torstai 22. huhtikuuta 2010



Äitini tekemiä tiffany juttuja- kuvasarja jatkuu.
Tässä upeita katteja keittiön oven pielessä.
Mietin, miten äitsykkä tykkäisi jos tietäisi, että olen blogiini laittanut hänen tekemistään koristuksista kuvia näkösälle.
Äiti aina eläessään tahtoi kuulla, mitä tuttuni olivat SANONEET hänen virkkauksistaan ja väkerryksistään.
Ei riittänyt jos sanoi, että JOO, SANOIVAT HIENOIKSI.
Ei, piti aina näyttää livenä, kuinka olivat menneet esineiden eteen ja paukutelleet käsiään ja muikistaneet suutaan jne.
Ylinäytelläkkään ei saanut. Sen hän huomasi tietenkin heti ja oli myrtsinä.
Olen perinyt monia luonteenpiirteitäni äidiltäni.

Muun muassa sen, että haluan kuulla kehuntoja ja ne hivelevät alitajuntani virtoja kivasti.
Liika on kumminkin aina liikaa minunkin mielestäni.
Eilen lauloimme sielä EL:n kevätgalaasissa Esikon kanssa kädet täristen ja ääni käristen (huom. minulla).
Joku sanoi jälkeenpäin, että VOI, VOII, OUTS ,HUH, kuinka KOMIA ÄÄNI SULLA ON, ja molemmilla teillä.
Teki mieleni sanoa, että nii-in, eikä kööriin kumminkaan pyydetty. Itseni hilliten sanoin vain vaatimattomasti, että eipä ole vierailukutsuja uupperaan tullut, eikä talentteihin, eikä diileihin kehoiteltu osallistumaan.
Minustakin esiintyminen meni hyvin. Se taas johtui siitä, että en pitänyt kuulokojetta korvassani, vaan käsveskassa tuolin karmilla.
JOS koje on korvassa, tekee kokoajan mieli huitaista sivulle sitä, joka kärisee epävireisesti kyljessä.
Kauhuksensa sitä aina sitten huomaa, että SE ON MUN OMA , VANHAN MUMMOKKEEN KIMAKKA ÄÄNI, joka ilkiästi häiritsee.
Esikko iloitsi myös onnistumisestamme.
Hän sanoi, että lauluenkelit olivat apunamme, aivan niin, kuinka olimme harjoitellessa niitä följyyn pyytäneetkin.
Nuorena sain joskus esiintyä joulujuhlissa.
Erään Kirstin kanssa olisimme saaneet laulaa paljonkin, jos olisimme hihitykseltämme pystyneet :(
Ihana laululuku elämässäni oli aika, kun Jo Hannan kanssa laulelimme Venättää myöten. (Terveisiä vaan, jos satut langoilla olemaan).
Meillä oli nimikin, juohtuen juuri noista Karjalan matkoista. Olisikohan ihan "KARJALAN KULTAISET NAISKURKUT"-nimi ollut kyseessä?
Jo Hanna varmaan muistaisi tarkemmin :) Mielestäni tuo nimi olisi ollut sopiva ja kuvaava, jos se se oli.
Niin ja olinpa ihan unehuttaa: olemme kerran laulaneet Magnuksenkin kanssa Nikolainkaupungin sunnuntaiseuroissa.
Lehteen laitettiin viekkaasti ilmoitus: musiikissa MAKADUO!
MA= Magnus, KA= Kaisa.
Ei sopinut seinille meidän mielestämme KAMADUO, vaikka se olisi ehkä kuvannut duuoa ja sen musiikillista antia paremmin.
Hyvin meni kamaduon ensiesiintyminen ja aikaa myöden saimme nuoleskeltua umpeen haavat, jotka rätkeilivät, kun ei pyydetty koskaan toiste laulaa lirauttelemaan.


