lauantai 1. toukokuuta 2010

Vappuaattona olimme ulkona syömässä.
Ulkoilmakurmee kaikkine rekvisiittoineen näkyy oheisessa otoksessa.
Kuvasta ei huo`u se hyisevä kylmyys, joka tunkeutui toppivaatteidenkin läpi kananlihaiselle ihon pinnalle.
Muistan, että lapsena sai aina Vappuna laittaa polvisukat jalkoihin.
Nyt ei tarkene ilman villasukkia sisälläkään, vai onkohan sitä vain vanhentunut?
Ystäväni Pike ei pidä minkäänlaisia sukkia koskaan. Ei jouluna, juhannuksena, eikä liioin vappuna.
Käsittämätöntä!
Minä tylttyän pässinpökkimät jalkoihini iltasella vuoteeseen mennessäni, jahka ensin olen pujottautunut superlämpökerrastooni.
Magnus sanoi, että en vaikuta erityisen "romanttiselta" sotisovassani.
" Muut riisuu, ku ne menöö koisille, toiset taas pukoo niinku lähtis etelänavalle, ku yöpuulle asettaatuvat", muistaa Magnus myös aina mainita.
Totta! Pelkkä ajatuskin jostain hötyisestä rimssu-unelmasta saa veret seisahtumaan.
Jokatapauksessa söimme rinkulat raittiissa vappu-ilmassa ja olimme tyytyväisiä.
Kiitettiin Jeesusta, ettei ole enää vuosikymmeniin tarvinnut ottaa alkoholia, ei vappuna, eikä muutenkaan.
Vapun kunniaksi Magnus pesi Ooppelinkin oikein mäntysuopalla ja pitkällä harjalla.
Hivenen ihmettelin, voiko autoja pestä mäntysuopalla?
"Eikö siitä jää LIITTA pellin pinnalle?" kyselin simahörppyjen välissä.
" No ei se ainakaan huonommalta näytä, kuin viimekesäiset ja syksyiset ja keväiset rapakerrokset!" sanoi Magnus ja oli oikeassa, kuten aina.



Tänään olimme Isonkyrön torilla (aika juhlallinen ilmaus siitä parinsadan neliön alueesta, jossa tavallisesti on parkkipaikka, mutta muuttuupi lauantaiksi ja vappuna TORIKSI).
Meillä oli KD:llä teltti, jossa tarjosimme simaa ja piskittejä ja pidimme arpajaiset.
Magnus jakeli KD-lehteä ja keskusteli jos joku keskusteli hänelle.
Minä hoidin arpapöytää ja toimin ONNETTARENA.
Sima, jota Eve ja Heluna olivat tehneet, oli niin hyvää, että ei sanotuksi saanut. Kaikki sitä kilvan kehuivat.
Eräs äiti halusi sitä ostaa oikein kotiin vietäväksi.
Silloin minä huusin arpamyyntipöydän vierestä kylmästä sinisin huulin, että SITÄ EI OLE MYYNNISSÄ! JOS SITÄ JÄÄ, NIIN MINÄ OSTAN JOKA PULLON. ÄLKÄÄ YHTÄÄN YRITTÄKÖKKÄÄN MITÄÄN MUUTA!!!
Nyt minulla on pikkueteisessä monta monituista pulloa tuota Even tekemää hypersupernektaria.
Paitsi, että olen alkanut ajatella myös, että minä en taida olla oikein normaalisti käyttäytyvä, mitä simapulloihin tulee ja vähän muuhunkin.
Selitykseksi kerroin naisille, että minua on lapsena lätistetty (kuten minun ikäkautisiani muitakin varmaan) että nyt, kun olen tullut VANHEMMAKSI, eikä kukaan ota enää ja lätistä, niin TÄSSÄ ON TULOS!
Joka tapauksessa aion tarjota useille vierailleni ensi viikolla simaa :)
Nuttispiiri tulee tiistaina, Saarukka keskiviikkona ja Sirkkeli perjantaina.
Tiedossa on siis monta simaisaa hetkeä ystävien kera.




