keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Sarja "äitiliinin tekemiä tiffany-juttuja" ei kun jatkuu.
Kuvan yksi kissinkelloriipake kuuluu kyllä Charlesille ja on täten vaan lainassa meidän ikkunassamme.
Hän ei jaksanut kuulemma kaikkea omaisuuttaan kiskoa väliaikaisasuntoonsa ja jätti koristuksen meille siksi aikaa.
Kuvan kissankellomobilikko on erikoisesti minun mieleeni.
Äitini sanoi, että kyseessä ei ehkä ole kissankello, vaan paremminkin lilja.
Oli miten oli, niin komeita ovat.
Ikkunan ja tiffanyitten, sekä kaihtimien välistä siintelee saunamme. Olimme aikeissa lämmittää sen tänä iltana, mutta emme voineetkaan.
Syy: minun oli tänään viimeistään kirjoitettava Uuteen Tiehen (hengellinen lehti) KOLUMNI, jonka saan joka kahden kuukauden välein sinne lähdettää.
En koskaan jaksa evääkään räpäyttää saunomisen jälkeen, saatikka sitten kirjoittaa "korkeatasoista" tekstiä.
Voi olla, että joku sanoo tulevan jutun lukiessaan, että hyvin olisi kärsinyt löylyihin mennä, sillä eiköhän pohjalukemissa olla ilman lauteilla käyntiäkin.
Noh, juttu on nyt eetterissä ja sauna kylmä.
Muuten, ilman löylyjäkin tarkenee kyllä kivasti.
Tuli ihan hikikarpaloita otsaan, kun yritin lukea sanomalehteä ja ottaa aurinkoa kelmeälle pinnalleni iltapäivällä.
Mauno hikoili samaan aikaan istuttaessaan porkkanoita, sipuleita ja herneitä.
Kun käänsin sivuja huusin, että EIKÖ SITÄ VOISI JAKAA SITÄ KYLYVÄMISTÄ NIIN, ETTEI KAIKKIA HOMMIA HUHDO SAMANA PÄIVÄNÄ?
Magnus kröhisi, (hänellä on kammottava heinänuha aina näihin aikoihin) että voisinko tulla KATTOMAAN, onko penkit oikianmooses järjestykses?
Oli ne.
Huomenna aion sanoa, että HERNEKEPIT PITÄÄ OLLA TÄNÄ VUONNA MUUNLAISIA, KUN NE HAMMASTIKUT, JOTKA KAATUILIVAT JA SÖSSÄÄNTYIVÄT VARSIEN SEKAAN JA MUUTENKIN NIIN...
Kyllä minäkin tänään harjoitin puutarhan hoitoa.
Kiskoin nokkosia kukkapenkistä ja melkein meinasin kiskoa niitä marjapuskien altakin, mutta sitten piti lähteä kahvia keittelemään.
Kahvinjuonnin jälkeen nypiskelin muutaman kuivuneen orvokin amppeleistamme ja kaatelin niihin vettä.
Kaikista pienin orvokkiasetelma oli eilen illalla yhtä elävän näköinen, kuin lauteille unehtunu kertakäyttöpefletti.
Ajattelin, että yhtähyvin olis voinu heittää pari euroa suosista Kyrönjokeen, niin tömelöltä tuntui puutarhatouhuiluni.
Synkeänä lurutin kumminkin vettä kukkasen oletetuille juurille ja kas!
Aamulla kupista kurkotti soma sininen orvokkinaama pönäkkänä ja pirteänä :)

Eilen olin Nikolainkaupungissa kylillä.
Aioin viedä terapiakoira Lyllanin muassani, mutta ei löytänyt isäntäväki sen remmiä. Ei, vaikka käänsivät koko huushollin ylösalaisin ja olivat hyvää vauhtia lähdössä kääntämään kranninkin huushollia, kun huusin pelin poikki.
Varovasti soitin kyläpaikkaani, ja kerroin, kuinka oli päässyt käymään. -Minun täytyy jättää urhea seropi (sekarotuinen piski) Lyllan kotisoffalle ja tulla yksin.
EIHÄN HAITTAA?-
- No...jos nyt tulisit sitten...vaikka...(olin kuulevinani pettymyksen katkeran nielaisun) no...tervetuloa nyt sitte.
Unohdin kysyä Catherineltä, onko remmi löytynyt, vai vienkö sen meille unohtuneen remmin muassani, kun menen seuraavan kerran.


Tänään olin pyörälenkillä Magnuksen kaa. Ajoimme 16 kilometriä.
Huomenna menen taas, ellei ilmasto toisin määrää.
Viuhauttelin lisäksi pikkaraisia punnuksiani (tuntuvat kovasti pieniltä kuntsarin kromimoukareihin verrattuna) ylös ja samanverran alas.
Ruumiinkulttuuria on siis harjoitettu samoin hengen. Luin aamulla Raamattua, kuten aina.
Lue sinäkin ja ihmettele ja usko!

