monipuolinen nainen!
Etkä turhaan kotiasi puljannut: kodikasta, puhdasta ja suloista oli kaikin puolin. Hiiretkään ei uskaltanu mennä killeröihin kuolemaan vieraiden läsnäollessa. Mutta henkensä heitti sitten se yksi heti lähdettyämme!
Kiitos, kiitos vielä, rakas Kaisa sinne Runoilijattarenpolulle!
jk. Huomasiko Magnus, että kotiosoite oli muuttunut RUNOLLISEMMAKSI?

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Itseäkin hiukan puh...tarkoitan mietityttää, kun änkeen kaikki maailman asiat pikkaraiseen bloginsyrjään :(
Sitäpaitsi (surullinen huokaisu) minun täytyy tosissani vielä TIKISTÄÄ lyhyemmiksi juttujani. PAAAALJON jää lukijoilta vielä pimentoon asioiden tynkiä:(

Ei ole Magnus vielä tietoinen, että asuukin nyt uudella tiellä ;)
Jahka hiukan levähtää, niin sitten otan ja kerron.
Siu Pau!

Rosina kirjoitti...

Voisikohan sen osoitteenne muuttaa virallisestikin Runottarenpoluksi? :)
Olisi niin kaunis nimi!
On tosi mukavaa todeta, ettet ole täydellinen, kun et saa aina kuiviakaan puita syttymään. En tule toimeen täydellisten ihmisten kanssa.
Muistaessani kirjoitankin ylös herkullisen tonnikalapiiraasi ainekset, mikäli nyt ne sitten oikein muistan.
Lapsuudenkodissani "solokkuämpäriä" kutsuttiin "likasangoksi". Sitä pitikin sitten yhtenään kantaa pihanperälle ja puhdasta vettä toisella sangolla tupaan.

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
En usko että nimeä voi virallistaa, koska sen varrella ei asu kuin myyriä :(
Runottarenpolku (ent. Letkutie) urkeni oikealle, kun tullessasi kaarsit vasemmalle ja pihaamme.

Voin syvällä rintaäänellä vakuuttaa, että minun kanssani tulet toimeen, jos et tule täydellisten kaa juttuun ;)
Kyllä meinasin repiä villahousuni, kun eilen illalla sytyttelin uunipuita, joita edellisiltana jo olin yrittänyt TUNTITOLOKULLA palamaan. Grrr...
Tuli mieleen siinä yks juttukin:
Isäntä ja aikamiespoikansa menivät takapihalle aamusta heti kuudelta siantappoon.
Emäntä meni puolenpäivänaikaan huutamaan heitä syömään.
Sisällä talonväki kyseli. kuinka lahtaus oli sujunut.
" On se sika jo vähä nyrpiämmän näköönen." kuului isännän vastaus.

Tonnikalapiirakka resepti:

Voitaikina pohja (joko valmista, tai omitekoista, itte jauhoista ja voista nyppimällä plus vettä lisäämällä)
painellaan vuokaan.

-Ketsuppia ohuelti koko pinnalle.

-Tonnikalaa 1 purkki öljyssä (mulla oli puolitoista purkillista, koska oli isompi pilikkumi). Liiat öljyt valutan pois.

Päälle:
- Purjorenkaita
- Tilliä
- 1 pussi juustoraastetta
- Koko komeuden päälle 2dl kunnon kermaa, johon vispattu 1 muna.

200 asteisessa uunissa n.20min.

pau kirjoitti...

Nam, ja hyvää oli, nimimerkki Asiaan Vihkiytynyt eli Sitä Syönyt :D
Meinasin kuolla tuohon siantappojuttuun. Huomisaamuna heti soitan veljelle ja kerron. Tai kaikille veljilleni luultavasti.
JK. Meillä se ämpäri oli solokkuämpäri. Vesi tuli onneksi hanasta sisälle. Joka kerta hyyssistä tullessa mummu tai äiti muistutti käsienpesusta ja ne myös opittiin pesemään kyseisen reissun jälkeen.
jk. Anteeksi jälkijutusta, mauton tuon suloisen piirakkareseptin jälkeen.

pau kirjoitti...

Hei. Mun oli pakko kirjoittaa tuo lahtausvitsi, Kaisa, mun sivulle tänään, kun se on niin mainio! Viittasin kyllä, että olen sen sinun sivulta lukenut. En ole pitkään aikaan nauranut niin makeasti. Saisinko kuulla lisää?
Saan varmasti, kun vaan seuraan jokapäiväistä kirjoitteluasi :D Se on hauskaa luettavaa, kaikki tyynni!
Siunausta, rakas sisko!

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Tarkoittaako sisko, että haluaa kuulla lisää sikaparan elosta sen ruokatunnin jälkeen? ;)

Tämä juttu on yksi niitä harvoista osaamistani.
Muut osaamani eivät naurata, joten lupaavasti alkanut vitsiniekkailu päättyy tähän :)
Siunausta myös sinne suuntaan!