KYLLÄ! Näette aivan oikein. Ne ovat saunanpenkkejä!

Meidän avioliitossamme on todella vakka kantensa valinnut. No mitä, kun minä olin runoleirillä oli Magnus jatkanut "KAIKKI IRTI SAUNASTA"- ideaani ( muistanette ne laudeportaat? Laitan kuvan myöhemmin tulemaan, jahka koko idea on lopullisessa kukoistuksessaan).

Magnus siis oli ottanut pesupenkit ulos oikein vanhasta saunasestamme ja hakenut maalikaupasta maalia ja sivellyt sillä penkit yltympäriinsä.

Lisäksi hän oli raahannut äiti-vainajani vanhan pöydän pihatantereelle (myös ko. saunasesta) ja maalannut samalla värillä kannen.

Olin niin iloisesti äimistynyt, palatessani leireilyltäni, että muistan fiiliksen vieläkin ja kirjoitan tähän väliin runon:

Siis kerta ja kaikkisesti rakas pupu Magnustiinini.

Nuin upeat on meillä reksvisiitat

istuskella naamakkain.

Samalla penkillä, vaikka molemmille olisi

omat penkit.

Samalla penkillä ripirinnoin , käsityksin.

Lähetyksin.

Silmät uppoutuneena toistemme silmiin.

Suut truuttuina, täynnä suukkoja.

Eivät häiritse meidän unelmoita mitkään hyttyset,

eivät sontiaiset, enempää kuin kusiaiset.

Tänä Juhannusyön syönnä

penkillä.

Sinäminä. Minäsinä.

Tänään olimme Huivin kaa Laurilanmäellä punttisalilla.

Laurilanmäki on palvelutalo, jonka kuntosali on EL:n käytettävissä määrätyin ajoin viikossa.

Menimme Huivin kanssa hieman ennen määrättyä aikaa tänä aamuna.

OVI OLI KIINNI!

Emme olleet uskoa korviamme: ei vinkunu saranat!

On tämäkin laitaa! Me kun olimme ajatelleet, että ehdimme pusertaa hien pintaan ennenkö muut tulevat.

Juoksin käytävää pitkin kyselemään aamupalanlaittajilta, että mahtaapiko punttisalin avain olla heidän hoteissaan.

Tosin tiesin tietenkin vastauksen jo ennen loihelausumistani, mutta puolustelin kysymisiäni vanhalla sanonnalla: KYSYNYTTÄ EI LAITETA!

(Hetkinen! Onko tuollaista sanontaa olemassakaan?)

Olimme ottaneet jo monta rivakkaa askelta toiselle osastolle kysymään samoja asioita, kun Huivi harrasi erään oven eteen.

" Tässähän se ovi on! Ja auki, niinku pitääkin!"

Sovimme Huivin kanssa ettei tunnusteta kenellekään, että klanuttelimme väärän oven takana :)

Olimme viikolla Magnuksen kanssa pyörälenkillä.

Kohdassa, jossa pitää kääntyä joko vasemmalle, tai oikealle pystyäkseen kiertämään sillat, kaahasi Magnus vasemmalle.

Huusin pikkukieli suusta ulkona, että KÄÄNNY OIKEALLE!

Valmistauduin antamaan pätevän selityksen haluuni vääntäytyä oikealle, mutta ukko polki niskat kryhässä jo kaukana!!!

Olin pysähtynyt ja valmistautunut kertomaan Magnukselle ystävällisesti, että tahtoisin niin mielelläni polkea oikealle, koska haluan ottaa näistä tylsämielisistä örkötyslenkeistä jotain ILOAKIN ja saada rusketusta kalvakkaalle broileri-iholleni.

Poljin siis yksin js synkkä savu sieraimista puuskuen OIKEALLE.

Jonkun polkaisun jälkeen tulin katumapäälle ja lähdinkin sotkemaan tuhatta ja sataa takaisin.

Näin Magnuksen leveän selkämyksen pieneä pisteenä edessäpäin.

Pysähdyin soittamaan, että EI VAITISKAA! MÄ TUUNKI VASEMMALLE, mutta ukko ei vastannut :(

Yksin sain veivata koko loppumatkan.

Vetelehdin matkalla ja "syynäsin maisemia" epätavallisen kiinnostuneena.

Jälkikäteen kotona , kun ensiraivokihinästä (huom. yksipuolisesti minun puoleltani) selvisi, että Magnuksen puhelimensa oli ollut äänettömällä edellisillasta lähtien.

Vapisevalla äänellä sammalsin, että sä kivikovaminen sydämetön aviomies et pysähtynyt kuuntelemaan syitä ja syvyyksiä, miksi toinen hento pikku raukka haluaisi mennä toistakautta ja etkä vastaa edes puhelimeen. Ajattele, jos olisin voipuneena maannut silta-arkun juurella avaamaton vesipullo sinistyneille huulille kohotettuna silmänvalkuaiset nurinpäin päässä?

Magnus pahoitteli tapahtunutta, mutta sanoi puolestaan olleensa hyvällä tuulella ja ajaneensa, minkä kintuista lähti Oivallaan ja riemuinneensa siitä hetkestä, kun tulee ympäri yhteen rakkaan vaimon kanssa.

" Sulla pualestaan oli tiätenki runoolijan ilime naamalla?" lisäsi Magnus myrtsinä.

Pyydettiin anteeksi puolin jos toisin ja sovimme, että jo pyörälenkille lähtiessä Letkutieltä päätämme lämpimässä yhteisymmärryksessä mistä mennään, mihin suuntaan käännytään ja kumpi polkee edellä :) :)

Perjantaina oli raamattupiiri meillä.

Tutkimme Johanneksen evankeliumia. Luimme niistä pikkupojan eväistä, eli viidestä ohraleivästä ja kahdesta kalasta.

Iloitsimme ihmeitätekevästä Jumalasta. Uskoimme asian, niinkuin se on kirjoitettu.

Kuulin aikoinaan aamuhartauden, jossa puhuja meinaili, että pikkupojan esimerkin innoittamana muutkin olivat kaivaneet eväänsä esiin " vaatteittensa kätköistä".

"Mitäs ihmettä siinä olisi ollut?" me ihmettelimme.

Jeesus teille kaikille halajamisiinne vastatkoon! Hyvää pyhän aikaa jokahittelle.

Me menemme sunnuntaina Maalahteen.

Magnus saa saarnata ja minä saan lausua runon. Lähetysrunon.

Sitä onkin nyt hyvä ruveta pohdiskelemaan ja riimittelemään.

Ei, en laita sitä tälle sivulle enää. Yksi runo per TÄKSTI on riittävä minunkin mielestäni, saatikka sitten Charlesin.

