Joulutähtönen alkoi hellässä huomassani kukkia.

Hellä huoma= vettä fadille, kun lehdet alkavat valua vartta pitkin lattiaa kohden.

Heitin kukan kummingin kukinnoista huolimatta roskiin männä viikolla.

Aion hankkia jotain tilalle, jahka pääsen kukkakaupoille.

Pelargooniat kuuluvat mielikukkiini ja niitä lähden tässä jolloinkin ikkunalaudoille ostelemaan.

Muutamathan sitä laittavat näinä päivinä näkösälle pelargooniansa, jotka ovat ostetut joskus viime vuosituhannella. Ne on vain syksyllä laitettu valottomaan viileähköön paikkaan mujumaan.

Minulla ei ole yhtään niin pimeää ja lämmintä kolkkaa tässä huushollissa, että saisin rontot vietyä kunnialla talven yli.

Maanantain laistin viimeisen jumppatunnin kipeän polvilumpioni takia.

Kuntosalille menin, koska siellä ei tarvitse pönöttää polvien päällä, kuten jumpassa.

Soitin Maikulle ja Eerikille ja haastoin iltapäiväkahville.

Tulivatkin ja toivat mukanaan linnunpöntön.

Eerikki oli sellaisia väkertänyt ja Letkutiellekin liikeni pöntöllinen :)

Magnuksen täytyy nyt laittaa se PUUHUN.

Itse en ole koskaan päässyt puuhun. Kaverini kaikki kipaisivat kuin oravat tyveen asti.

Magnus lupasikin auliisti pöntön puuhun kiinnittää.

Siihen korkeuteen, mihinkä tikapuut yltävät ja siihen puuhun, johon me näemme esteettä aamupalalla istuessamme.

Magnus kertoikin kahvipöydässä vadelmapiirasta napostellessamme,nähneensä Yryseläntietä ajellessaan oranssinvärisen isohkon linnun.

Katselimme merkitsevästi toisiamme Maikku, Eerikki ja minä.

Lintukirjaa plärätessämme löysimme, kuin löysimmekin tipusen, jonka tuntomerkit sopivat näkemäänsä. Lintu oli ISOKÄPYLINTU.

Kirjaan oli präntätty vielä, että on ihan yleinen tintti Suomessa.

Meillä oli aikoinaan keltavihreä kanarialintu nimeltään Justus.

Se osasi puhua.

Se sanoi muunmuassa: "Justus on kiltti lintu. Pusi, pusi pusi."

Sitten se sanoi: "Justus on paska lintu".

Ja: "Justuksen on väsy. Justus menee nukkumaan."

Catherine oli saanut linnun kaveriltaan, joka oli sille puhetta opettanut.

Lintu myös kirota karskautteli synkeästi aluksi, mutta sen se lopetti aika pian. Huomasi vissiin, että huushollissamme ei oikein tykätty, kun kiroiltiin.

Ihmeellinen lintu se oli, enkä olisi uskonut, jos joku olisi minulle kertonut, mutta kun omin korvin kuulin, oli pakko uskoa.

Tiistaina menin ottamaan uuden lookin kuontalooni.

Leikkaus onnistui hyvin.

Kampaajalla kuulin, että hänen lähinaapurissaan pidetään toivelaulu-ilta Yhteisvastuun hyväksi.

Kovasti huolestutti, tuleeko toivojia, koska kylällä oli muitakin tilaisuuksia.

Päätimme Magnuksen kanssa lähteä paikalle, koska meitäkin huolestutti laulaja määrä.

Kokemuksesta tiedämme miten on mukavaa, kun ihmisiä tulee paikalle., kun jonkun tilaisuuden järjestää Ei ole tarvinnut turhaan pölyjä pyyhkiä juhlakahvikupposista.

Iltaan tuli ihan mukava määrä lauluhaluisia, ja oli tosi hyvä olla yhdessä ja laulaa. Rukoiltiinkin.

Minulta pyydettiin runoja. Ihan ex tempore!

Kyllä harmitti, kun yhtään värssyä ei "sattumoisin" ollut jäänyt väskyn pohjalle.

Pari vuotta (about) olen kanniskellut ryttysiä runopapereita kaikkialla mukana, jos vaikka JOKU KYSÄISISI.

Kerran on kysytty, onko minulla Raamattua mukana. EI OLLUT :(

Aina pitäisi olla työkalut följyssä.

Aionkin hankkia itselleni TASKURAAMATUN.

Näin sellaisen kerran Kristillisessä Kirjakaupassa. Siinä oli vetskari ja kaikki, vaikka se oli niin pieni.

Pränttikin oli aika pientä tietenkin, mutta aion hankkia myös TASKUSUURENNUSLASIN jonkalaisen näin Pikellä. Siinä oli lamppu ja kaikki.

HUOMENNA aion aloittaa runojen työstämisen painokuntoon!

Sitähän olen sanonut alkavani tehdä jo ennenkin, voi joku sanoa.

KYLLÄ, mutta huomenna alkaan oikein oikeesti.

Tänään olin Nikolainkaupungissa Aune-tädin kestittävänä :)

Vein Ooppelin asemalle ja menin Magnuksen kanssa samaa kyytiä.

Illalla tulisin dieselhöyrykkeellä (jota ei sähköjohdot hidastuta) kotiin.

Haimme Magnukselle Ressmannista uudet farkut ja upouuden paidan. Magnus oli vähällä ostaa raitaisen kipparipaidankin.

Minä sanoin, että MÄ en tykkää siitä. LIIAN LETRU JA LIIAN KIRJAVA.

Huomasin liian myöhään virheeni. Myyjä katseli minua, kuten pirttihirmua katsotaan: pitkin nenän vartta.

"TIETENKIN, JOS ITTE TYKKÄÄT, JA MUUTENKIN KULTA RAKKAHAISENI"...yritin ykyttää.

Magnuskaan ei sitten loppujen lopuksi puserosta ehkä OIKEIN kovasti digannu, koskapa ei sitä ottanut.

Illalla käväisimme Jurvassa poliittisessa miitingissä.

Kotimatkalla ollessamme naapuri soitti, ja käski katsoa ikkunasta ulos.

Kuusi hirveä lkuulemma öntysteli markkiemme välisellä pellolla.

Me emme tätä mykistävää näkyä nähneet.

Saviset sorkanjäljet vain tiellä todisteena, että jostain jäätiin paitsi :)

Toivotaan, että naapurin ottamat kuvat onnistuivat.

T: Kaisa von Pirthirmberg

Tässä kuvassa näette PIISINOTTAN.

Näin äkikseltään en tiedä kyseisten hellanlippojen virallista nimeä.

Olisikohan kyseessä entisaikojen liesituuletin?

Piisinotta vastaa hyvin liesiTUULETINTA. Todella hyvin vastaakin. Se TUULETTAA kaikki käryt ja ökömönti, paitsi lipan alle ja tornista ulos, niin myös sisälle köökkiinkin.

Silakoita kun paistelee huusholli hunajoi vielä viikon paistinpäivän jälkeenkin kuin norjalainen kalapakkaamo.

Piisinotsan koristuksena on vuosikymmeniä kiertänyt soma kankainen rimpsu, mutta palotarkastaja sanoi, että kiertämisen on loputtava.

Ymmärsimme sitten itsekkin, että kumminauhan varaan pingotettu hörhelö voi tipahtaa hellalle (kuten se usein tekikin, mutta onneksi tulta ei ollut pesässä) ja syttyä palamaan.

"Kuinkas sitten suu pannaan?" kysyi palodirektööri tuimasti.

Kesti kauan, ennenkö silmä tottui kaljuun hellankuuppaan, mutta parempi vara, kuin vahinko.

Perjantaina meille tuli mieluisia vieraita synnyinkaupungistani: Vivianni ja Joonathan :)

Viviannilla oli 3-5 kilogramman verran pehmoleluja mukanaan, koska Lyllania ei tällä kertaa huolittu kylille.

Lyllanilla kun on tapana juosta pelkästä olemisen ja tulemisen riemusta ympäröivät rapapellot ristiin ja rastiin noin viiskymmentäkertaa, ennenkö se tulee sisätiloihin.

Ei siis käynyt tällä kertaa päinsä!

Meillä oli nimittäin raamattupiiri illalla ja Magnus sanoi, ettei hän rupia monikertoohin kluutuamahan ja jynssäämähän paikkoja.

Minäkin sanoin omasta puolestani Magnukselle, että en jaksa liioin pölyjä pyyhkiellä ja veskiä desinfeerata monia kertoja, enkä vinttikammareita enkä rappusia enkä ullakon päällystää, enkä teetä keitellä...kovin monia kertoja, ettei Magnus vain luullut, että sitä laiskana oleillaan.

