keskiviikko 17. helmikuuta 2010


Jos joskus mielessäsi ihmettelet, mikä mahtaa olla tuon Kaisan (siis minun) kurpitsaposkien persikkaihon salaisuus, niin se on paljastettuna tuossa kuvassa.
Näin kesällä, miten Ulriika-Eleonoora hieroi ihoansa yltympäriinsä tuollaisilla perunoiden pesuun tarkoitetuilla pottuhanskoilla. Ulriika-Eleonooralla on ihanainen iho.
Muistaakseni hän hieroi ennen saunomaan menoa KUIVILLA hanskoilla ihoaan, mutta minä panin pykälän paremmaksi:
Laitan litviikisaippuaa (juoksevaa) hanskaan ja pestä pulautan niillä kruppini.
Aion kyllä harrastaa sitä kuivahierontaakin, jahka Magnus jaksaa lämmähyttää pihasaunan.
Naamataulun ryppysuoristukseen laitan potaattisormikkaisiin Israelista tuomaani puhdistusgeeliä varovasti hieroskellen.
Alkuun hieraisin innostuksissani joka päivä, mutta huomasin, että liika on liikaa. Tarkoitus on saada aikaiseksi SAMETTINEN ihon pinta, eikä VAKOSAMETTINEN.
Kaksi kertaa viikossa on hyvä, tai kerran.
Kovin kovaa ei saa liioin painaakkaan, sillä usein niin tehtäessä tullaan merkille panemaan, että EI OLE KOHTA NAHKAA MITÄ HIEROA!
Olen selvinnyt nyt tätä viikkoa kuta kuinkin hyvin tähän asti.
Vinttikammareihin johtavilta portailta olen saanut raivattua talvipökkyräiset kärpäset tieksensä ja bloginkirjoitusvinttipöksä on muuttunut vierashuoneeksi (imuroinnin ja sängyn fylläyksen jälkeen).
Eilen illalla näiden kertomieni toimenpiteiden jälkeen matkustin junalla Östermyyraan.
Siellä lausuin runon ja sen aiemmin mainitsemani ESSEEN.
Tuttu tunne: "kunpa lattiaan ilmestyisi luukku, josta johtaisi käytävä omaan muhkuraiseen sänkykutjuuni" oli vallitseva tunnetila sisimmässäni.
Fiilis on käsittämätön, eikä siihen tunnu helpotusta tulevan.
Mehua välillä lutkuttaen sain "OHO! SORI" osuuteni läpi vietyä.
Illalla ajellessani kotia kohden bensatankki kumisi tyhjyyttään.
Magnus on sanonut että, ku viisari hilipaasookin punaasta aluetta, matkanteko tyssää siihen.
Kovin oli viisari ilkeän likellä punaista väriä kurvaillessani hankien keskellä luikertelevaa Yryseläntietä.
Laitoin vapisevan sormen bensamittarin päälle ja rukoilin, että älä anna Jeesus matkan loppua tähän.
Niin vaan pääsin Hälvälle onnellisesti ja Magnus lähti kohteliaana miehenä aamusella tankkaamaan NOTTA MURU PÄÄSÖÖ SALILLE PUNNERTAMAHAN.
Salilta menin Nuttujuttuun kutomaan Etiopialaisille vauveleille nuttuja.
Tikkusin monta vooninkia (ja olin jo edellis kerrallakin tikunnut), kun yhtä-äkkiä huomasin, että silmukoita oli puikon päällä 68, vaikka olisi pitänyt olla 70!
Hiljaisesti lisäsin kaksi silmukkaa kesken kaiken ja ajattelin, että venytän sitten nuttua helmasta, kun se on valmis.
Luulen kyllä, että Viviannin nuket saa taas paidan. Kaikilla niillä (ja niitä on aikas monta) on kohta HÄLÄVÄN MUMMUN väsäämät ötötöt (Charles sanoi pienenä paitaa ötötöksi). Hhmmph...
Koko ajan, vaikeuksista huolimatta, on kuitenkin mielessäni seuraava runous vuoro. Ens lauantain "Naisten kesken"-iltapäivä.
Teemana on RAKKAUS. Aion nyt kirjoittaa teille aavistusmaistiaisrunon rakkaudesta:
Runo: Outo polte sydänalaani koloittaa!
Eip` laannu palo, jos vaikka Sammariinia juoda lutkuittaa.
Sanovat muut, että sitä ei voi liioin raapia,
kosk` se tunnelma on syömmen sisäisellä puolla
Voi, tätä rakkavuden heloa.
ah, en ees tahtois ma pois raapia.
En, en ja vielä kerran en.
Palakoon, palakoon ikiainijaan! Palo rakkauten.
Eläköhön rakkaus. Tämä maallinen.
Puhumattakaan nyt rakkauksista Jeesuksen.
Hän sen antaapi...sen oikean RAKKAUDEN.
Tämän runon piirsi teille Kaisa vonDarlingsson.
Olimme Magnuksen kaa neuvolassa.
Ei emme odota mitään, eikä ketään. Olimme mittauttamassa verenpaineet ja sokeripitoisuudet.
Ei ollut pitoisuuksia yli tarpeen kummallakaan.
Sen sijaan minulla oli hemoglobiini 167.
Minä sanoin, että sehän on sakeempaa, kuin Turun sinappi.
Heti alkoi tuntua kaikenlaisia tuntemuksia. Sydämen kohilta kivisti ja päässä suhisi jos mahdollista ENTISTÄKIN enemmän.
Ajattelin, että sielä se ketsuppi yrittää työntyä hentoja suonistoja pitkin aivokoppaani, EIKÄ MAHDU!
Hoitaja sanoi ystävällisesti, että kysäisee lääkäriltä tarvitseeko ryhtyä erikois toimenpiteisiin veren juoksutuksen suhteen.
On minulla ennenkin ollut veriarvot samassa lukemassa.
Olin työelämässä silloin ja joulusiivoukset pakkasivat päälle.
Tunsin oloni heikoksi ja epäilin (tai itse asiassa olin vuoren varma), että minulla on anemia.
Noh, verimittari näytti 167:ää myös silloin.
Lääkäri sanoi, että minua pitäisi kupata!
Verenluovutukseen en voi mennä, koska huone alkaa pyöriä ja silmät muljahtavat nurinpäin, vaikka yhtään tippaa verta ei olisi vielä tirrannut odottavaan veripussukkaan.
"Teidänkaltaisianne on muutamia tässä maailmassa!" sanoi hoitajatar ja antoi kämmenkupissaan muutaman pillerin.
Ne nieltyäni pystyin onneksi hoippumaan veripalvelun herkulliseen kahvipöytään.
Olen omatoimisesti alkanut litkuunnuttaa vertani: En syö hedelmiä ja syön valkoista leipää, enkä rautapitoista ruisröötiä.
Ei vihanneksia! Ei mitään terveellistä!
Näillä valoilla ajetaan muutama viikko.
Oikein rakkain ja lämpimäisin ajatuksin teitä ajattelen. Ötyä!

