keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Vanilliinivadelmakermafiilipiirake (entinen).
En ole paistanut piiraketta tuossa näkyvässä uunissa.
En, en! Hyvä kun onnistuu sähköuunissa.
Tämä on sellainen piirakka, joka ankaran tuotekehittelyn ansiosta onnistuu minultakin.
Alkuperäisessä reseptissä seisoo muistaakseni jotenkin seuraavasti:
8/7 dl jauhoja
5/4 kk sokuria
2/1 tl leivinpulveria
1 (kokonainen)prk k-fiiliä
kananmunan valk.
kananmunan kelt.
(jotka viimeksimainitut erottamisen
jälkeen yhdistetään)
persikan puoliskan siivuja jne.
Ymmärtänette mitä tarkoitan?
Pikkuhiljaa aloin mittojen pyöristelyn seuraavaan kokomittaan ja siitä etiäppäin niin, että tuli KUNNON kokoinen piirainen, eikä mitään sellasta, jota tuskin saa silikoonivuoasta irti.
Muistanette Magnuksen suhtautumisen leivonnaisiin?
Nyt kumpikin meistä vahti toisiansa haukan katsein, ettei vaan toinen ottanut enemmän kuin toinen.
Olemme olleet aina tasapuolisia kaikessa syömisessä. (Nyt olen jo vapaaehtoisesti halunnut antaa periksi. Joskus jopa onnistun säästämään Magnukselle PARHAIMMAN palankin, mikä ennenmuinoin ei olisi tullut kuuloonkaan).
Joskus (tätä ei paljon edes viitsisi kirjoittaakkaan) kun joimme vielä viinaksia (siitä on yli kaksikymmentäkaksi vuotta) laitoin kuulakärkikynällä potun kylkeen, missä menee RAJA. Puolet mulle ja puolet Magnukselle : (
Kiitos Jeesukselle, ettei enää tarvitse kuulakärkikynää moiseen touhuun sutata : )

Tähän väliin kirjoitan kommentin Anitalle, joka kirjuutti edelliseen bloggaukseeni.
En halua sitä enää sinne sivulle lisätä, jos vaikka Anita et enää vanhoja vilkuile, kun on tämä färskimpikin versio.

Siis Anita: Minullakin on yleensä kamera aina piirongin loodas silloin, kun sitä tarvittais!
Onhan tietysti olemassa kännykkäkamera, mutta siihen en koskaan muista ostaa muistitikkua.
Alkuperäiseen mahtuu vain noin kymmenen kuvaa ja ne on olleet käytettynä jo neljä vuotta!
Tänään otin kirkolle lähtiessä kameran mukaan, että filmaan kaksi upeaa joutsenta, jotka könyävät ihan pikitiemme poskessa.
Noh..mennessä en kerinnyt ja palatessa en jaksanut.

Sitten taas kaikille:)
Eilen oli suloinen päivä.
Aurinko helotti suoraa tänne Letkiksellekin ja minä vääntäydyin ulos kahvikupposen, lehtiön ja kynän kanssa.
Istahdin puun pätkän päälle ja kirjoitin kokonaista kaksi runoa.
Ne tuntuivat siinä kahvia ryystäessäni ja lukiessani oikein typeriltä.
Siis ne olivat hyviä!
Olen erittäin ankara kriitikko runojeni suhteen, mutta olen oppinut, että aina kun tekee mieli rutistella runopaperi pehmeeksi ja niistää sillä klyyvari, niin runosta onkin sukeutunut ihan mukiinmenevä.
Kaikki hurrasivat seuroissa, kun lausuin ne!
Hurrasivatten tosin niin hiljaa, ettei pihaustakaan kuulunut (rykäys).
Maunolla oli seurapuhe.
Siitä en pysty sanomaan mitään, koska jännitin omaa osuuttani ja minulla oli täysi työ pysytellä istuma-asennossa. (Teki koko ajan mieli painua penkin alle).