Keitin yökyläläisille ja vävy- Eerikille sapuskat, kun tulivat.

Vivianni kysyi, mitä on ruokana?

Vastasin, että pottuja ja soosia ynnä vihannesgratiinia ja kanankoipilihaksia.

Vivianni sanoi, että hän ei tykkää mainituista eväistä.

Vastasin, että varmaan hänellä tökkii ne suklaatuutitkin, joita on jälkkäriksi.

Vivianni söi ruokaa pitemmittä puheitta.

Raamattupiiriin tuli neljä vierasta (jotka kyllä hyvin tunsimme :) )

Vivianni sanoi tulijoille, että hän ei sitten kättele ketään!!!

"Huh, huh" ajattelin ja hikosin enemmän, kuin kuntsarilla konsanaan.

Raamattupiirivieraat kevensivät tunnelmaa kertomalla kaikenlaista huojentavaa tietoa omia kokemisiaan jälkikasvujensa ja jälkijälkikasvujensa kanssa.

Kertomukset auttoivat olemistani ja hikoomiseni hellitti kummasti. Laulettiin virsiä aluksi rukoiltiin Isä meidän rukous ja luettiin Raamattua alkajaisiksi.

Lapset osasivat ulkoa rukouksen, jonka kuuluvalla äänellä rukoilivatkin ja Vivianni halusi lukea ääneen Raamattuakin.

Sitten hän kuiskasi, että koska syödään? Illan vanhetessa, hän aika useinkin kysäisi, että koska oikein syödään?

Lopulta tulimme Viviannin haikailemaan kohtaan ja minä olin hyvin ylpeä lapsenlapsosistani.

Aamulla aloitimme leikkimään "avainpiilosta"-leikkiä. Leikimme sitä niin kauan, että jokainen kolo ja kätkö oli käytetty ja koluttu pariinkin otteeseen.

Sitten aloitimme MYRKKYKÄÄRME-leikin, jossa kuuluu juosta tuhatta ja sataa pakoon ISOA MYRKKISTÄ (so. minä).

Onneksi huushollissamme pääsee juokseen rinkiä, ja ovien takaa voi kivasti pelästyttää kaikki pikku käärmeenpätkät vertahyytävän huudon ryydittämänä :)

Huilasimme välillä.

Vivianni kysyi minulta puuskutellessani nojatuolissa, että MITÄ HOROSKOOPPIMERKKIÄ SÄ OOT MUMMU?

Vastasin, että en usko mihinkään kooppeihin ja en ole yhtään mitään merkkiä.

"NIIN, MUTTA KOSKA SÄ OOT SYNTYNY? MITÄ MERKKIÄ SÄ OOT?"

Vastasin, että olen KIULUKAULA KIRAHVI- merkkiä.

Vivianni sanoi tietävänsä, ettei sellaista ole olemassakaan.

Kyllä on! Minä olen sen keksinyt, kuten ihmiset ovat keksineet koko höröskööpin. kiinalaisilla on apinaa ja lohikäärmettä sun muuta.

Sitäpaitsi, minä olen syntynyt silloin, kun Taivaan Isä on päättänyt!

Minä uskon Taivaan Isään. Hän on nähnyt mut jo ennen syntymääni. Taivaankappaleet ovat saaneet olla siinä asennossa ja kulmassa, kun ovat ovat olleet. Ne eivät ole vaikuttaneet...

" MINÄ OLEN RAPU!" sanoi Vivianni, vaikka varoin visusti kysymästä ;)

Iltapäivällä lähdin kööräämään porukkaa kotiinsa.

Vivianni kehoitti minua kantamaan pehmispussukkansa ja vaatekassin autoon hänellä, kun oli kuulemma ulkkishousut käsivarrellaan, niin ETTEI VOINUT.

Joonathan onneksi keräili kaikki pudonneet pörriäiset följyyn.

Aioin mennä samalla reissulla Terttusen tykö kylille ja ottaa terapiakoira Lyllanin kanssani, mutta...

Terapiakoira oli saanut syödäkseen ruisleipää voita noukassa, josta syystä se päästeli niin melleviä ruppuja, ettei kyläilyä voinut ajatellakkaan.

Siinä kyllä terapeuttiset kyvyt olisivat kyseenalaistuneet varsinkin, kun tiedän Terttusen suhtautumisen kaikkinaisiin hajuihin.

Meillä omalla väelläkin oli sietoraja lähellä rätkeämistä. Lyllan oli ainoa, joka pysyi rauhallisena paikoillaan.

Menin sitten yksin. Terttunen oli kyllä ankaran pettynyt, mutta ymmärsi sitten yskän, kun värikkäästi revitellen asian oikean tolan julkitoin.

Tänä aamuna kaatua kumahdin koko painollani (ja se ei ole vähän se) oikean polveni päälle.

Juoksaisin nimittäin vinttikamariimme silittämään oranssin väristä kaulahuiviani, joka mielestäni matsaisi just, eikä melkein oranssinvärisiin korvanappeihini.

Jalassa minulla oli jostain hotellista saamani froteeläpykät, joissa on ohut kumipohja.

Ne ovat sen kokoiset, että niihin jää reilusti KERRANKIN MEIKÄLÄISELLEKKIN ylimääräistä tilaa, sekä eteen, että taakse.

Itse asiassa, ne voisivat olla muutamaa senttiä turhan väljät jopa J. Miedollekin.

Kompastuin siis niillä edelläkertomin seurauksin.

Jysähdys kuului varmaan Suomen vanhimmalle puukirkolle asti, joka muuten on Vöyrin kirkko. (Meiltä sinne ehkä 15km)

Magnus pomppi salamana raput ylös ja kysyi, että kaaruuksä?

Sitten hän huomasi ne lapikkaat ja sain kuulla ylimääräistä "kunniaa" niistä.

Kaatumisesta seurannut itkuntyrske sai runsaasti lisää desipelejä siitä "kunnian" kuulemisesta.

Mäiskäsin oven kiinni ja istuin sängyn reunalla ja vollotin, kuten silloin kakarana, kun olin sadannen kerran kaatunut polvilleni.

Polvissani ei niihin aikoihin ollut koko kesänä nahkapeitettä. Sideharsotuput korvasivat orvaskeden monta viikkoa.

Nyt pysyi nahka paikallaan, mutta jomotus tuntuu tätä kirjoittaessani :(

Pääsimme, kuin pääsimmekin kirkkoon. Perillä muistin, että en ollut muistanut tarkistaa pysyikö maskit naamataulussa paikoillaan, vai olivatko lirisseet kyynelvanaa pitkin rintapielille.

Ei ainakaan kukaan maininnut asiasta.

(Magnus olisi varmaan maininnut, jos olisi istunut vastapäätä.

Hän mainitsee AINA, kun syömme jotain, että SULLON TUAS JOTAIN. Samalla hän viittelöi suupieliään, tai rinnuksiaan).

Huomenna on kuntosalilla varmaan taiteilemista, jos polvilumpioni äityy pahemmaksi.

Kuntosalin jälkeen on kevään viimeinen jumppakin.

Täytyy käydä välillä kotona ottamassa SÄRKYPULVERIA, että pystyy jumppailemaan.

Kovaa on tämä urheilijan elämä joskus.

T: Kaisa von Konkpolviander

Äitini tekemiä tiffany juttuja- kuvasarja jatkuu.

Tässä upeita katteja keittiön oven pielessä.

Mietin, miten äitsykkä tykkäisi jos tietäisi, että olen blogiini laittanut hänen tekemistään koristuksista kuvia näkösälle.

Äiti aina eläessään tahtoi kuulla, mitä tuttuni olivat SANONEET hänen virkkauksistaan ja väkerryksistään.

Ei riittänyt jos sanoi, että JOO, SANOIVAT HIENOIKSI.

Ei, piti aina näyttää livenä, kuinka olivat menneet esineiden eteen ja paukutelleet käsiään ja muikistaneet suutaan jne.

Ylinäytelläkkään ei saanut. Sen hän huomasi tietenkin heti ja oli myrtsinä.

Olen perinyt monia luonteenpiirteitäni äidiltäni.

Muun muassa sen, että haluan kuulla kehuntoja ja ne hivelevät alitajuntani virtoja kivasti.

Liika on kumminkin aina liikaa minunkin mielestäni.

Eilen lauloimme sielä EL:n kevätgalaasissa Esikon kanssa kädet täristen ja ääni käristen (huom. minulla).

Joku sanoi jälkeenpäin, että VOI, VOII, OUTS ,HUH, kuinka KOMIA ÄÄNI SULLA ON, ja molemmilla teillä.

Teki mieleni sanoa, että nii-in, eikä kööriin kumminkaan pyydetty. Itseni hilliten sanoin vain vaatimattomasti, että eipä ole vierailukutsuja uupperaan tullut, eikä talentteihin, eikä diileihin kehoiteltu osallistumaan.

