maanantai 8. lokakuuta 2012



Laitanpa tähän alkuun kesäisiltä 1700 luvun markkinoilta Isostakyröstä kuvia, kun Aunuksen kuvat loppuivat.
Kuvat markkinoilta on otettu aamutuimaan, jolloin sankat ihmisjoukot eivät ole vielä ehtineet paikalle.
Nämä  nimenomaiset markkinat ovat ylimakeet ja niinpä kannattaa lähteä hieman kauempaakin (esimerkiksi käsivarren mutkasta ja Hangonniemen nokasta) oikein paikanpäälle ihmettelemään ja ostamaan kaikkea, mitä ilman ei kertakaikkisesti tule toimeen.
(Pieni esimerkkiluettelo kaikesta, mitä ilmanm ei tule toimeen: nisulendi ja kierrepulla, savikuppi, kurkkupikkelssi, kaarnalaiva, tuohihelmet, tuohihattu, hartiahuivi, tuohivirsut, pärekori, pajupannunalusta porstualuuta, uuniluuta, porkkanasämpylä, pellavahousu, villaviitta...jne.)
Viimeksimainitun, tulipunaisen,  ostin itsekkin itselleni. Ihmettelin, että olen tähä nasti elänyt ilman tulipunaista villaviittaa.
Ne hurraahuudot ja kehut, jotka minua alati seuraavat tepastellessani viitta ylläni, lämmittävät ja hivelevät kovasti mieltäni ;) Kunnian annan aina viitan tekijälle. Mansikille.

Kirjoittelen jokaviikkoista mielenkiintoista (raskaita silmänluonteja) viikkoraporttiani hienoisen hurinan täyttäessä tienoon.
Meille on asennettu ilmalämpöpumppu. Se hurisee kotoisasti eteisen oven päällä.
Ilmalämpöpumppu, paitsi pumppaa tietenkin lämpöä, niin myös  IMEE PÖLYÄ. Suodattimia on joka lähtöön. Hajujakaan ei pumpun jälkeisessä elossa ja olossa enää pitäisi olla.
Noinkohan ei enää tarvitse pölyjä pyhkiä?
Totuudessa pysyäkseni, ei minun ole tarvinnut pyhkiä niitä paljoakaan tähänkään saakka. Pölyhiukkaset ja itiöt ovat minun puolestani saaneet surutta lilliä ilmassa, tai landata pöydille ja hyllyille. Mitä väliä!
En kyllä vastaankaan laita, jos pumppu hoitaa asiat täst´edes.
Ilmalämpöpumppu muuntautuu halutessa myös ilmaKYLMÄpumpuksi.
Kesällä, kun ulkona on 30 astetta plusmerkkistä celssiusta ja sisätiloissa tuplasti enämpi, niin ilmakylmäpumpulla saa huoneet suloisen viileäksi.

Aiomme tietenkin pitää nyttemmin eteisen ovia aukinaisina kammariimme ja köökkiimme, sillä muutenhan pikkarainen eteisemme olisi kohta kuin laihialaisten sauna (38 astetta).
Avoimien ovien päivistä seuraa taas puolestaan, että eteinen on maalattava, puolenmetrin kenkäkasaa madallutettava ja muutenkin eteisnurkkia fiksattava, koska tampuuri  tulee nyt osaksi kokoaikais- asuinpinta-alaa.
Onneksi on HÖYRYpesuri, jolla siivota!

Keittiömmekin sai lauantaina ihan uuden ilmeen, kun ripustin ikkunoihin porkkanankeltaiset pitsiverhot.
Täytyy sanoa, että vaikutelma oli tyrmäävä.
-Kaupassa ne näyttivät kivoilta ja ne olivat halvat, vastasin minä Charlesin ihmetteleviin kysymyksiin.
- Kaikilla mummuilla oli ennenvanhaan tämän näköistä, tiesi Charles.
-Sittenhän asiat ovat kohdillaan. Mummu löytyy tästäkin torpasta.

Kalenterissa ei koko viimeviikolle ole kuin kahdessa kohtaa merkintä ja nekin ovat viivattu yli.
Ma, ti, ke en varmaan tehnyt muuta kuin tuijotin johonkin suuntaan, mutta torstaina piristyin.
Kiskoin salivermeet ylle ja lähdin kuntsarille.
Sitä ennen käväisin kirkkoherranvirastossa tarkastamassa pöytäkirjan, jonka tarkastuksen olin unohtanut, koska kalenterissa ei ollut merkintää.
Pöytäkirjan tarkasti tarkastettuani soitin Rosinalle, josko hänelle passaisi, että tulisin heittillä käymään.
Rosina oli luvannut antaa kädestäpitäen ohjeita siitä, kuinka linkitetään ja lähetetään kortteja yms.
Kortin lähettämistä olen jo kokeillutkin. Perille oli mennyt!
Tuota muuta aion vielä kokeilla, jahka löytyy sellainen asia, jonka tahdon ehdottomasti linkityttää.
Opiskelu Rosinan luona kaffinjuonteineen luikahti  aiottua pidemmälle, joten ruumiinkuntoilu jäi siltä torstailta.
Olen kyllä nostellut puntteja ja venytellyt kumminauhoja, joten ei yhden punttisalikerran väliinjäämistä huomaa.
Sitäkään ei kuulemma huomaa, vaikka olen käynyt salilla jo parisen vuotta ;)

