sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Catherinen tuomat "IRTOKARKIT" silloin toista viikkoa sitten. Kielsin häntä nimittäin tuomasta meille omia karkkinyssyköitä, kun lapset tulivat hoitoon ja heillä on aina lauantaikarkit repussa mukana. Meille riittää Joonathanin ja Viviannin pussukoista (a 500gr) mangutut ja napsitut mällit.
Magnus oli hyvin tuohtunut kuultuaan asiasta.
Hän sanoi kulmat synkeässä kurtussa, että minun tulee vastaisuudessa puhua vain ja ainoastaan omista karkkipusseistani.
HÄN kuulemma haluaa ehdottomasti, että HÄNELLE tuodaan mällipussi. Vieläpä yhtä painavakin, kuin lapsostenkin pussukat.
Sehän nähdään!
Tosin tiedän, että Catherine tuo vuorenvarmasti, vaikka salaa, omalle karkkinassu-isukilleen pussin seuraavalla kerralla.
Siinä eivät minun kieltoni paljoa meriteeraa.
Ei auta, vaikka selittäisin suu vaahdossa, että kukat ovat kauemmin, kuin karkit, ilona.
Karkit valuvat kurkusta lipoisasti alas ja ovat vain hetken huumaa suussa.
" Minä kummingin valitten tuluppaanien sijaan mällitruutun ja siihen et sinä nokkaas pistä!" sanoi Magnus.
" Ja turha sitte vinkua multa. Yhtäkää en anna!"
Hmmmphh!




Kiitos blogini vastauskommenteista kaikille!
Ihailen aina heittiä ja teittiä, jotka tunnollisesti ja kohteliaasti vastaavat kaikkiin saamiinsa palautteisiin.
Voitte olla varmoja, että iälliseksi tullut sydänalani ilahtuu vaikka en jokaiseen erikseen virkakkaan.



Sikapiikistä minulle tuli kaikenlaisia tuntemuksia ja olotiloja.
Käsivarsi oli turta ja pikkasen yökötti ja silmä (oikea) oli aivonystyröihin asti kipee ja nenänvarttakin kolotti.
Magnus sanoi, että ei nuan maharottomia jälkikaikuja voi kellään olla.
JAAA-A. Minä taidankin olla poikkeusyksälö.
En joka tapauksessa kovin kauan tätä silmänmunosen särkyä katsele.
Vaikkahan sitten se ei olisi tavallistakaan.
Huominen vielä, ja sitten soitan terveyskeskuksen päivävastaanotolle ja kysyn onko aikoja vapaana.
Kun taudin laatua kyselevät, vastaan että oikeaa silmällistä kivistää, mutta
yökötys ja käsisärky ovat kyllä laantuneet.
Magnukselle ei tullut mitään jälkimaininkeja. Olotila on kuulemma kuin NISUS ISTUIS.



Eilen aamulla lähdimme neljän hengen porukalla Isostakyröstä Alajärvelle KL:n vastuunkantajapäivään.
Meillä oli kaksi (2) erilaista ajo-ohjetta.
Ajoimme harhaan. Yhteensä 30 kilometriä.
Meidän olisi pitänyt kääntyä HOISKON risteyksestä vasemmalle.
JOS jommassa kummassa ohjeessa olisi ollut mainaisu TULIVUORENKRAATERISTA edes puoli sanaa, olisin heti tiennyt mistä mennä.
Me neljä kuuluimme siihen kahteen prosenttiin suomalaisista, jotka eivät tiedä kussa HOISKON RISTEYS sijaitsee. Semmingin, kun kylttiä nimellä HOISKO ei ollut ikinä missään.
Löysimme, kuin löysimmekin apusoittojen jälkeen perille.
Säikähdin, että meidät jätetään ilman tervetulokahvia tullessamme myöhästyneenä. Turhaan.
Käsi ojossa Ehkä meidät ystävällisesti vastaanotti ja kehoitti kaffipöytään.
Antoisa päivä siitä sitten urkeni.
Saimme hieman osviittaa, miten kohdata nykyajan POSTMODERNI ihminen näissä evankelioimisasioissa.
Miten saada luu kurkusta ja kertoa, että Jeesus on tie, totuus ja elämä.
Olin aikoinani myös kotikäyntityössä, kun asuimme Nikolainkaupungissa.
Kuljimme teillä ja aitovierillä kutsuen ihmisiä kirkkoon
Se, se vasta luita kalisuttikin!
Kerrankin astelimme Liili ja minä tarmokkaasti erään talon pihaan, jossa oli ihmisiä runsaasti kokoontuneina puutarhapöydän ympärille.
Kovasti ilahtuivat meidän siihen tormoottaessamme ja kyselivät, että onko meillä todella aikaa heille?
Mehän Liilin kanssa vaivoin saimme peiteltyä innokkuuttamme ja sanoimme aikaa olevan, vaikka aamuun asti.
" NO, HAKEKAA SITTEN MEILLE KALJAA!"
Molemminpuolinen into laantui siihen



