Tälläinen ylläri oli tätiäni Aija Kanitaa (nimi muutettu)vastassa savusaunallansa viime kesänä, kun aikoi meille metoiset löylyt järjestää.

Kyllä harmitti! Meille on jäänyt tuon kesän tuntomerkiksi lause: " Ai silloin , kun emme päässeet savusaunaan?"

Viivi muistaa myös SEN kerran, kun paappa ei lämmittänyt meidän pihasaunaamme. Oli talvi, eikä ollut ampparitkaan kiusana, joten mitään estettä ei olisi pitänyt olla hänen mielestään. Ei ole suvussamme nähty ja kuultu toisesta niin innokkaasta saunojasta ja yleensä vedessä läträäjästä, kun Viivi-neiti.

Tänä kesänä olemme saaneet asian korjattua, mitä savusaunomiseen tulee.

Kyllä savusauna on savusauna! Charles sanoi, että hän tuli hyvälle tuulelle, kun verkkaritakki tuoksahti savulta vielä viikon sen jälkeenkin, kun oli hämyisässä tampuurissa naulassa roikkunut.

Kun tulisenkarvasilla mustilla lauteilla istuskelee ja hengittää nokisia löylyjä sisuksiinsa on vaarana, että kertoo kaikki kotipuolensa asiat ja salat vieruslöylijälle (aina Aija Kanita). Ajatukset jotenkin tursuavat sanoiksi ja vaarana onkin, että ei muista kyykkyä kun menee löyhyttelemään. Jotenkin on niin eufoorisessa tilassa. Vielä jos päänsä ovihirteen paukauttaisi, niin sitten ainakin olisi eufooriset...tilat.

Kaikenkaikkiaan suosittelen. Kyllä muutkin saunat ja löylyt ovat hyviä ja löylyteltäviä, mutta ...kielenkannat ovat löyhemmässä savuisessa saunassa!

Tänään aiomme mennä meidän pikkuruiseen pihasaunaamme Magnuksen kaa. Sen verran on tullut tänään töitä tehtyä ja hikisteltyä.

Mauno on laittanut alko-oviin (tai mikä ihme se on sellanen huoneessa oleva SYVENNYS?)levyn ja laittanut ko. pihasaunaan tikapuut sutamurin kiivetä. Sinne saunanpiippuun yltäis kyllä ruohotasoltakin, mutta säännöt ovat sääntöjä. Ymmärrän kyllä.

Saunatikkaat oli yksi kohta neljästä ukaasista, jotka palomestari antoi kierrellessään meidän markilla keväällä. Roskikset piti siirtää liiterin nurkalta loitommaksi ja savupiipun ilmaraot tukkia, josta tosiaan kuvakin jossakin edellisissä luvuissa ja kunnon tikapuut isolle katolle sen aamukamman tilalle, joka sielä heilui.

NYT on kaikki kunnossa ja huomenna aiomme pyytää, että palolaitoksen pöytäkirjoihin präntätään täten havaitut rikkeet oiotuiksi!

Minä olen puolestani pesaissut yhden ikkunan tänä pänä ja ripustellut pyykkiä naruille.

Siinä niitä lakanoita oikoessani ajattelin ihan RAUHALLISESTI, että mikä ihme on, että eräs pesuaineentekijä laittaa jauheeseen metsäluteenvirtsan (rakkovikaisen metsäluteen) hajuista ainetta? Lopetin ko pulverin käytön about kolkytviisvuotta sitten syystä, että se haisi nimenomaa rakkovikaisen metsäluteen virtsalta!

Nyt ajattelin, että hajuun on kyllästytty näinä kuluneina vuosina, vaan eipä mitä. Sama tuttu tuulahdus! No, mikä minä olen kenenkään hajunystyröitä arvostelemaan. Enpä vaan enää osta puheenaolevaa pulveripukettia. En vaikka jokainen paketin ostaja saisi ilmaseksi toisen ja rahat kassalla takaisin ensimmäisestä.

Kun on töitänsä alkanut luettelemaan, niin kerronpa, että tein myös viikonlopusta jääneestä maidosta pannukakun.