Minustakin esiintyminen meni hyvin. Se taas johtui siitä, että en pitänyt kuulokojetta korvassani, vaan käsveskassa tuolin karmilla.

JOS koje on korvassa, tekee kokoajan mieli huitaista sivulle sitä, joka kärisee epävireisesti kyljessä.

Kauhuksensa sitä aina sitten huomaa, että SE ON MUN OMA , VANHAN MUMMOKKEEN KIMAKKA ÄÄNI, joka ilkiästi häiritsee.

Esikko iloitsi myös onnistumisestamme.

Hän sanoi, että lauluenkelit olivat apunamme, aivan niin, kuinka olimme harjoitellessa niitä följyyn pyytäneetkin.

Nuorena sain joskus esiintyä joulujuhlissa.

Erään Kirstin kanssa olisimme saaneet laulaa paljonkin, jos olisimme hihitykseltämme pystyneet :(

Ihana laululuku elämässäni oli aika, kun Jo Hannan kanssa laulelimme Venättää myöten. (Terveisiä vaan, jos satut langoilla olemaan).

Meillä oli nimikin, juohtuen juuri noista Karjalan matkoista. Olisikohan ihan "KARJALAN KULTAISET NAISKURKUT"-nimi ollut kyseessä?

Jo Hanna varmaan muistaisi tarkemmin :) Mielestäni tuo nimi olisi ollut sopiva ja kuvaava, jos se se oli.

Niin ja olinpa ihan unehuttaa: olemme kerran laulaneet Magnuksenkin kanssa Nikolainkaupungin sunnuntaiseuroissa.

Lehteen laitettiin viekkaasti ilmoitus: musiikissa MAKADUO!

MA= Magnus, KA= Kaisa.

Ei sopinut seinille meidän mielestämme KAMADUO, vaikka se olisi ehkä kuvannut duuoa ja sen musiikillista antia paremmin.

Hyvin meni kamaduon ensiesiintyminen ja aikaa myöden saimme nuoleskeltua umpeen haavat, jotka rätkeilivät, kun ei pyydetty koskaan toiste laulaa lirauttelemaan.

Maanantaina, kun tulin välillä kuntsarilta salilta syömään puoli purkillista tonnikalaa ja höyrystyttytettyjä (!) vihanneksia, mennäkseni seuraavaan jumppapaikkaan, tuli Magnus pihalle vastaan.

Magnus tulee usein pihalle vastaan, kun tulen kotiin, mutta nyt hänellä oli silmät jälkiruokalautasen kokoiset.

Hän sanoi:" Vessas on sammakko!"

Minä sanoin:"Mggsmmkk?"

Magnus: " Mä luulin, ku menin suihkuhun, että jaa, flikka koittaa taas naruttaa ja on laittanu sammakkapattahan laattialle, notta saisin syrärin.

Onneks mä toffasin sitä harjalla ennenkö laitoon hyllylle, ku "pattas" pomppas seinää kohori ja mä meinasin pyärtyä ja pyärryynki osittaasin!"

Minä kysyin, että missä se koipeliini nyt on?

Magnus sanoi sen häipyneen, mutta ei osannut sanoa mihin.

Minulle heräsi pahat aavistukset ja hiivin hyysikkään varovasti.

Aivan oikein! Vessanpytyn ja pesuharjan välimaastossa makoili kananmunanpuoliskan kokoinen tummanruskea sammakko.

Magnus haki kymmenenmetrin kaikaleen marjapuskan suojaverkkoa ja kiikutti kädet pitkällä verkon avulla Sakun laskuojaan.

Mahtoi Saku ällistellä ilmaston muuttumista. Lattialämmitteisestä hyyssistä hyiseen huleveteen!

Kun olimme rauhoittuneet tunnusti Magnus että eniten maailmassa hän inhuaa sammakoota.

Sanoin omastapuolestani, että jos sammakat (kuten muutkin öpelöiset)ymmärtävät pysyä seiniemme ulkopuolella, niin minä kyllä ilahdun heittiä nähdessäni.

" Oliko se lämpönen, vai kylmä? "

"Minen koittanu! Ja tästä et sitte kirjoota! Luuloo kaikki, että mihnä me asutahan. Sammakot ja ötökät vaan sinkooloo sinne tänne!"

Lupasin auliisti, että kyseinen juttu jää vain minun ja lukijoiden väliseksi asiaksi.

Nyt menen kissauttamaan iltapäiväkahvit.

Sitä ennen kirjoitan runon:

Kaikkea luki lehdessä.

Tapettu oli ja varastettu. Elleskaappia moninaista.

Tuhkaa,tuliliveä.

Minä otin Jeesuksen puhelin numeron

viisnollayksviis:

"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä,

niin minä tahdon auttaa sinua

ja sinun pitää kunnioittaman minua."

Numero löytyi rakkauskirjeestä.

Raamatusta.

Vivianne soitti. Oli Venlan kaa. Tukka oli kuulemma nyt siisti. Ei takun takkua.Kummitäti oli tasoittanu hienosti.

Tulin soitosta hyperiloiseksi. Jeesus siunatkoon kaikkien kaikkia lapsenlapsia.

T: Kaisa von Jättehypergladström

Tuo patsas kuvaa Jeesusta, jolla on lapsonen sylissään.

Sopii hyvin tämänpäiväisen blogini alkukuvaksi, koska on Hyvän Paimenen sunnuntai.

Tänään alkoi pyhäkoulukin. Meillä täälä Isossakyrössä toimii kesäpyhäkoulu, joka alkaa pääsiäisen jälkeen ja loppuu lokakuun lopussa. Minä sain tänä ensimmäisenä kertana, jolloin kaikki opet ovat mukana, pitää hartauden.

Luin lasten Raamatusta Hyvän Paimenen kohdan ja lapset kuuntelivat tarkkaavaisesti (kaikki neljä).

Aina ennen raamatunlukua kehoitan lapsia seuraamaan herkeämättä ja panemaan merkille kaikkinaisia asioita.

Sanon ennen lukemaan alkamistani vakavalla ilmeellä ääntä madaltaen ja värisyttäen:

"Mä kysyn lopuksi lukemastani jonkun kysymyksen ja JOS EI OSAA VASTATA EI PÄÄSE LUOKALTA!"

Harvoin näkee niin tarkkaavaisia korvia ja näkee niin intenssiivisiä katseita, kuin meidän pyhäkoulussamme.

Etteivät nyt lukijani kauhistelisi kerrottakoon, että olen noin parikymmentä vuotta käyttänyt samaa metodia ja AINA kaikki ovat osanneet vastata ; )

Tänään kysyin, että KUKAHAN SE MAHTOI LIENETÄ SE HYVÄ PAIMEN TÄSSÄ RAAMATUN KERTOMUKSESSA?

" JEESUS!" kuului välitön vastaus eräältä pikkupojalta ja sai se kaikkien muiden varauksettoman kannatuksen.

" TAAS pääsitte kaikki luokalta!" ihailin heitä meluisasti ja vuolaasti.

Ajelin pyhäkoulusta kotiin syödäkseni muutaman keitetyn mulkkeron (kananmunosen) ja saman tien lähdimme Isonkyrön alakoululle, jossa oli yhteiskristillinen rukoustapahtuma.

Sielä meitä oli monesta eri "PULJUSTA" veljiä ja sisaria ja rukoilimme Isonkyrön ihmisten ja asioiden puolesta.

Päätettiin, että tilaisuuksien järjestäminen otetaan vakantti hommaksi ainakin kerran vuodessa.

Palelluin taas kerran karrelle tullessamme pois tilaisuudesta.

No mitä, kun olen tyhmyyksissäni heittänyt lämppärit vaatehyllykön ylimmälle sekaiselle hyllylle kesälepoon.

Ajattelin, että niitä ei nyt ennen juhannusta enää tarvitse kinntuihin kiskoa, mutta mitä vielä!

Kotona sisälläkin oli viileää, kuin hollitallissa.

Magnus jäikin lämmittämään pönttiksiämme (pönttömuureja) ja minä kipaisin tänne vintille.

Myös Magnus erehtyi luulemaan, että kevät on tullut lakeuksille ja vaihtoi talvirenkaat autoihin.

Renkaanvaihto alkoi sujua vasta, kun rukoiltiin.

Olivat nimittäin parit meisselit ottaneet ja katkenneet ja hermot muutenkin riekaleina koko hommasta. Ässäpäitä ihan oli tehnynnä kuulemma mieli sanoa, mikä ei ole Magnukselle ollenkaan ominaista, vaan kuvaa tämän homman työläyttä.