Illalla kotiin tultuamme Magnus pouhootti tulta pönttöuuneissa ja sen jälkeen menimme tyytyväisinä vinttikammariin levolle.
Aamulla kirkkoon.
Kirkossa meille näyteltiin, puhutteleva lasten esittämä, pieni näytelmä.
En käy sitä nyt tilanpuutteen takia kertomaan, vaikka esitys kovasti sen väärtti olikin.
Menimme kirkkokaffeille ja tapasimme mukavia, mutta tuiki tuntemattomia ihmisiä.
Hetken juteltuamme, huomasimme meillä olevan yhteisiä puolituttuja.
Tunsimme välittömästi olevammekin melkein kuin sukulaisia.
"Sukulaisilla" oli mukanaan Laihian Missio-kutsuja ja esitteitä.
Tekovaatimattomasti kerroin silmät säihkyen, että minä olen kutsun kuvan ihan itse piirustanut.
En ollut muistanut signeerata teostani.
Kerroin laajasanaisesti, että kuvan korkealle loikkaava nainen markkeeraa ILOA. Horisonttiin häilyävä joutsenaura ja lähellä lentää lekottavat punatulkut kuvaavat tietenkin VAPAUTTA ja kirkontorni kukkuineen (kukkoinene) RAUHAA!
(Kysäisen lähitulevaisuudessa Missiokomissiolta saanko laittaa kuvakkeen blogiini).


Kirkkokahvilta lähdimme Nikolainkaupunkiin.
Menimme pizzalle.
Sielukkaasti keskustelimme Magnuksen kanssa niitä näitä, kunnes minun oli otettava kuulokojeeni irti korvasta.
En nimittäin kestänyt, kun kuulin liian hyvin kaukana istuvien tyttöjen kaamean kikatuksen.
En voi käsittää, kuinka jotkut voivat kikattaa KOKO AJAN.
Eihän siinä kerkeä edes kuunnella mitään naurettavaa, kun koko ajan pitää nauraa.
Eipä silti. Minut ja Marja- Leena ohjattiin erään kerran nuorena (viisikymmentä vuotta sitten) kaupasta ulos, koska hihitimme hysteerisesti. Emme pystyneet sanomaan ostoksiamme naurun takia ollenkaan.
Mutta me sentään vain hihitimme.
Hohhoijaa.
Pizzat sentään olivat hyviä. Magnus sanoi, että meidän olisi ehkä parasta ostaa pizzat ja mennä lounehtimaan ne Letkutielle.
Siellä ei paljon naurata.




Menimme seuraavaksi sairaalaan tervehtimään Saarukkaa.
Voitelimme öljyllä hänet ja rukoilimme hänen sairautensa puolesta.
Saarukalle laitetaan nimittäin tahdistin, että sydän alkaa klunksuttaan tasaisesti, eikä vain silloin sun tällöin.
Rakas edesmennyt äitini kertoi aikanaan ystävättärelleen, että Magnus on tullut, jos mahdollista vieläkin hullummaksi kuin ennen.
"Nyt se on ruvennu öljyämään huvilanaapuriaankin. Ei riitä enää kaivinkoneet, eikä autot", oli mammani paasannut.
Äiti kuuli vahingossa asian, kun Magnus kertoi menevänsä silloin sairaalaan voitelemaan öljyllä tätä naapuriamme.
Kerroin äidilleni rauhoitellen häntä, että öljyllävoitelusta puhutaan raamatussa, ja että öljyä on pikkuisessa pullossa, josta hivenen sormenpäähän otetaan ja...
Ei paljoa auttaneet selitykset. Hulluja mitä hulluja.
:)
Menimme Saarukan luota Aija-Kanitan ja Vinstin tykö.
Joimme hyvät kahvit ja kävimme läpi heidän LAPSENLAPSENLASTEN touhuamiset ja sanomiset ja meidän LAPSENLASTEN samaiset asiat.
Pyysimme käymään Aija-Kanitaa ja Vinstiä maaseudun rauhassa ja uhkasivatkin piakkoin niin tehdä.
Ainakin siinä maaliskuun kahdennenkymmenennenpäivän tienoilla. Arvatenkin.
Silloin meikäläinen täyttää pyöreitä!
Nimittäin pyöreet 64 vuotta.


