perjantai 8. tammikuuta 2010

Tässä totuudenmukaisempi ja aikaansa sidotumpi kuva, kuin viime blogissani.

Magnus kävi vartavasten piukeasta pakkassäästä huolimatta filmaamassa minulle kuvia blogiani varten.
Hänkin ehkä jo huolestui, kun vaimunpuoli ei saa äntiin kirjoituksia.
Pakkasta on ollut aika hulppeat lukemat täällä Letkutielläkin.
28 astetta selssiusta näytti mittari, kunhan sen ensiksi sai rapsutettua näkyviin jääkukkasten takaa eteispömpelissämme.
Sormetkin ihan tarttuivat ovenkripaan minulta, kun kävin purauttamassa rappusilta pullanmuruset ja muut töpäskät pöytäliinasta pihalle.
Sisällä täällä pikku pesäsessämme on lämpöistä.
Niin lämpöistä, että jopa yksi minikokoinen banaanikärpänenkin lentelee ILOKSENI nokkani editse tuon tuosta.
JOS MINÄ JOTAKIN INHOON, NIIN PANAANIKÄRPÄSIÄ.
Syksyllä meillä lenteli raatokärpäsen kokoisia banaanikärpäsiä, mutta nämä pikkiriikkisetpä ne vasta ällöttäviä ovat, huomaan ma.
Niin pieniä, että tihrusilmäisemmät eivät heti edes huomaa (vrt. minä).
Niitä ei saa kiinni millään ilveellä.
Onneksi niitä näyttäisi olevan vain yksi, joten sukupuuttoon häviäminen on vääjämätön tapahtuma : )




Viime päivinä krooninen tautiolotilani nimeltä självsääliständighet (suom. ittekurjuussäälittävyys) on repinyt tuntojani puoleen jos toiseen.
Se on tauti, joka ei ainoastaan tunnu, vaan myös maistuu.
Sen kummemmitta selityksittä minulla on ilo kertoa, että tauti kuitenkin alkaa jo hellittää.
Taudin pahimmin ruimiessa huomasin myös, että olen KERTAKÄYTTÖRUNOILIJA ( blogin loppuosan lukiessanne, huomaatte, mitä ajan takaa).
Se havainto hieman nostatti fiilistä, vaikka tuntuikn, että runoa ei pukkaa enää koskaan. Ei kertakäyttöistä, kuni mitään muutakaan.
Fiilisten olisikin paras nouseskella varsinkin, kun RUNOLAUSUMISESIINTYMISIÄ on tullut sovittua ympäri pitäjää sinne sun tänne.
















Meidän uudessa kirkossamme (sekin jo yli satavuotta) oli loppiaisena ihana tilaisuus, joka oli omiaan piristyttämään olemista.
"Kansanlaulumessu" nimittäin ja puhumassa Päivö Parviainen 97 vee.
Päivö puhui niin ihanasti ja selvästi Jeesuksesta ja Jumalan valtakunnasta, että sakiampikin (so. minä) ymmärsin mistä on kyse.
Kansanlauluihin on Anna-Mari Kaskinen kirjoittanut hengelliset sanat ja ne koskettivat ainakin meikäläistä kovasti.
Tuon tuostakin sai pyyhkäistä kyyneltipan silmistä ja nenääkin olisi pitänyt niistää, vaan ei tietenkään ollut näkstyykiä.
En osaa varautua nenäliinoilla, koska olen niin tasainen luonne (aina vihainen).
Lauluja säestettiin haitarilla ja Kansanlaulukuoro toimi esilaulajana.
Haitari on mielisoittimiani, kuten olen jo aiemminkin joskus mainaissut.
Päivö Parviainen oli ollut myös koulussa vierailijana.
Hän käski laittaa tarkasti niiden luokkien numerot muistiin, että kun hän ensivuonna tulee uudelleen (!), niin menevät eri luokkiin, että toisetkin saavat kuulla pelastussanoman.
Eivät kaikissa luokissa ehtineet käydä.
Voi, kun saisi murusen tuosta melkein satavuotiaan papin innosta!
Sitä intoa kaipaisin tähän HANSKAT TISKIIN LÄTKÄISY- menttaliteetin tilalle.