T: Kaisa von Cyckelropare

Tänä aamuna sain kongota vuoteesta kahvipöytään, jossa oli noin soma kukkapuska odottamassa. Lautaselle valmiiksi laitettu sämpylä oli jo syöty kuvanottohetkellä.
Magnus oli aamuhämärissä kuljeskellut tiluksillamme ja etsinyt kukkasia omalle murulleen, jonka otti ja kihlasi tasan 44 vuotta sitten.
Kukkavaasikin löytyi seinänvierustalta ulkoa. Ei haitannut, vaikka yksi jalka oli makeuttansa haljennut. Pysti pysyi uljaasti pystyssä.
Kuvan raamattu on minun itseni itselleni ostama kihlalahja tänään Nikolaajevitsin kaupungissa käydessäni. Se on taskuraamattu.
Oli pakko ostaa raamattu ITSELLE, kun Magnus ei enää näe niin pientä pränttiä, kun taskuraamatussa on.
Olin heti aamusta onnellinen kaikesta. Varsinkin Magnuksesta.
Enpä aavistellut silloin 44 vuotta sitten, kuinka hyväsisustaisen aviomiehen olin juuri saamassa. Ulkokuoreen olin tykästynyt jo silloin.
Magnuksen ajatukset kulkevat samoja ratoja, mitä eukkoonsa tulee, luulen ma.
Ei kai nyt kukaan viitsisi kelle tahansa ruttanalle aamutuimaan hyisessä kevätilmassa kukkia kekkulehtia?
Tänään ilahduin myös lukijakuntani yhä enenevästä määrästä : )
Kannatti näköjään aikanaan vahingossa kadottaa neljä lukijaansa tietymättömiin, huolestua aikasten päästä, missä ovatten, ja löytää taas heitit ja sijoittaa äkkiä kuvat oikeille, niille kuuluville paikoille ja SAADA HETIMITEN uusiakin lukijoitsijoita.
Tervetuloa Anna ja Katariina (moiskis, moiskis, moiskis) ja terveisiä teille entisille (muiksis, muiksis, muiksis)

Eilen olin poliittisluontoisessa ystävämiitingissä kunnantalolla.
Minun vuoroni oli viedä kahvit ja nisuset.
Leivoin suurta sukseeta saaneen styrok...rapalperipiirakan ja hain pari fleetua (nisupitkoa, tai ankkastukkia, kuten Kyröössä sanotaan) Ässästä.
Tänään olin päivällä Sana-ja rukouksen ilta-suunnittelutiimin kokouksessa kirkkoherranvirastossa.
Sain miellyttäväksi tehtäväksi kutsua yhtä Eliinaa meille tänne Kyrööhin puhumaan lokakuussa.
Tein työtä käskettyä ja lähdetin kutsun eetteriin heti tänä iltana.
Nyt jään ehkä koneen ääreen koko yöksi odottamaan vastausta :)
Sähköpostin reunaan olisi tehnyt mieleni kirjoittaa LENNÄ, LENNÄ, ÄLÄ LEPÄÄ!
Sellaisen kehoituksen minun piti aina kirjoittaa kirjeiden nurkkaan, joita sanelun mukaan kirjoitin joskus ammoin sitten, erään ystävän puolesta.

Olin siis tänään Nikolainkaupungissa.
Ensin tosin oli se suunnittelukokous ja sitten ehdin käydä Laalaan luona vielä kahvillakin.
Sain niin hyvää kinkkupiirasta, että en kuuna kullan valkeana, sinä ilmoisna ikänä ole semmosta saanut.
Pyysin, että resepti olisi valmiina paperilla, kun seuraavan kerran tavataan.
Tapaamme hyvin pian, koska taas on nuttuja kertynyt runsaasti Etiopiaan lähetettäväksi.
Starttaamme aina Laalaan kahvipöydästä postiin.

Olin tervehtimässä rakasta sukulaistani sairaalassa.
Vein hänelle sentin kokoisen pikkuisen enkelin kukan asemesta.
Osastolle ei saa viedä kukkia ollenkaan. Se on ymmärrettävää näinä heinänuhaisina aikoina.
Kävelin rautatiasemalta sairaalaan ja valitsin reitin niin, että sain ajatella kaikkia peesvärisiä nostalgisia ajatuksia siinä samalla. Kuljin pitkin nuoruuteni maisemaa.
Ajatukset olivat muuttua liiankin peesvärisiksi Tyttölyseon kohdilla. Ettenkö sanoisi ruskeiksi!
Mietokset poukkoilivat otsikossa sinne sun tänne!
Kasarminkentän ohitse onnahdellessani, muistin ne KAAMEAT pesäpallomatsit, joita oli pakko pelata sakon uhalla joka urheilutunti.
Että minä jotain inhosin, niin pesäpalloa.
Nöyryyttävää oli istua PULUPEETISSA viimeisenä, joka valittiin mihinkään joukkueeseen.
Noh..ehkä pelaamisinnossani oli toivomisenvaraa: en aina edes huomannut, että ulkovuoro oli vaihtunut sisävuoroksi. Astahdin aina myös vuorenvarmasti sivuun, kun näin sen iljettävän kivikovan stebupallon tulevan kohti : (

Rakas, mutta ihana serkkuni Elizabethy tuli myös sairaalaan ja menimme sitten Mussukkagatanille kahville.
Elizabethyltä sain kukanplanttuja ja VALKOVUOKON juuripätkän kahdella lehdykällä.
Juuripätkylän kätkimme Magnuksen kanssa mullan alle. Sellaiseen paikkaan, joka aivan huutaa valkovuokkoja rinnuksilleen. Näen jo itseni siemailemassa kahvia valkovuokkojen seassa ja katselemassa, kuinka Magnus kitkee juurikaspenkistöä.
Loput kasvit istutan sitten, kun tarkenee ilman toppapöksyjä pyllistellä.

Huomenna illalla on kokous seurakuntatalolla. Siitä raportoin tulevaisuudessa ja muustakin kaikesta MIELENKIINTOISESTA ja VIVAHTEIKKAASTA töpöttämisestä täälä Vähällänevalla.
Rukoilen teittien kaikitten puolesta!
Varsinkin muistan heitä, jotka sairastavat.
Rukoilen myös erikoisesti murkkuikäisten puolesta.

T: Kaisa von Argmurkålder

Tässä kotikuntosalini kokonaisuudessaan.

Olimme tänäaamuna Huivin kanssa Laurilanmäen kuntosalilla.

Se tavanomainen sali on kesälomalla :(

Toivottavasti meitä, jotka haluaa lihaksiaan läiskytellä kesälläkin löytyi niin monta, että soittavat salille.

Kyllähän tuo Laurilanmäkikin menetteli. Olivat laitteet vain niin pikkuruisia, että meikäläinen, kun päälle hyppäs, ei näkynyt koko önälettä.

Voi tietysti olla, että MINÄ olen suuri ja laitteet normaaleja.

Huivilla ei ollut mitään tuskaa, mutta minä olenkin yhtä, kuin KOLME Huivia.

Aina se kuntosali kumminkin kotiolot voittaa. On paljon kivempi veivata jotain kuntopyörää, kuin kulkea niskat krykyssä pölyimurin perässä.

Joka kyllä sekin homma oli tehtävä, kun oli kuntosalin jälkeen vähän vedellyt henkeä.

Kuntoilusta puheenollen, pyöräilimme taas sen 16 kilometriä eilen Magnuksen kans, ja täytyy sanoa, että se oli MELKEIN kivaa.

Magnus osasi valita reitin niinpäin, ettei se jokaista hermosolua krassaava tuuli ollut vastaan ihan koko aikaa.

Tunnin lenkistä melkein 15minuttia tuntui ihastuttavalta.

Minä joudun pyöräilylenkillämme aina lutkuttamaan litratolkulla vettäkin aina, kun pysähdymme.

Magnus ei juo ollenkaan.

" Ei silloonkaan, ku kouluhun poljettiin kolomattakymmentä kilometriä joka päivä, mitää juatu!"

Se on totta!

Meikäläinenkin kun lapsena (yli puolivuosisataa sitten) aamulla lähti Appuralle uimaan, niin eväänä oli joskus pullo maitoa tai limskaakin oli vain pari kertaa kesässä, niin ei tuon juomisen kanssa vouhkattu ollenkaan.

Sen verran varmaan kulahti merivettäkin kitusiin, että en kuitenkaan muista janoa kärsineeni.

Kuivalle maalle kun nousi kahdeksan tunnin pulikoimisen jälkeen, niin hivenen pakkasi keinuttamaan.