Olen alkanut TYÖSTÄÄ runojani paperille ja korjaillut värssyjä uuteen uljaaseen uskoon ja nousuun, ynnä aamuun!
Magnus toimii MANAKEERINANI ja on kysellyt kustantamosta, josko ne ihan kahden kannen sisään painettaisiin.
Kovasti kustannuksesta sanoivat, että paljon on heitä, jotka runojansa julki tuoda haluaisivat.
Noh, minä nyt kaikesta huolimatta lähetän runoni sinne kustantamoon. Laittavat sitten jonotukseen ja minä saan sanoa faneille (!), että jonossa ollaan, kun kirjaa kyselevät.



Kesken kaiken tämän kirjoittamista tuli Magnus huutamaan, että ne kuusi hirveä ovat ihan miltei talomme nurkilla.
Naapuri oli soittanut ja kehoitellut ulos katsomaan.
Oli juhlallista katseltavaa, kun nuo uljaat elikot hyppivät laskuojan yli kuin HIRVET.
Neljä oli viimevuoden vasaa ja kaksi naarasta (jos hirvispesialisti Magnusta on uskominen).
Sarvia ei ollut yhdelläkään.
Vasat konhottivat selvästi ja ottivat ylimääräisiä loikkia sinne tänne ja toisiansa villailivat :)
Ne pysähtyivät syömään ruispeltoon oraita.
Olivatkin varsinaisia "sieppareita ruispellossa". Ne menivät oikein kontilleen, että ylettyivät paremmin nyhtämään sapuskaa.
Aloin jo huolestua, että syövät pellon putipuhtaaksi, mutta ne siirtyivät sitten viereiselle pellolle.
Magnus otti kuviakin. Laitan seuraavaan blogiini todistuskuvia, jos onnistuivat.
Minun alkoi heti tehdä mieli hirvenlihasoppaa.
Kotieläinpuistossa kun olemme vierailleet, minulla on herahdellut vesi kielelle, kun olen nähnyt lampaita.
Lapissa muinoin matkaillessamme minulla valahti sylki suuhun, kun näin poroja!
Magnus sanoi, että eihän mua voi viedä mihinkään, kun silmät kiiluen vaan mietin, miltä soppa maistuisi kustakin elikosta.
Oli miten oli, ostan ehkä poronkäristystä, jos sitä näillä kulmilla kauppojen pakkasessa sattuisi olemaan.
Saisin syödä kaikki itse, kun Magnus on Turkkusessa.


Kaikkea hyvää (siis Jeesuksen huolenpitoa) kaikille tuhansille ja taas tuhansille lukijoilleni.
T: Kaisa von Porkärbär


7 kommenttia:

Rosina kirjoitti...

Yksi tuhannesta kommentoi taas blogiasi.
Hienoa, että yrität saada runosi julki kustantamon kautta, onnea kovasti!
On hyvä että edes lihanhimo jää, kun muut himot hellittävät:)
Säälin vaan kovasti niitä suloisia lampaita ja muita eläimiä....
Ps. Katso kohtaa kirjoituksessasi
"Muut riisuu, ku ne menöö koisille, toiset taas pukoo niinku lähtis etelänavalle, ku yöpuulle asettaatuvat"

Anita kirjoitti...

Sateista sunnuntaita, vappusimat on melkein juotu minun kotona, koska sitä ei ollutkaan niin monta pulloa varastossa, mutta vappu tuntui vapulta ;) Minäkin muistan miten lapsena saimme laittaa polvisukat jalkaan ja menimme etsimään kuivia kohtia missä saimme hyppiä narua eli meilläpäin sanottiin 'lengata' sekä rintattiin, saimme ostaa ensimmäisen jäätelötötterön jätskikioskista jotka ilmestyivät Vappuna. Nämä olivat niitä SUURIA ASIOITA joita lapsena odotteli talven jälkeen innolla. Sunnuntaita toivottaa Anita-fani ( olen kirjajonossa )

pau kirjoitti...

