sunnuntai 25. huhtikuuta 2010


Tässä kuvassa näette PIISINOTTAN.
Näin äkikseltään en tiedä kyseisten hellanlippojen virallista nimeä.
Olisikohan kyseessä entisaikojen liesituuletin?
Piisinotta vastaa hyvin liesiTUULETINTA. Todella hyvin vastaakin. Se TUULETTAA kaikki käryt ja ökömönti, paitsi lipan alle ja tornista ulos, niin myös sisälle köökkiinkin.
Silakoita kun paistelee huusholli hunajoi vielä viikon paistinpäivän jälkeenkin kuin norjalainen kalapakkaamo.
Piisinotsan koristuksena on vuosikymmeniä kiertänyt soma kankainen rimpsu, mutta palotarkastaja sanoi, että kiertämisen on loputtava.
Ymmärsimme sitten itsekkin, että kumminauhan varaan pingotettu hörhelö voi tipahtaa hellalle (kuten se usein tekikin, mutta onneksi tulta ei ollut pesässä) ja syttyä palamaan.
"Kuinkas sitten suu pannaan?" kysyi palodirektööri tuimasti.
Kesti kauan, ennenkö silmä tottui kaljuun hellankuuppaan, mutta parempi vara, kuin vahinko.
Perjantaina meille tuli mieluisia vieraita synnyinkaupungistani: Vivianni ja Joonathan :)
Viviannilla oli 3-5 kilogramman verran pehmoleluja mukanaan, koska Lyllania ei tällä kertaa huolittu kylille.
Lyllanilla kun on tapana juosta pelkästä olemisen ja tulemisen riemusta ympäröivät rapapellot ristiin ja rastiin noin viiskymmentäkertaa, ennenkö se tulee sisätiloihin.
Ei siis käynyt tällä kertaa päinsä!
Meillä oli nimittäin raamattupiiri illalla ja Magnus sanoi, ettei hän rupia monikertoohin kluutuamahan ja jynssäämähän paikkoja.
Minäkin sanoin omasta puolestani Magnukselle, että en jaksa liioin pölyjä pyyhkiellä ja veskiä desinfeerata monia kertoja, enkä vinttikammareita enkä rappusia enkä ullakon päällystää, enkä teetä keitellä...kovin monia kertoja, ettei Magnus vain luullut, että sitä laiskana oleillaan.
Keitin yökyläläisille ja vävy- Eerikille sapuskat, kun tulivat.
Vivianni kysyi, mitä on ruokana?
Vastasin, että pottuja ja soosia ynnä vihannesgratiinia ja kanankoipilihaksia.
Vivianni sanoi, että hän ei tykkää mainituista eväistä.
Vastasin, että varmaan hänellä tökkii ne suklaatuutitkin, joita on jälkkäriksi.
Vivianni söi ruokaa pitemmittä puheitta.
Raamattupiiriin tuli neljä vierasta (jotka kyllä hyvin tunsimme :) )
Vivianni sanoi tulijoille, että hän ei sitten kättele ketään!!!
"Huh, huh" ajattelin ja hikosin enemmän, kuin kuntsarilla konsanaan.
Raamattupiirivieraat kevensivät tunnelmaa kertomalla kaikenlaista huojentavaa tietoa omia kokemisiaan jälkikasvujensa ja jälkijälkikasvujensa kanssa.
Kertomukset auttoivat olemistani ja hikoomiseni hellitti kummasti. Laulettiin virsiä aluksi rukoiltiin Isä meidän rukous ja luettiin Raamattua alkajaisiksi.
Lapset osasivat ulkoa rukouksen, jonka kuuluvalla äänellä rukoilivatkin ja Vivianni halusi lukea ääneen Raamattuakin.
Sitten hän kuiskasi, että koska syödään? Illan vanhetessa, hän aika useinkin kysäisi, että koska oikein syödään?
Lopulta tulimme Viviannin haikailemaan kohtaan ja minä olin hyvin ylpeä lapsenlapsosistani.
Aamulla aloitimme leikkimään "avainpiilosta"-leikkiä. Leikimme sitä niin kauan, että jokainen kolo ja kätkö oli käytetty ja koluttu pariinkin otteeseen.
Sitten aloitimme MYRKKYKÄÄRME-leikin, jossa kuuluu juosta tuhatta ja sataa pakoon ISOA MYRKKISTÄ (so. minä).
Onneksi huushollissamme pääsee juokseen rinkiä, ja ovien takaa voi kivasti pelästyttää kaikki pikku käärmeenpätkät vertahyytävän huudon ryydittämänä :)
Huilasimme välillä.
Vivianni kysyi minulta puuskutellessani nojatuolissa, että MITÄ HOROSKOOPPIMERKKIÄ SÄ OOT MUMMU?
Vastasin, että en usko mihinkään kooppeihin ja en ole yhtään mitään merkkiä.