Saimme lähtiessämme eräältä naiselta omitekemiänsä karjalanpiirakoita mukaamme.
Salaa olimme jo kotona toivoneet, että noinkohan käy taas tällä kertaa, että saamme evästä mukaan.
Olemme aina saaneet. Olemme myös aina syöneet ne välittömästi kotiin palattuamme, vaikka olisi ollut aamutunnit kyseessä.
Saimme, kun saimmekin tälläkin kertaa ihanan satsin kotiin viemisiä.
Nytpä emme syöneetkään niitä illalla kotiutuessamme lainkka!
Meidän pikkueteisessämme oli nimittäin LÄMPIMÄISLEIPIÄ odottamassa.
Naapurin Huivi oli leiponut leipiä ja tuonut meillekin maistiaisia.
Maistoimme heti toisen leivistä kokonaan ja toisen laitoin pakkaseen odottamaan aikoja parempia.
Ne paremmat ajat koittivat heti tänään.
Eläkeliiton miitingissä iltapäivällä, luennoitsija (psykoterapeutti) sanoi, että sellainen vanha ihana tapa, kuin lämpimäisleipien vieminen kranniin, pitäisi elvyttää.
MINÄ en saanut kurkusta kakistettua, että meilläpä on sellainen naapuri, jolla on tämä tapa tallella.
Takapuolenikin painoi ainakin tonnin, enkä noussut ylös tästä kertomaan.
Magnus morkotti suureen ääneen, että (ei itse puusouvilta kokouksiin ehtinyt) KYLLÄPÄ SÄ MUUTOON SAAT ÄÄNES KUULUVIHIN, VAIKKEI AINA NIIN TARTTIS, MUTTA KU ON TORET KYSYMYKSES NIIN OLLAHAN TURPA RUTUS!
Magnus ei turvasta puhunut tietenkään ollenkaan! Kirjoitin sen niin, kuin itse itsestäni hunttailin.

Eiliseen vielä mennäkseni: otin, paitsi kynää, niin myöskin haravan kauniiseen käteeni ja vetelin roskia kasaan sieltä täältä pihamaallamme.
Varsinkin sieltä, missä voin olla NAAMA AURINKOON PÄIN, ETTÄ RUSKETTUU.
Aurinko kyllä aiheuttaa ryppyjä tiedän, mutta ei ny "yksi" ryppy MUUTOON SILOOSES mitään haittaa.
Tänään jatkoin haravointia ja siinä aurinkoon päin sohiessani mietin, kuinka joillakin voi kynnet syyhyä moiseen hommaan.
"Yök, örk, örk!"sanon minä.

Tänään olin kuntosalilla, kuten keskiviikkoisin olen tammikuusta asti pyrkinyt olemaan.
Edistystä on ollut havaittavissa!
Pääsen lierautumaan laitteisiin jo ilman, että ilmat puuskahtavat keuhkoista pihalle (muusta nyt puhumattakaan) ja eräs vempele, johon minun on pitänyt jättää neljä pylpyrää näkösälle, sujuu jo KUUDELLA pylpykkeellä!!!
Muut näyttävät suoriutuvan melkein parillakymmenellä, sikäli olen kerinnyt oikein laskemaan.
Laitteiden vaihdon välillä ei nimittäin kovin paljon kannata jäädä räknäämään toisten meininkejä, muuten jää kyytistä.
Kuulin tänään ilokseni, että peli jatkuu kesälläkin, ainakin kerran viikossa.

Ehdotan kaikille, jotka kokevat olevansa veteliä ja kunnottomia ynnä tylsyneitä: menkää kuntosalille!

Huomenna lähden Nikolainkaupunkiin OMALLA OOPPELIN- präiskälläni.
Magnus pesi präiskän ikkunat.
Hän ihmetteli, että oonko mä nähäny yleensä mitään niitten klasien läpi.
Heillä ei aikoinaan eres navetan klasit ollu nuan ryyryksissä.
Vastasin, että en ole nähnyt ja huanosti kuullukki, mutta en ole muistanut enää koko rakkinetta, kun olen saanut sen kunnialla köörättyä talliin.
Lähtiessä taas, en ole enää ehtinyt.

Aion Catherinen kanssa mennä koittamaan eräitä kenkiä, joiden kuvan näin Pohjalaisessa.
Olivat halavat ja hienot. Saa vaan nähdä onko niitä saatavana kanoottikoolla.

Rakkain, mutta lämpöisin ajatuksin kaikkia teitä lukijoita ajattelen.
Antakaa kuulua itsestänne :)
T: Kaisa von Kanotskor

5 kommenttia:

pau kirjoitti...

Toivottavasti kanootit löytyvät! Kyllä ne löytyvät, sillä Sana lupaa, että etsivä löytää. Tosin siinä viitataan muihin juttuihin, mutta miksipä Isä ei soisi lapselleen iloa kanoottien löytymisestä, kun tämä pyytää johdatusta :)

Sain makeat naurut jälleen jutustasi. Olit oikein repäisevällä päällä. Uskon, että se johtuu siitä, ettet ole LIIKAA rehkinyt siivousten ynnä muiden joutavien puuhien kanssa. Nimittäin LUOVUUS KÄRSII liiasta järjestelmällisyydestä. Olet varmasti samaa mieltä!