Asetuimme pöydän ääreen syömään sitä aviomieheni ja minä.(Muuten, vanhassakirkossa Sanan-ja rukouksen illassa kehoitettiin pitämään KYNSIN JA HAMPAIN kiinni perheiden yhteisistä ruokahetkistä. Lisäksi kehotettiin ja rohkaistiin ja innostettiin rukoilemaan toinen toistemme puolesta. Pehekuntalaisten, omaisten, tuttujen ja jopa sen kinkkisenkin kaverin puolesta. Kiitos vaan illasta Saara).

Siis asetuimme syömään sitä pannukakkua ja vähättelevään ja vaatimattomaan tyyliini sanoin, että TÄSTÄ TULI NYT VÄHÄN TUPUNTTIA!

"TUPUNTTEJA OVAT SYÖJÄTKIN!" erehtyi Magnus sanomaan ja vielä olin näkevinäni HYMYNHÄIVETTÄ suupielissä.

" PUHU VAAN YKSIKÖSSÄ! MÄ EN HALUA ITTEENI SANOTTAVAN TUPUNTIKSI JA JOS HALUAT TIETÄÄ; NIIN VAIMOT HALUAVAT KUULLA MUUNLAISIA ADJEKTIIVEJA VAIKKA NE OLISIVAT TOTUUDESTA POIKKEAVIA!"

Jääkälikat (vaikkakin näkymättömät) täyttivät Vähällänevalla sijaitsevan köökkimme).

Minulla on taipumus muistaa kaikki arviot habituksestani ja luonteestani vuositolkulla.

Esimerkiksi Maunon käyttämää kyseenalaista vertausta LUUTAMUMMOON (inspiraatio sanaan tuli varmaan käyttäytymisestäni juuri sillä hetkellä)olen muistellut vuodesta kuuskytyhdeksän. Klaara-nimitys on ollut myös hermorataani krassaava (tämä on vuodelta kahdeksankymmentä).

Mutta myöskin kolmetoista ja puoli vuotta olen muistanut erään sanomisen ja miten olin pudota kirkonpenkiltä sulasta rakkaushämmingistä:

Meillä oli satavuotissynttärijuhlatjuhlat Huutoniemen kirkossa tämän Maunon kanssa.(50+50)

Oli heinäkuu ja lähdimme aamusella ennen sianruppua keräämään kukkia läheiseltä niitulta sinkkiämpäreihin. Aamu oli hieno, mutta meikäläinen oli tavanomaisella aamuärtsyllä tuulella. Ylläni oli äärimmäiset hätäverkkarit (käytettiin suurinpiirtein ulkohyyssin alustan tyhjäämiseen) ja hiuspehko sojotti jokaiseen ilmansuuntaan, paitsi päälaelta, jossa se kiiltävänrasvaisena nuoli päänahkaa. Tavanomaista pakkelikerrosta ei ollut ,vain suupielen jurmut punottivat eilisestä huulipunasta. Ankaran riitelyn (yksinpuolin ja se puoli olin minä) saimme ämpärit pullolleen horsmaa ja nappikukkaa.

Juhlassa istuin sitten pönäkkänä ja pyntättynä ja kuuntelin Maunon kiitospuhetta.

Hän sanoi (muistan melkoperäisen sanatarkasti kaikki):

" Olimma Kaisan kans tänä aamuna noukkimassa kukkia näitä juhulia varten niityllä. Siälä mä kiitin Herraa Jeesusta kaikesta.Hianosta säästä ja kauniista kukista. Ja mä ajattelin, että kaikista kaunein kukka on mulla tuassa viäressä tua Kaisa! Kiitos Jeesus vaimosta!"

Minä sieltä penkistä yritin vikistä , että tarkotikko sitä SIANKÄRSÄMÖÄ? Olin aika otettu.

Huomasin, että aviomiehelläni on täydellisen vaaleanpunaiset kakkulat, joiden läpi hän tiiraa.

Hmmmph...taidan unohtaa ton TUPUNTTI-homman tällä sekunnilla.

Sitäpaitsi se pannukakku oli hyvää.