Tässä ruusunen, jonka vierellä viikko takaperin  "kiinnostavat häppeningit viikon varrelta"-juttua näpylöitsin.
Ruusua hiukankin tarkemmin tutkaillessa käykin ilmi, miten katoavaa, kovin katoavaa onkaan maaliman kauneus, loisto ja kunnian kukkulat.
Kirjoitin viikko takaperin myös, että istuin ja kirjoitin vatsalaukku pullollaan puuroa.
Eipä kadonneet puuron aiheuttamat kukkulat kuni loisto ja kauneus.
Nyt sitten istunkin kirjoittelemassa teille kaikkea maha hölskyen kasvislientä!
Tietenkään syy ei ole meikäläisen tapauksessa tuosta yhdestä Bär-gryn-puurokerrasta, vaan tietenkin kaikista muistakin viikkojen aikana nautitsemistani gryyneistä ja putingeista.
Se on, kun oikein kuntoilee, niin pitää sitten syödäkkin  tuhtisti (merkitsevä rykäys).
Syy vesivellillä olemiseen johtui säikähdyksestä. Kovasta säikähdyksestä.
Sain nimittäin Catherineltä hänen  jostain tilaamansa  LEOPARDI-kuosisen hamosen.
Kun kiskoin hametta yön pimeydessä ja muiden kuorsatessa päälleni, näytin viimeisillään olevalta leopardi-emolta.
Kolttu on kumminkin sen verran käheä, että päätin tarttua (jälleen kerran)  minussa piilevää leopardia niskasta ja tasoitella vatsanseutua jättämällä muutamia päivällis&illallis&välipala-kertoja väliin  juomalla vain kasvislientä ja kaffetta niiden tilalla.
Minulla on sitäpaitsi ensi viikonloppuna mieluinen meno, jonne aion kyseisen hameentupin ylleni tunk...äh...pukea. Uskon, että saan asiat järjestykseen.GGGgggRRrrrrouh!!!(leopardin räyhäisy).

Sen verran vielä menen tuohon alun ruusukuvaan, että siinä ei näy ruusun vieressä läppärimme kulma, vaan perunakapan nurkka.
Perunoita siinä ei ole, vaan sensijaan  kolmenkilon punnukset ja kumminauha, joita nostelen ja venyttelen päivittäin.
Perunakappa on hieno paikka säilyttää puntteja. Puntukat eivät näy ja ovat kumminkin otettavissa esiin, kun into iskee päälle (!).
Tiedän, että jos minun pitäisi ko. innon iskiessä päälle, hakea puntit eteisen komuutin perimmäisestä kolkasta, en heiluttelisi niitä ikinä.
Hieman vielä lisäselvitystä, mitä tulee kaikenlaisiin kotimme päällystöihin. Rakas lukijanihan muistaa, että minulla ei saisi mitään olla missään päällä näkösällä, siis tarkoitan mitään ylimääräistä. Tietenkin kukkasia, koristepilkkumia ja pienois-standartteja ja sen sellaista, mutta ei vaatenyssyköitä, sanomalehtiä, muistiinpanoja, kalsareita, kirjoja, sukkia jne.
Lattioilla voi olla nilkkoihin asti murusia ja muuta ryönää, mutta pinnoilla ei saisi olla mithän.Nih! Piste!

Vieläkin haluan palata ruusukuvaan. Kuinka on mahdollista, että tuntuu, kuin eilen siinä sen katveessa istuin ja kirjoittelin?
Viikko on holahtanut, ruusu rupsahtanut ja haavat nuoleskeltu kuin hujauksessa.
Hyvä on kuitenkin elää, eikä jäädä tuleen makoilemaan, eikä antaa varisten rakentaa pesää kuontalonsa kuvulle.
Kalenteriani kun katsoo, näyttää se ulkopuolisen silmissä helposti vain viikon ruokalistalta rasva-ja kahviplätteineen, mutta efekti on harhaanjohtava.
Olen mennyt ja tullut aika haipakkaa, enkä kaikkea ole muistiin kirjannut. Pitäisi kyllä kirjoittaa, koska muistini on ruvennut sassaroimaan aikalailla. On kauheaa, jos jäätte paitsi jostain kivasta menosta, tai tulosta ;)
Nytkin tyydyn kuitenkin vain huudahtamaan, vaikka ei ole mustaa valkoisella, eikä muistissa mitään:
-TÄTYYHÄN MINUN OLLUT OLLA JOSSAKIN JA TEHDÄ JOTAKIN MAANANTAINA JA TIISTAINA, VAIKKA NIIDEN KOHDALLA ON VAIN VALKOISTA (EI EDES KAHVI- EIKÄ RASVATAHRAA)!