Aikuiset eivät murehtineet, vaikka vasta illansuussa rannoilta palailtiin.

Tosin aina oli kyllä naapureita ja kylätuttuja, jotka varmaan silmällä meitä kakaroita pitivät.

Ties, vaikka olivat ihan sopineet siitä!

Olimme tänään illan suussa saunassa. Magnus oli päivällä pessyt koko pöksän ulkoa ja päältä ja sauna tuoksui puhtaalta.

Vihta oli myös tehtynä ja sekös myöskin hunajoi suloiselta.

Vastalla mäiskiminen on kesäsaunomisen MUST!

Keskustelimme samalla uudesta projektistamme.

Uusin projektimme on KIRKON rakentaminen plantaasillemme!!!

Kaikki projektimme ovat lukijoitteni muistinvirkistämiseksi seuraavanlaiset : a) vilpola, b)uima-allas (ainoa toteutunut projektimme. Muistanette sen sinisen plastiikka-ammekkeen Vilpolan viekussa?) c)tekokaivo, d) kaarisilta, e)hernekepit ja f) kirkko (ruotsiksi kyrka).

Magnus meinaili, että ee kohta, eli hernekepit voivat myös toteutua piakkoin.

Tähän viimeisimpään projektiimme mennäkseni, niin...

Meillä on pihanperällä vaaleita tiiliä kasa ja ihmettelimme tässä päivänä muutamana, mitä niillä tekisimme.

Magnus sanoi, että niistä pitääs tehrä joku rati, mutta mikä.

Illalla lukiessani jotain valtakunnallista aviisia osui silmääni kirjoitus, jossa kerrottiin, että Paavo Väyrynen on rakennuttanut itselleen kirkon.

Siitä paikasta pinkaisin Magnuksen luo ja kerroin, että nyt tiedän minkä RATIN me niistä tiileistä teemme.

" KIRKON!"

" No se onki viälä puuttunu tältä markilta", sanoi Magnus ja jatkoi:

"Sille pitää olla rakennuslupa.

Kaikelle pitää olla rakennuslupa. Jäniksen kopillekki, jos vähä paisutellahan asioota".

" Helpostihan kirkolle rakennuslupa irtoaa", sanoin ja aloin jo suunnitella julkisivua.

Sisälle tulisi pikkanen hylly, johon tulisi pitsi reunaan, ikkunat molemmille seinille niistä vanhoista kansakoulun akkunoista ja kattotiiliä on liiterissä ja lautoja saa lautakaupasta. That`s it!

Kerrankin olisi sellainen kirkko, joka olisi aina puolillaan ihmisiä. ( Sinne mahtuisi neljä aikuista).

Minä ja Magnus olisimme vakio kirkkovieraat.

Magnus sais saarnata ja minä saisin määrätä virret :)

Meillä on ollut tosi hauskaa projektiemme kanssa. Toteutumiset ovat asia erikseen.

Magnus sitäpaitsi sanoi, että perustus pitää olla kunnollinen ja sanoi vielä, että siinä kohorin on kalliota, johon olin pytinkiä suunnitellut ;)

Huomenna on minun vuoroni olla pyhäkoulun opena.

Kesäpyhäkoulu on hieno keksintö.

Lapsena kävin pari kertaa pyhäkoulussa minäkin.

Koulunkäynti loppui, kun koiramme ei saanut olla mukana. Olen sen varmaan jo kertonutkin.

Minä olen sanonut pyhäkoululsille, että lemmikkejä saa tuoda mukana (paitsi ei mielellään anakondia).

Erittäin rakkain terveisin ja teitä kaikkia siunaten (jos teitä kaikkia yleensä on).

T: Kaisa von Vihtansberg (os. von Vastansblom)

Sarja "äitiliinin tekemiä tiffany-juttuja" ei kun jatkuu.
Kuvan yksi kissinkelloriipake kuuluu kyllä Charlesille ja on täten vaan lainassa meidän ikkunassamme.
Hän ei jaksanut kuulemma kaikkea omaisuuttaan kiskoa väliaikaisasuntoonsa ja jätti koristuksen meille siksi aikaa.
Kuvan kissankellomobilikko on erikoisesti minun mieleeni.
Äitini sanoi, että kyseessä ei ehkä ole kissankello, vaan paremminkin lilja.
Oli miten oli, niin komeita ovat.
Ikkunan ja tiffanyitten, sekä kaihtimien välistä siintelee saunamme. Olimme aikeissa lämmittää sen tänä iltana, mutta emme voineetkaan.
Syy: minun oli tänään viimeistään kirjoitettava Uuteen Tiehen (hengellinen lehti) KOLUMNI, jonka saan joka kahden kuukauden välein sinne lähdettää.
En koskaan jaksa evääkään räpäyttää saunomisen jälkeen, saatikka sitten kirjoittaa "korkeatasoista" tekstiä.
Voi olla, että joku sanoo tulevan jutun lukiessaan, että hyvin olisi kärsinyt löylyihin mennä, sillä eiköhän pohjalukemissa olla ilman lauteilla käyntiäkin.
Noh, juttu on nyt eetterissä ja sauna kylmä.
Muuten, ilman löylyjäkin tarkenee kyllä kivasti.
Tuli ihan hikikarpaloita otsaan, kun yritin lukea sanomalehteä ja ottaa aurinkoa kelmeälle pinnalleni iltapäivällä.
Mauno hikoili samaan aikaan istuttaessaan porkkanoita, sipuleita ja herneitä.
Kun käänsin sivuja huusin, että EIKÖ SITÄ VOISI JAKAA SITÄ KYLYVÄMISTÄ NIIN, ETTEI KAIKKIA HOMMIA HUHDO SAMANA PÄIVÄNÄ?
Magnus kröhisi, (hänellä on kammottava heinänuha aina näihin aikoihin) että voisinko tulla KATTOMAAN, onko penkit oikianmooses järjestykses?
Oli ne.
Huomenna aion sanoa, että HERNEKEPIT PITÄÄ OLLA TÄNÄ VUONNA MUUNLAISIA, KUN NE HAMMASTIKUT, JOTKA KAATUILIVAT JA SÖSSÄÄNTYIVÄT VARSIEN SEKAAN JA MUUTENKIN NIIN...
Kyllä minäkin tänään harjoitin puutarhan hoitoa.
Kiskoin nokkosia kukkapenkistä ja melkein meinasin kiskoa niitä marjapuskien altakin, mutta sitten piti lähteä kahvia keittelemään.
Kahvinjuonnin jälkeen nypiskelin muutaman kuivuneen orvokin amppeleistamme ja kaatelin niihin vettä.
Kaikista pienin orvokkiasetelma oli eilen illalla yhtä elävän näköinen, kuin lauteille unehtunu kertakäyttöpefletti.
Ajattelin, että yhtähyvin olis voinu heittää pari euroa suosista Kyrönjokeen, niin tömelöltä tuntui puutarhatouhuiluni.
Synkeänä lurutin kumminkin vettä kukkasen oletetuille juurille ja kas!
Aamulla kupista kurkotti soma sininen orvokkinaama pönäkkänä ja pirteänä :)

Eilen olin Nikolainkaupungissa kylillä.
Aioin viedä terapiakoira Lyllanin muassani, mutta ei löytänyt isäntäväki sen remmiä. Ei, vaikka käänsivät koko huushollin ylösalaisin ja olivat hyvää vauhtia lähdössä kääntämään kranninkin huushollia, kun huusin pelin poikki.
Varovasti soitin kyläpaikkaani, ja kerroin, kuinka oli päässyt käymään. -Minun täytyy jättää urhea seropi (sekarotuinen piski) Lyllan kotisoffalle ja tulla yksin.
EIHÄN HAITTAA?-
- No...jos nyt tulisit sitten...vaikka...(olin kuulevinani pettymyksen katkeran nielaisun) no...tervetuloa nyt sitte.
Unohdin kysyä Catherineltä, onko remmi löytynyt, vai vienkö sen meille unohtuneen remmin muassani, kun menen seuraavan kerran.


