maanantai 1. heinäkuuta 2013

Tämän vuoden juhannusaatto


Tämän vuoden juhannusaatto-kuva alimmaisena.
Kuvassa ilta on jo pitkälle kulunut ja makkaroista hajukin haihtunut ja saunalimonaadit kurkkuihin kulautetut.
Tuulimyllyn siivekkeet antavat väärän kuvan aaton ilmasta. Lippu paremmingin kuvaa sitä seesteistä  lättyilmastoa, joka kyseisenä iltana oli valloillaan. Ei tuulenhönkäyksen virettäkään. Ainoastaan pientä vipinää saivat aikaan niiden miljoonan juhannushyttysen siiveniskut, jotka päittemme ympärillä niin herttaisesti survahtelivat.
Sitävastoin tuulimyllyn siivet lensivät kaaressa lähiympäristöön viimesyksyisenä myrsky-yönä.
Mylly kyllä korjataan, jahka löytyy sopivaa siipilautaa. Näin olin kuulevinani jolloinkin jonkun sanovan.
Lipputankokin oikaistaan varmasti joskus, vaikka Magnus sanoikin, että tuavverran pitää tanko aina kenaatakki.

Yläkuvassa on kuva tämänkesän kukka asetelmastani.
Purkit kyllä tullaan pesemään, jahka löytyy harja.
Luulenpa, että kekkasin vihdoin sellaiset yrtit, jotka eivät mekäläisen tasoisenkaan hortonomin hoteissa hevillä lakastu.
-Pitääkö nuata kiviä olla joka purkissa?, kysäisi Magnus päivänä muutamana.
(Kivenmukula -"kukkaa" on nimittäin takapihallakin monessa purkissa.)
-Kyllä! Ei kannata noin hyvää ideaa pitää vain parin purkin varassa. kun kivissä ja purnukoissa kerta löytyy, sihahdin minä.
Aion toki ostaa pihapiiriämme somistamaan vielä vähän elävämmänkin näköisiä yrttejä amppeleissaan, jahka niitä myydään yrttitarhoissa ulosheittohintaan. Siis siinä syksyn suussa jolloinkin.

Juhannuksen olimme  ihan kotona vaan, eli Isonkyrön Tervajoen Hälvän Vähännevan Letkutiellä.
Onkohan kenelläkään maailmassa yhtä pitkää osoitetta? Olkoonkin, että nimi ei ole ihan virallinen?
Missään muualla maailmassa ei muutenkaan ole niin paljon nimiä kaikille neliömetreille kuin Isossakyrössä!
Nimiä putkahtelee aina vaan uusia ja ennenkuulumattomia, vaikka olen ollut tämän paikkakunnan kanssa tekemisissä jo knafti puolivuosisataa.
Yksi uusimmista neliömetrinimistä on Kulleronkoukku.
Sen niminen paikka löytyy, kun mennään meille kääntyvän tienpään ohitse ja  tullaan aikamoiseen, melkein 90 asteen, mutkaan. Siinä se! Kulleronkoukku!

Aattona Magnus lämmitti saunan ja teki tienvarsikoivikosta vihdat.
Olikin makoisaa mäiskiä hyväntuoksuisella vastalla kolottavia kinttujaan.
Juuri nyt muistui mieleeni hauska juttu, jonka joku ulkomaalainen matkakertomuksessaan muun maailman tietoon kirjoitti. (Matkakertomus on kirjoitettu jo ammoin, ammoin sitten).
Siinä kirjoitettiinmeistä suomalaisista  jotenkin tähän tapaan:
Ihmiset menevät lauantaisin savuisiin mustiin, tulikuumiin rakennuksiin. He paiskivat vettä tulenkarvaiseen kivikasaan, jonka jälkeen he hakkaavat itseään oksilla ja melkein kuolevat. Tultuaan ulos he hoippuvat ja ovat tainnoksissa jonkun aikaa, mutta piristyvät pian ja ovat virkeitä ja iloisia.

Tämä kertomus sopii meikäläiseen yks yhteen paitsi, että meidän sauna ei ole musta.
Olisi kyllä mukavaa, jos se olisi musta. Savusaunan voittanutta ei tällä telluksella ole.

Juhannuspäivänä menimme Isonkyrön vanhaankirkkoon (ylösrakettu vuonna 1304).
Kirkko tuli melkein tupaten täyteen.
 Ihmiset olivat monet pukeutuneet kansallispukuun. Kansallispuku on tosi kaunis. Tapahtuukin  aina, kun näen ko. asun, että sureskelen sitä, kuinka käsityötaitoni onkin niin  ympyriäinen nolla Richterin asteikolla.
Kyllähän minä tiedän, että on olemassa putiikkeja, jotka suorastaan kiljahtelevat, jos joku kp:n heiltä ostaa, mutta...
Kerran selailin kansallispukuputiikin esitettä, niin pakko oli minunkin kiljahdella. Niin tuntuivat tyyriiltä nuo kostyymit.