Viime keskiviikkona (on muistissa ja ylös präntättynä), oli meillä  Kristillisdemokraattien Ep:n piirihallituksen kokous, joten  karautin hyvissä ajoin  Ooppelilla Laihelaan, josta matka jatkui Kurikkaan, kropsun syntysijoille.
Kokouksessa  iloittiin hyvistä onnistumisista eri vaalipiireissä. Minäkin koitin ilakoida mukana, minkä hautausurakoitsijan mieleltäni suinkin kykenin. Menetimmehän kotikonnullani toisen valtuustopaikan ja ääniä kosolti muutoinkin. Ilakoinnin asemesta olisin enämpi halunnut rääkyä kollottaa jonkun olkapäätä vasten kauan, mutta hartaasti.

Minun tapanani ei ole kovin hirveän kauaa rypeä mustissa mujuissa ja niinpä kirjoitin ja parantelin jo seuraavana päivänä erästä tilausrunoa, jos mahdollista, niin entistäkin ehommaksi.
Runo on tilattu syntymäpäivää juhlistamaan. Ei vähä mittää!
En itse sitä lausu, joten itsekseni sitä harjoitellessani, pystyin huomattavasti paremmin eläytymään ja revittelemään. Joka toisen rivin jälkeen runo kuulosti mukiinmenevältä ja joka toisen rivin jälkeen mukiinjäävältä. Hohhoijjaa!
Käveleskelin lausumisen ja kirjoittamisen välillä  hermoparkoja lepuutellakseni  pihapiiriämme rastiin ristiin.
Kohta (jahka maa jäskähtää) kiskotaan Letkutietä pitkin takapihallemme kaivinkone, joka myllää plantaasimme takaliston (siis takapihamme) uuteen ruotiin.
Kaikki pienetkin entisajan tunkiojäänteet ja nystyrät, sekä sika/lehmi/hevos/kanala-kopperot vedetään siluvei, kuopat täytetään ja myttyrät tasoitetaan.
TAKAPIHA-sana häipyy kielenkäytöstämme tykkänään ja "VILPOLA-VIRKISTYS-MAANPÄÄLLINEN-VIEHKOILU-ALUE"-sana otetaan käyttöön.
Magnus on asetellut tiiliskivet vilpolarakennukseen lattiaksi, kun emme tienneet niille kiville muutakaan osoitetta. Kirkkohan niistä oli puhe pykätä, mutta jos SE hanke toteutuu, ostamme uusia tiiliskiviä.

Lauantaina meillä oli ohjelmaa koko päiväksi piisalle asti.
Orisbergissa oli puolenpäivän jälkeen, jo perinteiseksi tapahtumaksi tullut, Runopiirin Pyhäinpäivän hartaushetki.
Mukana oli myös Magnus, joka sai pitää puheen, Laululintuset-kuoro ja me runopiiriläiset, jotka  lausuimme runoja. (Minä tietenkin omitekemäni).
Itseasiassa mukana oli myös laululintunen ihan oikeesti!
Ulkoa pyrähti nimittäin ehta talitintti kirkkoon sisälle. Ajattelin, että sillä laululinnulla on hieman "vapaammat  ja ehkä löyhätkin" käytöstavat, mitä määrättyihin asioihin tulee ja suojasin runopapereitani huolellisesti.
Mitään radikaalia ei kuitenkaan päässyt tapahtumaan ja lopuksi maistui taas Kyllin tekemä suloinen nektari pyörryttävän hyvältä. Tällä kertaa oli vielä kaurakeksejäkin entisestäänkin enämpi pyörryttämässä meitä lmukanaolijoita. :D
Ovet kirkkoon luvattiin pitää auki, kunnes tintti lentää ulos. Varmasti sille laitettiin jotain paakkelssin muruja ovelle, jotta se paremmin ymmärtäisi yskän.