Maanantaina, kun tulin välillä kuntsarilta salilta syömään puoli purkillista tonnikalaa ja höyrystyttytettyjä (!) vihanneksia, mennäkseni seuraavaan jumppapaikkaan, tuli Magnus pihalle vastaan.
Magnus tulee usein pihalle vastaan, kun tulen kotiin, mutta nyt hänellä oli silmät jälkiruokalautasen kokoiset.
Hän sanoi:" Vessas on sammakko!"
Minä sanoin:"Mggsmmkk?"
Magnus: " Mä luulin, ku menin suihkuhun, että jaa, flikka koittaa taas naruttaa ja on laittanu sammakkapattahan laattialle, notta saisin syrärin.
Onneks mä toffasin sitä harjalla ennenkö laitoon hyllylle, ku "pattas" pomppas seinää kohori ja mä meinasin pyärtyä ja pyärryynki osittaasin!"
Minä kysyin, että missä se koipeliini nyt on?
Magnus sanoi sen häipyneen, mutta ei osannut sanoa mihin.
Minulle heräsi pahat aavistukset ja hiivin hyysikkään varovasti.
Aivan oikein! Vessanpytyn ja pesuharjan välimaastossa makoili kananmunanpuoliskan kokoinen tummanruskea sammakko.
Magnus haki kymmenenmetrin kaikaleen marjapuskan suojaverkkoa ja kiikutti kädet pitkällä verkon avulla Sakun laskuojaan.
Mahtoi Saku ällistellä ilmaston muuttumista. Lattialämmitteisestä hyyssistä hyiseen huleveteen!
Kun olimme rauhoittuneet tunnusti Magnus että eniten maailmassa hän inhuaa sammakoota.
Sanoin omastapuolestani, että jos sammakat (kuten muutkin öpelöiset)ymmärtävät pysyä seiniemme ulkopuolella, niin minä kyllä ilahdun heittiä nähdessäni.
" Oliko se lämpönen, vai kylmä? "
"Minen koittanu! Ja tästä et sitte kirjoota! Luuloo kaikki, että mihnä me asutahan. Sammakot ja ötökät vaan sinkooloo sinne tänne!"
Lupasin auliisti, että kyseinen juttu jää vain minun ja lukijoiden väliseksi asiaksi.

Nyt menen kissauttamaan iltapäiväkahvit.
Sitä ennen kirjoitan runon:


Kaikkea luki lehdessä.
Tapettu oli ja varastettu. Elleskaappia moninaista.
Tuhkaa,tuliliveä.
Minä otin Jeesuksen puhelin numeron
viisnollayksviis:
"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä,
niin minä tahdon auttaa sinua
ja sinun pitää kunnioittaman minua."
Numero löytyi rakkauskirjeestä.
Raamatusta.




Vivianne soitti. Oli Venlan kaa. Tukka oli kuulemma nyt siisti. Ei takun takkua.Kummitäti oli tasoittanu hienosti.
Tulin soitosta hyperiloiseksi. Jeesus siunatkoon kaikkien kaikkia lapsenlapsia.

T: Kaisa von Jättehypergladström



10 kommenttia:

Terttumarja kirjoitti...

Voi teitä ja teidän sammakkojanne:)
On tosi mukava lukea muistoja äidistäsi, kyllä me vaan muutumme äitiemme kaltaisiksi päivä päivältä enemmän ja enemmän.
Minä lisäksi ulkonäöltänikin. Sisko huudahti kerran meille tullessaan: Äiti, äiti!

pau kirjoitti...

Voi, rakas Kaisa!
Ekaksi ilahduin ja piristyin lähes entiselleni, kun vastasin kirjoittamaasi vieraskirjaviestiin: sulle vastatessa tulee erityisen jalat-ilmassa -olo, jolloin murheengryynit varisee kengistä :D
Ja kun luin tuon juttusi, niin neljästi sain nauruhepulin. Yksi oli se, ettei pyydetty kuoroon, toinen se mummokkeen kimakka ääni, ja itse asiassa monta, monta muutakin kohtaa!
Mulle Makaduo lauloi niin kauniisti, että imehtelen suuresti, ettei teittiä toista kertaa pyydetty: täytyy olla jokin tilastollinen harha, tai jokin muu Suuri Sekaannus. Sillä käsi sydämellä: KOMIASTI LAULOOTTA.
Joten jatka, siskoseni, ja ilahduta meitä vitseistä vähäisiä siskojasi, niin ettei upota sinne, missä sammakoitten pitäis asua, mutta eivät näköjään asu, vaan luulevat muita paikkoja kodeikseen :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina.
Aamusella joskus itsekin peliin vilkaistessa havahtuu ajattelemaan, että niin kukas se siellä? Itte Aune-äiti!
Toisaalta meikäläinen muistuttaa erehdyttävästi myös isä-Kallea. Varsinkin saunan päälle meikittömänä ja tukka taaksepäin kliistrattuna.
Luonteeltani en tahtoisi vanhemmiten kipakoitua, kuten äiti, mutta on se kuulemma jo tapahtunut ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau.
Kiitos puolueettomasta ja totuudenmukaisesta
kritiikistä :)
Uskon, että kyseessä täytyi olla sykähdyttävä taidenautinto, kun muistat sen vielä vuosikymmenenkin jälkeen.
Sain ankaraa kritiikkiä puolestaan tuosta sammakkoasiasta Magnukselta.
Se kuitenkin meni minulta toisesta huonokuuloisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Enkä enää sitä muutenkaan muista :)
PELI JATKUU.
Siu!

pau kirjoitti...