Tänään olin pyörälenkillä Magnuksen kaa. Ajoimme 16 kilometriä.
Huomenna menen taas, ellei ilmasto toisin määrää.
Viuhauttelin lisäksi pikkaraisia punnuksiani (tuntuvat kovasti pieniltä kuntsarin kromimoukareihin verrattuna) ylös ja samanverran alas.
Ruumiinkulttuuria on siis harjoitettu samoin hengen. Luin aamulla Raamattua, kuten aina.
Lue sinäkin ja ihmettele ja usko!

Virsi 517 toka säkeistö:
Herra, kädelläsi
iloita mä saan,
se on rikas käsi antamaan.
Siellä armahdusta
meille tarjotaan, eikä kadotusta milloinkaan.
Onneni on olla
Herraa lähellä,
turvata voin yksin Jumalaan.
Onneni on olla
Herraa lähellä,
tahdon laulaa hänen teoistaan.

T: Kaisa von Pefflettos-Kuivorvokkus-Kymäläinen

Sirkkelin rautalangasta vääntämä enkeli.
Oikeaoppisen rautaenkelin kuuluisi olla ruostunut kuulemma, mutta minä en malta viedä sitä ulkotiloihin, jossa se ruostua russahtais.
Jos vien enkelin ulos VILPOLAAMME (yksi tiluksemme projekteista, jos muistatte) niin en näe sen viehkoa liihotusta :(
Ei, enkeli saa kalisutella rautaisia siipiään sisätiloissa täst`eteenpäinkin.


Ulkona jytistää ukkonen juuri tällä hetkellä ja jouduin ottamaan läppärin töpselin irti pistokkeesta.
Laitoin lisäksi ylimääräisenä varotoimenpiteenä pimennysverhon ikkunan eteen, etten näkisi niitä kaameita, veret hyydyttäviä salaman leimahduksia.
En muista olenko kertonut ukkosfobiastani?
Jos en ole, ihmettelen kovasti.
Minulla on nimittäin sen sortin ukkoskammofobia, ettei moista ole nähty näillä leveysasteilla.
Olen onnistunut vyöräytymään elämäni vuosien yli niin, etten ole nähnyt livenä kuin kolme ja puoli salamaa! (About)
Hankkiudun aina ukkoseniilillä sellaiseen paikkaan, että ei ole pienintäkään mahdollisuutta saada silmämunosiin pilkahdustakaan salamoinnista.
Sellainen paikka on täälä Letkutiellä pikkueteisemme jälkeinen hiukan suurempi tampuuri, jossa ei ole ikkunaa.
Jyrinästä en niinkään vauhkoonnu, paitsi tietenkin taivaat kahtia repivästä, juuri kohillaan olevasta hirvitysjymistyksestä :(
No, yritän nyt pysytellä rauhallisena ja saada paperille (viitteelliselle) viikonlopun tapahtumien kulkua ja niitä edeltäviä KIINNOSTAVIA menemisiä ja tulemisia.
Edeltävät, kiinnostavat menemiset: ässämarketissa käynti perjantaina.
Samalla reissulla ostimme orvokkeja ja Magnus istutti ne amppeleihin autotallin kylkeen.
Muutenkin olemme somistelleet piha aukiotamme niillä klupukivillä ja lisäksi vanhan saunamme lauteille menevillä rappusilla, eli suomeksi sanottuna LAUDERAPPUSILLA.
Niissä on kolme jämäkkää askelmaa, jotka ovat kuin tehty kukkapurkkien hyllyiksi
Magnus kovasti ihmetteli, kuinka kyseiset portaat olivat yleensä osuneet silmiini kaiken sen hmm..tavaramäärän alta.
Helposti!
Näin aikoinani kuvasarjan sanomalehdessä, jossa oli kuvia portaista, jotka EIVÄT JOHDA MIHINKÄÄN.
Kuvia oli monta ja niistä jäi idea muhimaan aliminäni syövereihin.
Huomasin, että meidän saunanlauderappuset eivät johda mihinkään, kun lauteet ovat täynnä hmm.. kaikenlaista tarpeellista (joskus voidaan tarvita vääntyneitä rautanauloja ja kuivettuneita maalipurkkeja jne.
Saunanlauderappuset kannettiin ulos navetan kylkeen ja nostelin niille kaikki talon kaikki savipurnukat sievään riviin.
Niihin istutamme sitten kukkasia, kun allakka näyttää kesäkuun kymmentä.
Vanha kansa on sanonut , että kukat pitää istuttaa ulos kesäkuun kymmenes päivä ja vanha kansa oli aina oikeassa ja on!
Laitan sitten kuvan kaikista komistuksista, kun ovat siinä pisteessä.


Olin siellä runokursseilla lauantaista sunnuntaihin, kuten puhe oli.
Kurssilla muovailimme muovailuvahaa ja teimme ryhmittäin teatteridraamaa postikorttien esittämistä kuvista.
Runosuoni oli nuljahtaa kyljelleen moisesta.
Minua hirvittää kaikenkarvainen näytteleminen ja roolien vetäminen.
Osaan eläytyä osiini, kuin kevyen liikenteen betoniporsaat :(
Tiimiini kuului ymmärtäväistä porukkaa ja sainkin esittää kortissa näkyvää jalkalamppua.
Kullervo ja Marja- Ripukka esittivät puolestaan kuvan kahta muoria.
Saimme raikuvat abloodit, kuten kaikki muutkin esiintyjät vuorollaan.
Ihmeen ihailtavaa ja luovaa porukkaa koko lössi!
Mitkä kyvyt Kansallisteatterimme onkaan menettänyt meissä. Sanon meissä, sillä tuskin jalkalampunkaan osaan (minä roskakori päässä) on useinkaan niin intenssivisesti heittäydytty.
Runorintamalla sen sijaan saadaan riemahdella.
Niin hienoja säikeitä saatiin ilmoille tuotua ihan joka suusta.
Vetäjänä meillä oli maailmankuulu Snar Bergö!
Minäkin sain neuvoja ja vieläpä pikku kirjasen, jonka talletan suurena aarteena nimmareineen päivineen.
Kurssin tiimellyksissä tapahtui sellainenkin ihme, että unohdin oman itseni tarkkailun ja arvostelun hetkittäin.
Tietenkin silloin, kun nukuin ja varsinkin silloin, kun roskis oli hartioita myöten päässäni. Myös silloin, kun jäskähdin ihailemaan ja kuuntelemaan toisten aikaansaannoksia.
Saimme kotiinlähtöhetkellä hopeaisella lautasella KULTAomenia.
Selitys: Kukin kirjoitti nimetylle kolleegalleen lapulle rohkaisun sanoja.
Snar sanoi, että hopealautaset olivat päässeet suuren kysynnän vuoksi loppumaan (tai jotain siihen suuntaan) joten hän oli ostanut hopeanfärisiä kertakäyttölautasia.
Kultaomenoita (hyviä ajallaanlausuttuja sanoja) korvasi kullankeltaiselle kartongille kirjoitetut rohkaisurunot.
Olin onnellinen kohdalleni tulleista "kultaompuista", ja
lisäksi puolestani rukoiltiin oikein supertäsmärukous :)
Uskon, että rukous kuultiin. Ei, TIEDÄN, että rukous kuultiin.
Sellainen oli runoretriittimme vajavaisella ulosannilla kerrottuna.
Vieläkin killuskelen jossain lähiavaruuden kultareunukkeisissa, mutta
punertavissa hattaroissa.
Sitäpaitsi ukkonen on laantunut, joten ei haittaa, vaikka kopsahtaisinkin taas arkeen.