Sopivasti, kun kahdeksas rengas oli kunnialla kruuvattu kiinni, alkoi truiskia lunta.

Lumi suli kuitenkin seuraavana päivänä (tänään) pois, mutta hyytävän kylmä on.

Torstaina lähdin Nikolainkaupunkiin niitä paljonpuhuttuja kenkiä hankkimaan.

Kengät löytyivät ja ne olivat ihanat, mutta eivät mahtuneet meikäläisen puhelinpylvästolppien tyveen : (

Menimme välillä Catherinen tykö kissauttamaan kahvit.

Lähdimme virkistyneinä uudelleen kaupoille, nyt oli myös Vivianni matkavahvuudessa mukana.

Ei löytynyt kenkiä. Vivianni puolestaan löysi mielestään ihanat farmaripöksyt.

Ne eivät vain mahtuneet vatsalaukun kohdilta kiinni.

Ei puhettakaan, että vetskari olisi edes LUVANNUT luistaa ylöspäin.

Viisaana tyttönä Vivianni kiskoi puseron hännän mokoman turhakkeen päälle peitteeksi ja kekkaloitsi "viattoman" näköisenä äitinsä edessä.

Minä olin suosista jäänyt käytävällä olevan penkin päälle, enkä olisi mennyt putiikkiin muuoin, kun maksusta.

Vivianni pisti pystyyn kovemman luokan shown (Catherinen kertoman mukaan).

Kerroin Catherinelle, että hänenkään kanssa ei kauppaan voinut mennä muut, kuin Pikkumummu (äitini).

Pikkumummulle ei kukaan uskaltanut ryppyillä. Ei kaupassa, eikä missään muuallakaan.

Sovimme Catherinen kaa, että laittavat Viviannin aikanaan teatteri-kouluun. Niin on neidissä teatraalista virtaa.

Selvittiin siitä sitten oikeinkin hyvin ja housut jäivät putiikin henkarille.

Nikolainkaupungista selvittyäni ajelin kirkolle lauluharjoituksiin.

Matkalla availin äänijänteitä ja lauloin jotakin laulunvärssyjä niin korkealta, kuin pystyin.

Se kuulosti juuri siltä, mitä se oli: hirveeltä.

Kuulokojeen ansiosta äänikärhämäefektit olivat, jos mahdollista TODELLISUUTTAKIN karmaisevampia.

Lauloimme Esikon kaa kanttorin säestyksellä valitsemamme laulut.

Ei käynyt niin, kuin salaa olin ajatellut!

Ei pyytännä kanttori kuoroon jäämään, vaikka kuoro meidän jälkeemme alkoi harjoituksensa : (

Toisaalta olen ollut viisi vuotta pois kuorosta johtuen juuri edellä mainituista seikoista (äänen aukirevittelyharjoitus autossa). Oikeastaan en sitten niin pettynytkään VAIKKEI PYYRETTY.

Perjantaina otin taas toivorikkaana vihkon ja kuulakärkikynän mukaani, ja menin ulos.

Nojailin seiniin ja vaihtelin paikkaa, mutta runoa ei tuntunut pukkaavan.

Haravakin vilahteli ilkeästi silmiini, mutta painoin luomet eteen ja olo helpottui.

Menin lopuksi sisälle oikein koneelle vintin päällyställe ja sain, kun sainkin pitkähkön värssyn puserretuksi VÖÖRDILLE.

Illalla Kurikassa sen sitten lausuin ja hämmästyin siinä lukiessani täydellisesti.

"Mitä ihimettä mä oikein olen ajanut takaa?" ajattelin.

Oli pakko sanoa yleisöllekin, että ei heidän tarvitse huolestua, jos eivät ymmärtäneet.

"Minäkään, joka sentään olen runon kirjoittanut, en ymmärtänyt sitä", söpötin.

Eräs nainen sanoi ymmärtäneensä runon TÄYDELLISESTI.

Sanoi vielä, että ajatella, että toisilla on lahja kirjoittaa sellasta, mitä ei itte ymmärrä!!!

(Selvennykseksi vielä sadoille uusille lukijoilleni tarkennan, että en kirjoita missään tapauksessa mitään TAJUNNANVIRTA -runoja, vaan selvää pässinliha-runoutta. Otetaan esimerkki havainnollistamaan:

Kulki läpi metsän siimen, mustan puhuvaisen,

joku, muuan muukalainen

Oli yllään harmaa reuhka takki.

Pääns hapset harmaat ol` ja harvat.

kuni petolinnulla pyrtöns on jolloink´

Jos kysynet, mitä ihmettä se metsän läpi,

se muudan muukalainen;

kuljeskeli ja pränkäs,

vaik tie hyvä uusi kulki läpi korttelin?

Vastaan sul´:" se askartamaan ijäks jäi myös muo."

Kuka lienikin tuo harvapää, siittä viis,

Puraise lendiä ja kaffet juo, sinä siis!) Jne...

Lauantaina sain siivottua kutakuinkin loppuun asti kaikki.

Imuroidessani vastaani tuli kaksi (2) hämähäkkiä ja kaksi (2) jonkin sortin koppakuoriaista.

Lähdimme vartavasten kauppaan hakemaan hämähäkkikoppakuoriaismyrkkyä.

Ajattelimme, että saunottuamme vetäydymme vinttiin ja tursotamme koko pötillisen Raidia alakertaan.

Tursottamatta jäi.

Unohdin autuaasti kaikki kuoriaiset ja mötiäiset. Keitimme saunakahvit ja joimme ne kynttilän valossa ja keskustelimme henkeviä.

Huomenna on päivä uusi. Ehkäpä kyseiset jouttisonsarit ovat aistineet vihamielisen suhtautumisemme heihin ja päättäneet muuttaa ulkokartanolle :)

T: Kaisa von Jouppisonsar

Vanilliinivadelmakermafiilipiirake (entinen).
En ole paistanut piiraketta tuossa näkyvässä uunissa.
En, en! Hyvä kun onnistuu sähköuunissa.
Tämä on sellainen piirakka, joka ankaran tuotekehittelyn ansiosta onnistuu minultakin.
Alkuperäisessä reseptissä seisoo muistaakseni jotenkin seuraavasti:
8/7 dl jauhoja
5/4 kk sokuria
2/1 tl leivinpulveria
1 (kokonainen)prk k-fiiliä
kananmunan valk.
kananmunan kelt.
(jotka viimeksimainitut erottamisen
jälkeen yhdistetään)
persikan puoliskan siivuja jne.
Ymmärtänette mitä tarkoitan?
Pikkuhiljaa aloin mittojen pyöristelyn seuraavaan kokomittaan ja siitä etiäppäin niin, että tuli KUNNON kokoinen piirainen, eikä mitään sellasta, jota tuskin saa silikoonivuoasta irti.
Muistanette Magnuksen suhtautumisen leivonnaisiin?
Nyt kumpikin meistä vahti toisiansa haukan katsein, ettei vaan toinen ottanut enemmän kuin toinen.
Olemme olleet aina tasapuolisia kaikessa syömisessä. (Nyt olen jo vapaaehtoisesti halunnut antaa periksi. Joskus jopa onnistun säästämään Magnukselle PARHAIMMAN palankin, mikä ennenmuinoin ei olisi tullut kuuloonkaan).
Joskus (tätä ei paljon edes viitsisi kirjoittaakkaan) kun joimme vielä viinaksia (siitä on yli kaksikymmentäkaksi vuotta) laitoin kuulakärkikynällä potun kylkeen, missä menee RAJA. Puolet mulle ja puolet Magnukselle : (
Kiitos Jeesukselle, ettei enää tarvitse kuulakärkikynää moiseen touhuun sutata : )

Tähän väliin kirjoitan kommentin Anitalle, joka kirjuutti edelliseen bloggaukseeni.
En halua sitä enää sinne sivulle lisätä, jos vaikka Anita et enää vanhoja vilkuile, kun on tämä färskimpikin versio.

Siis Anita: Minullakin on yleensä kamera aina piirongin loodas silloin, kun sitä tarvittais!
Onhan tietysti olemassa kännykkäkamera, mutta siihen en koskaan muista ostaa muistitikkua.
Alkuperäiseen mahtuu vain noin kymmenen kuvaa ja ne on olleet käytettynä jo neljä vuotta!
Tänään otin kirkolle lähtiessä kameran mukaan, että filmaan kaksi upeaa joutsenta, jotka könyävät ihan pikitiemme poskessa.
Noh..mennessä en kerinnyt ja palatessa en jaksanut.