Nyt olemme jo hetkestä töpöttäneet täällä Hälvän mutkassa ja Magnus on tainnut jo mennä vatupassiinkin.
Minäkin taidan mennä. Huomenna on sitten uudet aatteet ja vinkeet, jos Luoja suo.


Erittäin rakkahin ja superlämpöisin hyvänyön toivotuksin (jos tänne asti lueskelit) t: Kaisa

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kävin jo aikaisemmin luuraamassa olisiko Kaisalla jo kertynyt tarinaa ja olihan täällä mukavaa iltalukemista joka ilahdutti jälleen...
Kynttilänpäivänä muistamme Jeesusta, toivotan hyvänyön toivotukset zzZZ

pau kirjoitti...

Hihittelin jutun ihan loppuun asti, se on varma. Mieleeni tuli omat hihitykset lähes 40v sitten. Ei siihen aihetta tarvittu. Kerran koulukaverini oli yötä meillä, ja nauhoitimme omaa hihitystämme, ja sitten kuuntelimme ja sittenkös vasta naurua piisasi.
Nyt on lähinnä iloa Herrassa, ja se on jotain ihan muuta, eikö vaan :D Se on syvällä ja ilon tuo usko ja ymmärrys siitä, että synnit on anteeksi annettu minullekin.
Tuo eksyilynne jotenkin nosti muistoja hamasta edellisestä ynnä muista autoreissuista. Kerrankin olimme matkalla Jyväskylään. Jossain vaiheessa huomasimme ajavamme peltotietä! Silloin aloimme epäillä karttaa, lukijaa ynnä muita tahoja.

Rakkahat terveiset, Kaisa. Rukoillaan, että silmämunosesi alkaa mahtua kuoppaansa, eikä ärhentele enempää. Ja jos lääkäriin pitää, ota runo mukaan, ehkä lääkäri tarvitsee rohkaisua ;)
epäilee Paula

Ellu kirjoitti...

Heissan!
Hainpahan minäkin sikapiikin perjantaina. Koko käsi oli kipeä pari päivää, varsinkin sillon perjantaina. Ilman Buranaa ei voinut ajatellakaan nukkumista. Onneksi enää ei ole oireita :) Mitä nyt pää kipeänä, mutta se on niin tavallista.

Illalla menen taas kuntosalille. Pitäisköhän munki pirskotella vähän hajuvettä, ettei hiki vain haise?

Kiva kun sinäkin olet innostunut kuntsarista! Pitää vain malttaa, ettei tee liian kovilla painoilla, muuten kostautuu seuraavana päivänä :-( ... ainakin mulla.

Milloin se Israelin matka olikaan? Onko siitä jossain netissä enemmän tietoa?

Lunta satelee, mutta kyllä se arska (aurinko) siellä pilven takana paistelee vielä neljän jälkeenkin, joten eiköhän se pimein aika vuodesta ala olla voitettu kanta!
Uusia herkullisia kertomuksia ja kielikuvia odotellen
Ellu

Unknown kirjoitti...

Olen iloinen että ystävyytemme on säilynyt,
OIKEIN HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!
ystäväsi Anita :)

pau kirjoitti...

Kiitos, Kaisa, vieraskirjailustasi.
Muualla Suomessa kuulemma paistelee,
täällä hämärää koko päivä,
vaikka hanget hohtivatkin keskipäivällä.

Olen viettänyt aikaani muistojen parissa.
On ollut hoitava päivä.
Äiti on kirjoittanut minulle paljon kirjeitä
yli 30 vuoden aikana, kun olen asunut aina kaukana.
Säästän ne kaikki.

Rakkaita ajatuksia, ystävälleni Kaisalle.
Rukousalttarilla tapaamme <3