Rakkaat hattarat kaikille.
Virsi 552 säkeistö kakkonen:

Suo anteeks kaikki synnit,
puhdista verelläs.
luo minuun uusi mieli,
pyhitä Hengelläs.
Ja meidät suuret, pienet
sun sulje suojahas
yö rauhainen suo meille,
oi Jeesus, laupias.


T: Kaisa von Lampskop

Ruusunen, jonka Magnus kävi kukkakaupasta ostamassa lapsiensa äidille.
Laitoin kukan ompun viereen, että osaatte suhteuttaa purkin ja ruusun kokoa todellisuuteen.
Olemme parina viimevuotena lipsuneet sopimuksestamme, ettemme osta yhtään mitään koskaan toisillemme Magnus ja minä.
Magnus on lipsuillut pikkasen alusta alkaen, mutta minä olen pysynyt sopimuksessa miltei näihin aikoihin asti.
Nyt ostan synttäreiksi ja jouluiksi kalsarit, joita ihminen muutenkin tosin tarvitsisi.
Magnuksen ei tule mentyä kalsarikauppaan ja pitäisi varmaan alkuperäisiä raappahousuja vieläkin, ellei hänellä olisi niin edistyksellinen vaimo.
Itse saan synttäreiksi ja jouluiksi häneltä DARLING-nimistä hajuvettä ja extra strong-ryppyrasvageelejä jne.
Sitten olen saanut joskus kyynel-korvikset ...ja niin edelleen.
Magnus tietää, että mitään pölynimureita, ja kattiloita ei pidä vaimolle mennä ostamaan, vaikka niitä huusholli enemmän, kuin kipeesti kaipaisikin.
Aina kuitenkin sanomme toisillemme, että MITKÄÄN LAHJAT TAIVAAN KANNEN ALLA EIVÄT KORVAA SINUA OMA PUPPELIMUSSUKKANI!!!
(Lue: no ei ny olis tarvinnu mitään ostaa).


Maanantaina oli kevään viimeinen kuntosalikerta.
Eräs hyperpirteä kuntosaleilija oli ottanut kahvia termariin ja leiponut ihastuttavia voisarvia.
Istuimme ulkorappusilla ja maiskuttelimme antimia kauniissa auringon kilossa.
Meitä on kyllä muutamia, jotka kokoon tulevat kerran viikossa kesälläkin.
Ilmoittelevat myöhemmin ajankohtia.
Lisäksi aiomme Huivin kaa mennä Laurilanmäen kuntosalille kerran viikossa, ettei kiinteät lihakset pääse takaisin alkuperäiseen lerpputilaansa.(!)

Kaiken tämän kuntoilun lisäksi aion palloilla saamani äitienpäivälahjan päällä ja nitisytän niin ikään lahjaksi saamaani kumminauhaa.
Palloon on pumpattu jo ilmaa aikalailla, mutta vielä pitää enemmän pumpata. Pallo liiskaantuu liian matalalle, kun teen sen päällä takareisilihaspomppupunnerruksia.


Jouduin tekemään samaisia punnerruksia ilman pallukkaa, kun haimme Magnuksen kaa pyöreitä kiviä liiterimme ja navetan seinustalle koristeeksi.
Olimme lähteneet liikkeelle, kuin ne usein mainitsemani paljonpuhutut HIEROJAT. Kahta kättä heiluttaen.
Sanoin Magnukselle, että toivottavasti lähitaloissa kaikki ovat päivänokosilla, etteivät näe, että kannetaan paria murikkaa kerralla peräkärryymme.
Varmaan olivatkin nokosilla, mutta Magnuspa äkkäsi Ooppelin perältä resusen ämpärin ja minä kekkasin maasta resuisen plastiikkapussin.
Niillä kanniskelu sujui, kuin tanssi.
Tänään asettelin sitten kiviä paikoilleen ja luulen, että lopputulos tulee olemaan kiva. (Jahka haemme viisi samanmoista satsia lisää. Tuomamme kivimukulamäärä ei riittänyt MIHINKÄÄN).
Ostin kaupasta myös krassin siemeniä tänä pänä.
Krassi on lempparikukkani. Sen nuuskuttaminen ja maiskuttaminen tuo mieleeni jotain valtavan kivaa lapsuudestani.
Krassin haju ja maku tuo mieleeni Nymannin meetvurstin!!!
Kävimme lapsena äidin enon luona usein kylillä.
Enon pihassa oli runsaasti krasseja, mutta mikä parasta, eno oli töissä Nymannin makkarafabriikissa.
Viljo-enon luona sai kymmenensentin kaikaleen meetfurstia, josta muuten ei olisi ymmärtänyt nähdä edes unta.



Runosteluni on edennyt RUNO numero 18 asti.
Ylihuomenna menen runoretriittiin ja aion lukea siellä niistä muutaman oikein ääneen.
Myös kaikki muut lausuvat aikaansaannoksiaan.
Aion tarkasti katsella lukiessani (kun pidän tunteisiin vetoavan tauon) ihmisten ilmeitä ja kehon kieltä.
Tarkkailen, kummosen säväyksen runot tekevät kuulijakuntaani.
Lisäksi kuuntelen puntaroivasti saamiani ylitsevuotavia kehuja.
Minulla on asiaan kehittynyt korva, varsinkin korvakuulokojeen saannin jälkeen.
VIVAHTEET PUNNITAAN TARKOIN TULEVANA VIIKONLOPPUNA.
Tahdon teitä lukijoitani rauhoitella ja kertoa, että runokkeeni eivät ole sellaisia, mitä tähän blogiini olen kirjoittanut.
Ei! Ne ovat, täydellisesti tyyliltään erimoisia ;)
Charles on sanonut, että hän ei jaksa blogirunojani lukea, koska ne ovat pitkiä ja tylsiä.
Nyt repostelemani runot ovat kymmenen kertaa PITEMPIÄ.
Onko myös Charlesin toinen arvosteluadjektiivi kohdalle osuva, selviää lauantaina.
Kaikissa runoissani on hengellinen tatsi.
Olen sitä mieltä, että kaikki paitsi HENGELLINEN, on turhaa.
Joku on sitä mieltä, että kaikki, paitsi PURJEHTIMINEN on turhaa.

Lopuksi rakkaat lukijat:
Hengellinen runo (kirjoittanut yks Kaisa Jouppi)

Kiitos Jeesus keväästä ja eväästä.
(En tiedä, mitä eväästä tarkottaa, mutta se sopi tohon kohtaan).

Kiitos västäräkistä, joka tänään tuli
meidän pihatantereelle.
Luultiin, ettei enää tuu näille main koko räkki.
Auringosta kiitän, joka niin lämmitti, että
nuttu jouti nurkkaan.
Kiitos elämästä.
Immeisistä myös kiitos raikhakoon.


Siunattua Kristuksen taivaaseenastumispäivää kaikille!
T: Kaisa von Stengluberos

Ne kuusi hirvasta tässä aloittelevat ruispellon parturointia talttahampaillaan. (kuvattu köökin aakkunasta katsoen ja tähdäten).
Emme ole onnistuneet niitä enää näkemään, vaikka rapaisia sorkanjälkiä on siellä täällä lähitanhuvillamme eteemme tullut.