Huomenta, Kaisa.
Tarkoitin sitä, kun Makaduo lauloi marraskuun lopussa MINULLE täällä meidän kotiovella :) Sitä edellistä nautintoa en muista kuulleeni. En ole ollut paikalla, muistaisin varmasti muuten :)
On hyvä, että on kaksi korvaa: toisesta sisään, toisesta ulos ;)
Minun täytyy vielä kovasti harjaantua, että pääsen samalle puhenopeudelle kuin äitini, mutta uskon, että se onnistuu. Muutenkin olen hyvin samanlainen, joten miksipä en 75-vuotiaana, jos Herra suo ja elän, olisi vetristynyt puhetaidoissani, sillä perimää ei mikään voita. Vai voittaako? Oikeasti äitini on hyvin sosiaalinen ja iloinen ihminen, ja olen iloinen, että hän on juuri sellainen kuin on :D
Iloa ja siunausta päivääsi :)

pau kirjoitti...

Jk. Ruokalistasi oli hyvä, ja matkin heti. Sillä erotuksella, että söin enemmät puolet tonnikalapurkista. Mutta aina siinä kohti, kun on enää pari, kolme lusikallista jäljellä purkissa, alkaa niin öklöttää, että on pakko jättää seuraavaan päivään... joten on sentään jonkinmoinen sisäinen seula ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau.
Jaa SE esiintyminen :)
Eikös seula ole sellainen, joka LÄPÄISEE kaikkinaista?
On huono homma nimenomaa, kun omistaa SEULAMAHAN :(
Sellaiseen kupuun mahtuu paljon tavaraa. Aina vaan uutta ja uutta.
Surullisena kuriositeettina mainittakoon, että minua ei öklötä tonnikalapurkin sisältö lopussakaan.
Hyvin vaikeaa on mm. Magnuksen osuuden jättäminen, jos vaikka hän ei ole juuri paikalla.
Olen ratkaissut asian sanomalla, että hänelle on oma purkki kaapissa.
Magnus kuuluu öklötys-sarjaan ja niinpä saan jämät hänenkin purnukastaan :P

Unknown kirjoitti...

Oli sinun äitisi taiteellinen ja luova ihminen ja nyt jatkat häneltä perittyjä taitoja kaikkien ihasteltaviksi.
Sammakot tuo mieleeni lapsuusajan muistoja... veljeni oli löytänyt ison sammakon ja mikä sen hauskempaa oli kuin säikytellä meitä siskoja, me kiljuttiin ja juostiin pakoon. Eivät enää pelota ihan niin paljoa, mutta pysykööt kauempana minusta kurnutelkoot ja polskikoot lammikoissa eikä vessoissa ;) Kivaa oli jälleen lukea ja toivottelen hyvää perjantai-iltaa ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Anita.
Lapsena uskalsin ainoastaan sammakon KUTUA kepillä varovasti sekotella.
Aikalailla erossa haluan niistä kurnuttajista pysytellä nyt aikuisenakin. Ovat varmaan aika hyödyllisiä önäletä luonnon tasapainoa ajatellen!
Ihmettelen silti toisten intoa SYÖDÄ jotain sammakonreisisylttyä valkosipulisoosilla :(

pau kirjoitti...

Huomenta, Kaisa&co
Tuli mieleeni vielä tuosta äidinnäköisyydestä erään lapsemme syntymä.
Vaikka lapsi oli poikavauva, hän oli TÄYDELLISESTI äitini näköinen kasvoiltaan! Olin melkein järkyttynyt, sillä näköisyys oli uskomaton.
Onneksi poika on oma miehekäs itsensä nykyisin, eikä tule mummu mieleen häntä katsoessa, mutta hänen luonteessaan on eniten sukumme piirteitä. Pääosin lapsemme ovat tulleet niin isäänsä monin tavoin, varsinkin pojat, että muistan Arin päänheilautukset ja eleet katsoessani poikieni käytöstä. Vaikka he eivät tiedä isänsä liikkeistä mitään... kun tämä ei kykene heilauttelemaan päätä enempää kuin käsiään tai jalkojaan, moniin vuosiin.
Siunattua päivää tänään. Kirkkoon me menemme Arin kanssa kuitenkin niin kauan, kuin invataksi kulkee ja pyörät pyörii (pyörätuolissa yms.)
Iloa :D