Saman päivän illansuussa menimme koko Letkutien konkkaronkka Nikolainkaupunkiin pizzalle.
Kansanlähetyksellä oli nimittäin tilaisuus pizzeriassa!
Puheen illassa piti  Suonto-niminen evankelista.
Näitä pizza-iltoja oli ennenvanhaan tapana järjestää muutamia kertoja vuodessa ja on tuo hyvä ja maukas tapa otettu uudelleen käyttöön.
Sunnuntaina sitten tapamme mukaan konkosimme kymmeneksi aamulla kirkkoon.
Oli maataloustuottajin kirkkopyhä. No, me emme ole sellaisia, mutta kirkkoon saa aina tietenkin mennä kaikki, vaikka pyhä olisi nimetty jollekin ryhmälle oikein erikoisesti.
Sellainen maataöustuottajien kirkkopyhä tietää aina jumalanpalveluksen jälkeen lautasellista tuhtia, höyryävää ohrapuuroa puolukkasoppaa kyytipoikana, ynnä kaffia ja nisua.
Kirkossa oli runsaasti väkeä.
Kaikki me kuuntelimme hiirenhiljaa saarnaa, jossa puhuttiin anteeksiantamisesta. Iki-ihana kanttorimme soitti  lopuksi flyygelillä Pankakoski-nimisen kappaleen.
Kaikki istuimme penkeissä huumaantuneina ja ökötyksissä tovin, ennenkö ymmärsimme lähteä puurovatien ääreen.
Tunsin kirkonpenkissä ystävien ja Magnuksen kanssa istuessani koko jumalanplveluksen ajan sydänalassani ihastuttavaa värinää ja lämpöä. Kuinkahan sitä nyt analysoisisi, että hieman saisitte tuntemuksista hajua ja pääsisitte edes hivenen ällän päälle?
On kuin rintalastan alla olisi pumpulia täynnä oleva lämmin pesä, jossa sydän sykkäilee ja pumppuileepi ihastuttavia onnen ja ilon kultareunaisia pisar....öh...taidan jäädä sanattomaksi, mutta menkää itse, niin ymmärrätte.

Samaisen sunnuntain illansuussa lähdimme, me letkutieläiset, Nikolainkaupunkiin.
Meillä oli kaikilla vastuuta Kansanlähetyksen Kohtaamispaikalla maailman ihastuttavimmassa kirkossa kello seitsemäntoista.
Magnus juonsi, Charles opetti ja minä lausuin yhden färskeimmistä (uusimmista) runoistani.
Musiikissa oli tietysti Euroopan paras kuoro: Vaasan Veljeskuoro.
Sain myytyä 6 kirjaakin.
Käynti Asevelikylässä kruunasi päivän ja iloisina, mutta tyytyväisinä ajelimme Hälvää kohti.

Hyvää ja mielenkiintoista viikkoa sinulle, kuka ikinä lienetkään ja jos koskaan tänne asti pääsit.
Jos taas pääsit, eikä tehnyt heikkoakaan, niin mene ja lue Magnuksenkin blogi.
Pääset sinne googlettamalla maunojoupinblogi.blogspot.com

T: Kaisa Leo-Pardskog-Pönönen.
--------------------------------------
Psalmi 61, jakeet 2-5

Kuule huutoni, Jumala,
kuuntele rukoustani!
Maan ääristä  minä huudan sinua,
kun sydämeni nääntyy.
Sinä viet minut turvaan, kallioille,
jolle itse en jaksaisi nousta.
Sinä olet ollut turvani, vahva linnoitus vihollisia vastaan.
Minä tahdon aina asua luonasi,
minä etsin sinun siipiesi suojaa.