Sunnuntainakin olimme samaisessa vanhassa kirkossa.
Nyt ehtoollisjumalanpalveluksessa.
Muuten olen sitä mieltä, että ihmisen kannattaa aina käydä pyhisin kirkossa.
Jumala hoitaa siellä rakastamaansa ihmistä.  Hänen sieluaan ja ruumistaan. Kaikkia syövereitä myöten. Aika ovelasti ja rohkeasti  ehkä  sanottu, mutta sinä tulet sen huomaamaan, jos olet avoimella mielellä.
Kuuntele ja lue  (virsikirja), mitä sanotaan, äläkä esimerkiksi laskeskele lattialankkuja. ;)


Tiistaina olimme Magnuksen kanssa vielä Rollossa Nikolainkaupungissa.
Jos joku alkaa sivujeni lukemisen juuri tämänpäiväisestä postuumista, niin heittille kerrottakoon, että kyse oli Suomenmaan kattavasta 10-12 ikäisten uimakilpailusta ja leiristä sen päälle.
Lapsosia oli koolla monta, monta, monta sataa.
Minä myin mököjä, sipsejä, limpparia ja sensellaista.
Lapset tutkivat ja kääntelivät jok´ainoan askin ja pussin sataan kertaan, ennenkö tekivät kaupat.
Heitä oli todella hauska seurata.
Eräs pikkanen tyttö sanoi, että häneltä puuttuu 5 senttiä  ostoksen hinnasta. Annoin taskuni pohjalta hänelle kyseisen kolikon, jolloin hän huomasi, että häneltä puuttui koko kukkaro.
Kukkaro oli majoitushuoneessa. Kehoitin tulemaan asian kanssa uudestaan myöhemmin, mutta neitiä ei enää näkynyt.
Minulla ei ollut mukana juurikaan muuta kuin tuo viissenttinen.
Saimme talon puolesta syödä ja kaffipannukin oli kuumana koko ajan.

Rollopestin loputtua haimme karvaisen kesävieraamme Lyllanin Asevelikylästä, jonka jälkeen Magnus ajoi renkaat ulvoen Isonkyrön kirkolle. Tarkemmin sanottuna Pappilaan.
 Oli taas tullut aika kirjallisuuspiirin kokoontua.
Piiri olikin ollut tuona kertana kokoontuneena jo sen verran, että se katsottiin parhaaksi lopettaa siltä erää. Ehdin hätinä istahtaa uloskannetun pallin päälle.
Keskustelua oli käyty kirjasta nimeltä Iisakin kirkko (Kari Hotakainen).
Oli kuulemma ollut niin selvää pässinlihaa sisältö, että kaikki olivat saaneet siitä jo tyhjentävästi sanasensa sanoa.
Kyllä minäkin sain sanoa ja oli se kuulemma  ihan päinvastainen kannanotto kuin vierustoverini.:D
Yleisesti sitten sanottiin, että siitä se suola juuri kirjallisuuspiiriin turskahtaakin, kun ollaan kaikki omaa mieltä.
Kaikki olivat käsittääkseni sitä mieltä, että hyvä on Iisakin kirkko-kirja. Oikein hyvä.
Olen lukenut jo ne kaksi muutakin kirjaa, joista kokoonnutaan vielä tämänkesän mittaan keskustelemaan.
Aion olla ajoissa seuraavilla kerroilla, mutta aion myös olla aika hiljaa. Minä, kun en oikein noista muista luettavista kirjoista...noh, ans kattoo.

Mitään muuta en olekkaan sitten viikonvarrella tehnynnä. Onneksi, koska tästä mhvv:stä olisi tullut niin pitkä lörinä, ettei kukaan olis jaksanut kahlata sitä loppuun asti. :(

T: Kaisa von Kulleronkouk- Lörinäinen
-----------------------------------------------------------
Psalmi 19, jakeet 8-12

Herra on antanut täydellisen lain, se virvoittaa mielen.
Herran ohjeet ovat luotettavat, ne neuvovat taitamatonta.
Herran käskyt ovat oikeat, ne ilahduttavat sydämen.
Herran määräykset ovat kirkkaat, ne avaavat silmäni näkemään.
Herran sana on puhdas ja aito, se pysyy iäti.
Herran säädökset ovat lujat, ne ovat oikeita kaikki.
Ne ovat kalliimmat kuin puhdas kulta,
kalliimmat kuin kullan paljous,
makeammat kuin mesi,
maistuvammat mehiläisen hunajaa.
Ne opastavat minua, palvelijaasi,
niiden noudattamisesta saa suuren palkan.






9 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Kansallispuku on arvokas ja kaunis juhlavaate.Minulla on hamekangas ja puserokangas odottanut ompelijaa vuosikausia. Ei kyllä ole ollut viime vuosina sellaisia juhliakaan, missä olisi voinut pitää. Juhannusjuhliin se sopisi mainiosti.