Sitten taas kaikille:)
Eilen oli suloinen päivä.
Aurinko helotti suoraa tänne Letkiksellekin ja minä vääntäydyin ulos kahvikupposen, lehtiön ja kynän kanssa.
Istahdin puun pätkän päälle ja kirjoitin kokonaista kaksi runoa.
Ne tuntuivat siinä kahvia ryystäessäni ja lukiessani oikein typeriltä.
Siis ne olivat hyviä!
Olen erittäin ankara kriitikko runojeni suhteen, mutta olen oppinut, että aina kun tekee mieli rutistella runopaperi pehmeeksi ja niistää sillä klyyvari, niin runosta onkin sukeutunut ihan mukiinmenevä.
Kaikki hurrasivat seuroissa, kun lausuin ne!
Hurrasivatten tosin niin hiljaa, ettei pihaustakaan kuulunut (rykäys).
Maunolla oli seurapuhe.
Siitä en pysty sanomaan mitään, koska jännitin omaa osuuttani ja minulla oli täysi työ pysytellä istuma-asennossa. (Teki koko ajan mieli painua penkin alle).

Saimme lähtiessämme eräältä naiselta omitekemiänsä karjalanpiirakoita mukaamme.
Salaa olimme jo kotona toivoneet, että noinkohan käy taas tällä kertaa, että saamme evästä mukaan.
Olemme aina saaneet. Olemme myös aina syöneet ne välittömästi kotiin palattuamme, vaikka olisi ollut aamutunnit kyseessä.
Saimme, kun saimmekin tälläkin kertaa ihanan satsin kotiin viemisiä.
Nytpä emme syöneetkään niitä illalla kotiutuessamme lainkka!
Meidän pikkueteisessämme oli nimittäin LÄMPIMÄISLEIPIÄ odottamassa.
Naapurin Huivi oli leiponut leipiä ja tuonut meillekin maistiaisia.
Maistoimme heti toisen leivistä kokonaan ja toisen laitoin pakkaseen odottamaan aikoja parempia.
Ne paremmat ajat koittivat heti tänään.
Eläkeliiton miitingissä iltapäivällä, luennoitsija (psykoterapeutti) sanoi, että sellainen vanha ihana tapa, kuin lämpimäisleipien vieminen kranniin, pitäisi elvyttää.
MINÄ en saanut kurkusta kakistettua, että meilläpä on sellainen naapuri, jolla on tämä tapa tallella.
Takapuolenikin painoi ainakin tonnin, enkä noussut ylös tästä kertomaan.
Magnus morkotti suureen ääneen, että (ei itse puusouvilta kokouksiin ehtinyt) KYLLÄPÄ SÄ MUUTOON SAAT ÄÄNES KUULUVIHIN, VAIKKEI AINA NIIN TARTTIS, MUTTA KU ON TORET KYSYMYKSES NIIN OLLAHAN TURPA RUTUS!
Magnus ei turvasta puhunut tietenkään ollenkaan! Kirjoitin sen niin, kuin itse itsestäni hunttailin.

Eiliseen vielä mennäkseni: otin, paitsi kynää, niin myöskin haravan kauniiseen käteeni ja vetelin roskia kasaan sieltä täältä pihamaallamme.
Varsinkin sieltä, missä voin olla NAAMA AURINKOON PÄIN, ETTÄ RUSKETTUU.
Aurinko kyllä aiheuttaa ryppyjä tiedän, mutta ei ny "yksi" ryppy MUUTOON SILOOSES mitään haittaa.
Tänään jatkoin haravointia ja siinä aurinkoon päin sohiessani mietin, kuinka joillakin voi kynnet syyhyä moiseen hommaan.
"Yök, örk, örk!"sanon minä.

Tänään olin kuntosalilla, kuten keskiviikkoisin olen tammikuusta asti pyrkinyt olemaan.
Edistystä on ollut havaittavissa!
Pääsen lierautumaan laitteisiin jo ilman, että ilmat puuskahtavat keuhkoista pihalle (muusta nyt puhumattakaan) ja eräs vempele, johon minun on pitänyt jättää neljä pylpyrää näkösälle, sujuu jo KUUDELLA pylpykkeellä!!!
Muut näyttävät suoriutuvan melkein parillakymmenellä, sikäli olen kerinnyt oikein laskemaan.
Laitteiden vaihdon välillä ei nimittäin kovin paljon kannata jäädä räknäämään toisten meininkejä, muuten jää kyytistä.
Kuulin tänään ilokseni, että peli jatkuu kesälläkin, ainakin kerran viikossa.

Ehdotan kaikille, jotka kokevat olevansa veteliä ja kunnottomia ynnä tylsyneitä: menkää kuntosalille!

Huomenna lähden Nikolainkaupunkiin OMALLA OOPPELIN- präiskälläni.
Magnus pesi präiskän ikkunat.
Hän ihmetteli, että oonko mä nähäny yleensä mitään niitten klasien läpi.
Heillä ei aikoinaan eres navetan klasit ollu nuan ryyryksissä.
Vastasin, että en ole nähnyt ja huanosti kuullukki, mutta en ole muistanut enää koko rakkinetta, kun olen saanut sen kunnialla köörättyä talliin.
Lähtiessä taas, en ole enää ehtinyt.

Aion Catherinen kanssa mennä koittamaan eräitä kenkiä, joiden kuvan näin Pohjalaisessa.
Olivat halavat ja hienot. Saa vaan nähdä onko niitä saatavana kanoottikoolla.

Rakkain, mutta lämpöisin ajatuksin kaikkia teitä lukijoita ajattelen.
Antakaa kuulua itsestänne :)
T: Kaisa von Kanotskor

Tämä maisema kotimme itään antuvan köökin aakkunan melkein alla, on menneen talven lumia.

Kuva on otettu viime torstaina ja lumet ovat menneet ja vesi lasehtinut oikeisiin uomiinsa.

JOS olisin syksyllä ostanut sen kukkamukula pussin ja JOS olisin viitsinyt peitella sipulit sammaleiseen ruohikkoomme, niin nyt meillä olisi taatusti krookuksia ihailtavana ja kuvattavana.

Mutta kun ei, niin ei.

Muistanette millainen hortonoomi tässä nyt asioita haikailee?

Muistin virkistämiseksi: puutarhassa tykkään juoda kahvia ja ottaa aurinkoa kelmeille poskipäilleni lepolassessa köllien!

Magnus tykkää kyllä istutella perunoita, porkkanoita ja mansikoita.

Niitä minäkin kovasti paljon kyllä tykkään syödä.

Ensimmäinen SANAHARKKAKIN pihanhoidosta tuli eteen tänä ihanana kevätpäivänä.

Magnus nimittäin on koko täälä asumisemme ajan uhannut tilata murskekuorman pihaamme.

Olen kiljunut pikkukieli lepattaen, että laitan välittömästi vuokralle tahtotaan-osastoon ilmoituksen Pohjalaiseen.

Piha on kuulemma niin kauhiaa kurakkua, ettei taharo millään ilijetä olla (Magnuksen mielipide).

Aiemmin sanoin asiasta "keskusteltaessa", että vain minun kuolleen röpini yli tänne mursketta tuodaan, mutta kovensin uhkausta ja aloin puhua vuokra-asunnosta.

Minun mielestäni rintamamiestalon (varsinkaan Letkutiellä olevan) pihaan ei maisemallisestikaan sovi mitkään kivenjyrskeet.

Pthyi olkoon!

Sitäpaitsi sierettyneet jalkapohjanikaan eivät ainakaan petraantuisi, kun joutuisin kivikäytävillä koikkelehtiin.

Magnus ei KOSKAAN kävele paljain jaloin ulkona. Ei, vaikka piha fyllättäis vaahtosametilla :(

Perjantaina en tehnyt yhtään mitään, lukuunottamatta kummallista yritystäni alkaa siivota.

Puristelin touhukkaasti parit matonpätkät ja viikkasin ne keittiön puusohvalle ja THAT`S IT.

Tuolla lailla olen tehnyt kautta aikojen ja tuntuu, ettei loppua näy. Tarkoitan, että siivousinto ei ota tulta alleen, vaikka ikää kertyy.

Jaa, mutta pullia myös pyöräytin 32 kappaletta.

Magnus maisteli SUOLAA niin monesta pullasta, että uhosin hänen maistelevankin nyt VIIMEISIÄ Letkutiellä valmistettuja nisusia.

Itse asiassa olen neljänkymmenenneljän vuoden aikana uhonnut moninaisia kertoja sen kertaisen leipomuksen olevan vihoviimeinen.

Tässä sitä kuitenkin ollaan:

mehevien ja isojen pullien näköisiä molemmat (tai itse asiassa minä vielä enemmän, vaikken pullia NIIN mälyttömästi syökkään, kuin Magnus).

Hautajaisissa olimme lauantaina.

Leevi (nimi muutettu), jonka hautajaisissa olimme, oli saanut elää pitkän elämän.

Leevi kuoli uskossa Jeesukseen ja iloitsi viimeisinä päivinään, että saa pian nähdä Jeesuksen.