Kuljin siis kolmena päivänä seurakuntatalolla äitienpäivälunssitalkoissa.
Sama tuttu fiilis valtasi olentani, kuten kaikkina neljänä edellisenäkin vuotena talkoillessani:
tunsin itseni hierojaksi, joka tyhjin käsin ja tumput suorina odottaa ensimmäistä asiakastaan.
Kaikki toiminta alkeellisesta hygieniastakin (kuten käsienpesu aloitettaessa) unehtui täydellisesti.
Joka asia piti minulle neuvoa hitaasti, sanoja tärkeysjärjestyksessä painottaen ja alleviivaten.
Ja sittenkään en ymmärtänyt. EIVÄT MENNEET OHJEET PERILLE, kuten sanonta kuuluu.
En esimerkiksi tiennyt, mikä on sihti, kun sitä ojentamaan pyydettiin.
Yritin vapisevin ja harottavin sormin tukuttaa paloittelusiivutussylttykoneen ratasta emännälle.
Leikkasin sitäpaitsi heti kättelyssä haavan molempiin omistamiini peukaloihin kuoriessani porkkanoita ja kertoillessani koko elämänkertaani ja kotipuoleni asioita kahdelle muulle talkoolaiselle.
Hurme vaan listisi silikoonihanskoissa, mutta onneksi hanskat pysyivät ehjinä.
Kerroin kuuluvalla äänellä, mutta "vaatimattomasti" viimeisteleväni varteenotettavaa runokoostetta pöytäloodakirjoitelmistani ja, että hemoglobiinini huitelee melkein sadassaseitsemässäkymmenessä ja, että minua ei tuhdista olemuksestani huolimatta vaivaa, kuin ilkeys ja köyhyys ja, että meillä ei ole TV:tä ja, että tilaan vaatteeni Ruattista Elloksen halpamyynnistä ja, että syön kaikkea, mitä pöydänmitalla saa kiinni ja, että käyn punttisalilla maanantaisin plus keskiviikkosin ja, että näen painajaisia ja tykkään klassiseta musiikista jne...jne...


Seuraavana talkoopäivänä sain laittaa useamman sadan kahvikuppiarsenaalin ojennukseen. Se oli hauskaa.
Olin aluksi yksin hoitelemassa hommaa ja pärjäsin mielestäni hyvin. Kuppien korvat olivat kauniisti kaikki luoteiseen ilmansuuntaan, samoin lusikat.
Tänään taas hieroja- (jolle ei edelleenkään kuulunut asiakkaita)tunne saavutti oikein lakeutensa huipun :(
Aloin nimittäin ammentaa keitettyjä perunoita isolla reikänapolla tarjoilu kulhoon.
Emäntä kiljahti niin, että nappo oli irrota haavaisista sormistani
"PERUNAT EIVÄT SAA MENNÄ RIKKI!"
Olen kuudenkymmenenneljänvuoden aikana ammentanut potun, jos kohta toisenkin astioista toisiin ja silti toimin, kuin eskarin eka ruokapaussilla.
Kas, kun en korpannut leipälapion kokoista soosinsekoitusmelaa työaseekseni.
Ensivuonna ajattelin laittaa luntsit Letkutiellä.
Saavat nuoremmat mennä talkoisiin ja hoksusta kotosemmat.
Vaikka toisaalta...paljon jäi vielä kertomatta.


Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.
Toinen emännistä oli jättänyt kylmäkaappiin minulle sillinloiskareita :)
Olin suureen ääneen sanonut, että kovasti pelkään, että sillinpalat ovat tarjoiluvadeilta SYÖTY parempiin suihin, ennenkö minä pääsen einehtimään.
Kuiskasin, että silli on supermieliherkkuani.
Sillipurkin kannen kun aukaisen, niin yhtään palaa ei sinä päivänä iltasella enää liemessä killu, oli kyseessä desin-tai puolenlitran purnukka.
Ehkä minä sittenkin menen ensikin vuonna talkoisiin.
Kiitos sillipalasten ja ystävällisten emäntien.



Catherine pesueensa kanssa tuli seurakuntatalolle päivällisille.
He toivat äitienpäivälahjaksi JUMPPAJUMBOVOIMISTELUPALLON ja JUMPPASILIKOONIKUMMINAUHAN ja KAKSI KYNSILAKKAPULLOA.
Nyt vaan kynnet lakkaan ja palloilemaan.
Magnus haki kukkakaupasta ankarista kielloista ja estelyistä huolimatta pikkaraisen ä-päiväruusun.
LASTENSA ÄIRILLE SAA KUULEMMA RUUSUJA TUORA!
Ruusunen oli sellaisessa fingeporinkokoisessa purkissa ja nätti ku mikä.
Oikeastaan olikin hyvä, ettei Magnus ottanut kieltoja kuuleviin korviin.




Sirkkeli tuli siis meille. Mutkan kautta oieti.
Hän soitti, että hän ja autonsa sijaitsevat Minnilänkujalla ja, että voinko mahdollisesti kertoa MIKÄ PAIKKA SE ON?
Kerroin, kuinka sieltä päästään pois ja meille.
Pian Sirkkeli kurvasi pihaan.
Kun oli juotu alkukahvit väänsi hän minulle keittiötuolissa istuessaan rautalangasta enkelin.
(Laitan siitä dokumenttia sivuille jahka ehdin).
Enkelille hurrattiin jo samana iltana.
Håkku ja Göörelli toivat Magnuksen Turuust kotti ja ilahtuivat rautaiseen enkeliin ikihyviksi.
Eikä kyllä turhaan!
Muistelimme Sirkkelin kaa nuoruuttamme ja katselimme piirongin päällä olevia kuvia.
Sirkkeli sanoi, että minä olen ollut viittävaille missilookkia nuorena.
" Toista se on nyt! Kaiken kanssa. Lookkien sun muiden!" huo´asi Sirkkeli ja oli niin oikeassa.



Ajelimme tänään äitienpäivän lopuksi ja kunniaksi seuroihin Nikolainkaupunkiin.
Oli hyvät seurat.
Sielä kehoitettiin talkoisiin kesällä pidettäviin kirkon herätysliikkeisiin kuuluvan Pikku Esikoisten kesäjuhliin.
Niin oli jo kauan (!) kulunut talkoomokauksista , että lupasin oitis ehdottomasti mennä.
Seuroissa oli mukava tavata kaikkia vanhoja-ja uusia naamoja.
Näin kirkonpalvelijatar Manna-Aijankin pitkästä aikaa, kuin myös miehensä, kirkonpalvelija Sakkeuksen.
Manna-Aija sanoi, että konsa vielä Mussorväägenille menen, niin loikkaisin yhden tontin ylitse.
Sielläkin kuulemma asutaan ja ihmisiä vastaanotetaan, jos niikseen tulee.
Laitoin korvan taakse. Saatan vaikka loikatakkin.



Hyviä, mutta rakkaita toivotuksia kaikille tuhansille.
" Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa." ( Kahvipöydässä seuroissa minun kohdalleni osunut raamatunlauselappunen).
T: Kaisa von Talcoopöfferus

Haloo hömötiaiset. Where are you? Titityy?

Täällä olisi vapaana färski asunto.

Ainoa vaatimus olisi, että söisitte ainakin 100 grammaa tuhkapiperöisiä päivässä. Huom! Tupa ei ole aivan noin vinossa. Kuvakulma ehkä on hiukan harhaanjohtava.

Käsittämätön tuhkaperhosten määrä uhkaa, paitsi pimentää auringonkilon, VIEDÄ LOPUTKIN HERMORIEKALEET.

Magnus sanoi, että niitä ei ole hänen muistinsa mukaan ollut ikinä ennen näillä kulmilla.

Minäkin muistan neljänkymmenenneljän vuoden pätkän verran, enkä liioin ole nähnyt moisia ennen.