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
Olen kyllä nähnyt häissä ja synttäreillä kasallispukuja käytettävän. Näillä seuduilla aika yleisestikkin.
Ovat kyllä tosi komeita.
Ei tarvitsisi koskaan funtsia, että mitä sitä pukis päälleen, kun olisi jotkut arvokkaat juhlat.
Tai...en tottapuhuen ole varma, haluaisinko AINA laittaa saman juhlakostyymin ylleni, mutta
ainakin Juhannuksena ja syntymäpäiville kylläkin.

vilukissi kirjoitti...

Kiviä pitää ja tuloo aina olla, sano se Magnuksellekin, jossei se usko! Ja kuule, ei sun kyllä trenkää niitä purkkia pestä! Non komioota, ku tuloo sitä...harmaata (kalkki?) ja varsinkin jos tulis vielä sitä sammaltakin kylykihin! Purkin. Kullelonloukku. Ihana nimi! Lehemäjojelle mentäis on jossakin Mustalaasen Kualema, se on mutka...siinä kerran oli joltakin tummalta kaatunu heinäkuarma ja se oli toimitellu jäläkihinpäin, notta melekeen kuali ittekin ku kuarma kaatu. Että silleen.

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Joo, kyllä se Magnus kovasti sanoi hyväksyvänsä kivikukat. Sanoo pääsevänsä ittekki helepommalla.
(Magnus meillä aina kasteloo vilijelykset).
Kyllä ne purkit on vähä liian rapaaset, jotta ne näyttääs komialta. Pitää sanua niistäki Magnukselle, jotta pesöö ne, ku ei kerran muutoon tartte kastella.

Kyllä nauratti tua nimi.
Ja kyllä mullolis kans hengenlähtö lähellä, jos vaivoon kasattu kuarma ottaas ja hojaantus. :D

Rosina kirjoitti...

Jäi lukupiirissä nyt käymättä, milloinkahan on se seuraava kerta?
Soldanin olen lukenut, nyt on menossa Päätalon alkupuolen kirjat. Ostin nimittäin FC-kirppikseltä 10 eurolla valtavan määrän kirjoja, esimerkiksi loistavassa kunnossa olevan Ikuisia kertomuksia-sarjan. Päätaloja tuli myös ainakin kymmenen kpl.
Lukeminen kannattaa aina. :))

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
No, minä en laittanut ylös sitä päivämäärää, kun minulla ei ollut kalenteria mukana.
Ajattelin, että kllä se tulee sitten kirkollisiin uutisiin.
Hyvissä ajoin kuukauden kuluttua edellisestä pitää alkaa seurata tarkemmin. ;D

Milläkin on koko sarja tuota iki-ihanaa Ikuisia kertomuksia.

Minä kuulun Päätalo-faneihin ja olen "pelotellut" Magnusta, että alan taas alusta Ii-joki sarjaa.

Sokea kana kirjoitti...

Kivet ovat muotiakin. Niitä myydään nyt kalliilla rahalla pihoille. Hienoa, jos ovat ihan itse poimittuja, siis vähän niin kuin käsityötä ja luomukiviä, Magnuskin varmaan arvostaa sitä.

Olen samaa mieltä kuin Pentti Alanko Pienessä vihreässä kirjassa:"Olemme puutarhanhoidossa urautuneet tekemään niin kuin olemme aina tehneet: kitkemme, kastelemme, haraamme, lannoitamme, haravoimme lehtiä, käännämme maata, leikkaamme pensasaitoja. Eikä meille ole tullut mieleenkään, että tämä kaikki voisi olla tarpeetonta. Puutarhasta on tullut ikuisen raatamisen rangaistussiirtola. Puutarha on osa luontoa, siinä vaikuttavat samat tekijät kuin muuallakin luonnossa. Jos oppisimme tekemään asioita luontoa kunnioittaen eikä sitä vastaan toimien, puutarhamme olisivat kauniimpia ja helppohoitoisempia."
Kivet ovat luonnosta, kauniita ja helppohoitoisia. Kukoistavaa kivikesän jatkoa!

kaisa jouppi kirjoitti...

Sokea kana
Näimme joitakin vuosia sitten kasan pyöreitä kiviä ja menimme kysymään, josko niitä ostaa saisi.
Saihan niitä. Kiviä ei silloin tullut ostettua tarpeeksi (vain muutama ämpärillinen)mutta aikeena on hankkia lisää.
Tähän rintamamiestaloympäristöön ei kyllä sovi nykyajan tavalla tehdyt "kivi-istutukset", mutta navetan eteen halua kuitenkin harmaita pyöreitä kiviä ja niiden päälle kukkapurkkeja.
Saa sii, koska toive toteutuu.

Tuon Pienen vihreän kirjan kirjoittaja puhuu kuin minun suullani. ;)
Tismalleen noin minäkin ajattelen!

pau kirjoitti...

Minullapa on kansallispuku. Täti tehnyt, äiti maksanut, vuonna 1988. Olen pitänyt sitä lukuisissa häissä, lasten juhlissa ja omissakin.
Se hankaluus tuossa arvopuvussa on, että se on tosi kuuma kesäisiin juhliin.
Oma pukuni on Padasjoen puku. Sinivalkoista ja ruosteenruskeaa. Kaunis, yksinkertainen.