Leevi iloitsi myös, kun näkee taivaassa Kaimon, uskovaisen kaverinsa. Saavat oikein sydämensä pohjasta laulaa yhdessä.

Tänään oli kyliemme kutsujumalanpalvelus Isonkyrön kirkossa.

Maunolla oli saarna.

Eilinen ilta menikin Magnuksella saarnan valmistamiseen.

Minun siis oli "PAKKO" lukea kirjastosta lainaamiani kirjoja, vaikka matot köökin puusohvalla sätivät ilkeästi silmiin.

Enhän voinut häiritä Magnusta. Tosin hän oli vinttikammarissa koneen ääressä, MUTTA KYLLÄ IMURIN HURINA OLISI KUULUNUT YLISKAMARIIN!

Magnus on muutenkin hyvin herkkä imurimme äänelle.

Hän laittaa aina korvatulpat korviin, kun alkaa imuroimaan.

Minä puolestani alkaan vielä itsekin huutamaan (laulamaan siis) koneen lisäksi.

Hoilaan koko ulkoa osaamani virsirepertuaarin. Se on kyllä aika vähän se, koska en opi mitään ulkoa, mutta ainahan voi itse keksiä sanoja.

Illalla Magnus luetti minulla kirjoittamansa saarnan.

Sanoin, että en ymmärrä siitä mitään!

Magnus kiitti runsaasta kannustuksesta.

Aamulla sanoin, että eikö hän voisi puhua niinkuin tähänkin asti? Luonnollisesti ja omana ittenään?

"Kun saa saarnata, niin ei sen tarvitse merkitä jäykistelyä" sanoin porkkanasämpylää mäyhäten.

(Myönnän tosin, että saarnaaminen kirkossa jumalanpalveluksessa on kyllä niin juhlallinen asia, että meikäläinen jäykistyisi niin, että saisivat molemmilta puolilta tukien pöngätä saarnastuoliin ja lopuksi vielä kantaa pöntöstä alas. Saarnapaperit saisi suntio sormi sormelta vääntää käsistä irti.)

Magnuksen aloittaessa saarnan kuulin, että nyt sieltä puhuu Jeesuksesta iloitseva ja Hänestä elävä, ilosanoman tuoja M. Jouppi.

Jäykkyydestä ja kaavoihin kangistumisista ei ollut tietoakaan.

Jumalanpalveluksessa soitti Kyrönmaan Puhaltajat- niminen torvisoittokunta.

Soittivatkin niin hyvin, että meikäläisellä tuli taas tunne, että lähden leijailemaan kirkon katon läpi isompiin sfääreihin ja istahdan ensimmäiselle kohtaamalleni pilvenhatturalle ja jatkan sillä kauas tuntemattomaan KOSMUKSEEN (nimenomaa u:lla).

Ennenvanhaa oli kosmuskyniä. Kielellä kun kasteli terän päätä paperille piirtyi musteen färistä vanaa.

Se oli hauskaa!

Usein, tai itseasiassa aina, kieli oli mustempi, kuin paperi.

Maistuikin ihanan pahalta!

Sain olla myös kaatelemassa kahvia ja tee vettä kirkkovieraille jumalanpalveluksen päätteeksi. Sekin palvelu oli myös omiaan kohottamaan mielen aloja.

Loppupäivän lueskelin parit kilot sanomalehtiä ja katselin ikkunasta kuinka luonto kutsui helmaansa oleskelemaan.

Sain vielä sinniteltyä menemiseni ja nyt onkin sitten kotoisen umppelo olo.

EHKÄ HUOMENNA...

Huomenna tosin täytyisi kirjoitella uusia färskejä runoja.

Meillä on kahdessa paikassa maakunnassa vastuuta. Minulla runoja ja Magnuksella puheita.

Herra kaikkia teitä hyvästi taas hoitakoon ja puhukoon.

T: Kaisa von Färskfrisksten

Seisoskelen tässä Letkutien päällä ja ihailen tursuavaa laskuojaa.

He, joille maisema on tuttu tietävävät, että tuossa kohden ei tavallisesti ole

vettä, kuin maitohinkillinen.

Kuvaa ei ole tällä kertaa lavastettu. Minä en nimittäin Letkutie-oloissa pidä kakkuloita lainkka.

Kohta a) en näe niillä mitään, kohta b) ne eivät pysy klyyvarini päällä, kohta c) toinen sanka on melkein erree poikki.

Kuvassa ei näy, mutta kuvatessa ihan lähistöllä kuului julmettu mekastus, kun pellolle ovat laskeutuneet jokavuotiset lintuvieraat.

Viime vuonna Magnus käveli Letkutietä joutsenten luo ottaakseen niistä kuvia.

Huusi samalla, että TERVE POJAT, jonka jälkeen "pojat" nostivat välittömästi kytkimensä ylös ja lehahtivat tiehensä.

Tänä vuonna täytyy olla viisaampi ja huutaa TERVE LIKAT! Jospa saisi vangittua kuviin noita ihastuttavia kiulukauloja.

Keskiviikkona Charles otti ja lähti Joensuuhun.

Minulla oli samaan aikaan lähtö kirkolle kuntsailemaan ja tarjosin auliisti kyyttiä asemalle.

Ei kelvannut. Ajan kuulemma liian hiljaa. Matka kestää kuulemma liian kauan. Pitää peljätä kuulemma turhan pitkään.

Kuntosalilla sain hiljaisesti tungettua ne sinne jättämäni lenkkitossukat reppuuni.

Eivät olleet kenellekkään kelvanneet.

Edelliskerralla kuntosalittamisen jälkeen minulla kolotti ilkeästi oikeaa rannetta. Olin lisäillyt vempeleisiin kiloja sen mukaan , mimmoset fiilikset olivat.

Fiilikset olivat= jos maan kamarassa olis krivat, niin nostaisin sen inansa verran paikoiltaan.

Keskiviikkona rehkin kevyemmillä lukemilla vahingosta viisastuneena.

On totta kohdallani sanonta: voimaa olis, muttei kestä paikat :(

Kuntsarilta menin jälleen nuttukerhoon.

Nuttukerho pidettiin Piken luona. Heidän ovenpielessään oli suuressa purkissa pajunkissi oksia, joiden kissat olivat luumun kokoisia!

Niitä kasvaa kuulemmaasti vain Vanhankirkon rannassa, jossa on aina lunta about kymmenen metriä.

Niitä luumukissoja Pike aina pyytää aviomiehensä Bengtin noutamaan.

Urheasti Bengt raivaa kaikkinaiset esteet näiden pajunkissien tieltä saadakseen ne Piken ja meidän muiden iloksi ovensa pieleen.

TAHTOO KANS LUUMUNKOKOISIA PAJUNKISSIOKSIA!

Jahka tämänvuotinen kissajahti unehtuu mielestä, suuntaamme ens vuonna Vanhankirkon rantaan.

Sain Pikeltä itsekutomansa turkoosin jumpperin iki omaksi.

Pike sanoi, että pusero on hänelle liian valtava. Varsinkin nyt, kun hän on vielä entisestäänkin huventunut.

" Onneksi muistit, että sinulla on yks valtava ystävätär, jolle pusero passaa!" naureskelin.

Kehoitin edelleen muistamaan, jos sattuu löytymään muuta kivaa valtavaa.

Aikoinani sain Elizabethyltä kaikkinaisia vaatekappaleita, joihin hän oli itse kyllästynyt.

Työkaverit oppivatkin vähitellen sanomaan ONNEA UUDELLE PUSEROLLE-sijaan: ONNEA ELIZABETHYLTÄ SAADULLE PUSEROLLE!

Tänään oli postiin tullut takkipaketti Ellokselta, eikä Elizabethyltä.

" Lähettääkö ne nuan vaan paketteja tilaamatta, ku sä oot nuan kauhian hämmästyksis?" kysäisi Magnus ja ryypsäisi kahvia mukista.

"No en, mutta tavallisesti Ellos lähettää pari kertaa päivässä tiedon sähköpostiin: olemme pakanneet tavaranne. Pakettinne ylitti juuri valtakunnan rajan. pakettinne on saapumassa Helsingistä Oulunkylään. Nyt pikku nyssykkänne ohitti Pukinmäen tienoilla. Hyvä asiakkaamme, pakettinne lähtee juuri Malmin, Tapanilan, Puistolan kautta Tikkurilaan...jne

Nyt ei tullut minkäänlaista ilmoitusta mistäänpäin!

" Umffhhm!" sanoi Magnus.

Lähtiessäni kirkonmäelle tänään kirjoitin muistilapulle kaikki, mitä täytyi muistaa.