"NIIN, MUTTA KOSKA SÄ OOT SYNTYNY? MITÄ MERKKIÄ SÄ OOT?"
Vastasin, että olen KIULUKAULA KIRAHVI- merkkiä.
Vivianni sanoi tietävänsä, ettei sellaista ole olemassakaan.
Kyllä on! Minä olen sen keksinyt, kuten ihmiset ovat keksineet koko höröskööpin. kiinalaisilla on apinaa ja lohikäärmettä sun muuta.
Sitäpaitsi, minä olen syntynyt silloin, kun Taivaan Isä on päättänyt!
Minä uskon Taivaan Isään. Hän on nähnyt mut jo ennen syntymääni. Taivaankappaleet ovat saaneet olla siinä asennossa ja kulmassa, kun ovat ovat olleet. Ne eivät ole vaikuttaneet...
" MINÄ OLEN RAPU!" sanoi Vivianni, vaikka varoin visusti kysymästä ;)
Iltapäivällä lähdin kööräämään porukkaa kotiinsa.
Vivianni kehoitti minua kantamaan pehmispussukkansa ja vaatekassin autoon hänellä, kun oli kuulemma ulkkishousut käsivarrellaan, niin ETTEI VOINUT.
Joonathan onneksi keräili kaikki pudonneet pörriäiset följyyn.
Aioin mennä samalla reissulla Terttusen tykö kylille ja ottaa terapiakoira Lyllanin kanssani, mutta...
Terapiakoira oli saanut syödäkseen ruisleipää voita noukassa, josta syystä se päästeli niin melleviä ruppuja, ettei kyläilyä voinut ajatellakkaan.
Siinä kyllä terapeuttiset kyvyt olisivat kyseenalaistuneet varsinkin, kun tiedän Terttusen suhtautumisen kaikkinaisiin hajuihin.
Meillä omalla väelläkin oli sietoraja lähellä rätkeämistä. Lyllan oli ainoa, joka pysyi rauhallisena paikoillaan.
Menin sitten yksin. Terttunen oli kyllä ankaran pettynyt, mutta ymmärsi sitten yskän, kun värikkäästi revitellen asian oikean tolan julkitoin.
Tänä aamuna kaatua kumahdin koko painollani (ja se ei ole vähän se) oikean polveni päälle.
Juoksaisin nimittäin vinttikamariimme silittämään oranssin väristä kaulahuiviani, joka mielestäni matsaisi just, eikä melkein oranssinvärisiin korvanappeihini.
Jalassa minulla oli jostain hotellista saamani froteeläpykät, joissa on ohut kumipohja.
Ne ovat sen kokoiset, että niihin jää reilusti KERRANKIN MEIKÄLÄISELLEKKIN ylimääräistä tilaa, sekä eteen, että taakse.
Itse asiassa, ne voisivat olla muutamaa senttiä turhan väljät jopa J. Miedollekin.
Kompastuin siis niillä edelläkertomin seurauksin.
Jysähdys kuului varmaan Suomen vanhimmalle puukirkolle asti, joka muuten on Vöyrin kirkko. (Meiltä sinne ehkä 15km)
Magnus pomppi salamana raput ylös ja kysyi, että kaaruuksä?
Sitten hän huomasi ne lapikkaat ja sain kuulla ylimääräistä "kunniaa" niistä.
Kaatumisesta seurannut itkuntyrske sai runsaasti lisää desipelejä siitä "kunnian" kuulemisesta.
Mäiskäsin oven kiinni ja istuin sängyn reunalla ja vollotin, kuten silloin kakarana, kun olin sadannen kerran kaatunut polvilleni.
Polvissani ei niihin aikoihin ollut koko kesänä nahkapeitettä. Sideharsotuput korvasivat orvaskeden monta viikkoa.
Nyt pysyi nahka paikallaan, mutta jomotus tuntuu tätä kirjoittaessani :(
Pääsimme, kuin pääsimmekin kirkkoon. Perillä muistin, että en ollut muistanut tarkistaa pysyikö maskit naamataulussa paikoillaan, vai olivatko lirisseet kyynelvanaa pitkin rintapielille.
Ei ainakaan kukaan maininnut asiasta.
(Magnus olisi varmaan maininnut, jos olisi istunut vastapäätä.
Hän mainitsee AINA, kun syömme jotain, että SULLON TUAS JOTAIN. Samalla hän viittelöi suupieliään, tai rinnuksiaan).
Huomenna on kuntosalilla varmaan taiteilemista, jos polvilumpioni äityy pahemmaksi.
Kuntosalin jälkeen on kevään viimeinen jumppakin.
Täytyy käydä välillä kotona ottamassa SÄRKYPULVERIA, että pystyy jumppailemaan.
Kovaa on tämä urheilijan elämä joskus.
T: Kaisa von Konkpolviander

5 kommenttia:

pau kirjoitti...

