Joulun aika auvoisa

Yläkuvassa kiiltelee karvainen uudenvuodenvieraamme nimeltänsä Lyllan (nimi muut.)
Haimme vieraan eilen samalla, kun muutenkin oli asiaa Nikolainkaupunkiin.
Muuna asiana oli tietenkin olla läsnä Huutonimen ihanassa kirkossa Sunnuntaiseuroissa. Tai siis, kuten useasti olen aiemminkin sanonut,  nimihän ei enää ole pitkään aikaan ollut Sunnuntaiseurat, vaan Kohtaamispaikka. Mutta koskapa molemmat nimet ovat hyviä molemmissa tapahtuu samanmoista hyvää ja ihanata asiaa, sallinette, että puhun Kohtaamispaikasta Sunnuntaiseuroina. Ne molemmissa kokoontumisissa, nimestä viis, tapahtuvat ihanat asiat ovat tietenkin puheet, laulut, virret, todistukset, rukoukset ja kahvin kittaukset.

Lyllanin on aina uutenavuotena paras tulla tänne maaseudun rauhaan. Täällä ei ammuta raketteja niin kauheasti ja kovaa kuin sen vakituisella asuinpaikalla elikkä Pyssykylässä.
Lyllan pelkää ihan hirvittävästi pauketta ja rytkettä. Kuitenkaan paukkeen ja rytkeen aikana sille ei missään nimessä saa mennä sanomaan, että kaikki hyvin, ei mitään hätää. Ainakaan sellaisella 1/2 valittavalla- ja surkuttelevan tekoiloisella äänellä. Saimme tästä kuulla opetusta oikein antaumuksella esitettynä Catherinen suusta.
Ja aivan oikein! Catherinen esittäessä kuinka EI saa tehdä, Lyllan jäykistyi välittömästi. Sen silmät nauliutuivat lasittuneina kattoon ja silkkiset lerppukorvat kohosivat juurestaan ylöspäin sen verran kuin lerppukorvat nyt pystyyn nousevat, eli muutaman millin verran.
-Sille pitää puhua tavallisella äänellä tavallisista asioista! opetti Catherine meitä. Ajattelin, että puhun Lyllanille samansorttisesti kuin kaikkina niinä vuosina, joina se meillä Hälävällä maanpaossa uusina vuosina on ollut. 
Aion tällä kertaa ostaa sille uudenvuoden luun. Sellaisen ison. Sitä jykertäessä eivät pienet paukahdukset sisälle kuulu ja vielä radio ja televiitsioni päälle, niin luulenpa, että hengissä selvitään taas tästäkin uudestavuodesta.

Sain joululahjaksi selättimen. Sillä kun selättelee, niin lähtee läskit, häipyy ilkeys ja lakkaa köyhtymästä. Tai siis...ymmärrättehän mitä tarkoitan. Selättimestä on apu kaikkeen.
Olen nyt vääntänyt sillä kahtena päivänä. Ohjeen mukaan vääntöä tulee tehdä aamulla ja illalla 5 minuuttia kerralla.
Ikinä ei 5 minuuttia ole kestänyt niin kauan kuin noina kertoina, joina kammarissa punaisen selätinlätyn päällä olen huhtonut.
Magnus on katsonut kellosta köökissä, kun minä olen peräkamarissa selättimen päällä horj...öh...viuhtaissut. Kun aika on kulunut hän huutaa STOP!
-Kattoksä sitä kelloo? oli minun pakko jossakin välissä huutaa. (Minulla on myös kilon punnukset käsissäni, kun lätyn päällä vääntelehdin.)
-Koko aijjan! Minen voi sille mitää, jotta minuuttien pituuret on vakioota!
Seuraavaksi aionkin hankkia kellon peräkamariinkin. Se pitää olla seinäkello, sillä rannekelloa vilkuillessa rytmi sekoaa ja voin pahimmassa keississä singahtaa lätyn päältä lattialle.
Ja kun on lahjoja alettu luettelemaan, niin kerrottakoon, että sain myös pontson joululahjaksi. Pontsossa on isoin ja komein savupiippukaulus ikinä ja niinpä erehdyin paperista repäistyäni ensi silmäyksellä luulemaan vaatetta hamoseksi. Sellaiseksi hamoseksi, jossa on pitkä, makea, kairaan kudottu helma.
-Kiitos! Onpa nasta hame! sanoin ja mietin, että minun on saatava ahterinseutuani kyllä pienemmäksi, että hamonen näyttäisi nätimmältä.
-SE ON PONTSO JA SIINÄ ON TORNIKAULUS! kiljaisi Catherine maalaisäidilleen.
-Siis onko makee!?  sain kuiskatuksi ja käänsin vaatekappaleen salamannopeasti toisinpäin.
Vaate on kyllä muuten tosissaan tavattoman makee. Kun se sunnuntaina oli ylläni seura-ja Lyllanin hakumatkalla, niin Catherine oli kretliininen kateudesta.
-Ei olis pitänyt antaa, hän huokaisi kaihoisasti.
Asia ei kuitenkaan ole niin vakava kuin saattaisi päätellä. Catherine on antelias ja kriepaisisi päältään paidan, jos toinen (lue äitinsä) siitä tykkäisi.
Sain niin ikään lahjaksi ihania suklaatryffeleitä ja Joonathanin hämähäkkikorvanapit.
Kyllä! Luit ihan oikein. Joonathan ei tykännyt niistä ja minä ilmoitin, että jos jostakin, niin hämähäkkikorviksista tämä mummu tykkää.  Niinpä minä myös ne sain, koska Magnus ei luvannu reikiä korvihinsa erelleenkää laittaa.
Hämähäkit ovat puoliskan nuppineulanpään kokoiset ja siitä siihen, että niissä oleva piikki ylettyi paksujen korvalehtieni läpi, mutta niin onnellisesti kuitenkin kävi.

