maanantai 15. helmikuuta 2010

Keskitalvinen kuva eräästä roskiskatoksesta eräänä sumuisana myöhäisiltana eräällä Letkutiellä.

Näyttää kuvassa siltä, kuin roskiskatos olisi vinossa. Samoin oikealla siintävä häkkyrä (pyykkiteline) näytästää olevan kaatumaisillaan. Voin vakuuttaa kaikille, jotka eivät saa nukuttua asian tiimoilta käydyn fundeeraamisen vuoksi, että ne ovat suorassa. Molemmat.
Kuvaaja (minä) olen seissyt vinossa.
Minä myöskin ISTUN vinohkossa tällä hetkellä tätä kirjoittaessani.
Olin kuntosalilla ja jumpassa tänään.
Ei, en minä väsynyt, enkä vinoutunut niiden takia, vaikka runsaasti ruumiinliikuntaa harrastinkin.
Olen vain vieläkin järkyttynyt.
Tunsin itseni viimmosillaan olevaksi sarvikuonoksi.
Jumpassa teimme kumilenksujen avulla kaikenlaisia liikkeitä.
Liikkeet näyttivät helpoilta ja varmaan olivatkin.
Paitsi sarvikuonot eivät tunnetusti koe niitä helpoiksi.
Juuri ja juuri sain pukerrettua sen venyvän kumiritsan päkiöitteni alle, kun jo uuteen paikkaan kehotettiin sitä sovittamaan.
Venytykset venyttivät mieltäni myös aikamoisesti.
Siinä rojuessa jumppamatrassini päällä ajattelin synkeästi, että tästä ei tule mitään.
Toinen jalka kun piti olla toisen jalan alla ja kaikki kädet sen jalan vieressä, joka ei ollut minkään alla, vaan poikittain sivukylkeä pitkin taakse vasemmalle (mielellään ylös kattoon päin jos mahdollista). Kummilenksu fletaji siinä mukana ja aina muualla kun piti.
Kuikuilin ympärilleni, katsooko kukaan, kun vaivihkaa fuskasin ja lätkäisin kaikki liikenevät raajat pitkin permantoa ILMAN lenksua.
No ei tietenkään ketään minua katsonut. Kaikilla oli täys työ omien kinttujensa ja gummilenksujensa kanssa.
Minulla on ensinnäkin niin suuret SISÄlenkkarit (sellaiset vaaleepohjaset, ettei tule lattiaan ilkeitä fliirausjälkiä), että en millään saa niitä YHTEEN.
Komento kuuluu : jalkapohjat yhteen!
Silloin meikäläinen jäskähtää ihmettelemään kenkiensä kokoa, (ovat valitettavasti vielä ihan sopivat) enkä taaskaan kerkee seuraavaan liikekannalle panoon.
Näin on kivikkoista tämä kuntoilu.
Toivoa sopii, etten tee, kuten tähän asti olen aina tehnyt: lopeta koko touhua.
Olen kautta pitkän elämäni aina lopettanut kaikki, mikä on haiskahtanut urheilulta.
Nyt ei ole enää varaa lopetella.
Olen myös huomannut, että surkimusitsesääli yllättää jo vähän harvemmin. Onneksi.
Ehkä piankin koittaa aika, että pyörähtelen matrassillani, kuni sähköinen ankerijas kummilenkuran solahdellessa ylös ja alas, kuin liukuhihna ikään.
Tähän lopetan urheiluraporttini.
Alan pölynimuroida tätä vinttikammaria ja pyhkiä pölytollukoita pois näkyvistä, koska saamme vieraan tänne Letkutielle viikonlopuksi.
Siivouksen jälkeen kirjoitan uskonnollisen ESSEEN (!) aiheesta OHO! SORI! ja runon jos toisenkin siihen päälle.
Huomenna menen Östermyyraan niitä julki tuomaan.
Minä saan MÄÄRÄTÄ virretkin. Etsin niitä valmiiksi jo kuusi kappaletta ja lauloin jokaisen läpi. Virret on ihania.
Kovalla äänellä lauloin, koska Magnus oli kokouksessa.
Huomasin taas jälleen kerran, että ääneni rupee vuosi vuodelta KÄRISEMÄÄN enemmän ja enemmän.
Joskus kirkonpenkissä Nikolainkaupungissa istuessani, sielä näpötti usein myös pieni mummu, joka lauloi kärisevällä äänellä niin kovaa, ettei muiden ääni sitten kuulunutkaan.
Ajattelin tänään, että vielä tästä hivenen vanhempana kokeilen samaa.
Olisi hauskaa seurata vierustovereiden ilmeitä.


Kuuntelin koko viikonlopun Kalevi ja Leena Lehtisen opetuksia Missio-koulutuksessa.
En ehtinyt kyllästyä ja kelloon ei tarvinnut vilkuilla kertaakaan.
Heillä on sellainen armolahja, että osaavat opettaa raamatun sanaa niin, että vähän sakeempikin ymmärtää.
Tulevat sitten kuukauden päästä Laihialle, kun on se varsinainen Missio.
Laitan muistutukseksi sitten logon taas framille, että muistat sinäkin tulla.
Voit tulla kauempaakin. Meillä saa yösijan.
On siivottukin.

3 kommenttia:

Anita kirjoitti...

Kaisa se heitteli jalkojaan ja käsiään kumilensku-jumpassa, jälleen sait vitsikkäästi kerrottua jumppatunnin tässä minä nauroin aivan vääränä kun luin tätä...et sitten luovuta vaikka kerroit että et ole niitä innokkaimpia urheilijoita, kiitos urheiluraportistasi!
Maanantai-iltaa toivottaa Anita :)

Ellu kirjoitti...

Multa jäi maanantai-illan kuntosali väliin, kun olin pikkusiskojani tapaamassa läheisessä kaupungissa ja ostamassa uutta jumppatakkia. Pitäähän se TAKKI olla myös, että alkulämmittelyt tarkenee tehdä. Sitte kun on lämmennyt voi riisua takin ja aloittaa kierrokset eri vempaimissa :-) Me tehdään kolme neljä kierrosta niissä laitteissa, jotka ohjaaja on numeroinut yhdestä jotain viiteentoista. Yhdessä laitteessa huhkitaan 45 sek. Lopuksi venytellään lihakset vetreiksi.

Maanantaina iltapäivällä kävin hiihtämässä. Olipa TIMANTTEJA hangella! Ihan häikäistyin, vaikka oli aurinkolasit päässä. Ne on timantteja, joita kukaan ei voi omia itselleen. Katsella saa ja ihastella Luojan kätten töitä.

Älähän hättäile, Kaisa. Mun sisäliikuntakengät (ja kaikki muutkin kengät) on kokoa neljäkymmentäyksi :D
Ellu

pau kirjoitti...

Huh, huh, kun te olette urheilullisia. Ihan laiskaa hirvittää. Tosin olen itse kävellyt ulkona monta kilometriä, mutta vain päästäkseni kotiin. Päämäärättömästi en toki kävele metriäkään.
Nyt mietin, jaksanko kävellä kilometrin sairaalaan ja takaisin, enkä ole vielä päättänyt lopputulosta.
Iloa liikkumiseen, ystävät :)