No toivotaan, että vanha kunnon kärpäslätkä tehoaa : )

Odottelen tässä samalla Magnuksen hyvänyönmoiskusoittoa. Koskapa kelli on jo 22.49 voipi olla, että saan odottaa aamuun asti.

Turkkusessa on tänä iltana ollut arkkipiispan läksiäisjuhlat k-kokouslaisille (ja ehken muillekin) ja siellä on varmaan mennyt myöhempään.

Nyt Magnus luulee, että eukkonsa on uuvahtanut, eikä uskalla soittaa.

Totta on, että olen sangen uuvahtanut.

Olen siivonnut koko huushollin taas kertaalleen läpi.

Olen tunkenut kaiken ylimääräisen muutenkin ylitumpattuihin komeroihin ja toivon, etteivät ovet pimpahda auki.

Olen myös, paitsi komeroonkaikkipiiloontukkija, myös sellainen maton-alle-lakaisija-siivooja tyyppi.

Edelleen olen myös liinojen-sivuilta-ja tavaroiden-vierestä pölynpyhkijä tyyppi.

Aikoinaan meille tuli eräs äiti pikkaraisen poikansa kanssa kylään.

Poika otti pitsiliinan lasipöydältämme ja huiskautti sitä siinä pöydän päällä olevan lampun alla.

Efekti oli tyrmäävä.

Pölypilvi pöllysi pari tuntia huoneessa.

Äitiä nauratti mahdottomasti.

Minua ei! : (

Muistan ikuisesti tämän traumaattisen kokemuksen.

Miksi minä en ole voinut saada ylisiisteysgeenejä, kuten tätini Aija-Kanita?

Äitini oli onneksi samanlainen, kuin minä, mitä siivoomiseen tulee : )

Sirkkeli (on muuten oikeasti lempinimensä kuulemma) tulee huomenna ekakertaa Letkikselle visiitille ja tahdon, että kaikki NÄYTTÄÄ siistiltä.

Huomenna menen ensin aamusta seurakuntatalolle äitienpäivälounaskökkään. Kuten myös ylihuomenna ja yliylihuomenna.

Kökkäily on kivaa.

Eilen lähdin kuntosalisession jälkeen Nikolainkaupunkiin.

Menin Saarukan tykö, kun hän ei jaksanutkaan tulla meijän tykö, vaikka puhe oli niin.

Hille tuli myös kylille Saarukalle ja meillä oli tosi mukavaa ja kahvia meni pari pannullista.

Sieltä ampaisin sitten Catherinen ja pesueensa luo.

Eerikki- vävy oli hakemassa moottoripyörää moottoripyöräkaupasta jostain tuolta kaukaa.

Eerikki karauttikin pihaan punaisella somalla prätikällä (JA NYT SAA SITTE RUVETA PELEKÄÄMÄÄN!!!)

Lohtuna on, että Eerikki on rauhallinen ja se prätkäkin on kuulemma PIÄNI, mikäli Catherineä on uskominen.

On kuulemma ihan NÄPPY!

Catherine on kuulemma ihan "kumman" näköinen jos perätuhdolle istumaan menee (!)

" Hanki ittelles oma zyzyki" sanoin puhelimessa reteesti, vaikka niskavillat olivat jäykkänä pelkästä kauhusta.

Lopuksi menin Nikolainkaupunkireissullani vielä rakkaimmasta rakkaimman Elizabethyn luokse Mussorvägenille.

Elizabethy esitteli kasvihuoneensa tuhansine planttuineen.

Aivan kadehdittavan hienoa oli ja kananskeida tuntui huumaavana nenässä vielä tänä aamunakin.

(Aion mennä Mussorvägenille myös silloin, kun otaksun niiden pönäköiden tomaatintaimien antavan satoaan.)

Oli mukava reissu kaikenkaikkiaan ja menen kohdakkoin uudelleen.

Saarukkakin sanoi, että pitää tihentää visiitin välejä.

En jaksa kirjoittaa runoa, vaikka päässä riimit lenteleekin sinne sun tänne.

Ötyä.

Jeesus olkoon kanssamme nyt ja aina.

T: Kaisa von Byluutbär

Magnus asentamassa lintupönttöä kotikoivuumme.
Että kuva on sumuisen oloinen, johtuu siitä, että oli sumua ja siitä, että näpsäisin kuvakkeen sisältä keittiöstä ja en ollut vielä pessyt ikkunoita.
Eilen olisi tullut kirkkaampi kuva, johtuen siitä, että oli kirkkaampi ilma ja siitä, että olin pessyt köökin ikkunat.
Pesin myös kammarin yhden ikkunan sisäpinnan. Sen, jossa oli Lyllanin kuolatruiskeita viime jouluiselta vierailulta.
Muutenkin oioin tarmokkaasti kotikoloamme eilen illalla,koska tänään oli nuttiksen vuoro kokoontua meillä.
Yömyöhään siirtelin koristepilkkumeita paikasta toiseen.
Aamuksi jätin sellaiset pikkuseikat, kuin imuroinnit, lattian pyyhkimiset, hyysikän desinfioimiset, pölyjen pyyhkimiset ja LEIPOMISET.
Noh, nisupullia sentään leivoin eilen.
Minun piti leipoa gluteenittomista jauhoista piirakkaa. En ole koskaan ennen niistä leiponut.
Mittasin kieli nenää hipoen piirakanpäällykseen tulevaa koostumusta: munosia, sokeria, vaniljata ja kermafiiliä.
Sitten kieli edelleen samalla viisiin, mittasin jauhot, sokerit, leivinpulverit ja vohlaisin aika kimpaleen (enemmän, kun lääkäri määrää) voita.
Sitten, ja onneksi SITTEN huomasin, että olin mäiskinyt tavallisia jauhoja gluteenittomien asemesta.
Säikähdin niin, että en muistanut ihan tarkalleen olinko laittanut MITÄÄN muutakaan , mitä reseptissä seisoi, oikein.
Jos Muikdi olisi syönyt piirasta, niin olisiko ollut enää suoltakaan jäljellä , nukasta puhumattakaan.
Vapisevin käsin tein uuden sekotuksen ja HYVÄÄ TULI (sikäli, kun tykkää styroxista).
En ole kylläkään mikään KOKKI KOLMONEN, se myönnettäköön.
Kaikki nuttislaiset kehuivat kuitenkin kaikkea suureen ääneen.
Näkivät tietenkin synkeän katsantani ja halusivat kannustaa.
Minun täytyy sanoa, että Taivaan Isä on antanut minulle ihanan nuttupiirin ollakseni ja elääkseni.
Mahtavia naisia kaikki tyynni. Paitsi mahtavia, niin ovat he myös aikaansaapia. Nuttua tulee, kuin liukuhihnalta. Toinen toistaan somempia.
Laitoimme alulle rukousvihkonkin. Siihen alamme kerätä rukousaiheita, joiden puolesta rukoilemme kokoontuessamme.
Vihkoon tuli kaksi kohtaa, joidenka puolesta rukoilemme itse kukin tahollamme nyt, kun alkoi kesätauko.



Magnus muistaa ensimmäiseksi kysellä Turkkusesta soitellessaan , onko koppihin tullu asukkahia. (Katso alkukuva).
"Ei ole. Mä rakastan kovasti sua ja on hirveen kauheen kamalaa, kun et ole kotona", kuiskaan kännykkääni lähettäen samalla mossahtavia lentosuudelmia.
" Kyllon kumma, nottei näy elua pöntöön seurulla. Ainakin viis lintua kiärsi sitä jo puuhun situessa", kuuluu Aviosiipan pahkulointi toispualt jokke.