Meillä oli torstakista perjantaihin mieluisa vieras tuolta keskeltä Suomea.
MAURIZIO! Magnuksen veli oli oikein yökylässä.
Edellisen päivän ja yön hän vietti Maikun ja Eerikin hyvässä hoidossa.
Voin vain kuvitella, miten mahtavaa on sisaruksien luona kyläillä.
Minulla ei ole yhtään sisarusta. Rakas ja ainoa veljeni Heikki (Tupla Wee) on kuollut jo joitakin vuosia sitten.
Keitin tujakat nakkisopat Maurizion ja meidän syyäksemmetänään, että jaksoi sinne keskelle Suomenniemeä ajella.
" Hyvää soppaa! Mitäköhän nakkeja mahtavat olla?" loihe Maurizio kyselemään.
" KEVYT NAKKEJA OVAT! ERIKOISTARJOUKSESSA OLIVAT!" posmotin soppaa suussa.
" Kevytnakeissa on käytetty kanaa ja kalkkunaa!" mainaisi Maurizio niinikään soppaa suussaan.
Magnus oli keskustelun aikana kalvennut.
" KANAA JA KALAKKUNAA?" karjaisi hän, ja lienee turhaa mainita, ettei soppaa ollut suussaan.
" MINEN TYKKÄÄ!" sade Magnus.
" NÄLKÄISEN SUUSSA MAISTUU KARVASKIN MAKEALTA!!!" siteerasin minä raamattua kiukkuisena.
Asia saatiin jotenkin selvitettyä.
Luin roskiksesta kaivamani nakkipakkauksen kyljestä, että Maurizio oli tapansa mukaan oikeassa.
Siinä luki selvästi, miten sekaan oli sekotettu kanaa ja kalkkunaa.
Minä olin luullut, että KEVYTnakeissa on vaan vähemmän ihraa tai sen kaltaista ainetta.
Ajattelin, että minulle saisi kyllä syöttää vaikka kuluneita kengän korkolappuja, kun en viitsi ikinä lukea tuoteselosteita.
Omalta osaltani tuoteselosteet eivät silti muuta mitään.
Kaikista viimeiseksi nyt syömisiäni.
Magnuskin yritti silitellä tilannetta sanomalla, NOTTA KYLLÄ MÄKI KALAKKUNAA JA KANAA SYÄN, MUTTA NE PITÄÄ OLLA IRRALLANSA MUUSTA!



















Charles otti ja lähti myös eilen Joensuuhun.
Uhosi tulevansa ennen pääsiäistäkin käymään.
Sanoi, että oli turhaan kavahtanut junamatkaa Joensuu/ Tervajoki.
Seitsemän tuntia oli hurahtanut yht´äkkiä.
Ennenkö Charles oli melkein edes huomannutkaan, oli Tervajoen entinen asemarakennus singahtanut pimeyden keskeltä silmien eteen.
Kyllähän nykyihmisillä matkanteko somasti kuluu, kun saa kanniskella mukanaan läppäreitä, joiden parissa aika muutenkin kuluu.
Kännyköihinsä sen sijaan, kun ihmiset huutavat kotipuolensa asiat kaikkien reposteltaviksi, niin se ottaa minua suuresti pattiin.
Viimmeksikin, kun matkasin kotiin jostakin, oli pakko kuunnella erään nuoren tytön seikkaperäistä selostusta, kuinka oli tullut vedettyä lärvit viikonloppuna ja kuinka hän luultavasti tulee vetämään samanlaiset viikolla ja seuraavana viikonloppuna ja...
Kyllä teki mieleni huutaa, että HALOO AMERICAN PEOPLE!!!
Ruotsissa on kuulemma sellaisia vaunuja, jotka ovat HILJAISIA!
Niissä ei saa puhua kännykkään.
Sellaisia voisi ruveta LAIN NIMESSÄ vaatimaan tänne meillekkin.
Löytyykö rakkaista lukijoistani asian kannattajia?













Aion nyt turnustautua talvitamineisiini ja pistää kuivettuneen nokkani ulos.
Kävelen edestakaisin pihassa ja yritän hälväyttää syömäni homejuuston sisältämiä kalorimääriä ulos pakkaseen.
Kiitos osoittamastenne mielenkiinnosta blogiani kohtaan männävuonna ja kuluvana vuonna.
Vuoden ensimmäinen kertakäyttöruno:





Pakkanen puristeli aidaksia ja talon nurkkia.
Paukahteli ja kiristeli.
Ehtoisaa emäntää se ei haittaillut.
Nenänsähän punoitti muutenkin
aina.
Takamus ja rintapielet toppauksissa
kuljeskeli talonsa pihoilla.
Etsi katseillaan jälkiä.
Eläinten, lintujen.
Maassa, lumen pinnoilla.
Ei löytynyt,
tai oikeastaan, ei pimeältä nähnyt.
Olivat kai metsiin menneet
elukat.
Kuka hullu, sitä keskellä lakeuksia
puiden oksilla jäätyneillä
kyhjöttäisikään
ja vielä pimeellä?
Meni emäntäkin pirttiinsä
sisälle ja kuori appelssiinin.