4 kommenttia:

pau kirjoitti...

Huomenta, sakea nainen, siis vain verisakea :D
Kiitos maukkaasta jutustasi ja iloa puseroon runojen kaiken muunkin suhteen.
Tuo rakkausruno on oikein passeli. Anna palaa vaan!

Siunausta ja Jeesuksen hoitoa, Kaisa <3

Terttumarja kirjoitti...

Tuli ihan ikävä niitä vinttikamareihin johtavia puuportaita, kun luin kirjoitustasi.
Olisi hienoa vielä kerran saada ihan ikioma kirjoituskamari.
Suloinen hellittelysana, tuo Muru:)

Unknown kirjoitti...

Oli taas kivaa luettavaa täällä Kaisan blogissa,
miten osaatkin kirjoittaa hauskasti kuten ihonhoitoa 'potato'-hanskoilla ;)
Luin myös Uusi Tie-lehdestä kirjoituksesi, Naistenpäiville, tottakai!
Jeesus sanoi itsestään " Minä olen tie, totuus ja elämä".
Kauniita unia Jeesuksen kuvia ***

pau kirjoitti...

Muutkin siis käyttää muru-sanaa kuin minä Arista ;D
Iloa päivään, Kaisa ja muut vetreät naiset!
Naistenpäivät jäävät minulta jälleen väliin. Jos saan voimia riittävästi, kankean itseni Nivalaan hautajaisiin tuolloin. Samalla näkisin lapsuudenystäviä, suurta sukua ja kotinaapureita. Mutta on epävarmaa tämä omavoimatilanne. Jumalan voimaa en epäile, mutta omat on hyvin vähissä. Silläkin on tarkoituksensa.