Aion nyt käydä vielä tänään käsiksi runoprojektiini, vaikkakin ilta on jo pitkälle kulunut.
Koossa on nyt tällä nimenomaisella hetkellä 11 kappaletta uudistettua ja munklattua, moneen kertaan loihelausuttua SIKERMÄÄ.
Tässä teille lopuksi sensijaan ihan färski ja kertaakaan lausumaton säie teille, rakkahille lukijoilleni:
(ryiskelyä) Kevään hähku antoi odotella
itseään.
Hyinen hyhmä sen sijaan puolestansa outteli,
että olisi saanut kytkimen nostaa.
Ihmiset olisivat kerneesti halunneet
makkaroita ja lihanpalasia grillien päille
asetella
paistella ja syödä makustella.
Muutoinkin ulkosalla ilkamoida.
Eräät jotkut tekivättenkin niin, vaikka hyysi
ja tulivat aika iloisiksi.
Sitäpaitsi:
Hän säät ja ilmat säätää.




Runollisia unia ja Jeesuksen hyvää huolenpitoa! : )
T: Kaisa von Kaltgrillblom

Vappuaattona olimme ulkona syömässä.
Ulkoilmakurmee kaikkine rekvisiittoineen näkyy oheisessa otoksessa.
Kuvasta ei huo`u se hyisevä kylmyys, joka tunkeutui toppivaatteidenkin läpi kananlihaiselle ihon pinnalle.
Muistan, että lapsena sai aina Vappuna laittaa polvisukat jalkoihin.
Nyt ei tarkene ilman villasukkia sisälläkään, vai onkohan sitä vain vanhentunut?
Ystäväni Pike ei pidä minkäänlaisia sukkia koskaan. Ei jouluna, juhannuksena, eikä liioin vappuna.
Käsittämätöntä!
Minä tylttyän pässinpökkimät jalkoihini iltasella vuoteeseen mennessäni, jahka ensin olen pujottautunut superlämpökerrastooni.
Magnus sanoi, että en vaikuta erityisen "romanttiselta" sotisovassani.
" Muut riisuu, ku ne menöö koisille, toiset taas pukoo niinku lähtis etelänavalle, ku yöpuulle asettaatuvat", muistaa Magnus myös aina mainita.
Totta! Pelkkä ajatuskin jostain hötyisestä rimssu-unelmasta saa veret seisahtumaan.
Jokatapauksessa söimme rinkulat raittiissa vappu-ilmassa ja olimme tyytyväisiä.
Kiitettiin Jeesusta, ettei ole enää vuosikymmeniin tarvinnut ottaa alkoholia, ei vappuna, eikä muutenkaan.
Vapun kunniaksi Magnus pesi Ooppelinkin oikein mäntysuopalla ja pitkällä harjalla.
Hivenen ihmettelin, voiko autoja pestä mäntysuopalla?
"Eikö siitä jää LIITTA pellin pinnalle?" kyselin simahörppyjen välissä.
" No ei se ainakaan huonommalta näytä, kuin viimekesäiset ja syksyiset ja keväiset rapakerrokset!" sanoi Magnus ja oli oikeassa, kuten aina.



Tänään olimme Isonkyrön torilla (aika juhlallinen ilmaus siitä parinsadan neliön alueesta, jossa tavallisesti on parkkipaikka, mutta muuttuupi lauantaiksi ja vappuna TORIKSI).
Meillä oli KD:llä teltti, jossa tarjosimme simaa ja piskittejä ja pidimme arpajaiset.
Magnus jakeli KD-lehteä ja keskusteli jos joku keskusteli hänelle.
Minä hoidin arpapöytää ja toimin ONNETTARENA.
Sima, jota Eve ja Heluna olivat tehneet, oli niin hyvää, että ei sanotuksi saanut. Kaikki sitä kilvan kehuivat.
Eräs äiti halusi sitä ostaa oikein kotiin vietäväksi.
Silloin minä huusin arpamyyntipöydän vierestä kylmästä sinisin huulin, että SITÄ EI OLE MYYNNISSÄ! JOS SITÄ JÄÄ, NIIN MINÄ OSTAN JOKA PULLON. ÄLKÄÄ YHTÄÄN YRITTÄKÖKKÄÄN MITÄÄN MUUTA!!!
Nyt minulla on pikkueteisessä monta monituista pulloa tuota Even tekemää hypersupernektaria.
Paitsi, että olen alkanut ajatella myös, että minä en taida olla oikein normaalisti käyttäytyvä, mitä simapulloihin tulee ja vähän muuhunkin.
Selitykseksi kerroin naisille, että minua on lapsena lätistetty (kuten minun ikäkautisiani muitakin varmaan) että nyt, kun olen tullut VANHEMMAKSI, eikä kukaan ota enää ja lätistä, niin TÄSSÄ ON TULOS!
Joka tapauksessa aion tarjota useille vierailleni ensi viikolla simaa :)
Nuttispiiri tulee tiistaina, Saarukka keskiviikkona ja Sirkkeli perjantaina.
Tiedossa on siis monta simaisaa hetkeä ystävien kera.




Olen alkanut TYÖSTÄÄ runojani paperille ja korjaillut värssyjä uuteen uljaaseen uskoon ja nousuun, ynnä aamuun!
Magnus toimii MANAKEERINANI ja on kysellyt kustantamosta, josko ne ihan kahden kannen sisään painettaisiin.
Kovasti kustannuksesta sanoivat, että paljon on heitä, jotka runojansa julki tuoda haluaisivat.
Noh, minä nyt kaikesta huolimatta lähetän runoni sinne kustantamoon. Laittavat sitten jonotukseen ja minä saan sanoa faneille (!), että jonossa ollaan, kun kirjaa kyselevät.



Kesken kaiken tämän kirjoittamista tuli Magnus huutamaan, että ne kuusi hirveä ovat ihan miltei talomme nurkilla.
Naapuri oli soittanut ja kehoitellut ulos katsomaan.
Oli juhlallista katseltavaa, kun nuo uljaat elikot hyppivät laskuojan yli kuin HIRVET.
Neljä oli viimevuoden vasaa ja kaksi naarasta (jos hirvispesialisti Magnusta on uskominen).
Sarvia ei ollut yhdelläkään.
Vasat konhottivat selvästi ja ottivat ylimääräisiä loikkia sinne tänne ja toisiansa villailivat :)
Ne pysähtyivät syömään ruispeltoon oraita.
Olivatkin varsinaisia "sieppareita ruispellossa". Ne menivät oikein kontilleen, että ylettyivät paremmin nyhtämään sapuskaa.
Aloin jo huolestua, että syövät pellon putipuhtaaksi, mutta ne siirtyivät sitten viereiselle pellolle.
Magnus otti kuviakin. Laitan seuraavaan blogiini todistuskuvia, jos onnistuivat.
Minun alkoi heti tehdä mieli hirvenlihasoppaa.
Kotieläinpuistossa kun olemme vierailleet, minulla on herahdellut vesi kielelle, kun olen nähnyt lampaita.
Lapissa muinoin matkaillessamme minulla valahti sylki suuhun, kun näin poroja!
Magnus sanoi, että eihän mua voi viedä mihinkään, kun silmät kiiluen vaan mietin, miltä soppa maistuisi kustakin elikosta.
Oli miten oli, ostan ehkä poronkäristystä, jos sitä näillä kulmilla kauppojen pakkasessa sattuisi olemaan.
Saisin syödä kaikki itse, kun Magnus on Turkkusessa.


Kaikkea hyvää (siis Jeesuksen huolenpitoa) kaikille tuhansille ja taas tuhansille lukijoilleni.
T: Kaisa von Porkärbär