Lauantaina kaasutin renkaat soikeina ooppelilla Ylistaroon.
Joonathanilla oli salibandymatsi, jota piti ehdottomasti päästä katsomaan. Joonathan sai lämäistyä kaksi maalia. Muutenkin hänen  joukkueensa sai 17 kertaa pallon vastapuolen häkkiin. Joskus on myös heidän oma häkkinsä heilahdellut iloisesti useampaan kertaan. On hyvä, että saa kokea voittamisia ja häviämisiä. Molempia pitää oppia kestämään.
Ehdimme väliajoilla käydä, Vivianni, "Halvalla menee, mutta haittaako se"-putiikissa (nimi muutettu) ja sieltä juuri ostin ne efekti-verhot.Catherine osti kymmenen (!) paria sukkia. -Niitä tarvitaan, koska ne menevät kaikki aina hukkaan.

Sunnuntaina oli Viviannin uintikilpailut.
Niihinhän piti tietenkin myös mennä. tottakai. En muistanut, että uimahalleissa on trooppinen ilmanala ja olin tyltynnyt niskaani liikaa vaatteita (trooppisessa ilmastossa kaikki, paitsi uikkarit, ovat liikaa).
Anivarhain olin myös syönyt peukalonkokoisen sämpylän ja juonut muumimukillisen laihaa kahvia.
Eipä aikaakaan kilpailujen katsomis-tiimellyksessä (tai no, viiden tunnin kuluttua) alkoivat äänet lakata kuulumasta ja silmät mennä kuin hedelmäpelissä (siis, kysymyksessä olin minä, ei uimakilpailijat).
Hyökkäsin kanttiinista ostamaan Geisha-patukan ja laitoin kolme palasta säpsät täristen suuhuni ja vein Magnukselle loput (2).
Maailma alkoi kirkastua ja kestin sitten hyvin siihen saakka, kunnes pääsimme pizzapatojen ääreen.

Iltapäivällä ajelimme Kyrönjoen vartta kotiimme ja katselimme huolestuneina, miten joki pursusi monessa paikassa yli äyräidensä.
Tulvat ovat olleet pahat Pohjanmaalla, kuten uutisista kaikki ovat kuulleet ja nähneet.
Meidän tupasemme on noin kolmen kilometrin päässä joesta.
Olen aina ihmetellyt jokivarsiasukkaiden turtahermoisuutta. Kevät-ja syystulvat olisivat liikaa meikäläiselle riekalehermoraaskulle.

Tähän ottaa tämänkertainen bloggaus tyssätäkseen.
T: Kaisa von Turt-Tyssänder
-------------------------------------------------------
Kristilliset juhlapyhät:
Joulu. Jeesuksen syntymäpäivä.
Loppiainen. Itämaantietäjien ja Jeesuksen kohtaaminen. Myös lähetystyön juhlapäivä.
Pääsiäinen. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus.
Helatorstai. Jeesuksen taivaaseen astuminen.
Helluntai. Pyhän Hengen vuodatus.Seurakunnan syntymäpäivä.
Juhannus. Johannes Kastajan muistopäivä.
Pyhäinpäivä. Vietetään poisnukkuneiden muistoksi.

Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen. (Psalmi 90:12).





14 kommenttia:

Terttumarja kirjoitti...

Tänne kanssa höyryimuri ja se pumppu, joka imee pölyt huushollista, kiitos!
Muuten, se laihialaisten sauna on sellainen, että kun saunan seinälle naulaa sähkölaskun, niin hiki tulee jo sitä katsellessa.:)

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Ilmalämpöpumppu on nyt ollut vuorokauden toiminnassa.
Lämpöistä on, mutta eipä ole ilmakaan oikein kylmä, joten mene ja tiedä.
Meidän huusholliin tarvitaan varmaan vielä LISÄKOMPRESSORI,jotta se kaikki pölytkin pystyisi kitaansa imeskelemään :(

Aika hyvä tuo saunajuttu :D
En ollut vielä kuullutkaan. Täytyy kertoa vävylle, joka on syntyjään laihialainen.

Ailakki kirjoitti...

