sunnuntai 11. huhtikuuta 2010



Tämä maisema kotimme itään antuvan köökin aakkunan melkein alla, on menneen talven lumia.
Kuva on otettu viime torstaina ja lumet ovat menneet ja vesi lasehtinut oikeisiin uomiinsa.
JOS olisin syksyllä ostanut sen kukkamukula pussin ja JOS olisin viitsinyt peitella sipulit sammaleiseen ruohikkoomme, niin nyt meillä olisi taatusti krookuksia ihailtavana ja kuvattavana.
Mutta kun ei, niin ei.
Muistanette millainen hortonoomi tässä nyt asioita haikailee?
Muistin virkistämiseksi: puutarhassa tykkään juoda kahvia ja ottaa aurinkoa kelmeille poskipäilleni lepolassessa köllien!
Magnus tykkää kyllä istutella perunoita, porkkanoita ja mansikoita.
Niitä minäkin kovasti paljon kyllä tykkään syödä.
Ensimmäinen SANAHARKKAKIN pihanhoidosta tuli eteen tänä ihanana kevätpäivänä.
Magnus nimittäin on koko täälä asumisemme ajan uhannut tilata murskekuorman pihaamme.
Olen kiljunut pikkukieli lepattaen, että laitan välittömästi vuokralle tahtotaan-osastoon ilmoituksen Pohjalaiseen.
Piha on kuulemma niin kauhiaa kurakkua, ettei taharo millään ilijetä olla (Magnuksen mielipide).
Aiemmin sanoin asiasta "keskusteltaessa", että vain minun kuolleen röpini yli tänne mursketta tuodaan, mutta kovensin uhkausta ja aloin puhua vuokra-asunnosta.
Minun mielestäni rintamamiestalon (varsinkaan Letkutiellä olevan) pihaan ei maisemallisestikaan sovi mitkään kivenjyrskeet.
Pthyi olkoon!
Sitäpaitsi sierettyneet jalkapohjanikaan eivät ainakaan petraantuisi, kun joutuisin kivikäytävillä koikkelehtiin.
Magnus ei KOSKAAN kävele paljain jaloin ulkona. Ei, vaikka piha fyllättäis vaahtosametilla :(


Perjantaina en tehnyt yhtään mitään, lukuunottamatta kummallista yritystäni alkaa siivota.
Puristelin touhukkaasti parit matonpätkät ja viikkasin ne keittiön puusohvalle ja THAT`S IT.
Tuolla lailla olen tehnyt kautta aikojen ja tuntuu, ettei loppua näy. Tarkoitan, että siivousinto ei ota tulta alleen, vaikka ikää kertyy.

Jaa, mutta pullia myös pyöräytin 32 kappaletta.
Magnus maisteli SUOLAA niin monesta pullasta, että uhosin hänen maistelevankin nyt VIIMEISIÄ Letkutiellä valmistettuja nisusia.
Itse asiassa olen neljänkymmenenneljän vuoden aikana uhonnut moninaisia kertoja sen kertaisen leipomuksen olevan vihoviimeinen.
Tässä sitä kuitenkin ollaan:
mehevien ja isojen pullien näköisiä molemmat (tai itse asiassa minä vielä enemmän, vaikken pullia NIIN mälyttömästi syökkään, kuin Magnus).


Hautajaisissa olimme lauantaina.
Leevi (nimi muutettu), jonka hautajaisissa olimme, oli saanut elää pitkän elämän.
Leevi kuoli uskossa Jeesukseen ja iloitsi viimeisinä päivinään, että saa pian nähdä Jeesuksen.
Leevi iloitsi myös, kun näkee taivaassa Kaimon, uskovaisen kaverinsa. Saavat oikein sydämensä pohjasta laulaa yhdessä.