7 kommenttia:

pau kirjoitti...

Kiitos, Kaisa, runosta ja tarinoinnista. Olen vähän huolekkaana jo tutkaillut kesätaloanne, että meinaakohan se olla tuossa kunnes suvi saapuvi, mutta sentään kerkesit talvisen talon mätkäistä sivulle. Hyvä juttu.

Tuli pitkä puhelu välillä ja ajatus katkesi.
Siunausta sinne lumen ja pakkasen keskellä täältä Purolasta, Nikolainkaupungin kyljestä.

Unknown kirjoitti...

Mukavaa oli lukea runoasi lämpimässä ja minä kuorin mandariinin, kun sattui olemaan ;)
Tällaiseksi olin mielessäni kuvitellut miten luminietokset kotitalonne edustalla valkoisina kimmeltää *****
Kännykkään puhuminen junassa...Olen yksi kannattaja joka kieltäisi puhumisen, viestejä voi lähetellä ja huom! näppäimet voi asettaa äänettömäksi, minusta nykyään pitäisi jo olla pikkukoppero vaunussa, joka on tarkoitettu kännykän puhumiseen, mutta sitä ei taida kaikki noudattaa.
Maailmalla ja Suomessa on sattunut kaikenlaista ja toivotaan tästä vuodesta tulisi valoisampi... Ps.91 Raamatussa on jumalan lupaus, joka hälventää pelkoa.
Iltalukemista oli Kaisan blogissa kiitettävän pitkästi siitä kiitän ja odottelen taas lisää,
terveisin eräs faneistasi ***

Ellu kirjoitti...

Kiva oli lukea taas juttujasi, kiitos! Ja kiitos kun selitit sen "puolenmetrin puristeluun kaikaleen" :-)
En meinannut millään hitailla hoksottimillani äkkäistä, että puhuit LUUsta (no tietenkin se olis pitänyt hoksata, olihan kyse KOIRAsta). Lisää vain kaikenlaisia murreilmaisuja ja vaikka keksittyjä sanoja, se piristää aivotoimintaa ja mielikuvitusta.

Jos joku vieruskaveri junassa puhuu puhelimeen äänekkäästi ja pitkään, tekis kyllä minunkin mieleni "kauniisti" sanoa jo, että voisitko mennä muualle puhumaan. Kerran sattu tälläinen tapaus junan ravintolavaunussa. Minua vastapäätä istunut nainen soitti jollekulle ystävälleen "ajankulukseen", puhui isoon ääneen laverrelen kaikenlaista. Silloin joku rohkea naisihminen takaani ilmoitti kuuluvasti, ettei meitä kyllä kiinnosta kunnella noita sun juttuja! Nostin mielessäni hattua ko. naiselle, kun sai sanottua sen, mitä varmaan kaikki siinä vaunussa ajatteli. Pikaisesti poistuin vähin äänin paikalta, pelkäsin nim. että syntyy SANASOTA ja sehän on minusta ahdistavaa...

Eikös se liikenneministeri Anu Vehviläinen sanonut, että hänellä ei ole riittävästi INTOHIMOA puoluejohtajan hommaan? Niin, sitä INTOHOMOA minä ainakin olen pyytelemässä näin vuoden alusta yleensä elämään ja uskon elämään varsinkin. Niin kuin Parviaisellakin vielä yhdeksänkymppisenä!
Anna lamppuuni öljyä, Herra!
Onnellista vuotta 2010, Kaisa ja perheesi, myös kirjoittamiseen ja runoiluun intoa ja iloa!

Ellu kirjoitti...

Voi että tuli ruma kirjoitusvirhe tuohon INTOHIMO sanaan! Siis INTOHIMOA olen pyytelemässä...

Ellu kirjoitti...

Apua! Voiko noita kommentteja mitenkään perästäpäin itse tai joku muu korjata?
Inhottava virhe jäi tuohon intohimo-sanaan. Jos joku osaa korjata, saa sen tehdä.
Jäi kyllä vaivaamaan.
Mutta minkäs teen, en ole täydellinen - minäkään :-(

Unknown kirjoitti...

Ellu ei se ollut kuin 'painovirhepaholainen' kuten koulusta jo opimme...sen olisi arvannut vaikka et olisi sitä vielä erikseen korjaillut,
minä arvasin heti että yksi kirjain tuli vahingossa ja huomaatko i ja o ovat aivan vierekkäin näppäimistössä.
Ollaan vain ihmisiä ja olisikin kauheaa jos olisimme täydellisiä ja tiedämme että meidät hyväksytään juuri sellaisina kuin olemme ;)

Ellu kirjoitti...

KIITOS, Anita :-)