Virsi 517 toka säkeistö:
Herra, kädelläsi
iloita mä saan,
se on rikas käsi antamaan.
Siellä armahdusta
meille tarjotaan, eikä kadotusta milloinkaan.
Onneni on olla
Herraa lähellä,
turvata voin yksin Jumalaan.
Onneni on olla
Herraa lähellä,
tahdon laulaa hänen teoistaan.

T: Kaisa von Pefflettos-Kuivorvokkus-Kymäläinen

7 kommenttia:

pau kirjoitti...

Eilen kaahasin alas sairaalan läheisen sillan mäkeä, ja muistin, Kaisa, sinua: voikukat elää rellottavat nyt iloisimmillaan siinä mäessä! Niitä ei tarvitse kastella kuten orvokkeja tai muita purkkikukkia. Itse asiassa: miksi kasvit näyttävät voivan paremmin itsekseen kuin silloin, kun me otamme ne hoitaaksemme?

Mitä tästä opimme?
Vastaus: emme mitään!

Edelleen raahaamme kukat purkkiin ja yritämme pitää niitä hengissä. Taivaan Isä hoitelee hommat sateillaan ja poudillaan tuosta vaan!

Voi hyvin ja siunatusti!
Pauuu von Uupu Nut!

Terttumarja kirjoitti...

Todella nätti tuo äitisi tekemä Tiffany-kissankelloriipus.
Niin se vaan on, että luonnonkukat ovat niitä kauneimpia. Pyöräilin tänään uudelleen valkovuokkopaikalle, olin eilen niin kaavoihini kangistunut, että pidin niitä metsätähtinä - kun en ole aikaisemmin täällä törmännyt valkovuokkoihin:)
Kun vielä muistaisin, kumpi on kissan- ja kumpi harakankello, vaaleansininen vai syvemmänsininen!

Unknown kirjoitti...

Onneni on olla Herraa lähellä, turvata voin yksin Jumalaan...juuri tuo virsi on ollut minulle niin tärkeä ja joka kerta kun laulan tai kuuntelen sitä silmät kostuu ilosta, minulla on ollut Sofia-tyttö vierailulla, oli ensimmäinen junamatka tänne Nikolainkaupunkiin.
Paljon on Sofia ehtinyt jo matkustella olivat hiljattain Amsterdamissa, sinne kestää kolmisen tuntia. Kyselin miten meni, Sofiahan oli tykännyt kovasti, mutta äidille ja isille oli matka ollut hieman väsyttävämpi kuin olivat tottuneet kaksistaan matkustella.
Ihanat tiffany-kellokukat, jälleen näkyy äitisi taidokas työ, ovat tosi arvokkaita Charlesille ja kaunistavat teidän ikkunaa ;)
Helteistä torstaita ;) tv. Anita

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau.
Joo se just rassaa kukkien hoitamisessa, kun ne knääkkivät niin helposti.
Voikukat ovat mielikukkiani (ainakin näin, kun ei puutarhasta ole suuria huolia).
Kun tulin uskoon 22 vee sitten, ne muuttuivat keltaisemmiksi ja möyheimmiksi.
Tuomen kukkaset ovat myös superlemppareitani!
Muistaakseni siinä reitillä, jossa kuleksit kasvaa myös niitä.
Noin vaan tiedoksi, että voi meikäläisen puolesta rukoilla vähä sielä sun täälä :)
Minäpä rukoilen myös sinun puolestasi arvoisa rouva Uupu Nut.

kaisa jouppi kirjoitti...

Meidän markilla saavat luonnonkukat kasvaa rauhassa, jos ovat kasvaakseen.
Kukkapenkissä on hiirenvirnaa, ruohikolla leinikit rehottaa, puna-ailakit, koiranputket, silmäruohot jne, jne...kaikista sorteista löytyy.
Missä päin Kyröä niitä valkovuokkoja kasvelee?
Niitä ei varmaan saa ottaa luonnosta mukaansa.
Ajattelin, että meillä vois olla sellasta maata, että ne viihtyis :)
Kieloja aion kyllä joskus tänne istuttaa. Nyt on hyvä, kun ei ole kakaroota, jotka söis niitä marjoja.
Lähdemme pyöräilemään hetken perästä ja taidan ottaa pikkaraisen puutarhalapion följyyn ja muovipussin.

kaisa jouppi kirjoitti...

Anita.
Vai on Sofia jo lennellyt Amsterdamia myöten?
Muistan hämärästi, että matkustaminen lapsien kanssa ei ollut niitä kaikkein helpoimpia hommia aikoinaan.
Matka ei olisi saanut kestää puoltatuntia kauempaa ja kauas kuitenki olis pitäny päästä.
Emme kyllä lentokoneella pahemmin lennelleet. Mitä nyt Tukholmaan kerran, mutta kotimaassa yritimme avartaa lapsien katsantokantaa.
Nykyajan lapset tottuvat tuohon kansainvälisyyteen jo tutti suussa :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina.
Jäi kommenttisi kommentista nimi pois, mutta tiedän, että hoksasit, että vastaus oli sinulle:)
Olimme lenkillä ja tuomet olivat mahtavassa kukassa.
Enpä muistanut maahan edes katsella, kun niin piti ihastella ja nuuskutella.