Joo tahtoo kans höyryimurin ja siihen kun olis vielä lisä laiteena ikkunanpesijä täs kun vanhenee liian nopiaa oon rotunut olkapäätäni koko sateisen kesän ja nyt kun sade vähä helpottanut pitäis puunata edes ikkunat omaksi iloksi kyllä niistä vielä hyvin muuten läpinäkyy viälä.oltiin tuan toipilaan kassa vuokatis viikko vähän eri maisemissa kyllä kumasti piristyy lenkeiltiin ,luetiin ja saunotiin uinti jäi nyt jostain syystä väliin,näin sitä viikko vieräti nyt on käyty ihmettelemäs syys tulvaa mitä vahinkoa luonnon voimat tekee jolle emme voi mitään se on nyt näin,..KOETTELEE VAAN EI HYLKÄÄ HERRA......

isopeikko kirjoitti...

Keittääkös tuo sepän kisälli kaffetta ahjon hiilien päällä? Aika rohkeaa, mitäs jos pannu sylkäisee nokastaan porot ja sammuttaa hiilet?

Mansikki kirjoitti...

Kyllä piti rullata kauan alahappäin, notta löysin hätäpräikkänisun reseptin, mutta onneksi löytyy. Ny mä voin teherä niitä ittekin, vaikka kyllä ne Magnuksen pyärittämät on ollu yli-ylihyviä. Ja Mansikki aivan punastuu nuasta sun sanoosta, mutta hyvä kun viitta on ollu mialuunen. Tarttis kans höyry- ym.pesurit ja sitte viälä niiden käyttäjän, mistähän sen sais?

vilukissi kirjoitti...

Voi kamalaa...höyrypesuri, mullakin olisi, se on niillä sijoillaan, kun muutti näille lakeuksille...Joku ei hoksaa nyt siivota, Jokusta on tullut laiska. Olisko Magnus jotenkin innostunut sen pesurin kanssa? Leipoakin täällä saisi. Kylläpäs nyt siellä päässä kaikki kuulosti tosi ahkeralta, energiseltä.

kaisa jouppi kirjoitti...

Ailakki
Ehkä tuolle höyryimurille parempi nimitys on sittenkin höyrypursotin!
Hyvä vehje se kyllä on, vaikka ei meillä montaa paikkaa olekaan, jossa sitä vois käyttää :(
Lähtee nimittäin maalikin samalla, kun lika.
Voin vain kuvitella, miten ihastuttavaa on välillä olla ihan muissa maisemissa. Jotenkin varmaan kolotuksetkin ottavat lientyäkseen.

Nuo tulvat ovat kyllä olleet todella ikävää katsottavaa. Niin TV:stä kuin livenäkin.

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Minä, tottapuhuen, en kehdannut niin seurata, MITÄ tuo sepänpoika (!) siinä oikein teki.
Itse asiassa luulin hänen rautaa takovan ;)
Nyt, kun kuvaa tuteeraa, aivan kuin siinä tosiaan kippurakärsäinen kaffipannu lieskoilla porisisi.
POROJA ei ainakaan kuvassa näytä näkyvän. :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Mansikki
Joo, Magnuksella on kehittynyt jo ihan omintakeinen resepti. Sellainen, jota hän ei itsekkään oikein osaa selittää ;)

Hyvä, että rullaus tuotti tuloksen.
Koita rullailla myös sähköpostia lähipäivinä.
Lähetin muutaman tietotteen!

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Aikalailla tuo höyrystin saa olla meilläkin varmaan sijoillaan.
Jouluksi höyrytän hyysikän ehkä toisen kerran, keittiön kaapit ensimmäisen kerran ja korkkimattoplaattiat toiseen kertaan.
Tai tarkennettuna:Magnus höyryttää.
Se sen keksikin!

Täälä päässä kyllä vaan KUULOSTAA ahkeralta, ynnä energiseltä.
Totuus on kyllä toisenmoosta.(Ainakin, mitä meikälääseen tuloo).

Aila kirjoitti...

Pizzapata? Onko se sellaasta vähä tykympää minestronekeittua?

kaisa jouppi kirjoitti...

Aila
PIZZAPATA?
Mitähän ihimettä moon meinannu?
Minen muista sellaasta maininneheni, enkä ny kerkiä lukohon lokkaustani, ku mun pitää ruveta paistoon jauhelihaa nuahon, nuahon...mitä noon ne...?
Jauhelihaa laitetahan sellaasten pyäriöötten leiväntapaasten sisälle.Vähä niinku falavelliihin.


Hyvin sopiis kyllä, jotta pizzapata on sellaasta tykynpualoosta keittua :D

pau kirjoitti...

Tuosta höyrypesurista olen kuullut, vaan en nähnyt. Se olisi varmasti makea vekotin just hyyssikän siivoukseen muun muassa.

Ei nyt lanttu leikkaa täällä päässä, joten menen syömään jäätelöä; hain sitä just kaupasta, ja se varmaan hidastaa muita toimintoja, kunnes homma on hoidettu. (lue: jätski syöty)

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Mulla on nämä kommenttitoiminnot hiukan hidastelleet, mutta on se höyrystelijä just hyyssikän siivoukses hyvä.

Sainpa idean siskon kommentista.
Meillä on nimittäin suklaatuutteja pakkasessa ja aion könytä köökkiin sellaisen syömään.