Koko joulunaika oli onnellinen. Niin kuin vain Jeesuksen synttäriaika voi olla.
Tänä vuonna en asetellut kaikkia joulukoristeita seinille, enkä pöydille. Melkeinpä olen asetellut vain tekokynttilöitä muutamia johonkin (vrt. toinen kuva) ja enkelinpäitä kynttelikköjen alle (vrt. sama kuva). Joulukuusi pitää tietenkin aina olla (vrt. yläkuva) ja kuusessa, paitsi muovipalloja, niin myös suklaapalloja. Jälkimmäiset ovat jo suurelta osalta syöty parempiin suihin.
Mutta tänä vuonna emme syöneet jälkiruuaksi väskynäputinkia. Minä kyllä keitin sitä jo edellisenä iltana ja putinki puoli onnistui yli odotusten. Kauha pysyi siinä jämäkästi pystyssä eikä kattilan sisälmys  valunut pois, vaikka kattilan olisi kumonnut nurinperin ja joku olisi vielä pomppinut sen päällä. Eli kaikki hyvin, mitä koostumukseen tulee, mutta MAKU! Se oli tyrmäävä.
Kuivatut sekahedelmät olivatkin ilmeisesti käyneitä ja niin ollen väskynäsoppakin maistui lämpöiseltä kiljulta.
Tosin en ole koskaan maistanut lämpöistä kiljua sen enempää kuin kylmääkään, mutta voin kuvitella, että maku on samansuuntainen.
-Syödään niin paljon kaikkea muuta, ettei mahaan mahtuiskaan väskynäputinkia, Catherine sanoi reippaasti. Niin me myös teimme.
Syötyämme ja punnertauduttuamme pois ruokapöydästä Catherine huokaisi kaihoisasti, että olisi tässä nyt väskynäsopat vielä menneet ja kermavaahto!

Aattoillan suussa menimme sitten vuorostamme Vaasaan. Ensin siunauskappeliin kello kuudentoista hartaushetkeen, joka hetki tänä vuonna oli niin sydäntä voitelevan ihastuttava, että olin penkkiin sulaa. Krister-kirkkoherra osasi niin sydämeenkäyvän osuvasti tuoda esiin Jeesuksen rakkauden meitä ihmislapsia kohtaan, että ainakin minä sain tuta, mitä se tarkoittaa, kun lauletaan KÄY LÄMMIN HENKÄYS TALVISÄÄSSÄ...
Haudoille kävimme viemässä kynttilät. Minä piirsin sydämen hankeen haudan kohdalle, jos oli tilaa. Idean tähän sain Facebookista.
Joulu on hyvää aikaa ja hyvä aika ei lopu jouluun, vaan jatkuu arkeenkin, kun pyytää Jeesusta siihen mukaan.

Tämän kaiken teille piirteli joulutonttu Kaisa Pudding-Väskynäinen
---------------------------------------------------------------------------
Psalmi 103, jakeet 8-13

Anteeksiantava ja laupias on Herra.
Hän on kärsivällinen
ja hänen armonsa on suuri.
Ei hän iäti meitä syytä,
ei hän ikuisesti pidä vihaa.
Ei hän maksanut meille meidän syntiemme
mukaan,
ei rangaissut niin kuin olisimme ansainneet.
Sillä niin kuin taivas on korkea maan
yllä,
niin on Herran armo suuri
niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.
Niin kaukana kuin itä on lännestä,
niin kauas hän siirtää meidän syntimme.
Niin kuin isä armahtaa lapsiaan,
niin armahtaa Herra
niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.