(Alan muistuttaa äitiäni siinäkin suhteessa, että hän kirjoitti lapulle nurkkakaapin ostonkin).

Minun lapussani ei lukenut nurkkakaappi, vaan ELLOS, VEROKORTTI, PASSIKUVA, RUNOPIIRI, ETHIOPIA, YHTEISVASTUU.

Ellos hoitui siis postista (kiva takki olikin) verokortti vietiin kunnantalolle, passikuvaan en päässyt (turhaan pakkeloin ylimääräisen kerroksen makeuppia pärställeni ja väänsin harvoja haintuviani nuorekkaasti pystyyn), runopiirissä lausuin leuat lotisten omia runojani ja vähän toistenkin, ja lähetimme iltapäivällä Laalaan kans kolme nyssykkää nuttuja ja peittoja Etiopian vauvoille.

Yhteisvastuukeräystä en lähtenyt nytkään keräilemään, vaikka lista oli laukussa ja kynäkin följyssä.

Huomenna menen, ettei jää viime tinkaan.

Tiistaina olimme Magnuksen kanssa KL:n vastuuryhmän miitingissä toisen Magnuksen luona.

Niin paljon suunniteltiin kaikenlaista, että minun teki mieli paiskata maata siinä paikassa, vaikka minkäänsorttista kortta en ollut vielä mihinkään kantanut.

Erityisesti rupes väsyttämään, kun muistin lupaukseni tehdä NUKKETEATTERI näytelmä.

Taitaa tulla paremminkin NUKKUTEATTERI.

Täytyy mennä tästä mietiskelemään syntyjä syviä.

T: Kaisa von Stendocka- Gyllenbögel

Joonathan rämpimässä vaihteeksi puhtaassa kinoksessa taannoisella pajunoksa keräysmatkallamme.

Liimailimme sitten myöhemmin kaikkiin niihin noin sataan oksaan erivärisiä höyheniä.
Tai tarkennettuna MINÄ liimasin.
Vivianni teki innokkaasti kiinnitystyötä niin kauan, kun rautalankahöyheniä piisas.
Kun piti siirtyä teippi puolelle into laimeni.
Onnellisena lapset kantoivat höyhenoksat auton takakonttiin kotiin lähtiessään.

Meillä täälä Letkutielläkin kävi viisi virpojaa. Minulla oli sopivasti viisi Kindermunaa jäljellä. Olin kätkenyt ne kaapin perimmäiseen sivutakalistoon paremmilta suilta.
Muita pääsiäismällejä jäi aikamoinen kasa ja jaoin ne kristillisesti kolmeen kasaan.
Charles antoi oman karkkikasansa isälleen. Sanoi, että faija on laihempi, kuin minä. (Hän itse sanoo olevansa nollalinjalla karkkien suhteen.)

Lämmitti Magnus taas saunankin.
Minä menin taas lauteille potunpesuhanskat käsissä.
Magnus sanoi jotain siihen suuntaan, että onko tarpeellista aina istua lauteilla kaikenmaailman hanskat käsissä ja, että mahtaako hyötysuhde olla...(jne. ymmärrättehän vaikeuteni Magnuksen sanomisissa?)
Kuitenkin aamulla peiliin vilkaistessani ajattelin, että OLI HYÖTYÄ! Minusta näytti siltä, kuin pussukat silmieni alla olisivat, jos eivät nyt ihan madaltuneet, niin ainakin LEVINNEET.
Aion siis jatkaa tuota potaattihanska sessiota.
Se tulee sitäpaitsi halvemmaksi, kuin plastiikkagirurgin operaatio. Alaluomen (jossa pussit sijaitsevat) operatsuuni maksaisi yli kolmetuhatta euroa. Enkä ole ollenkaan varma oliko hinnastossa kyse vain YHDESTÄ pussista. (Minulla niitä on ainakin kaksi).





Laalaa ja Raikku tulivat raamattupiiriin.
Keskustelimme Johanneksen evankeliumin viidennestä luvusta ja lauloimme pääsiäisvirsiä ja rukoilimme.
Lopuksi pistelimme limpunpalasia ja rahkapiirakkaa teen kanssa tuulensuojiimme.
Kehottaisinkin kaikkia lukijoitani menemään raamattupiiriin.
Jos ei lähimmän 50 kilometrin säteellä raamattupiiriä löydy, niin perusta itse sellainen.
Muistan viime syksynä, kun eräs nainen sanoi, että heidän raamattupiirinsä oli päättänyt pitää seurat!
Siihen piiriin kuuluu kaksi henkilöä!
Toinen siivosi kotinsa seurapaikaksi ja toinen leipoi nisut!



Sunnuntaina menimme kirkkoon.
Ilo ja riemu oli käsinkosketeltavaa.
"KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA, KUOLEMALLA KUOLEMAN VOITTI JA HAUDOISSA OLEVILLE ELÄMÄN ANTOI" lauloi kirkkokansa riemuissaan.
On sanottu, että kun suomalainen uskovainen ylistää, hänellä ei liiku kuin alaleuka.
Pitää paikkansa meikäläisen kohdalla.
Mutta sydän jupileerasi ja niin varmaan kaikella kirkkokansalla.
Fammasimme sunnuntaina viideksi Nikolainkaupunkiin ja siellä Huutoniemen iki-ihanaan kirkkoon.
Seuravieraita olikin ympäri maapallukkaamme aina Filippiinejä myöten.
"Meidän Herramme elää!"lauloi suomalais-,filippiiniläis-,kiinalais-,afrikkalaisryhmä ihanasti.
Kahvipöydät oli seurakuntasalissa koristeltu kauniisti keltaisilla sifonkiharsoröyhykkeillä (en muista kankaan oikeaa nimeä, mutta tämä kuvaa ehdottoman todellisesti ko. materiaalia).
Kynttilätuikut paloivat pöydillä ja kupposissa oli erivärisiä suklaa munosia vieraiden vapaasti maiskutella.
Kaikille oli laitettu kahvikuppien viereen raamatunlause kauniisti kirjosaksilla leikattuihin kartonkeihin.
Minun lapussani luki myös, että "Jeesus näkee sinut".
Kirkosta menimme Catherinen ja perhekuntansa tykö käväisemään, kun melkein kirkon kupeessa asuvat.
Vivianni tarjosi PYYTÄMÄTTÄ pääsiäiskarkkisaaliistaan maistiaisia.
Tavallisesti saa puolituntia ronkkua yhtä kliisterin makuista öljäkettä, eikä sittenkään voi olla ihan varma malttaako antaa!

Ihmiset ovat Asevelikylässä kautta aikojen olleet avokätisiä karkinjakelussa pikkasille trulleille.
Me Magnuksen kanssa aina kysymme trulleilta minkätähden Pääsiäistä vietetään ennenkö pullautamme makeisia kaffipannuihin.
Aina tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä.
Kerran muistan erään pojan vastanneen Magnuksen kysymykseen: "EN KYLLÄ TIÄRÄ!"
Kun Magnus selitti, että Jeesus ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, ja että Hän nousi kolmantena päivänä kuolleista, vastasi poika: "Kyllä mä SEN tiärän, muuta emmä tiänny, että se oli pääsiäisenä!"



Charles tuli tänään alkuillasta yläkerrasta alas ja sanoi, että hänen ei tarvitsekaan lähteä vielä huomenissa Joensuuhun.
Loihe sitten lausumaan, että minun ja Magnuksen naamat olivat kuin TV-lupatarkastajilla, vaikka olisi pitänyt levitä iloinen hymy suupieluksiin.
Vastasin, että olin niin äimän käkenä, etten MUISTANUT hymyillä.
"Tavallisestihan sä kyselet junan lähtöaikatauluja jo seuraavana päivänä!" selitin lipevästi ja me kaikki hymyilimme ja nauroimme niin.

Huomenna minä menen KIRJOITTAJAPIIRIIN.
Tehtävänämme on kirjoittaa novellinpätkä tai jotain muuta ja muut arvuuttelevat, kuka mahtanee olla kunkin hengentuotoksen isä (tai äiti).
En ole vielä päättänyt mistä kirjoitan.
Olen uhonnut piirissä, etten kirjoita muuta, kuin hengellistä täkstiä.
Se on omiaan johtamaan jäljet sylttytehtaalle. Hmm...
Kerran ennenkin arvuuteltiin hengentuotteiden laatijoita.
Olin kirjoittanut Pötky-nimisestä kissasta sadun ja siinä puhuttiin myös JEESUKSESTA.
Kirjoittajakolleegani arvuuttelivat JOKAISEN muun vuorollaan kirjoittajaksi paitsi minua.
Lopulta ei ollut kuin minä jäljellä :)



Aion nyt mennä going, going ja toivottelenkin kaikille hyvää yötä Jeesus myätä!