Kivoja souteluilmoja sitten, kun kanootit on messissä ;D

pau kirjoitti...

Tuo vadelmakomeus nostaa vedet kielelle välittömästi. Niin romanttinen takanreunus vielä.
Sattumoisin minunkin sivulla on resepti, joten luovuutemme sen kuin kukoistaa ;)
Ja sinä puhuit niistä typeristä viinaksista, kuten minäkin.
Joskus Isämme antaa arveluttavia lahjoja, tai sitten minä olen salajuoppo, kun en kaatanut ölvejä viemäriin :( No, asia ei ole minulle ongelma. Emme saa antaa minkään vallita meitä, se on selvä Raamatun opetus.

Anita kirjoitti...

Vadelmapiirakka oli niin herkullisen näköinen, aion tehdä samallaisen namm...muistan lapsena kun äiti paistoi mökillä samantapaisessa uunissa mustikkapiirakkaa ja maistui paljon paremmalta kuin sähköuunissa paistettu, piti vain ahkerana poimia niitä mustikoita että saisimme sitä piirakkaa.
Perunahansikkailla hellävaraisesti sitten hierot kasvoja jos auringosta iho ryppyyntyy.
Tänään kun tulin töistä lensi 'lättykoipea' ja kovaa ääntä pitivät kahdestaan, mietin että olivat lähteneet joko edellä muita joutsenia tai sitten olivat poloiset jääneet kavereistaan jälkeen. Kamera olisi ollut taas hyvä olla mukana ;)
Katsoin myös samoja kenkiä, olivat tosi edulliset, eiköhän sinulle löydy sopivat kanotskorit. Jälleen oli mukavaa luettavaa, tarinat eivät onneksi lopu sinulta :)

Rosina kirjoitti...

Lukiessani toista kertaa blogiasi ymmärsin piirakkaohjeesi:)
Samalla ohjeellahan minäkin sellaisen väsään. Hyvää kuin mikä!
Mistä sinä muuten keksit niin mainioita peitenimiä naapureillesi ja tuttavillesi? Huivi!!!
Entä sitten pylpyrä? Kiitos päivän hupihetkestä, minunkin alaspäin vääntyneet suupieleni kohosivat toiseen asentoon...

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau.
Ei löytynyt kenkiä, ei:(
Tai itseasiassa LÖYTYI ja olivat ihanaiset.
Olivat, jos mahdollista VIELÄ ihanammat, kuin lehtikuvassa konsanaan, mutta olivat liian lyhkäset.
Kenkien pohjassa oli kyllä hulppeesti 41, mutta epäilen, että kengännumerointi kone oli viritetty VÄÄRIN.
Laitan kiltisti vanhat popot kinttuihin, kun menen estraadille (minulla ja yhdellä Esikolla on lauluesitys eläkeläisten kevätjuhlassa).

Anita.
Muistan lapsuudestani myös erään mustikkapiirakka tapauksen.
Olin saanut lähimetsästä ankaran kaluamisen jälkeen kopan pohjalle sen verran mustikoita, että äiti sai niistä tikistettyä piirakan.
Piirakan teelmys putosi ennen uuniin laittoa lattialle.
Toiminnan ihmisenä, äiti ei tuosta säikkynyt, vaan kaapi mössön pellille ja eikun uuniin!
Sen jälkeen aina perheessämme kysyttiin, aiotaanko leipoa LATTIAPIIRAKKAA, vai tavallista.

Rosina.
Mukavaa, kun hoksasit reseptin tarkoitusperä YTIMEN :)
Nimiä olen aina rakastanut keksiä. Nukeille annoin useitakin, aina kun vanha alkoi tuntua liian tavanomaiselta.
Magnuksen työmaalla annettiin myös TAKANAPÄIN nimiä ihmisille.
Magnus kysäisi kerran eräältä mieheltä, että noinkohan hänelle on annettu salalempinimeä ja voisko sitä saada ongittuan tietoonsa?
Oli kuulemma annettu ja auliisti se myös paljastettiin.
Se oli PASTORI!
Magnus oli tyytyväinen, vaikka ikinä kukaan ei edessäpäin häntä sillä nimellä kutsunutkaan.

Mukava kuulla, että jutuistani on ILUA.