Hyvää vapun jälkeistä elämää!
En voi kuin nauraa jälleen, Kaisa, sun lihanhimolle kuten Rosinan vastauksellekin :D
Meilläkin näkyy naapurin kissa ja yksi orava ja lintuja... Mutta HIRVI ja muut on tietysti ihan eri asia.
Meillä on vielä simaa ja kotikaljaakin runsain määrin. Ei ole vielä räjähtänyt jääkaapissa :/
Siunaus matkaan runoillesi! Ja antaa kuulua taas sivuillasikin!
terv. yksi tuhansista

kaisa jouppi kirjoitti...

Kyllä on Rosina lihanhimo jäänyt kytemään otsaluun alle :(
Minulla on aina ollut hirvee himo nyppiä kynsienympärystät jauhelihan näköiseksi mössykäksi.
Pikkasenkin, kun pantaa kinnaa, niin armoton naskuttelu.
Magnus sanoo aina, että ÄLÄ NYPI, TAI MÄ NOPPAAN!
Magnus valittaa lisäksi myös, että KAIKKI paikat on täynnä mun lihan sipareita.
Ennen vanhaan, kun olin töissä, oli hirveetä pitää kynää niin, ettei yksikään sormi näkynyt (!)
Kaikki johtuu siitä, kun oli ne puiset lelut. :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Anita.
Minäkin trinttasin ja lengasin lapsena heti, kun johonkin paikkaan oli tullut "kesä".
Juostiin aina seuraavaan "kesään" ja taas seuraavaan :)
Varaan runsain määrin omistuskirjoituksella varustettuja kirjoja kirjajonolaisille.
Olen ajatellut omistaa runokirjan aviomiehelleni Magnukselle, tyttärellemme ja hänen perheelleen, pojallemme, tädeilleni, serkuilleni, pikkuserkuilleni, mieheni sisaruksille, mieheni sisarusten lapsille, kummilapsilleni, naapureilleni Nikolainkaupungin ajoilta, nykyisille naapureilleni, Isonkyrön seurakunnalle, Kansanlähetykselle, Kirjaston Runopiirille, vanhalle kunnon Postilaitokselle, Posti-ja Telen eläkeläisille, Verovirastolle, Vaasan kaupunginvoudille, Isonkyrön Fysiopisteelle (lista jatkuu seuraavalla kerralla):)

kaisa jouppi kirjoitti...

Paula
Kiitos siunauksen toivotuksesta ja esirukouksista.
Sinäkin olet ympäröity taholtani kaikkinaisiin noihin samoihin.
Kiitos myös kehoituksesta kuulua sivustoilla!
Otankin heti kehoituksesta mummon. (Tasapuolisuuden kannattajana en halua tälläkertaa sanoa vaarin).

Siis: IKKUNISTA TULI VILKAISTUA ULOS:
KUINKA VANHAT SILMÄNI
NÄKIVÄTTENKÄÄN?
HIRVAKSIA, NOITA LUOJAN LUOMIA
JOUHITURPIA
MONTA LASKUOJAN YLITSE
KOIKKELEIHE!
KUUSI NIITÄ OLI.
HÄIPYIVÄT SITTEMMIN NÄKÖISÄLTÄ.
TULI KUUSI ETEEN :(

No? Kulta vaikuttaapi?
Ilahtuuko kustantaja ja painattaa heti useamman painoksen, että on sitten valmiina?

pau kirjoitti...

Heissan Purolasta.
Nauru maittaa runoasi lukiessa :)
Kirjoitin ensin, että naru maittaa, mutta rajansa kaikella maittamisella kuitenkin.
Tässä paluupostiruno sinulle:

Vain kurja oravainen pihassamme hypeksii
sekin enää harvoin
sillä naapurin komea Eskil-kissa pihaamme vartioitsoo
ja mieluusti sen aterioitsoo.

Makuaistinsa kullakin,
sen mukaan kuin Luoja on suonut
kun elikotkin on luonut.

No, maittaako naru :D