T: Kaisa von Goingsfäldt

Vivianni, Joonatan ja Magnus taittelemassa pajun oksia keskiviikkona Tulisalon mettillä (tai niillä main).

Huomasin, että olen liian vanha pajun oksia taittelemaan kenenkään kanssa.

Minun ei tarvinnut tosin muuta, kuin rapsia kuvia, mutta...

Olen liian vanha!

Karjuin, kuin kurkunpäätulehtuinen leijona, kun lapset erehtyivät ottamaan ilon irti rapaisessa ojanpientareessa.

Pajut kasvavat rapakkoisten ojien ja teiden varsilla ja kura lentää tähän aikaan vuodesta. Senhän toki pitäisi olla jo tiedossa.

Sitäpaitsi lapsia se ei haittaa ollenkaan.

Vain liian vanhoja se tuntuu haittaavan. Siitä huolimatta, että pesukoneet on keksitty ja pesuaineet ovat tehokkaita.

Illalla, kun asetuin vatupassiin kertasin "iloista" retkeä.

Mitä olisi ollut väliä, vaikka olisivat pyörineet ojanpiennarkuralumessa vaikka päällään?

Tuskin noille syrjäteille suoloja edes kylvävät, aura-autot?

Peukalonpään kokoinen karvatoukka sentään hillitsi menoa hetkiseksi :), vaikka käskyt ja kiellot muuten kaikuivat kuuroille korville.

Puhuin kauniisti ötökän henkikullan puolesta (vaikka mitään toisen suuntaista käytöstä oli edes ilmassa. Kehoitin tutkimaan ja tarkkailemaan sen menemisiä ja tekemisiä ilman tökkimisiä ja sohimisia.

Onneksi lapset eivät olleet näkemässä, kun listin hampaat irvessä illalla taas niitä tuhkiksia vintinpäällystältämme!

Toivottelin ne sinne, missä ei pippurikaan kasva.

Sinne kun häipyisivät, eläisivät pitempäänkin, kun Letkutiellä.

Jahka arki koittaa, hankin sellaisen kaksin käsin pumpattavan MYRKKYKANISTERIN ja sihauttelen letkua torpukaisemme jok´ikiseen mahdolliseen ja mahdottomaan koloseen.

Makoillessani siis siinä vuoteessani ja KERIESSÄNI mielessäni päivän tapahtumia, minulle vasta selvisi, että olisi pitänyt lasten antaa rauhassa telmiä.

He telmivät joka tapauksessa.

Eivät uskoneet puhetta! Siitäkös meikäläinen otti herneen (tai oikeastaan useita herneitä PALKOINEEN) nenäänsä. Ihan turhaan.

Vanhoilla on aina omat sääntönsä ilon pitämisiin.

Vanhat ovat useahkosti estelemässä kaikennäköistä.

Viatonta ilonpitoakin. Sellaista se on, kun on LIIAHKON vanha. Kärsimätön.

Vaikka toisaalta...

Kirkossa maanantaina soitettiin mukaansatempaava israelilainen laulu.

Edessämme seissyt pikkuinen poika (korkeintaan 3-4 vuotias) nosti kädet pystyyn ja alkoi tanssia musiikin tahdissa.

Välittömästi äiti ja isä hyssyttelivät ja pudistelivat päätä (oikein lempeästi kylläkin).

Pikkupoika lopetti ilon pidon. Eivät olleet hyssyttelijät tällä kertaa edes vanhoja.

Ette vain ollut kyseessä TULEVIA VANHOJA?

Kuntosalilla kävin myöskin maanantaina ja keskiviikkona petraamassa tätä maallista muhkeahkoa röpiäni.

Edellisellä viikolla kuntsarilla olellessani, puin lähtiessäni omaani muistuttavan villatakin ylleni (luullen autuaasti omaani piteleväni).

"Missä mun villatakkini on?" kummasteli eräs kuntoilija ystäväni suureen ääneen.

Minäkin jo ehdin huolestua asiasta, kunnes huomattiin, että röijy oli, kuin olikin minun niskassani.

Omani oli tukevasti repussa, jonne olin sen pannutkin.

Posket pakrottaen muustakin, kuin poskipunasta kuiskasin, että villatakki on mulla.

Selvisi, että molemmat olivat "Etuisasta Hallista" hankittuja ja oikein mukavia ylläpidettäviä.

Huh, huh!

Unohdin puolestani keskiviikkona vanhat tarralenkkarini salille kenkätelineeseen.

Ne kyllä pysyvät tallessa. Niitä ei kukaan laita edes vahingossa kinttuihinsa. Sen verran kulahtaneet ja tössyiset tossut ovat nyt kyseessä.

Sain Elizabethyltä pääsiäiskortin.

Kortissa luki: KAUNEIMMALLE SERKUTYLLERÖLLEN JA PERHEELLEN ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ!

Ilahduin kovasti tästä viestistä ja siitä, että joku on ajatellut lämpöisiä ajatuksia viestiä raapustaessaan.

Laitoin kortin keittiöömme taulun päälle, johon aina laitan kaikki saamamme kortit hetkeksi näkösälle.

Tavoistani täysin poiketen otin seuraavana päivänä kortin taas käteeni ja luin tekstin uudestaan.

Nytpä huomasin myös TOISENKIN tekstin,joka oli kortissa aika pienillä, mutta SELVILLÄ puukstaaveilla:

MINÄ HERRA, SINUN JUMALASI TARTUN SINUN OIKEAAN KÄTEESI. MINÄ SANON SINULLE:" ÄLÄ PELKÄÄ, MINÄ AUTAN SINUA."

JES. 41:13

Ilahduin niin, että siitä paikasta rukoilin lähettäjän ja perhekuntansa puolesta plus muutamien muidenkin puolesta.

Vanhana postilaisena muistin erään ammoisen mainoksen: "kirje tai kortti ilahduttaa!"

Oli helppo kerrankin myöntää, että se mainos oli TOTUUDENMUKAINEN.

Herra siunatkoon kaikki serkut maapallon päällä (muidenkin, ettei vain minun).

Kävin samaisen serkkutyttyni äidin, eli Aune-tädin, luona Nikolainkaupungissa tiistaina.

Virkistyneenä ja iloisena sieltä taas lähdin.

Taivaan Isä siunatkoon myös kaikki TÄDIT maapallon päällyställä (muidenkin, kuin vain minun).

Sain Aune-tädiltäni pääsiäislahjaksi ison suklaapupun ja pikkaraisen pääsiäisliinan.

Suklaapupu meni parempiin suihin (muidenkin, kuin vain minun) heti samana iltana ja liina koreilee nyt kammarin pyöreällä pöydällä.

Eilen illalla kirkonmenon jälkeen meillä oli seurakuntatalolla rukousyö.

Emme sentään koko yötä paikalla olleet, eikä ihan puoleenyöhönkään asti.

Minä opin yhden uuden asian sinä yönä.

Uuden ja ihanan.

En sitä käy tässä kirjoittamaan, koska tämä minulle uusi asia meni meikäläiseltäkin hieman YLI HILSEEN, kuten naulan kantaan osuva sanonta kuuluu.

Enkä tiedä osaisinko edes kirjoittaa koko asiaa. Joitakin juttuja en vain saa paperille, vaikka tahtoisin.
En esimerkiksi kokaan voisi kirjoittaa runoa ILLAN HÄMYISÄSTÄ HYMEESTÄ! En liioin SYYSKESÄN KALVAASTA KELMEYDESTÄ.
En koskaan!
Siispä minun oppimani asia voi jäädä kokonaan pois tietoisuudestanne, vaikka kysymyksessä ei ole edes runo, mutta ymmärtänette ontuvan vertauksen.
(Voihan olla, että oppimisoivalluksen tulokset näkyvät muulla lailla. Esimerkiksi tekemisissä, sanoissa, tulemisissa ja menemisissä ja kaiken sortin rakkaudellisuudessa, itsensähillitsemisisä tms. Hmm...
Epäilen kyllä raskaasti!)

En ole saanut äntiin tehdä rahkapiirakkaa.
Maurizziokin kävi kylillä ja harmitti, kun rahkat olivat purkissa ja jauhot pussissa.
Onneksi vieras toi itse tuliaisiksi MAALAHDEN limppua, joka hakkaa rahkikset ja muut höystöt mennen, tulle ja palaten.


Tänään illalla kokoontuu meillä raamattupiiri.
Luulen, että he saavat syyväkseen lämmintä r-piirakkaa. Alkoi juuri nyt tuntua sellaiselta.
Joku voi nyt tähän lopuksi ihmetellä, eikö Magnus ole pukahtanut sanaakaan koko viikkoon?
Hmmff.
On hän pukahtanut, mutta kielsi pukahtamasta :(





T: Kaisa von Nonpukhteus