Tänään oli kyliemme kutsujumalanpalvelus Isonkyrön kirkossa.
Maunolla oli saarna.
Eilinen ilta menikin Magnuksella saarnan valmistamiseen.
Minun siis oli "PAKKO" lukea kirjastosta lainaamiani kirjoja, vaikka matot köökin puusohvalla sätivät ilkeästi silmiin.
Enhän voinut häiritä Magnusta. Tosin hän oli vinttikammarissa koneen ääressä, MUTTA KYLLÄ IMURIN HURINA OLISI KUULUNUT YLISKAMARIIN!
Magnus on muutenkin hyvin herkkä imurimme äänelle.
Hän laittaa aina korvatulpat korviin, kun alkaa imuroimaan.
Minä puolestani alkaan vielä itsekin huutamaan (laulamaan siis) koneen lisäksi.
Hoilaan koko ulkoa osaamani virsirepertuaarin. Se on kyllä aika vähän se, koska en opi mitään ulkoa, mutta ainahan voi itse keksiä sanoja.
Illalla Magnus luetti minulla kirjoittamansa saarnan.
Sanoin, että en ymmärrä siitä mitään!
Magnus kiitti runsaasta kannustuksesta.
Aamulla sanoin, että eikö hän voisi puhua niinkuin tähänkin asti? Luonnollisesti ja omana ittenään?
"Kun saa saarnata, niin ei sen tarvitse merkitä jäykistelyä" sanoin porkkanasämpylää mäyhäten.
(Myönnän tosin, että saarnaaminen kirkossa jumalanpalveluksessa on kyllä niin juhlallinen asia, että meikäläinen jäykistyisi niin, että saisivat molemmilta puolilta tukien pöngätä saarnastuoliin ja lopuksi vielä kantaa pöntöstä alas. Saarnapaperit saisi suntio sormi sormelta vääntää käsistä irti.)
Magnuksen aloittaessa saarnan kuulin, että nyt sieltä puhuu Jeesuksesta iloitseva ja Hänestä elävä, ilosanoman tuoja M. Jouppi.
Jäykkyydestä ja kaavoihin kangistumisista ei ollut tietoakaan.
Jumalanpalveluksessa soitti Kyrönmaan Puhaltajat- niminen torvisoittokunta.
Soittivatkin niin hyvin, että meikäläisellä tuli taas tunne, että lähden leijailemaan kirkon katon läpi isompiin sfääreihin ja istahdan ensimmäiselle kohtaamalleni pilvenhatturalle ja jatkan sillä kauas tuntemattomaan KOSMUKSEEN (nimenomaa u:lla).
Ennenvanhaa oli kosmuskyniä. Kielellä kun kasteli terän päätä paperille piirtyi musteen färistä vanaa.
Se oli hauskaa!
Usein, tai itseasiassa aina, kieli oli mustempi, kuin paperi.
Maistuikin ihanan pahalta!
Sain olla myös kaatelemassa kahvia ja tee vettä kirkkovieraille jumalanpalveluksen päätteeksi. Sekin palvelu oli myös omiaan kohottamaan mielen aloja.

Loppupäivän lueskelin parit kilot sanomalehtiä ja katselin ikkunasta kuinka luonto kutsui helmaansa oleskelemaan.
Sain vielä sinniteltyä menemiseni ja nyt onkin sitten kotoisen umppelo olo.
EHKÄ HUOMENNA...
Huomenna tosin täytyisi kirjoitella uusia färskejä runoja.
Meillä on kahdessa paikassa maakunnassa vastuuta. Minulla runoja ja Magnuksella puheita.



Herra kaikkia teitä hyvästi taas hoitakoon ja puhukoon.

T: Kaisa von Färskfrisksten

4 kommenttia:

Rosina kirjoitti...

Ehkä huomenna...
Hyvä, Kaisa! Sukulaissieluja tunnutaan olevan:)
Ärsyttää välillä suunnattomasti, kun siskot kyselee, ootko ollut lenkillä?
Menen lenkille silloin, kun minulla on joku hyvä syy lähteä lenkille. Harvemmin on...

kaisa jouppi kirjoitti...

Tänään aion vääntäytyä ulos.
Ainakin oman rapaisen pihan katselmus täytyy tänään tehdä.
Olen minä ollut kerran lenkilläkin TÄNÄ KEVÄÄNÄ.
Kauhukseni huomasin silloin, että lonkat ovat taas samassa jamassa, kuin ennenkin (lenkkeilyn aloittaessani. Siis ammoin männä vuonna). Joka askeleella tuntuu,kuin kintut muljahtaisivat ulos luntiokuopistaan!
No, se tunne ei ole omiaan houkuttelemaan nyörittää tossuja tassuihin :(
Ylös, ulos ja...pah, pah ja vielä kerran pah!

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina!
Edellinen oli vastaus sinulle.
En koskaan muista laittaa nimeä, kullekka vastaan :(

Anita kirjoitti...

On se vaan hyvä kun Suomessa on neljä vuodenaikaa. Lumi suli tosi nopeasti, en olisi uskonut että ihan niin nopeasti, mutta hyvä nyt ollaan keväässä, kadut pölisee jo täälläpäin.
Liikenteen melun seasta kuulin kovaa 'torvensoitantaa' ja katsoin kun yläpuolella lensi joutsenet perätysten, olisi saanut hienon kuvan,kamera vain puuttui, harmi.
Oli kivaa iltalukemista siitä kiitos Kaisalle ;)