Minä olin kerran eräässä kuntoilupaikassa, ja siellä olisi myös pitänyt vängellä kertoa hörökaapit ja muut. Itse en sinun laillasi jaksa olla niistä kiinnostunut sen jälkeen, kun tulin uskoon. On paljon mieluisempaa pohdiskeltavaa.
Kuten esimerkiksi se, miten valtavat aarteet olen saanut Jumalan sanassa, ja miten Jeesus sanoo, että hänessä on kätkettynä kaikki tiedon ja viisauden avaimet.

Tuollaista minä tavoittelen mielelläni: että saisin elää Jeesuksen lähellä. Hänen rakkautensa peittää syntieni ja tohelointieni paljouden!

Hyvää yötä, Kaisa ja perhekuntasi. Olette rukouksissani, kuten (muutkin) ystävät täältä netin maailmasta.

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau.
Mun piti oikein tarkistaa, mitä ihmettä olen kirjoitellut ja missä luuhaillut, ja sitten vasta honasin, mitä sisko tarkottaa :)
Joo, kyllä niissä kuntoilupaikoissa kaikenlaista oli.
Muunmuassa se RENTOUTUS oli liikaa meikäläiselle ja oli omiaan kiristelemään hermoratoja entuudestakin :(
Sanoin painavat arvostelut siitä touhusta ja sain vastaanhangottelevan kalkkarokäärmeen maineen :)

pau kirjoitti...

"Minne voin mennä,
minne voin mennä,
ikuisen elämän sanoja hain",
laulelee Usko ja Pojat.

Niitä saadaan mekin kysellä maailman turuilla.
Joku on sanonut, että voit mennä paikkoihin,
jonne Jeesus tulisi mielellään mukaasi.
Tietysti Jeesus voi mennä minne vaan saastumatta
ja lankeamatta syntiin, mutta meillä langenneen luonnon omaavilla tilanne on eri.
Vaikka olisi halu hyvään ja oikeaan,
niin luonto on heikko! Se on tosiasia,
mutta onneksi jokainen meistä saa aina mennä uudestaan Jeesuksen luo,
kun lankeaa rähmälleen suohon tai toiseen.
Niin väistämättä käy, vaikka kuinka karttelisimme pahaa. Näin meitä nöyryytetään, ettemme luulisi itsestämme muuta kuin sen, mikä oikein ja totta on.

Joillakin on taipumusta vähätellä itseään,
minulla taas kuvitella itsestäni liikoja :(
Molemmat arviot johtavat sylttytehtaalle,
joten kiitos Jeesus, että rakastat meitä kuitenkin!!

Tulipa pitkä sepustus.
terv. Sebu Stelija

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau.
Puhuit jälleen viisaita, etkä yhtään liian pitkästi.
Hymyilyttääpi tuo, kun sanot kuvittelevasi itsestäsi liikoja.
Sinä olet symppis ja rakastettava, helluinen, toiset huomioonottava, omat virheensä tunnustava, söpöisä ihminen.
Tuosta enempää ei saakkaan kuvitella :)
T: Kaisa von Syltfabrik

pau kirjoitti...

Kaisa.
Olin kerran testissä, jossa tutkittiin, mitä hallitsen, ja mitä itse arvelen taidoistani. Omat arvioni hipoivat pilviä todellisiin taitoihin verrattuna ;)
Olisikohan pitänyt ruveta lentäjäksi? Se olisi hankalaa, sillä minua huimaa helposti.
Voi olla, että ihminen pystyy parempaan, jos arvelee osaavansa! Jos ei luota itseensä, ei uskalla yrittääkään mitään.
On se hyvä, että me kaikki olemme omanlaisiamme :D
Jumala teki hyvin luodessaan ihmisen sellaiseksi, kuin aivoitteli.
Hauska, että katselet minua noin valoisin linssein, Kaisaseni: niin minäkin sinut näen :)
Vaikenemme kuin MUURI synkistä luonteenpuolistamme. Sinunkaan ei tulisi MIELEENKÄÄN kertoa TODELLISIA ominaisuuksia lukijoillesi, vai mitä ;)
(Niinhän sinä kumminkin teet, mutta olet tuollaisena rakastettava ja rakas ihminen minulle!)